lauantai 7. joulukuuta 2019

7: Pieni joulusatu

Hurja tuuli oli tyyntynyt yön aikana ja valesypressikin oli vielä tiukasti kiinni maassa. Ihme kyllä, mutta lumiukon hattukaan ei ollut lähtenyt tuulen mukaan. Yhtäkkiä valesypressi kuuli jotain. Aivan kuin iloista puheensorinaa. Äänet voimistuivat hiljalleen ja pian valesypressi erotti lumipenkan takaa kolme punaista tonttulakkia. Kohta lumikinos madaltui sen verran, että tontut näkyivät kokonaan. Etummaisella oli jokin pussukka selässään.
Ne jatkoivat matkaansa määrätietoisesti eteenpäin, kunnes yksi tontuista vilkaisi sivulleen ja huomasi valesypressin. "Hei, katsokaa mitä tuolla näkyy! Eikö siellä olisikin hyvä pitää evästauko?", se huudahti. Kaksi muuta olivat samaa mieltä ja niin kolmikko kääntyi suoraan kohti valesypressiä ja kiveä. "Katsokaa tuota lumiukkoa! Täällä on käynyt joku ennen meitä", tontut puhelivat.
Ne levittivät punaruudullisen huovan kiven viereen hangelle ja istahtivat syömään pipareita. "Miksi emme ole aiemmin tienneet tästä? Tässä vuoren kupeessahan on mainio eväsretkipaikka", yksi tontuista pohdiskeli. "Täällä taisi olla aiemmin tiheä kuusikko. Nyt kun ihmiset veivät kuuset joulupuiksi, niin maisema avartui ja tämä suloinen puu näkyy kauas", toinen vastasi.
"Hei, mutta nyt meidän pitää jatkaa matkaa! Tullaan joku toinen päivä tänne uudelleen koko porukan kanssa", partasuinen tonttu ehdotti ja alkoi kääriä huopaa takaisin selkäänsä. Pian tontut olivat tallustaneet tiehensä, mutta valesypressi ihmetteli kuulemaansa mielessään. "Sanoivatko tontut juuri, että tulevat tänne vielä uudelleen ja ihan isolla porukalla?", se mietti. Jos hänellä olisi ollut jalat, hän olisi varmaan juossut innoissaan kiven ympärillä. Nyt hän tyytyi heiluttelemaan oksiaan. Koskahan tontut tulevat? Joko huomenna?

12 kommenttia:

  1. Tämä satu ei ehkä olekaan niin ennalta-arvattavissa kun alunperin ajattelin. Ennen 24. päivää kerkeää tapahtua vielä yhtä ja toista. Ja onko loppukaan niin perinteinen kuin aluksi luulin... hmmm... :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Juonenkäänteitä on tosiaan tulossa vaikka miten monta, lopusta en paljasta mitään ;)

      Poista
  2. Ihanan sadun ja kuvituksen olet väkertänyt. :) Mukavaa viikonloppua!

    VastaaPoista
  3. hiidenkiven kupeessa tapahtuu kummia, mutta juuri niinhän joulun alla kuuluukin;) kunpa sievä tonttutyttö osuisi tonttupoikien kanssa joku päivä yhtä aikaa kivelle...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ai pahus, sellainen juonenkäänne tarinasta taisikin jäädä puuttumaan! Tai mistä sitä tietää, mitä lavastuksissa tapahtuu silloin kun en ole kameran kanssa paikalla? ;)

      Poista
  4. Mukava käydä lukemassa joulusatuasi! Mielenkiintoista ja mielikuvituksellista sekä hauskasti askarreltu ja kuvitettu tarina.

    VastaaPoista

Kiitos visiitistä, toivottavasti viihdyit blogini parissa! Voit jättää kommenttiin myös pienen muiston käynnistäsi tai ajatuksia juuri lukemastasi postauksesta. Tervetuloa uudelleen!