maanantai 9. joulukuuta 2019

9: Pieni joulusatu

Aamulla varhain valesypressi heräsi hangen narahteluun ja kiivaaseen puheensorinaan. "Kyllä se täällä jossain on! Ihan varmasti!" sanoi tuohtunut ääni. "Maisema vain näyttää lumisateen jälkeen aivan erilaiselta", jatkoi toinen. "Hei, tuolla se on! Näettekö? Ressukka on hautautunut melkein kokonaan lumeen", ilmoitti kolmas. Tonttujoukko piti pikaisen tilannepalaverin ja levittäytyi sen jälkeen valesypressin ja kiven ympärille. Ne alkoivat pudistella lunta pois valesypressin ja kiven päältä.
Valesypressi oli niin riemuissaan saadessaan joukon tonttuja luokseen, että heilautti reippaasti oksiaan. Hän hämmentyi, kun hetkeen ei näkynytkään yhtään mitään. Oliko hän kuullut harhoja? Pian valesypressin oksien päältä tippuneen lumen seasta alkoi näkyä liikehdintää ja punaiset tonttulakin kärjet pilkistelivät yksi toisensa jälkeen esiin.
Viimein kaikki yhdeksän tonttua olivat kaivautuneet esiin ja puhdistivat lumet myös kivenmurikan ja lumiukon päältä. Riemua riitti ja koko tonttujoukko oli yhtä mieltä siitä, että kolmen ensimmäisen tontun löytämä retkipaikka oli karttaan merkitsemisen arvoinen. Illan pimetessä tontut sytyttivät valesypressin viereen nuotion ja kertoivat tarinoita toisilleen.
Valesypressi kuunteli tonttujen jutustelua haltioituneena ja enemmän kuin mielellään hän yön tullen päästi tontut oksiensa suojaan nukkumaan. Mitähän huomenna tapahtuisi?

8 kommenttia:

  1. Suloinen tonttujoukko! Nyt onkin ollut tonttuja liikkeellä:) Leppoisaa alkanutta viikkoa♥

    VastaaPoista
  2. Tuo nuotiokuva on aivan upea!:) Miten olet saanutkin siihen juuri oikeanlaisen tunnelman...

    VastaaPoista
  3. samaa ajattelin kuin Blue Tit, viimeinen kuva ihastuttava, siinä on juuri sitä oikeaa tulilla olon tunnelmaa.
    onneksi piskuiset tontut onnistuivat pelastamaan lumihankeen hukkuneet!

    VastaaPoista
  4. Viimeistä kuvaa jäin minäkin ihastelemaan. Ylipäätään olet ahertanut tämän kalenterin eteen. Jännä seurata loppuun saakka.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Nuotiokuvan tekeminen oli ehkä koko kalenterin lavastuksien vaikein osuus.

      Poista

Kiva kun piipahdit blogissani, jättäisitkö myös viestin käynnistäsi. Tervetuloa uudelleenkin!