lauantai 6. kesäkuuta 2020

Myöhäisempiä esikoita

Esittelin toukokuussa puutarhani ensimmäisenä kukkivia esikoita. Nyt viimeisinkin mattimyöhäinen on aloittanut kukinnan, joten on aika esitellä loput kevään ja alkukesän söpöliineistä.
Yksi puutarhani ensimmäisistä esikoista on tämä kullankeltainen kevätesikko, joka alkaa kukkia heti etelänkevätesikon jälkeen.
Niittyrinteessä kukkii punakeltainen esikko, joka kärsi selvästi viime talvesta. Hengissä on kuitenkin.
Niittyrinteessä on myös tämä samettisen tummanpunainen esikko. Sekään ei pitänyt talvesta, mutta on sentään vähän kookkaampi kuin edellisen kuvan esikko.
Dramaattisen näköinen pihaesikko on viihtynyt paahteisessa aurinkopenkissä.
Liila palloesikko kukkii tänä vuonna ehkä sentin pidemmällä varrella kuin viime vuonna. Edistystä se on tämäkin. Ehkä siis viiden vuoden päästä kukinto nousee jo lehtien yläpuolelle.
Viime vuonna hankin kuusi erilaista esikkoa, joista neljä selvisi talvesta. Valkoisen palloesikon menetys harmittaa vähän, mutta eipä se kovin näyttävä olisi kukkiessaan ollutkaan, jos esitys olisi ollut samanlainen kuin liilalla kaverillaan. Ruokakaupasta hankkimani vaaleanpunainen esikko oli vihreänä vielä lumien sulaessa, mutta hävisi taiston routaista maata ja kevätahavaa vastaan. Näistä seuraavista esikoista melkein kaikki näyttivät kuolleilta keväällä, mutta jaksoivat kasvattaa juuresta uudet lehdet ja kukkivat nyt. Ehkä normaalivuonna nämäkin kukkisivat aikaisemmin.
Tämä violetti esikko on melkein samansävyinen kuin edellisen esikkopostauksen kummitädin esikko. Tämä ja sen kaksi jakopalaa talvehtivat näistä parhaiten.
Ihana tummanpinkki esikko selvisi juuri ja juuri talvesta. Toinen näistä sen sijaan heitti henkensä.
Iloisin yllättäjä oli himalajanesikko, jonka luulin kuolleen kokonaan. Tämä ja sen pieni jakopala ovat kumpikin nostaneet melkein neonpinkit kukkansa korkealle lehtiruusukkeen yläpuolelle ja loistavat kauas.
Siinäpä olivat kaikki puutarhani neljätoista erilaista esikkoa. Ensimmäisenä kukkineet esikot löydät postauksesta Esikkojen esiinmarssi (klik, klik). Pienimuotoinen esikkoinnostus on selvästi vallannut minut näiden pinkinpunaisten ja violettien esikoiden myötä. Päädyin jopa jättämään kummitädin purppuranvioletit esikot valkoisten esikoiden kaveriksi VALKEAAN varjopenkkiini, silllä ne näyttivät niin kauniilta yhdessä, etten yksinkertaisesti raskinut erottaa niitä toisistaan. Nyt pohdin, pitäisikö minun muuttaa penkin nimikin, sillä eihän siinä enää ole pelkästään valkoisia kukkia. Kaikenlaista nämä kasvit saavatkin aikaan!

24 kommenttia:

  1. Kauniita esikoita ja tuo himalajanesikko on upea. Minä en jostain syystä saa esikkoja viihtymään hyvin puutarhassa piha- ja kevätesikkoa lukuun ottamatta. Osoittavat mieltään katoamalla kokonaan ja minä kun niin tykkäisin esikoista. No onneksi saan ihailla niitä muiden puutarhablogeissa.
    Täällä meillä sataa parhaillaan ja puutarha kiittää. 🌧🌧 Mites siellä teillä?
    Mukavaa lauantain jatkoa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Himalajanesikko ei jää huomaamatta, vaikka on pienempi, miltä kuvassa näyttää. Sen väri oikein pomppaa silmille. Harmi, etteivät esikot viihdy teillä. Minäkin taidan tästä lähin jättää palloesikot ostamatta. Onneksi kevätesikoissakin riittää värivalikoimaa, niin ei ihan ilman esikoita tarvitse jäädä. Meillä oli todella kaunis ja lämmin aamupäivä, mutta tunti sitten alkoi vähän ripsiä vettä. Parina edellisenä yönä on satanut pikkuisen ja kyllähän se hyvää tekee. Ei tarvitse kastella kasvimaata ja vastaistutettuja taimia ihan niin usein :) Mukavaa lauantain jatkoa!

      Poista
  2. Kivoja esikoita, valkoisia yritän metsästää jostain, niitä kaipaisi yksi uusi penkki. Tuota liilaa tai vastaavaa on minullakin ja on ollut todella kestävää, nyt riittää jo jakopaloja kun leviääkin. Kunpa ensi vuonna pääsisi Viroon esikko-ostoksille.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Valkoiset esikot ovat kauniita. Olin niin iloinen, kun kummitädin esikkojen mukana tuli muutama valkoinenkin. Sain jaettua isoimman niistä jo pariin osaan, joten valkea varjopenkki saa pikku hiljaa valkovioletin esikkoreunuksen.

      Poista
  3. Voi miten ihania esikoita. Kyllä sinullakin on niitä aika joukko erilaisia 🤗

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Esikoita tuli minulle viime kesänä aikamoinen joukko lisää :)

      Poista
  4. Ihania, noin monta vieläpä. Kiva, että esikot viihtyvät puutarhassasi. Minullakin on huono tuuri esikkojen kanssa. Etelänkevätesikko ja suikeroesikko ovat pärjänneet jo monta vuotta, mutta muut katoavat nopeasti. Muutama viikko sitten istutin jälleen yhden himalajanesikon ja pari kevätesikkoa. Tällä kertaa vähän eri paikkaan. Katsotaan, miten niiden käy. Ainakin nyt on vettä tullut riittävästi omien kastelujen lisäksi. Ainakaan kuivuus ei vaivaa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Osa viihtyy, osa ei. Joskus pitää etsiä useamman kerran sopivaa paikkaa ennen kuin kasvi alkaa viihtyä. Minä taidan jättää tästä lähin palloesikot ostamatta, sillä ne eivät tunnu pitävän puutarhastani yhtä paljon kuin minä pitäisin niistä. Siemenistä ehkä voisin vielä joskus kokeilla niitä kasvattaa, niin voisi istuttaa taimia vähän joka puolelle ja seurata, missä ne viihtyisivät parhaiten. Ei kirpaisisi niin paljon kuin ostotaimien hankkiminen. Toivottavasti sinä saat esikkosi menestymään.

      Poista
  5. Sinulla on paljon eri lajeja. Esikot ovat kauniita, minä en aio luovuttaa palloesikon kanssa, sillä omien palloesikoiden varret kasvoivat ja ne näkyivät paikaltaan kauas. Haluan niitä lisää.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Onhan noita jokunen kertynyt. Vielä kun tietäisi kaikille tarkemmat lajit. Hyvä, että olet saanut palloesikkojesi kukkavarret venymään. Minä vielä yritän päästä tuon ainokaisen talvesta selviytyneen sielunelämään sisälle :D

      Poista
  6. Ihania kaikki, ja tuo ujosti kukkiva palloesikko on tosi söpö. Miten olen onnistunut tämänkin kukan unohtamaan, pitää laittaa listalle että istutan muutaman Niittypenkin reunaan ensi kevättä odottamaan.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ujosteleva palloesikko on leveimmältä kohdaltaan ehkä jopa viisisenttinen puska, korkeutta ehkä sentin vähemmän. Ei näy kovin kauas :D Jospa ensi talvi olisi sille suosiollisempi ja se pääsisi näyttämään korkealle kohoavat kukkapallonsa.

      Poista
  7. Pihaesikko on aivan ihana! Se on minun pitänyt hankkia, mutta aina unohtuu. Ehkäpä muistan sen kun mietin uusia kasveja saunan tykö ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Pihaesikko on aika hauska kasvi, kun viihtyy paahteessakin toisin kuin moni muista esikoista.

      Poista
  8. Minäkin olen innostunut esikoista ihan viime vuosina. Tänä vuonna olenkin löytänyt jo muutaman uuden kukkapenkkimme kevätpiristykseksi:)

    VastaaPoista
  9. Ihania esikkoja! Miullakin ol tuo himalajanesikko, kukki muutamana keväänä ja hävis. Tuolla mehtäalalla ois sen mäntävä aukko ja kokkeilempa vielä. Arkajalaka on.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Toivottavasti saat himalajanesikon selviämään metsäpuutarhassasi. Se on aikamoisen söpö.

      Poista
  10. Kauniita esikoita, etenkin pihaesikon tumma sinisyys on hätkähdyttävä! Myös himalajanesikolla on kaunis väri.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Pihaesikolla on erikoinen väri, melkein musta. Ostin himalajanesikon viime keväänä kukkivana juuri värin takia.

      Poista

Kiitos visiitistä, toivottavasti viihdyit blogini parissa! Voit jättää kommenttiin myös pienen muiston käynnistäsi tai ajatuksia juuri lukemastasi postauksesta. Tervetuloa uudelleen!