Oreganot kukkivat edelleen sekä kadun pään joutoalueella että vähän turhan villiintyneinä myös kivikkorinteessä. Yritän nyhtää niitä pois ennen kuin ehtivät siementää mutta aina jossain piilossa joku onnistuu salakukkimaan. Onneksi pienet ja hieman isommatkin taimet lähtevät suht helposti pois nyhtämällä. Ensimmäistä kertaa keltatörmäkukkakin oli onnistunut tekemään useampia siementaimia kivikkorinteeseen. Huomasin ne jo keväällä kitkiessäni mutta jätin kasvamaan niille sijoilleen. Tuollainen hento ja ilmava kasvi ei muita juurikaan häiritse ja sitten kun siitä kasvaisi liian iso, se todennäköisesti kuolee pois.
 |
| Viimevuotiset keltatörmäkukat punatähkän kaverina, jokunen karpaattienkellokin vielä kukkii. |
Punatähkät ja keltatörmäkukat yhdessä ovat takuuvarma perhosmagneetti. Valitettavasti olen itse arkisin kotona ainoastaan aamupäivästä ja myöhempään illalla, ja kumpanakin ajankohtana kivikkorinne jää tähän aikaan vuodesta varjoon. Aurinko paistaa jo niin matalalta, että moni keskikesällä paahteinen paikka muuttuu nyt vähintäänkin puolivarjoisaksi. Perhoset ja pörriäiset viihtyvät paremmin kivikkorinteen yläpuolella aidan takana aurinkopenkissä, jossa niille on punahattuja, reunus- ja syysastereita, purppurapunalatvaa sekä mustilanhortensia. Jos vapaapäivikseni on sattunut aurinkoinen ilma, olen nähnyt siivekkäiden suuntaavan iltapäivästä meden perässä ahkerasti myös kivikkorinteen puolelle.
 |
| Elokuun lopussa vähän ennen puoltapäivää. |
 |
| Syyskuun alussa illalla puoli kahdeksan aikaan illalla. |
Viime kesänä aurinkopenkin mustilanhortensia taisi jo ylettää kurkkimaan hieman aidan yli kadulle päin. Tänä kesänä aidan yläpuolella näkyy useampiakin kukkivia latvoja ja korkeimmat kukat ovat jo reilusti yli metrin korkeudella. Lisää korkeutta rinteen huipulle tuovat kärhöt, purppurapunalatvat ja purppuraheisiangervo 'Diabolo' hortensian taustalla. Heisiangervon tummanpuhuva sävy toistuu rinteen alaosassa, jossa purppuraiset kivikkomehitähdet 'Dark Beauty' yrittävät epätoivoisesti huutaa apua päälleen vyöryvien sammalleimujen alta. Sammalleimujen kuritus on työn alla sitten kunhan kunta saa saneerattua pihakatumme. Työ on jo aloitettu kadun toisesta päästä. Jossain vaiheessa syksyn mittaan työkoneet siirtyvät tähän päätyyn ja suunnitelmassa on myös katuvalaistuksen uusiminen. Pahaksi onneksi joku on lätkäissyt valotolpan juuri kivikkorinteen juureen.
 |
| Operaatio arvokkaiden aarteiden pelastus käynnissä. |
En yhtään tiedä, paljonko tilaa yhden valotolpan uusiminen vie mutta pelastin nyt ensimmäisenä metrin säteeltä tolpasta kaikki vaivalla rahdatut kivet ja säilytettävät kasvit ylemmäs rinteeseen ja osan aurinkopenkkiin. Voi olla, että käyn vielä pelastamassa saniaisen takaa näkyvän kivenmurikan ja kangasajuruohot, niin mahtuvat paremmin mylläämään. Tolpan takana on vain sekalaisia niittykasveja, oreganoa, kevätvuohenjuurta ja muutama tarhakeijunkukka 'Hans', joita en aikonut pelastaa. Kaikkia löytyy yllin kyllin omasta takaa.
 |
| Turkestaninmaksaruoho on supersuloinen syyskukkija. |
Maksaruohoista löytyy kukkijoita melko kattavasti koko kesän ajalle. Ensimmäisenä kukkivat muistaakseni lyydian-, valko- ja keltamaksaruohot, jotka aloittavat kukinnan jo kesäkuun alkupuoliskolla. Niiden jälkeen on mm. kaukasianmaksaruohojen ja muutaman korkeamman komeamaksaruohon vuoro. Elo-syyskuun vaihteessa kukkii turkestaninmaksaruoho ja myöhäisemmissä komeamaksaruohoissa alkaa näkyä väriä. Myös viime kesänä hankkimani matala maksaruoho 'Red Sparkle' näyttää olevan myöhäinen kukkija. Se on vasta nupullaan, vaikka kasvaa rinteen aurinkoisimmassa kohdassa.
 |
| Komeamaksaruoho 'Matrona' on myös viime kesänä hankittu. |
'Matrona' ei vielä kovin komealta näytä mutta on sentään hengissä ja on tuplannut versomääränsä sitten viime syksyn. Ensi kesänä voisi kokeilla ottaa siitä muutaman pistokkaan, sillä olisi kiva saada samaa lajiketta vähän isompi ryhmä. 'Matronan' taakse vuosi sitten istutettu pieni keltatörmäkukan taimi ei selvinnyt talvesta ja rinteessä olikin melkein koko kesän epämääräinen aukkokohta, joka täyttyi enimmäkseen oreganon ja isotähtiputken siementaimista. Nyhdin ne pois jo elokuussa, kun piti saada äidiltäni tulleille reunusasteri 'Sinipilville' tilaa. Toivon, ettei niistä tule tuolla helminukkajäkkärän kaltaista ongelmaa.
 |
| 'Matrona' piilottelee keltatörmäkukan ja 'Sinipilvien' välissä. |
Muutama päivä edellisen kuvan oton jälkeen istutin tyhjälle mullokselle vielä muutaman valotolpan juurelta pelastetun korkeamman keltaisen maksaruohon, jonka epäilen olevan siperianmaksaruohoa. Vaikka keltainen ei ole suosikkivärini, en silti raskinut jättää sitä kaivurin möyhennettäväksi. Jos kivikkorinteessä ei joskus ole sille enää tilaa, kaivan jotain pois kadun pään joutoalueelta ja siirrän maksaruohon sinne. Tolpan juurelta onkin hyvä hypätä aidan taakse tutkailemaan toisenlaista tolppaa, eli kärhöpylvästä.
 |
| Kärhötolpan iloinen yllätys. |
Tarhaviinikärhö PERNILLE (Zo09113') on kukkinut runsaasti siitä lähtien kun se aloitti kukinnan yli kuukausi sitten. Kukkia riittää edelleen, kuten varmaan aikaisemmista kuvista huomasitte mutta pari viikkoa sitten seassa alkoi näkyä myös tummanvioletteja kukkia. Luulin, että kaksi vuotta nukkunut tarhaviinikärhö 'Etoile Violette' vasta heräsi elokuun alussa, jolloin löysin kymmensenttisen kärhönverson hieman erillään muista. Ihan niin nopeasti se verso ei sentään kasvanut, että nyt kukkisi noin runsaasti kahden metrin korkeudessa, vaan 'Etoile Violette' on selvästikin piilotellut Pernillen seassa tähän saakka. Useampi kuin yksi verso kukkii nyt ja nuppuja on vaikka miten paljon tulossa.
 |
| 'Etoile Violette' ja Pernille. |
Kaksi vuotta nukkunut (tai viherelämää viettänyt) tarhaviinikärhö 'Etoile Violette' saa siis ansaitusti päivän kärhön tittelin. Jälleennäkeminen oli hyvin mieluinen ja varsinkin kun kukinnasta näyttäisi tulevan mukavan runsas. Tämä taas muistutti siitä, että kärhöjen kanssa ei passaa hätiköidä. Sitten kun on odotellut kolme vuotta, voi puoliääneen arvella kärhön hiipineen parempaan puutarhaan.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti
Kiitos visiitistä, toivottavasti viihdyit blogini parissa! Voit jättää kommenttiin myös pienen muiston käynnistäsi tai ajatuksia juuri lukemastasi postauksesta. Tervetuloa uudelleen!