maanantai 3. huhtikuuta 2023

Pieniä ja pientä arvontaakin

Pieni Karo ja pihaantulon valtavat kinokset.
Tässä vaiheessa aprillipäivän postaukseni lukeneet ovat varmasti jo huomanneet, että ihan höpönlöpöähän se oli. Toivottavasti ette joutuneet missään isommin jekutetuksi. Nyt kuitenkin palataan takaisin arkisiin puuhiin ja jos maltatte lopummalle päin kahlata, niin luvassa on pieni arvonnanpoikanenkin. Ihan ensimmäisenä kuitenkin Karon kuulumisia.

Osaavat muutkin kuin kissat hakeutua laatikoihin. Isäntä oli yllättänyt eräänä päivänä Karon lasten kuularatalaatikosta.
Karolla on ollut niin rankkoja päiviä, että väsyhän sitä on välillä vanhaan koiraan iskenyt. Lauantaina kävimme pitkällä lenkillä osittain metsässä, osittain hiihtoladulla. Hanki kantoi lapsia ja Karoa erinomaisesti, joten he kävelivät kun isäntä ja minä liikuimme suksilla. Kaikkea muutakin puuhaa on Karolla ollut ja välillä varsinkin iltaisin hän on niin sikeässä unessa, ettei huomaa mitään ympärillään.

Edes iltapala nenän edessä ei saanut Karoa heti hereille. Vasta parin minuutin päästä nappulat hävisivät vähän hölmistyneen koiran kitaan.
Ensimmäisistä perennojen hankikylvöistä on ilmestynyt aikamoinen määrä taimia. Ainoastaan tarhakylmänkukat, vuokot ja karhunlaukka ovat toistaiseksi kokonaan itämättä. Etelänruusuruohoissa on vain yksi taimi, vaikka siemeniä oli ihan jonkun verran. Kylvökset ovat olleet välillä uunin päällä, välillä huoneenlämmössä ja välillä eteisessä. Jos lähiaikoina ei niissä ala vihreää näkyä, saatan viedä ruukut takaisin lumihankeen. Sitähän täällä vielä riittää ja varmasti useammaksi viikoksikin, kuten ehkä ensimmäisestä kuvasta huomasitte.
Omista keijunkukkaristeytyksistä on noussut muutamia lilliputin kokoisia taimia.
Itselle uusien siementen kohdalla on aina jännittävää nähdä, millaisia taimia niistä nousee. Niin kuin hyötykasveissa ja kesäkukissa, myös perennoilla taimet voivat olla mitä tahansa lilliputin kokoisesta hennosta höytyvästä melko kookkaisiin ja tanakoihin taimiin. Keijunkukkien kanssa samaa kokoluokkaa ovat tällä hetkellä tähkäverbenat ja vuorijumaltenkukat. Jopa esikon sirkkalehtitaimet ovat niitä kookkaampia. Pelottaa aina ryhtyä kastelupuuhiin, kun pitää varoa lakoonnuttamasta hentoja taimia. Toistaiseksi kaikki ovat kuitenkin pysyneet pystyssä.
Tähtilevisiat ovat yllättävän rotevia. Melkein kaikki siemenet taisivat itääkin, sillä ei niitä kovin montaa ollut.
Voisin kutsua tätä purkkia myös ongelmaksi, mutta oikeasti nämä ovat jotain esikkoa (Lappalainen etelässä -blogin Nilalta mahdollisesti siperianesikkoa).
Kylvin pari päivää sitten tuoksuherneitäkin, samoja kolmea sorttia kuin vuosi sitten. En saanut viime kesänä kerättyä lainkaan siemeniä, sillä sekä pölytys että siementen kypsyminen epäonnistuivat jatkuvien sateiden takia. Sama ongelma oli monessa muussakin kesäkukassa. Onneksi varastoissa oli vaaleanpunaista tuoksuhernesekoitusta kesältä 2020 ja tuoreempia 'Old Spice Mix' -sekoitusta sekä valkoista 'Mammoth Whitea'. Valkoisista kylvin kaikki, joten niitä pitää ehdottomasti kerätä talteen tänä vuonna. Muita jäi vielä muutamia siemeniä. Kylvin tuoksuherneet suoraan pieniin kärhöruukkuihin, jotka jaoin väliseinillä puoliksi (alla oleva kuva oikea ylänurkka). Jokaiseen puolikkaaseen laitoin 4-5 siementä. En aio koulia taimia erilleen, vaan istutan aina yhden ryppään kerrallaan samaan kuoppaan. Tuoksuherne on ensimmäisiä maahan istutettavia kasveja esikasvatettavien taimieni joukossa, joten juuret pääsevät melko pian levittäytymään kukkapenkkiin.
Muutamia kylvöksiä, ettei vain tekeminen lopu kesken. Alhaalla vasemmalla laatikon keskellä on salaattia ja rucolaa, ei siis onneksi koulittavia perennantaimia.
Harsosääskiongelma taitaa olla aika hyvin selätetty, sillä kelta-ansoihin ei ole jäänyt pitkään aikaan kuin yksittäisiä ötösiä kiinni. Hyvä näin, niin saavat taimet kasvaa rauhassa. Kasvu on toistaiseksi ollut sopivan rauhallista mutta eiköhän se tästä vauhditu, kun koulitut taimet ottavat spurtin. Annoin viikonloppuna ensimmäistä kertaa taimille akvaarion vaihtovettä. Aika varovaisesti kyllä kastelin niitä, kun en yhtään tiedä, kuinka ravinteikasta se on verrattuna tavalliseen kastelulannoitteeseen. Kokeilemalla se kai selviää. Ja aivan kuin taimia ei olisi jo tarpeeksi, toin eilen äidiltäni muutaman tomaatintaimen lisää, lajikkeet 'Tumbling Tom Red', Gourmandise Red', 'Venus' ja 'Roma', yksi kutakin. Omia tomaatintaimia oli kahdeksan, joten nyt on tomaattia ja vielä pari lajiketta jäi myöhemmin tuotavaksi.
Vierashuoneen pöydälle pitää pian laittaa lastenhoitotaso, jotta kaikki taimet pääsevät ikkunan tasalle katselemaan lumen sulamista.
Taimien lisäksi toin äidiltäni siemenet, jotka hän tilasi minulle samalla kun teki omaa siementilaustaan. Kamomillaa yritin kylvää jo viime vuonna mutta siemenet eivät suostuneet itämään. Nyt otan revanssin. Niitä en sentään esikasvata, vaan ripottelen suoraan maahan sitten kun kasvimaa alkaa olla sulanut. Olen halunnut testata viherlannoituskasveja jo muutaman vuoden ajan. Nurmikkoala kun on koko ajan vähentynyt, ruohosilppua ei meinaa riittää ihan joka paikkaan. Niinpä kokeilen kylvää kasvimaalle sopiviin väleihin veriapilaa, jota myös silputan tarvittaessa katteeksi. Lisäksi ajattelin siirtää parin herukkapensaan juurelta haketta syrjään ja kylvää sinnekin muutaman apilamättään. Tulee samalla testattua, onko vuohenputki jo nääntynyt katteiden alla ja tuskinpa herukatkaan panevat pahakseen typpeä ilmasta sitovaa aluskasvia. Jos vuohenputkitaisto on voitettu, voin alkaa suunnitella marjapensasalueen hake- ja kivituhka-alueiden korvaamista maanpeitekasveilla.
Kasvimaalle kamomillaa ja viherlannoitukseen veriapilaa.
Sitten siihen arvontapuoleen. Blogi täytti helmikuussa viisi vuotta ja halusin jollain lailla juhlistaa sitä. Alla olevan kuvan leikkokukkasekoituksissa on niin paljon siemeniä, ettei minulla tule millään käytettyä niitä kaikkia tämänkokoisessa puutarhassa. Ei ole myöskään mitään järkeä säilöä suurinta osaa siemenistä vuosikausia laatikon pohjalla vanhenemassa ja menettämässä itämiskykyään. Siksipä ajattelin päästää pari onnekasta lukijaani osalliseksi huvista. Kummassakin pussissa on viitisen grammaa siemeniä, joista otan itselleni 1-2grammaa. Jäljelle jää siis tarpeita vielä melkoisen isoon kesäkukkaniittyyn. Siemenvarastoissani on myös viime keväältä yli jääneitä yksivuotisten koristeheinien siemeniä hyvin reilu setti (klikkaa täältä, millaisia ovat, tarjolla heinät B, C, E, F, G, I, J, K, L), joten laitan niitä lisäksi omassa pussissaan. Nekin sopivat suorakylvettäviksi, vaikka itse esikasvatin niitä kuukauden verran viileässä. Ja jotta ei menisi pelkäksi "jämäilyksi", saattaa palkinnoksi eksyä vielä jotain pientä teemaan sopivaa ylläriäkin.
Oli niin houkuttelevat kuvat, etten osannut päättää, kumman valitsisin. Tilasin siis molemmat.
Eli: arvottavana on yhdelle onnekkaalle lukijalleni vaaleanpunainen leikkokukkasetti +koristeheinien siemeniä ja toiselle valkoinen leikkokukkasetti +koristeheinien siemeniä. Kirjoita kommenttiisi, kumpi setti olisi mieluisampi vai osallistutko molempiin. Arvonta alkaa nyt ja päättyy sunnuntaina 16.4. klo 18.00. Voittajilla on sen jälkeen 23.4. saakka aikaa ilmoittaa osoitetietonsa. Postitan siemenet vain Suomeen. Onnea arvontaan ja aurinkoista huhtikuuta!

36 kommenttia:

  1. marttamaria : haluaisin valkoisen seoksen.

    VastaaPoista
  2. Myöhästyneet onnittelut blogille! Mielellään osallistun arvontaan, valkoinen setti.
    Pikkuinen Karo <3 Hän on kyllä taimista söpösin. Tuo kuva, jossa nappulat on nenän edessä! <3
    Vau, hienoa itävyyttä hankikylvöissä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Onnea arvontaan sinullekin!
      Karo on kyllä söpöinen varsinkin nukkuessaan. Osa hankikylvöistä kyllä iti varsin erinomaisesti. Olisivatpa syys- ja amerikanvuokot itäneet yhtä hyvin.

      Poista
  3. On kyllä lunta ihan riittävästi. Voi Karoa, kuntoilu väsyttää pientä koiraa.
    Lämpimät onnittelut kivalle blogillesi! Herkulliset siemenpussit, mutta jätän arvonnan väliin. Yritän epätoivoisesti tyhjentää omia siemenvarastoja, vaikka kummasti niitä aina kantautuu reissuilta uusia.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ei sitä pieni koira mahdottomia jaksa.
      Kiitos onnitteluista! Itsellänikin on vakaa aikomus saada siemenvarastoja tyhjemmiksi, mutta niinpä vain noita näyttää aina livahtavan jostain.

      Poista
  4. Onnittelut blogillesi! Mukaan kiinnostavaan siemen arvontaan, pinkki on valintani.

    VastaaPoista
  5. Onnittelut! Blogiasi on kiva lukea, olen saanut sinulta valtavasti tietoa puutarhasta. Jos arpaonni suosii, niin valitse valkoisen setin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitoksia! Kiva kuulla, että blogistani saa välillä jotain tiedonmurusiakin. Onnea arvontaan sinullekin!

      Poista
  6. Onnittelut viisivuotiaalle.
    Minullakin siemenpusseja on kertynyt niin paljon, että jätän arvonnan väliin.

    VastaaPoista
  7. Onnittelut! Osallistun kummankin setin arvontaan. Huh noita pikkuisia taimia...

    VastaaPoista
  8. Onnittelut blogillesi! Mielelläni tätä luen. Ei pitäisi hamuta enää lisää siemeniä, mutta osallistun silti arvontaan. Jos onnistaa, niin valkoinen versio tällä kertaa, kiitos!

    VastaaPoista
  9. Karo on tosi pienen näköinen noin mahtavan lumikinoksen vieressä, eiköhän sielläkin lumet sula, jos päivälämmöt ovat ennusteiden kaltaisia.
    Perennakylvösi ovat ihailtavan runsaita eri lajien suhteen ja esikon taimia näyttää olevan vallan hurjasti. Pisteet sinulle taistelussasi harsosääskiä vastaan!
    Lämpimät onnittelut 5-vuotiaalle blogillesi, teit fiksusti, kun valitsit heti toimivamman alustan, etkä minun tapaan joutunut vaihtamaan kesken kaiken osoitetta.
    Osallistun valkoisen setin arvontaan :).

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No on! Eipä kyllä Rillakaan kovin isolta näiden hankien rinnalla näyttäisi. Eräällä tämän kadun varren asukkaalla on kaksi jättikokoista koiraa eikä niitäkään näe kinoksen takaa. Ennusteet kyllä näyttävät oikein lupaavilta, joten eiköhän lumi tästä vähene ihan mukavaa tahtia. Tulisi vain loppukeväästäkin lämmin, niin saisi kasvit mahdollisimman pian ulos. Ainakin perennoille tekisi hyvää kasvaa vähän viileämmissä oloissa.
      Kiitos! Taisin valita silloin aikanaan halvimman ja vähiten vaivaa vaativan alustan. Omat puutteensa on bloggerissakin mutta on tämän kanssa pärjätty.
      Onnea arvontaan!

      Poista
  10. Onnea blogillesi ja molemmat värit käy. salli.moilanen35@gmail.com

    VastaaPoista
  11. Sinulla on hankikylvökset onnistunut hyvin ja mukavaa kun esikkoja on reilusti tulossa . Minulla on tätä esikkoa melkein samanlaista kolmea erilaista kuitenkin tämä on korkeampi noista kahdesta. Lajiketta en tiedä koska en edes muista mistä tämän olisin alunperin saanut ostanut en kai ole ainakaan kaupasta. Minun pitää katsella nyt myös näitä syksyn kylvöjä kun mennään mökille .Toivottavasti loputkin sinulla itävät . Kesäkukkia kun ei ole niin valkoinen olisi minun valintani jos arvonta onnistaa . Hyviä pyhiä .

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No sittenpä sen näkee, mitä esikot ovat lajiaan kun vähän varttuvat ja alkavat kukkia. Voihan se olla, että ovat risteytyneet muiden kanssa eikä lajia saa selville. Jännää joka tapauksessa odotella.
      Valkoinen setti onkin suosittu. Onnea arvontaan sinullekin!

      Poista
  12. Mukana, pinkki olisi valintani :)

    hippohiiri@gmail.com

    VastaaPoista
  13. Ihanaa, siemeniä ei voi koskaan olla liikaa😍 Valkoiset erityisesti kiinnostaisivat...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Samaa mieltä, paitsi silloin kun laatikot ovat täynnä parasta ennen -päiväyksensä menettäviä pusseja eikä tilaa kylvää niitä mihinkään :D Onnea arvontaan!

      Poista
  14. Vaaleanpunainen, jos onni suosii
    Hiisukas (hiisukas(at)gmail.com)

    VastaaPoista
  15. Onnittelut plokille! Eskari-ikä jo kolokutteloo :) On sulla taimi poikineen.
    En mäkää tarttisi yhtäkää siämenpussia mutta.....kuitenkin. Tavoosta poiketen osallistun valakoosehen settihin. Mullon selevästi valakoosten kukkien mentävä aukko :D.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! On taimia ja vielä on osa kylvämättä. Voi taas jossain vaiheessa tulla ruuhkaa taimipöydille...
      Valkoiset kukat sopivatkin mihin tahansa. Onnea arvontaan!

      Poista
  16. Onnea blogillesi. Jossain luki, että kmomilla itää paremmin, kun kylvää syksyllä, juuri ennen talvea. Tilasin niitä nimittäin itselleni ja ajattelin kokeeksi kylvää vähän keväällä ja loput syksyllä. Osallistun valkoisten arvontaan... vaikka siemeniä on ihan liikaa kyllä ennestäänkin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Minäkin muistelin kuulleeni saman mutta pussissa lukee, että kylvö huhti-toukokuussa. Kylvin edellisellä kerralla osan syksyllä, osan keväällä huoneenlämpöön ja loput keväällä suoraan maahan. Yksikään ei itänyt, joten siemenissä oli varmasti jotain vikaa. Se oli sellaista paperia, josta sai leikata haluamansa palan ja parasta ennen -päiväyskin oli jo mennyt. Toivottavasti nämä pelkät siemenet itäisivät paremmin kun ovat tuoreitakin. Periaatteessa niitä kyllä ehtisi vielä laittaa kylmäkäsittelyyn.
      Onnea arvontaan!

      Poista
  17. Paljon onnea! Osallistun molempien siemenpussien arvontaan.

    aiholapp at lailanet.fi

    VastaaPoista

Kiitos visiitistä, toivottavasti viihdyit blogini parissa! Voit jättää kommenttiin myös pienen muiston käynnistäsi tai ajatuksia juuri lukemastasi postauksesta. Tervetuloa uudelleen!