sunnuntai 16. elokuuta 2026

Elokuun uhkeita sävyjä

Gladiolus
Eipä ole tullut kovin montaa kertaa aloitettua postausta keltaisen kukan kuvalla tai ylipäätään esiteltyä mitään keltaista. Kuvan vaakatasoon keikahtanut gladiolus tuli sekoituspussin mukana ja hehkui eilisen ilta-auringossa sen verran komeasti, että sai kunnian tuoda valoa ja lämpöä tällaiseen sateisen harmaaseen päivään. Kukkapenkissä kyseinen huutomerkki tuntui kuitenkin liian räikeältä minulle, joten leikkasin gladioluksen maljakkoon. Kolmeen valkoiseen gladiolukseen yhdistettynä vahva keltainenkin kesyyntyi mukavan raikkaaksi piristykseksi keittiön pöydälle.
Päivänlilja 'Arctic Snow' sopii upeasti purppurarevonhäntä 'Oeschbergiin'.
'Arctic Snow':n kukintaa on totisesti saanut odotella. Ensin se kituutteli useamman vuoden patiopenkissä, josta siirsin sen muutaman metrin päähän pensasryhmään. Siinä se alkoikin viihtyä paremmin ja kukki viime kesänä ensimmäistä kertaa. Tänä vuonna kukkia on tullut jo useampia mutta vain yksi kukkavarsi kerrallaan. Onhan se toisaalta ihan mukavaa, että kukinta kestää pitkään. Jospa ensi vuonna kukintoja olisi useampia yhtä aikaa, sillä vieressä olevat 'Stella d'Orot' ovat lopettaneet kukinnan jo ajat sitten ja ennen hortensioita koko penkin pään kukintapuoli on 'Arctic Snown' vastuulla. Purppurarevonhännän laitan tuon kohdan suunnitelmiin ensi vuodellekin, sillä se tuo hienosti kontrastia ja sopii väreiltään jokaiseen tuon kohdan kasviin.
Kalla kukkii kerrassaan muikean sävyisin kukin.
Vasta heinäkuun alussa kasvuun lähtenyt kalla ehti sittenkin kukkaan ennen syksyä ja tässähän on vielä kasvukauttakin jäljellä vaikka kuinka. Sen piti olla pussin kuvan mukaan vaaleanpunainen mutta olen enemmänkin kuin tyytyväinen tähän väriin. Oikea dramaattinen diiva. Toivottavasti se heräisi ensi vuonna vähän reippaammin eikä diivailisi melkein loppukesän puolelle saakka. Pitää vain muistaa kaivella se talteen riittävän ajoissa ennen talven tuloa. Kallan taustalla on sen kanssa yhtä lilliputtikokoiseksi jäänyt helokukonharja. Jos kalla ja kukonharjat jäivät minikokoisiksi, niin niiden ympärillä olevat gladiolukset ovat viihtyneet sitäkin paremmin. Näistä leikkasin ne valkoiset kukinnot keltaisen kaveriksi maljakkoon ennen kuin kaikki ehtivät retkahtaa pitkin maita ja mantuja.
Normaalia tummempi punahattu.
Keväällä 2024 kylvetyistä punahatuista pari on selvinnyt tänne saakka ja kumpikin kukkii nyt ensimmäistä kertaa. Toinen näyttäisi olevan samanvärinen kuin etupihan 'Magnukset' mutta toinen onkin paljon tummempi ja kukkii valtavan suurin kukin. Ne kasvavat lähekkäin luumutarhassa mutta eihän niitä saanut osumaan samaan kuvaan, kun toinen on retkahtanut vasemmalle ja toinen oikealle. Punahatut ovat minulle vielä sen verran uusi tuttavuus suurten talvitappioiden takia, etten ole ihan sisäistänyt sitä, että varsinkin nämä nuoremmat taimet kannattaisi tukea ennen kuin kukkavarret ehtivät kovin korkeiksi. 
Uusien punahattujen terälehdet aurinkopenkin 'Magnuksen' kukalla.
Aurinkopenkin 'Magnukset' pysyvät hieman paremmin pystyssä mutta niillä onkin vieressä pioneita ja muita korkeita kavereita, joista saa tarvittaessa lisätukea. Kukinta tulee olemaan tänä vuonna todella runsas kunhan pääkukinta alkaa. Nyt niissä on auki vasta kymmenkunta kukkaa. Tumma kasvi 'Magnuksen' kukan alla on purppurakeijunkukka 'Palace Purple'. Se on viihtynyt tänä kesänä erinomaisesti ja kukkinut todella runsaasti pitkän aikaa.
Kärhökaaripenkin punahattu, verrokkina taas ne luumutarhan kukkijat.
Kärhökaaripenkissäkin punahatut ovat selvinneet jo useamman vuoden. Kuvan punahattu kukki viime kesänäkin mutta silloin se ei ollut minusta näin kerrannainen. Väriltään se on pikkuisen 'Magnusta' tummempi mutta saattaahan se johtua myös varjoisammasta kasvupaikasta. Merkintöjen mukaan kasvi olisi todennäköisesti 'Magnuksen' siemenistä kasvanut. Ei olisi kyllä ensimmäinen kerta kun muistiinpanot menevät tällä tontilla sekaisin. Kuten kaikkialta muualtakin, niin myös tästä kohdasta on vuosien mittaan kuollut niin monta punahatun tainta, että kasvi voi loppujen lopuksi olla ihan mistä tahansa kylvöksestä peräisin. Joka tapauksessa takapihan punahattu on tätäkin selvästi tummempi ja isokukkaisempi.
Loistokärhöt 'Beautiful Bride' ja 'Rouge Cardinal'.
Heti kärhökaaripenkin punahattujen vieressä kukkivat kuvan loistokärhöt. Suurten kukkien ystävälle varsinkin 'Beautiful Bride' ison lautasen kokoisine kukkineen on oikea unelmien täyttymys, vaikka 'Rouge Cardinal' on myös yltänyt tänä kesänä hyvinkin maksimimittoihinsa, mitä tulee kukan kokoon. Tykkään muutenkin tämän alueen värimaailmasta. Taustan purppuraheisangervo 'Tiny Winen' värit toistuvat keijunkukissa ja maksaruohoissa (jotka eivät nyt näy kuvassa) ja muodostavat hienoja kontrasteja ympärillä olevien kasvien kanssa.

Puna-auringonkukka 'Red Sun', tsinnioita ja krassia.
Kasvimaalle esikasvattamani puna-auringonkukat ovat totisesti nimensä veroisia ainakin tämän yhden avautuneen kukan perusteella. Auringossa punainen väri hehkuu tumman- ja ruosteenpunaisen sävyissä. Harmillisesti joka ikinen nuppu ja tuo ensimmäinen avautunut kukka katsoo naapurin pihaa kohti mutta näen ne kuitenkin kotiin tullessani, jos muistan katsoa kasvimaalle päin. Ehkä kerään ne maljakkoon sitten kunhan kaikki avautuvat, niin saan ihastella niitä enemmän. Lämpimän keltaisesta krassista on sen sijaan riittänyt iloa niin itselle kuin pörriäisille. Kasvi on vallannut yli puolet omasta lavastaan, melkein koko käytävän puolentoista metrin matkalta ja aloittanut seuraavankin lavakauluksen valloittamisen. Taidanpa ensi kesänä istuttaa krassia kasvimaan raja-aidalle kiipeilemään, niin säästyy lavakaulustilaa hyötykasveille ja käytävätilaa kulkemiseen.
Loistokärhö 'Elsa Späth'.
Päivän kärhöksi valitsin tänään uhkeampien sävyjen puutteessa loistokärhö 'Elsa Späthin'. 'Rouge Cardinal' olisi muuten sopinut tähän väliin mutta tuli käytettyä se kortti jo edellisessä postauksessa. Ei Elsakaan sentään ihan hempeimmästä päästä ole ja onhan hän uhkea niin muodoltaan kuin kooltaan. Elsan kukinta on nyt vasta ihan aluillaan mutta kukkia näyttäisi tulevan ihan mukavasti. Tämä kaunotar korvaa aina määrän laadulla.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kiitos visiitistä, toivottavasti viihdyit blogini parissa! Voit jättää kommenttiin myös pienen muiston käynnistäsi tai ajatuksia juuri lukemastasi postauksesta. Tervetuloa uudelleen!