perjantai 2. elokuuta 2019

Mainetta ja kunniaa saa...

Linnunpelättimen nimeämiskisa on nyt päättynyt, sillä lapset suostuivat vihdoin kuuntelemaan kaikki nimiehdotukset ja valitsemaan suosikkinsa. Palkintojahan kisassa ei ollut luvassa, mutta lämpöiset onnittelut, mainetta ja kunniaa voittajanimen keksijälle lupasin. Pidän teitä jännityksessä postauksen loppuun ja näytän pari kuvaa sitä ennen. Täällä on nimittäin ihan uusia kukkijoita ja kasveja.
Minikokoinen jaloangervo 'Monique' (osaako joku varmistaa?) asustelee kantopuutarhassa. Taustalla lemmikki, joka näyttää jättiläiseltä tämän rinnalla.
Alkukesällä ostamani rusokurjenpolvi 'Southcombe Double' on tehnyt pari minikokoista kukkaa. Aika söpö. Väri vähän laimeni kännykällä kuvatessa, oikeasti se on vielä pinkimpi.
Uusia ostoksia ovat mehitähti 'Dark Beauty', syysmaksaruoho 'Stardust', mustaherukka 'Mikael' sekä kuunlilja 'Blue Mouse Ears', joka on menossa äidilleni. Lohkaisin siitä "hakupalkkana" pikkuruisen taimen itsellenikin.
Uusien ostosten taustalla tuoksupielukset ovat vihdoin päässeet tuholaisista eroon ja alkaneet kukkia. Niiden takana viime syksynä omatoimisesti kylväytyneitä kääpiöauringonkukkia.
Päätin, että jatkossa ripottelen auringonkukansiemenet jo syksyllä haluamiini paikkoihin, sillä tässä ovat keväällä esikasvatetut taimet. Ne olivat ulos istutettaessa saman kokoisia kuin itsekseen kylväytyneet.
Vuosi sitten keväällä istuttamani syyshortensia 'Prim White' on kasvanut hyvin ja kukkiikin jo tänä vuonna. Tämän äitini lisäsi itse pistokkaasta kesällä 2017(?).
Ja sitten siihen kisaan. Linnunpelättimien nimeämismestarin arvonimen saa Tita (Unelmia ruusuista -blogi) ehdotuksellaan Hurja-Liisa. Hurjasti onnea, Tita! Pyydämme sinut apuun, kun seuraavalla kerralla tarvitsemme linnunpelättimelle nimeä ;) Kunniamaininnan saa Heidi (Valkoista salviaa -blogi), sillä kikatustaisto Hurja-Liisan ja Raisa Rastaidenkauhun välillä oli suorastaan korviariipivää kuunneltavaa.

Hurja-Liisa hoiti tehtävänsä hienosti viikon ajan, mutta eilen aamulla parvi rastaita uskaltautui marjapensaisiin ja illalla näin rusakon istuvan hänen vierellään. Ehkä hän karkoittaakin eläinten sijaan loppukesän ja syksyn pimeinä öinä kierteleviä kaksijalkaisia rötösteliöitä.

12 kommenttia:

  1. Komeita nuo itsekylväytyneet. Minä laitan matalia auringonkukkia aina suorakylvönä toukokuussa. Tosin tänä vuonna kylvöt myöhästyi ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Syksyllä kun kylvät, niin olet ainakin ajoissa ensi vuotta varten :D Minä en osannut edes kuvitella, että suorakylvetyt tai jopa syyskylvöiset voisivat kasvaa nopsempaan kukintakokoisiksi kuin esikasvatetut. Jotenkin kuvittelin, että kevään kylmyys ja hallayöt haittaisivat kasvua liikaa. Olin väärässä, sillä nuo ovat saaneet pärjätä täysin omin avuin ilman harsoja ja kastelua. Itsekseen kylväytyneissä oli myös todella hyvä itämisprosentti, sillä nypin keväällä valtavan määrän taimia pois, jotta kaikki mahtuisivat kasvamaan. Ehkä voisikin kokeilla syyskylvöjä myös muilla kesäkukilla.

      Poista
  2. Hienot nimiehdotukset ja hauska, että lapset saivat päättää!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Lapset osallistuivat niin paljon Hurja-Liisan rakentamiseen, että pitihän heillä olla päätäntävalta nimestäkin. Päätöksenteosta ei vain meinannut tulla mitään, kun säntäilivät kesken kaiken omiin leikkeihinsä ja sitten kun vihdoin keskittyivät asiaan, alkoivat väännellä nimiä ja nauraa oivalluksilleen.

      Poista
  3. Kiitoksia mestaritittelistä, ja onneksi hommasta oli kivaa puuhaa perheen junioreille! Hurja-Liisa vaatinee viikottaista stailaamista, jossa jotain uutta tulee aina tarjolle - välkkyviä vanohja cd-levyjä, serpentiinejä menneeltä vapulta taikka ilmapalloja. Lapset voisivat askarrella jokin lippusiiman kankaan palasista - mitä tahansa tuulessa lepattavaa härpäkettä toimii. Lopulta voi vanhat deodorantit tai mitkä tahansa muut aerosolit käydä tyhjentämässä Hurja-Liisan helmoihin. Siinä on pupuille vähäksi aikaa peljättävää.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ole hyvä! Stailaaminen olisi varmasti paikallaan. Kuopus jo kaipailikin Hurja-Liisan kädessä olevaa pientä kastelukannua. Ehkä Liisa saakin kauppakassin tilalle. Hoitakoot vaikka samalla ruokaostokset :D

      Poista
  4. onnea Titalle! Hurja-Liisa on kyl ihan nimensä veroinen. voi ol et kaapit tyhjenee, jos ruokaostokset jää Hurjan-Liisan vastuulle. meil Väinämön piti istuttaa raparperi. vielkin on istuttamatta, kun kana istahti hautomaan kivimunaansa Väinämön syliin;)
    oletkin hankkinut monenlaista istutettavaa. meil niin kuivaa, etten uskalla enää mennä puutarhaliikkeiden alemyynteihin, ei ole vettä millä kastella istutuksia.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Älä nyt, ilmehän hänellä on ihan ystävällinen :D Ehkä tosiaan kannattaa hoitaa ruokaostokset itse, käyttäköön Liisa aikansa rastaiden ja jänisten karkottamiseen. Meillä ei ole mitenkään erityisen kuivaa, olen siirrellyt ja jakanutkin nyt kasveja kun tuli viileämpää. Toki vasta istutetuille pitää antaa reilusti vettä, mutta aika hyvin kosteus pysyy maassa kun on niin kylmää. Muutamana päivänä on myös satanut vähän vettä, toki kunnon rankkasade tekisi hyvää täälläkin.

      Poista
  5. Ha hah, tulipas sille hauska nimi! :D

    Onpa hurja ero auringonkukissa! Pitänee itsekin ruveta kylvämään syksyllä. Omat esikasvatettuni ovat edelleen surkean pieniä. Olivat jonkun ötökän syömiäkin kun viimein sain ne (turhan myöhään) maahan, eikä kuivuus ole erityisemmin auttanut asiaa. Harmittaa, kun viime vuonna oli niin komeita auringonkukkia.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ajattelin kokeilla syyskylvönä muutamaa muutakin kesäkukkaa, jos vaikka niissäkin olisi yhtä valtava ero kuin auringonkukissa. Luulen, että itsekseen kylväytyneet auringonkukat ovat kasvattaneet jo heti akajaisiksi juurensa puolen metrin syvyydelle, joten eivät ole siksi kärsineet kuivuudesta. Isoin noistakin lähentelee jo metrin korkeutta kun esikasvatetut ovat hädin tuskin polvenkorkuisia ja laihoja kuin mitkä, vaikka samanlaisessa mullassa kasvavat ja ovat saaneet vettä ja lisälannoitustakin. Itsekseen kylväytyneet ovat pärjänneet koko kesän ilman harsoja ja kastelua.

      Poista
  6. Hurja-Liisa on hieno nimi, onnea Titalle! Ja kiitos kunniamaininnasta, kiva että lapsilla oli hauskaa nimen tiimoilla :) Blue Mouse Ear on ihana, hankin sellaisen juuri itsekin. Se on kyllä kaikessa pienuudessaan uskomattoman suloinen. Ja valtavan hieno on tuo komeamaksaruoho! En ole Stardustiin aiemmin törmännytkään; onko siinä valkeat kukat?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ole hyvä! Sinunkin ehdotuksesi olisi saattanut aivan hyvin voittaa, mutta ehkä lapsista Hurja-Liisa oli helpompi sanoa. 'Stardustilla' on valkeat kukat. Tai joskus ne saattavat olla hyvin vaaleanpunaiset, mutta toivoisin, että oma yksilöni olisi valkoinen. Näyttää paremmalta punaista talonseinää vasten. Tuo yksilö oli kasvattanut vartensa hassusti mutkalle kun oli pötköllään hyllyllä.

      Poista

Kiva kun piipahdit blogissani. Jättäisitkö myös viestin käynnistäsi, ilahdun jokaisesta kommentista! Tervetuloa uudelleenkin!