perjantai 21. huhtikuuta 2023

Ihanuuksia ja kamaluuksia paljastuu

Tähtisahrami 'Barr's Purple' oli tänä vuonna ensimmäinen kukkansa aukaissut kevätkukkija.
Kuten aloituskuvasta näkyy, kukkakevät on varsin vakuuttavasti avattu meilläkin. Voiko näin keväällä olla mitään ihanampaa kuin nuput edellä lumesta puskeva kasvi? En tänään ehtinyt seurata, löysikö vielä yksikään pörriäinen buffetille. Oli nimittäin liian kiire pyöriä ympäri pihamaata ihmettelemässä kaikkea, mitä hangen alta paljastuu. Barrien seasta näytti puskevan ainakin muutamia nupullisia posliinihyasintteja, joita en edes muistanut syksyllä istuttaneeni. Muistiinpanojen mukaan olen sellaisen kuitenkin jollain syyshorroksen selväjärkisyyden hetkellä tehnyt. Ehkä toissasyksynä? No, eipä sillä väliä ole. Pääasia, että niitä on ja ovat nupulla. Kevätkurjenmiekat ovat myös juuri alkaneet paljastua lumen alta ja lisäksi samasta sekamelskasta työntyy tulppaanin ja kirjopikarililjojen piippoja. Lupaavalta näyttää!
Luumupuu 'Kuntalan' juurella kukkii jo ihan mukavasti ja yhtä sun toista piippoa puskee esille.
Ihan vielä ei pysty pikkukengissä ympäri pihamaata haahuilemaan. Välillä kumisaappaankin varsi meinasi olla liian matala ja minulla on sentään pitkävartiset Kontiot eikä mitään matalia saapasmalleja. Takapihan aurinkoinen ja suojaisa pohjoispääty alkaa olla jo sula mutta siellä on lasten pelikenttä. Jonkun aikaa saa siis vielä odotella kukkapenkkien paljastumista. Onneksi on kuitenkin noita muutamia pälvipaikkoja, joissa on värikästä elämää näkyvillä. Nyt on jo sen verran lämmintä luvattu, että lumi sulaa vauhdilla. Aikamoisen märkää sohjoa se jo olikin.
Takapihan näkymiä talon kummastakin päästä. Ei meillä vielä ihan lumetonta ole.
Nuotiopaikan luo viime syksynä tehdyltä luumutarhan laajennukselta löytyi hyvävointisia pieniä alppiruusuja.
Vähän jännitti syksyllä istuttaa maahan siemenlisättyjä alppiruusun taimia. Toivoin oikein suotuisaa talvea, jotta ne talvehtisivat hyvin ja jatkaisivat kasvuaan. Nyt ensimmäiset niistä ovat alkaneet paljastua lumesta ja vaikuttaisi siltä, että talvehtiminen on onnistunut. Reunimmaisesta oli irronnut muutama lehti mutta en tiedä, oliko joku tallustellut talvella sen yli vai mikä oli sulkasadon syynä. Muuten pienet rodot olivat virkeän näköisiä. Pitää huomenna seurata, ehtiikö maa sulaa ennen kuin niihin alkaa osua auringonpaistetta vai tarvitsisiko laittaa muutamia havunoksia varjostamaan. Elättelen toiveita siitä, että yön aikana loputkin lumet häviäisivät alppiruusujen luota. Ei sitä olisi enää paljoa jäljellä.
Alppiruusuja vastapäätä takanurkan laajennuksessa on selvästi aikaisten kukkasipulien mentäviä koloja. Keksisi vain jotain, mikä ei jänöille maistu.
Vasemmalla pensasryhmä eilen illalla, oikealla sama kohta alle vuorokauden kuluttua. Lumet sulavat ihan silmissä!
Pensasryhmästä löytyi jo 'Mount Everest' -laukan muhkeita piippoja.
Kaikki lumesta paljastuva ei kuitenkaan ole kovin mukavaa. Olin lähdössä aamupäivällä hakemaan postia kun satuin vilkaisemaan kivikkorinteeseen päin ja näin muutamia epäilyttävän mustia koloja. Melkein kirosin ääneen kun löysin isoimman tarhakylmänkukan kohdalta nyrkinmentävän kuopan. Siinä on joku myyrä herkutellut mehevällä kylmänkukan juurella monta päivää. Ainakin puolet juurakosta on syöty. Toivottavasti jäljelle jäänyt osuus jaksaa lähteä kasvuun. Muutamia versonalkuja syömättä jääneessä osassa näkyi. Täytin kuopan hiekkamullalla ja toivon parasta. Kylmänkukan lisäksi sinilemmiön oksien alla kulki tunnelia suoraan sammalleimun juureen, jossa myyrä oli pitänyt myös kunnon kestit. Sinilemmiö maistui kai pahalta, sillä sitä ei oltu kuin maisteltu vähäsen. Seuraava kohde oli iso tupas pallomehipartaa ja löytyipä vielä aika huolella syötyä nukkapähkämöäkin. Kauhulla odotan, mitä muuta kivikkorinteestä paljastuu kun lumet sulavat. Luulen, että asialla oli tällä kertaa peltomyyrä. Oli kuitenkin ensimmäinen kerta kun maan pinnalla möyrivä myyrä on tehnyt kukkapenkissä tuhojaan. Aiemmin ovat pysyneet nurmikolla.
Ylhäällä vasemmassa kuvassa juuri lumen alta paljastunut jättikuoppa ja pari sinilemmiön oksien alla menevää tunnelia. Ylhäällä oikealla nukkapähkämöä, alhaalla pallomehiparta ja sammalleimu.
Aurinkopenkin puolelta kevätkurjenmiekkaniityltä löytyi myös myyrän talviruokailupaikkoja. Täältä oli popsittu sinikatanaa mutta ilmeisesti vain maanpäällisiä osia.
Hyasinttien piippoja nousee. Nuppujakin näyttäisi olevan tulossa lehtien välistä.
En löytänyt vielä kevätkurjenmiekoista tai niiden seassa kasvavista kevättähdistä yhtään kukkanuppua. Ihmeellisen pitkään ne odottelevatkin tänä vuonna! Olisin kyllä voinut lapioida niiden päältä aiemmin lumia pois, niin olisivat kukkineetkin aiemmin. Monta muuta nupullista ihanuutta kuitenkin löytyi. Koska verkkokalvoille ei sovi jättää mitään myyräntuhoja tai muuta rujoa sekasotkua, laitetaan pari kuvaa kukintakisassa kakkos-, kolmos- ja nelossijaa tavoittelevista kukkasista.
Ylhäällä kevättähtiä ja 'Golden Yellow' -krookuksia, alhaalla posliinihyasintteja ja krookus 'Pickwick', joka ei tunnu runsastuvan sitten millään.
Kakkossija jaettiinkin jo tämän päivän aikana. Pation luona muutama isokevättähti alkoi kukkia.
Tänään oli taas oikein lämmin päivä ja ehdin puuhailemaan ulkona yhtä sun toista, vaikka osa päivästä menikin muissa hommissa. Mitähän kaikkea kivaa viikonloppu tuokaan tullessaan?

18 kommenttia:

  1. Nyt siellä teilläkin ovat lumet alkaneet selvästi hupenemaan. Onpa harmi, että myyrä löysi tiensä kivikkorinteeseen. Toivottavasti tuhot eivät tuosta enää ainakaan pahenisi.
    Täällä meillä on ollut tänään aivan ihanan lämmin ja aurinkoinen sää ja lähes koko päivä kuluikin puutarhatöiden parissa.
    Mukavaa viikonloppua. 🌸🌺

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Melkein kuuluu sihinää ja lorinaa kun hanget vajuvat. Viime yönä ei edes mennyt niin paljoa pakkaselle, että se olisi juurikaan hidastanut sulamista. Tästä yöstä taitaa tulla yhtä lämmin.
      Pahoin pelkään, että myyrä on vetänyt yhtä sun toista kivikkorinteestä suihinsa. Sen reitti on saattanut mennä jopa koko kivikkorinteen matkalla kohti naapurin lintulautaa. Onneksi suurimman osan kasveista pitäisi olla sellaisia, että lähtevät helposti juuresta uudelleen kasvuun, vaikka maanpäälliset osat olisi pupellettu. Paalujuurisia kasvejakaan ei taida olla muita kuin pari tarhakylmänkukkaa ja joitakin pienempiä taimia, joiden ei luulisi vielä houkuttelevan myyriä herkuttelemaan.
      Kiitos, mukavaa viikonloppua!

      Poista
  2. Toivottavasti myyrätuhot olivat kaikki tuossa. kevät etenee vauhdilla, täällä routa sulaa, lunta ei ole pihassa enää kuin navetan edessä mihin tippuvat kattolumet.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niin toivon minäkin, mutta pahoin pelkään, että myyrä on matkannut koko kivikkorinteen päästä päähän kohti naapurin lintulautaa.
      Meillä ei taida olla routaa juuri lainkaan. Sulavasta lumesta paljastuu koko ajan pitkälle kasvuun lähteneitä sipulikukkia. Löysin muutamia narsissejakin jo.

      Poista
  3. Toivottavasti tuon enempää ei löydy myyrätuhoja!
    Nyt lumet tosiaan sulaa ihan silmissä ja piippoja ja kukkijoita löytyy joka päivä lisää!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sitä toivon minäkin. Suurin osa mahdollisista myyräalueista on vielä lumen alla, joten tässä joutuu vielä jännittämään useamman päivän. Onneksi noissa ensimmäisissä piipoissa ja nupuissa riittää seurattavaa siksi aikaa kun odottelee muita.

      Poista
  4. Ikäviä myyrätuhoja. Minulla on yhden verkon sisältä puu syöty. Verkko on laitettu ajoissa, jänis sinne ei ole mahtunut, mutta sen verran pieni rako löytyi maan rajasta, että olen miettinyt, että joku jyrsijä on voinut käydä sen puun tuhoamassa. Toivottavasti myyrätuhot jäisivät teillä tähän.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Myyrät ovat hankalia puutarhatuholaisia. Mylläävät maan tai vähintään hangen alla ja popsivat, mitä eteen tulee. Ovat niin pieniäkin, että niitä vastaan on hankala suojautua. Meillä näyttäisi ainakin luumupuut säilyneen myyriltä. Osalla onkin tiheä myyräverkko mutta erityisen sinnikäs myyrä olisi saattanut löytää tarpeeksi ison raon maanrajasta ja tunkea sieltä rungon kimppuun.

      Poista
  5. Onneksi löysit kierroksella kukkia myyrätuhojen vastapainoksi. Kaikki kasveja syövät otukset harmittavat aina, voisivat aterioida muualla kuin istutettujen kasvien luona.
    Teillä on lunta vielä melko paljon, mutta ihan varmasti tuo loppu sulaa nopeasti. Meillä oikeastaan viimeiset rippeet lumesta ovat hävinneet tämän viikon aikana. Katselen juuri ikkunasta piharinkiä, johon isäntä linkoaa talvella lumet ja nyt siinä näkyy enää pari lautasen kokoista lämpärettä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Olisi kyllä harmittanut, jos hangen alta olisi paljastunut vain myyrätuhoja. Onneksi toistaiseksi on enemmän iloisia yllätyksiä kuin syötyjä kasveja. Tarhakylmänkukan siementaimiakin olen istuttanut monena vuonna, joten tuon yhden menetys ei ole ihan niin kaamea katastrofi. Harmitti kyllä, sillä se oli tietysti se isoin ja komein yksilö.
      Nuo loput lumet ovat jo sen verran märkää tavaraa, että sulavat vauhdilla. Laittamastani merkkitikusta näkee hyvin, että viikossa puolet lumesta on sulanut. Tänään näyttää tuulevan aika navakasti. Toivottavasti on lämmintä tuulta eikä mitään sulamista hidastavaa jäätävää puhuria.

      Poista
  6. No nyt on loppujen lumien sulamisen odottelu kevyttä, kun on jo kukkia, joita ihastella ja joihin keskittyä.
    Voi myyrä sentään, niin ikävää, että kukkien popsijoita riittää isoista pieniin vitsauksiin. Myyriltä on todella vaikea suojautuakaan.
    Heh, ihan näen sinut sieluni silmillä viikonlopun auringossa pörräämässä ympäri kukkamaitasi aivan kuten ensimmäiset kimalaisetkin. Mukavaa viikonloppua!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Näin on! Ja joka päivä lumiraja vetäytyy taaemmas ja paljastaa altaan yhtä sun toista jännittävää. Tai sitten inhottavaa, kuten myyrätuhoja. Näyttää siltä, että nukkapähkämö on ollut todellista herkkua. Onneksi sitä sentään riittää vaikka myyrien syödä. Mieluummin se kuin joku arvokkaampi puska.
      Haha! Puutarhapuuhani olivatkin enimmäkseen pörräämistä paikasta toiseen. Vähissä pälvipaikoissa ei juurikaan tekemistä ollut, joten piti pyöriä puolelta toiselle muuten vain. Tänään tosin sain pikkuisen kitkettyäkin ja napsittua vähän perennojen varsia. Mukavaa viikonloppua!

      Poista
  7. Meillä kävi kyllä runsaasti mehiläisiä noissa krookuksissa. Onpa ollut röyhkeä myyrä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Varmaan kävisi meilläkin, jos ei olisi ympärillä näin paljoa lunta. Tuskin ressukat uskaltavat lähteä etsimään syötävää kovin laajojen lumikenttien yli. Pitänee istuttaa noita krookuksia myös etupihalle, josta sulaa lumet aikaisemmin. Myyrät tuntuvat useimmin olevan varsin röyhkeitä otuksia.

      Poista
  8. Ihania näkymiä. Näillä paisteilla loputkin lumet sulavat vauhdilla. Toivottavasti alta ei paljastu yhtään enempää myyrätuhoja. Nuokin jo aiheuttavat ymmärrettävästi jokusen ärräpään.
    Kiva, että pienet rhodotkin ovat selvinneet talvesta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä värit ja kukat vain virkistävät kummasti pitkän talven jälkeen ja vielä kun on ollut näin aurinkoistakin. Ei ole valittamista muussa kuin myyräntöissä. Näyttää siltä, että kivikkorinteessä on herkuteltu ja ahkerasti. Aloin jo miettimään, mitähän kaikkea sieltä on hävinnyt talven aikana myyrän kitusiin.
      Alppiruusujen selviytyminen oli oikein iloinen havainto. Luultavasti myös muualle istuttamani alppiruusut ovat selvinneet hyvin.

      Poista
  9. Ikävän buffetin oli myyrä löytänyt. Onneksi krookuksesi sentään kukkivat vaikka taisi siinäkin vieressä olla jossain vaiheessa vierailija käynyt ellen väärin kuvassa erottuvista ruskeista palleroista päättele. Eteneehän se kevät teidänkin pihalla ihan mukavasti nyt.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Nurmikolla tai tontin ulkopuolella olisi ollut paljon paremmat maastot myyrän myllätä. Pitää vain toivoa, että se on tyytynyt mussuttamaan sellaisia kasveja, jotka joka tapauksessa versovat juuresta uutta.
      Näit ihan oikein, jänönpapanoita siinä krookusten vieressä on. Ne vain tulivat siihen silloin kun lunta oli n. 70cm päällä. Rusakko oli päässyt verkon yli luumupuun kimppuun ja jätti muistoksi valtavan määrän papanoita. Onneksi luumusta oli vain maisteltu oksankärkiä.
      Kevät etenee ihan hyvää tahtia. Harmi vain kun tänään on taivas pilvessä ja tuulee kylmästi, niin ei ihan niin nopeasti sula lumet. Suunta on kuitenkin kesää kohti.

      Poista

Kiitos visiitistä, toivottavasti viihdyit blogini parissa! Voit jättää kommenttiin myös pienen muiston käynnistäsi tai ajatuksia juuri lukemastasi postauksesta. Tervetuloa uudelleen!