lauantai 22. toukokuuta 2021

Tulput pulassa

Tiedättekö, milloin on oikea aika poistaa jänisverkot kasveilta? Luulin ennen, että sopiva hetki on silloin kun vihreää ruohoa ja meheviä voikukanlehtiä on niin paljon, ettei rusakoita huvita järsiä puisevia oksankärkiä. Eilen tajusin, että oikea aika olisi ollut ennen kuin tulppaanit työntävät nuppunsa esille. Niillä peijakkailla on nimittäin vahva hinku tunkea itsensä joka koloseen mikä vain kukkavarren ulottuvilla sattuu olemaan!

En edes tiedä, miten tämä voi olla mahdollista! Ehkä 'Hakuun' vain halusi käydä kurkkimassa kanadanatsalea 'Violettan' kukkanuppuja. Kovin pienestä rakosesta vain yritti tunkea itsensä läpi.
'Pink Impressionit' ovat saaneet itsensä melkoiseen sotkuun. Olisi pitänyt käydä aikaisemmin siirtämässä verkkoa tulppaanien keskeltä sivummalle. Kaksi kukkaa piti leikata maljakkoon, sillä ne eivät millään sopineet enää verkon silmästä läpi.
Ehdin poistaa melkein kaikki suojaverkot kasveilta ennen kuin piti lähteä töihin. Muutamalle pensaalle jäi vielä, mutta ne on nopea nostaa pois, kun seuraavan kerran pääsen pihahommiin. Eli tänään, jos vain ei sataisi vettä ihan koko päivää. Kukat eivät ole yleensä sadepäivänä kovin kuvauksellisia, mutta laitetaan nyt muutama kuva tämän hetken kukkasista. Kameraa on pikaisesti ulkoilutettu parin edellisen päivän aikana kun ei ole oikein muuta ehtinyt puutarhassa tehdä.

Nämä eivät ole pulassa, mutta kaipaisivat yhtä kipeästi poutasäätä kuin puutarhurikin. Lajike on 'Persian Pearl' ja ne päätyivät syksyllä patiolta nuotiopaikalle lähtevän polun viereen.

'Exotic Emperor' on ollut yllättävän pitkäikäinen tulppaaniksi. Tämä on yksi lempitulppaaneitani.
Nämä pienet tarhakylmänkukat kukkivat yhtä lukuunottamatta ensimmäistä kertaa.
Tämä taas on koristanut jo useampana vuonna kivikkorinnettä kauniilla kukillaan.
Narsissi 'Acropolis' kukkii myös ensimmäistä kertaa. Toivottavasti näistä tulisi oikein pitkäikäisiä ja hyvin lisääntyviä.
Kerroinkin jo edellisessä postauksessa, että kaksi 'Lemon Beautyn' viidestä sipulista on aivan väärää lajiketta. Sen lisäksi, että lajike oli varmasti väärin, myös kukan väri ja malli eivät voisi olla yhtään kauempana mieltymyksistäni. Tai no, saman mallinen kukka keltaisen ja oranssin kirjavana olisi voinut olla vielä kamalampi vaihtoehto. Nyt viides kukista on auennut ja onneksi se on oikeaa lajiketta. Sattui edes kolme viidestä oikein. Toivon, että keltaiset jäävät hyvin lyhytikäisiksi.
'Lemon Beauty' on muuttunut kukinnan edetessä saman näköiseksi kuin sipulipussin kuvassa. Ne keltaiset hirvitykset sen sijaan ovat vielä räjähtäneemmän näköisiä, mutta edelleen kirkuvan keltaisia.
Pensasryhmän valkoiset pikkusydämet ovat vihdoin alkaneet tuuheutua. Taustalla retkottavia hyasintteja. Aurinkopenkissä asustavat vaaleanpunaiset pikkusydämet ovat selvästi leviäväisempää sorttia.
Kukkapuiden kausi on korkattu meilläkin alkaneeksi, sillä takapihalla tontin rajan tuntumassa oleva yksirunkoinen tuomi on oikein komeassa kukassa. Se selvästi hyötyi siitä, että poistin monen neliömetrin laajuisen pihlaja-angervopöheikön sen juurelta. Kuusi vuotta sitten se oli reilu parimetrinen, mutkainen ja hento piiska, jolla oli muutama sivullepäin sojottava oksa lähinnä latvassa. Puolentoista metrin korkeudelta alaspäin kaikki oksat olivat kuivaneet valonpuutteeseen. Nyt siitä on varttunut kaunis kukkapuu, joka tuo hyvää tuoksua takapihalle. Runko on edelleen mutkalla, mutta sehän ei kukintaa estä.
Tuomi on yksi lempipuistani. Tämä yksilö vielä peittää sopivasti näkymää risuiseen kuuseen ja vattupusikoihin. Aivan pian tuomen alunen ja koko metsänpohja siitä meille päin muuttuu siniseksi, sillä lemmikit ovat viittä vaille kukassa.
'Laatokan Helmi' ehti taas luumuistamme ensimmäisenä kukkaan. Tänä vuonna kaikki takapihan luumupuut kukkivat, joten tiedossa on varmasti ihania näkymiä.
Luumuista puheenollen: viime syksyn alelöytö, 'Sinikka' -luumu, on vihdoin herännyt. Löysin siitä neljä pientä vihreää hiirenkorvaa. Yksi oli toiseksi ylimmässä oksassa, mikä on minusta aika lupaava merkki. Melko varmasti siihen alkaa tulla enemmänkin vihreää nyt kun se on vihdoin päättänyt herätä. Varjokujalle johtavan portin köynnöskuusama sen sijaan näyttää versovan ainoastaan lumirajan alapuolelta. Onneksi hanget olivat sen kohdalla melkein metrin paksuiset, joten ei tarvitse aivan maanrajasta lähteä kasvattamaan vihreyttä porttiin. Odottelen kuitenkin vielä hetken ennen kuin lähden leikkaamaan portin huipulla olevia oksia lyhyemmäksi. Jos kuusaman silmut vaikka leikkivät samaa piiloleikkiä kuin 'Sinikan' silmut.

Pian ensimmäinen atsaleoista avaa nuppunsa. Tämä on tänä keväänä istutettu 'Satomi'. Vaaleakukkaiseksi kasviksi tällä on yllättävän punaiset nuput. Oikeassa ylänurkassa näkyy tuomen alaoksia.
Hyvää viikonloppua! Säät suosikoon meitä puutarhahörhöjä!

28 kommenttia:

  1. Oi, ei! Tulput pulassa <3 Kaikkea sitä voi sattuakin! Meidän puutarhassa ei ole tuomea, mutta eilen ajattelin, että sille kyllä paikka löytyy. Täällä on satanut monena päivänä ja on niin märkää, että ei pysty oikein puutarhahörhöilemään. Mukavaa viikonloppua!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tällä tarhurilla on ollut vähän kiirettä töissä, joten ei ole ehtinyt ihan joka tulpun nuppua seurailemaan ja pelastamaan. Täälläkin on satanut melkein joka päivä. Tänäänkin on satanut melkein koko päivän, mutta en antanut sen häiritä. Lämpimät vaatteet ja sadetakki päälle, niin tarkeni ihan hyvin "leikkiä" mutavellissä. Kiitos! Mukavaa viikonloppua!

      Poista
  2. Tulppaanit ovat puutarhuriakin nopeampia :D Tämä sade on myös tehnyt narsisseille ja tulppaaneille pahaa, kun varret katkeilevat ja painavat kukat kaatuilevat. Valkoinen pikkusydän vaatii näköjään oman aikansa, ennen kuin innostuu leviämään, minulla nyt neljäs kesä ja selvästi paras, pikkusydämet suorastaan innostuneet kukintaan ja leviämään. Punaisia sen sijaan putkahtelee milloin mistäkin, mullan mukana levinneistä juuren pätkistä alkunsa saaneita. Atsaleasi näyttää avaavan upeat kukintonsa ihan näillä hetkillä, siinä riittääkin ihailtavaa! Kostealta näyttää sää, mutta ei anneta sen häiritä, mukavaa viikonloppua!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tulppaanit olivat nopeita ja puutarhuri harvinaisen hidas :D Narsisseja lakoontuu joka päivä lisää. Onneksi suurin osa tulppaaneista on vielä nupulla, niin eivät nekin kaatuile. Punaista pikkusydäntä saa jo repiä pois kun meinaa vallata liikaa tilaa. Vielä pitää odottaa hetki atsalean nuppujen aukeamista. Täälläkin on satanut melkein koko päivän, mutta sadetakin ja kumihanskojen kanssa pystyi puuhailemaan ulkonakin. Kiitos, samoin!

      Poista
  3. Enpä ole ehtinyt paljon kommentoimaan, sinultakin jäi monta postausta väliin! Jossain vaiheessa kävin kurkkaamassa, mutta sitten taas tapahtui jotain ennen kuin kommentoin. Äh ja anteeksi!
    Ensiksi niihin keltaisiin narsisseihin. Niiden väri - joko halkinaisen torven tai taaempien kehälehtien, tai molempien - väri ehkä vielä muuttuu kukinnan edetessä? Kokokeltaisia olisivat mm. 'Belcanto' ja 'Chanterelle', on niitä muitakin. Mutta näihin molempiin tulee tummankeltaisen lisäksi vaaleankeltaista. Minulle kyllä kelpaisivat ;-) Mutta tuo Lemon on kyllä huippukaunis, ostoslistalle meni!
    Voi ei tuota verkkoasiaa! Moneen kertaan olen kaupunkiin lähtiessäni peittänyt tulppaaneita verkoilla, jotta peura ei käy syömässä kukkavarsia poissa ollessani, mutta sitten varret kasvavat verkon läpi eikä sitä tosiaan enää saa pois riipimättä kukkia mennessään. Sitä paitsi peurat osaavat talloa verkon matalaksi, jotta pääsevät tulppaaneihin käsiksi. Joten olen jättänyt, ja nyt luotan aitaan ja trico gardeniin. Tulipahan pari kukkaa maljakkoon, mutta olisit ehkä nauttinut niistä enemmän puutarhassa.
    Monsuunikaudesta huolimatta siellä on tosi kaunista, ja toivon, että näet pian satumaisen kauniit Persian Pearlit kukassa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sama minulla, postauksia on aika paljon jonossa odottamassa lukemista. Sinunkin postauksiasi näyttää olevan tuossa välilehdellä kaksi, mutta ajattelin pitää pienen luovan tauon ennen seuraavaa luku-urakkaa. Ymmärrän siis enemmänkin kuin hyvin sen, ettei aina voi ehtiä kommentoimaan ajoissa.
      Toivottavasti narsissien väri tosiaan muuttuisi kukinnan edetessä siedettävämmäksi. Vielä ei ole sellaisesta mitään merkkiä havaittavissa. 'Lemon Beauty' on tosi nätti.
      Sinulla ei sitten verkot auta tulppaanien suojauksessa, jos peurat ovat oppineet tallomaan verkot mataliksi. Toivottavasti aidat pysyvät ehjinä ja tarpeeksi korkeina ja trico garden turvaa, jos joku peura pääseekin aidasta läpi. No, näin sateisella kelillä on ihan mukavaa, että saa nauttia kukista sisälläkin. Eipähän ihan kaikki kukat sotku kuraroiskeisiin.
      Kiitos! 'Persian Pearlin' väri näyttää todella kauniilta, joten toivottavasti poutasäätä olisi pian luvassa.

      Poista
  4. Voi tulppaaneja! Minulla oli samanlaista ongelmaa krookusten kanssa, mutta silloin en vielä verkkoja uskaltanut ottaa pois. Yritin vain vähän helpottaa pahimpien kietoutumista.
    Tuomesi on ihana metsää vasten! Se on yksi minukin lemppari puista. Tuoksu on huumaava ❤

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Krookusten kukinta-aikaan ei todellakaan uskalla vielä ottaa suojaverkkoja pois. Et usko, miten iloinen olen tuosta tuomesta. Tummaa metsää vasten sen kukat erottuvat hienosti ja kukintaa voi ihastella myös olohuoneen ikkunasta, joten siitä on paljon iloa.

      Poista
  5. Onpa siellä kukkaisaa! Tuomi metsän reunassa on tosi viehättävä ja uusi atsalea hieno. Jännä nähdä, ovatko kukat sisältä kuitenkin vaaleat. Se etu noissa uusissa taimissa on, että ne kukkivat pihalla talvehtineita nopeammin.

    Mukavaa viikonloppua!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Aika monella kasvilla nuput ovat selvästi tummempia kuin avonaiset kukat, mikä tekee niiden avautumisesta vielä jännittävämpää. Ulkona talvehtineet atsaleat eivät tosiaan ole vielä noin pitkällä kukinnassaan. Kiitos! Mukavaa viikonloppua!

      Poista
  6. Tulppaanit ovat minullakin joskus jääneet verkon väliin jumiin. Sateita on riittänyt. Onneksi tänään pilkahti sen verran aurinko, että näin kimalaisen pölytyspuuhissa.

    Minä lahjoitan joskus itselle sopimattomat sipulit muille. Kuva niistä ja kysely sosiaalisen median kautta naapurustoon tai kavereille. Aina ne kelpaavat jollekin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Täällä pilkahti aurinko ehkä viiden minuutin ajan sateen rakosessa, mutta muuten on satanut oikeastaan koko päivän enemmän tai vähemmän. Äitini jo ilmoitti, että voi ottaa kammotusnarskut itselleen. Seuraan nyt vielä, muuttuuko niiden väri kukinnan edessä siedettävämmäksi. Vielä ei ole merkkejä sellaisesta havaittavissa.

      Poista
  7. Voihan tulppu minkä pinteen itselleen järjesti. Kauniita näkymiä luvassa kun kukinta jälleen räjähtää, tuomen ja lemmikin liitto on ihana.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tulpuissa riitti pelastettavaa. Puutarhuri ei ole ehtinyt ihan joka kohtaa seuraamaan kun työt ovat vieneet niin paljon aikaa. Kukinnan räjähtämiseen tarvittaisiin aurinkoa. Pahoin pelkään, että tuomi ehtii jo varistaa ainakin osan kukistaan ennen kuin lemmikit alkavat kukkia. Osuvat todennäköisesti yhtä aikaa luumupuiden parhaan kukinnan kanssa.

      Poista
  8. Sisukasta vääntöä tulppaaneilta! Hienoa, että luumut kukkivat sielläkin nyt tai kohta, toivotaan lämpöä pölyttäjille.
    Minäkin olen ihastellut ensimmäisen juuri-istutetun atsalean avautuvia kukkia. Toivottavasti meidän molempien atsaleat viihtyvät ja tulevina vuosina tuovat ryöppyävää kaunista kukintaa iloksi.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Toivotaan sekä lämpöä että kuivempaa keliä pölyttäjille. Tänäänkin on satanut melkein koko päivän. Toivottavasti nämä uudet atsaleat viihtyvät yhtä hyvin kuin vanhat. Kannatti sinunkin hankkia puutarhaasi ensimmäiset atsaleat. Ne ovat upeita pensaita niin kukiltaan kuin syysväreiltäänkin.

      Poista
  9. Kerrankos tulpaanit uteliaiksi yltyvät. Varmaan siellä verkon takana on jotain jännempää.
    Hienoa nähdä Satomin kukat avoimina. Nuppuja siinä on näemmä tosi monta.
    Mukavaa, että pelastit tuomen. Tänä keväänä ne näyttävät kukkivan tosi runsaana. Meidän tontin rajalla kasvava tuomi jäi vuosia sitten kaatuvan puun alle ikeeseen pitkäksi aikaa. Osa tuomesta on edelleen voimakkaasti kaarella, mutta voi siitä huolimatta hyvin.
    Exotic Emperor kuuluu minunkin tulppusuosikkeihini. Kaunis ja yllättävän pitkäikäinen, sekä kukinnallaan että nousuvuosillaan.
    Toivokaamme sateiden vaihteeksi taukoavan ja lämmön saapuvan tilalle. Ulkona on nyt niin paljon tekemistä ja katselemista, ettei soisi sateen sitä estävän.
    Mukavaa viikonloppua sinulle!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. 'Hakuunin' lajitoverit eivät jaksaneet nousta, joten varmaan se lähti etsimään muuta seuraa atsalean nupuista. Vieressä olleet narsissit eivät ilmeisesti puhuneet samaa kukkaiskieltä.
      Tuomet kukkivat täälläkin tänä vuonna todella upeasti. Töihin ajaessa ihastelin, kun vähän joka puolella näkyi kukkivia tuomia. Olen iloinen, että "meidän" tuomi lähti hyvään kasvuun kun sai vähän kasvutilaa ympärilleen. 'Exotic Emperor' tosiaan pitää kukkiaan pitkään auki. Yksi syy lisää suosia sitä.
      Meillä satoi tänään melkein koko päivän, mutta puuhailin silti useamman tunnin ulkona. Lämpimät vaatteet ja sadetakki päällä ei sade estänyt puutarhapuuhia. Läpimärkä multa painoi lapiossa, mutta tulipahan aherrettua.
      Kiitos! Mukavaa viikonloppua!

      Poista
  10. Kerrassaan utelias tulppaani.
    Tykkään tosi paljon kylmänkukista ja niitä pitäisi itsekin hankkia lisää. Tuo valkoinen on ihana ja sopii yhteen sinivioletin kylmäkukan kanssa.
    Kaunis 'Acropolis' ja ihanan värinen atsalea aloittamassa kukintansa.
    Mukavaa lauantai-illan jatkoa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kylmänkukat kuuluvat minunkin suosikkeihini. Valkoisia minulla on vain yksi kukkivan kokoinen yksilö, mutta tämän kevään siementaimia on muutamia kasvamassa. Punaisen kun vielä löytäisi jostain.
      'Acropolis' on todella kaunis, toivottavasti lisääntyy vauhdikkaasti. Kiitos! Mukavaa lauantai-illan jatkoa sinullekin!

      Poista
  11. Huomenta! Haastan sinut tekemään blogiisi postauksen lempiblogeistasi! Mieti mitä blogeja luet ja listaa niistä parhaimmat! Me tarvitsemme kesäksi luettavaa!🤍

    https://jasukuvaa.blogspot.com/

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos haasteesta, mutta en lähde listaamaan paremmuusjärjestykseen blogeja. Sivun reunassa on lista, johon lupaan päivittää lukuluettelostani lisää blogeja heti kun ehdin :)

      Poista
  12. On tämä ihanaa aikaa, kun kukkia on sekä puissa että maassa:) Meillä ollaan vielä hitunen jäljessä teitä, kunhan sateet loppuvat ja aurinko alkaisi paistamaan, luulen että täälläkin kukkapuut pääsevät aloittamaaan.
    Kylmänkukat ovat kyllä kivoja kasveja, mulla on niitä yhden kuivan penkin reunassa ja näkyvät viihtyvän siinä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Totta! Pian aloittavat pihlajatkin. Kylmänkukkia mahtuisi vaikka joka kukkapenkkiin.

      Poista
  13. Ihanasti on ruvennut kukkimaan!
    Minä jätin myös jänisverkkojen poiston varmuuden vuoksi myöhäiseksi,poistin viime viikonloppuna. Muutama narsissi oli myös työntynyt sinnikkaasti verkon läpi. Upeat atsaleat tulossa. Toivottavasti laitat kuvaa, kun ovat täydessä kukassaan. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Eli narsissitkin siis osaavat tunkea itsensä tiukkoihin paikkoihin :D Atsaleoista tulee varmasti kuvia kunhan kukkivat.

      Poista
  14. Kaunista kukintaa. Meillä kylmänkukat vähän murjottavat, kun jouduin siirtämään ne viime kesänä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Jospa kylmänkukkasi eivät jaksaisi enää ensi keväänä murjottaa.

      Poista

Kiitos visiitistä, toivottavasti viihdyit blogini parissa! Voit jättää kommenttiin myös pienen muiston käynnistäsi tai ajatuksia juuri lukemastasi postauksesta. Tervetuloa uudelleen!