Kadonneista oppia -haaste

Sain Betweeniltä Rikkaruohoelämää-blogista mielenkiintoisen ja hyvin hyödyllisen haasteen, jossa on tarkoitus jakaa kokemuksia puutarhasta kadonneista (tai tarkoituksella kadotetuista) kasveista ja katoamisen syistä. Haasteen on aloittanut Puutarhaelon Riitta.

Idänsinililjat eivät sentään ole hävinneet mihinkään, mutta laitoinpahan ensimmäisestä kunnolla kukkivasta ryppäästä kuvan.

Kun aloin käydä läpi muistiinpanojani ja pohdiskella asiaa, huomasin, että meiltä tahtomattani kadonneet kasvit ovat tuhoutuneet ankarina talvina. Väärällä istutuspaikalla en ole saanut mitään kasvia katoamaan lopullisesti. Hämyvuokon kohdalla se kävi jo lähellä, sillä se kutistui vuosi vuodelta vanhalla kasvupaikallaan ja kun viimein päätin siirtää sen toiseen kohtaan, siinä oli enää viiden sentin pätkä juurta jäljellä. Se ei ole kukkinut vielä kertaakaan, mutta jo heti siirtoa seuraavana keväänä se oli kasvanut selvästi kookkaammaksi kuin tänne tullessaan. Toivon, että tänä keväänä se päättäisi esitellä kiitokseksi ensimmäistä kukkaansa. Vielä toistaiseksi se on pitänyt minua jännityksessä, sillä siitä ei näy edes lehdenkärkeä. Tosin valkovuokotkin vasta alkavat heräillä, joten annetaan hämyvuokolle vielä hetki aikaa ilmestyä. Mesimarjalle ja purppurakeijunkukka 'Palace Purplelle' meinasi käydä muuten samoin kuin hämyvuokolle, mutta ne ehdin pelastaa aikaisemmin.

Hämyvuokosta ei ole kuvaa, mutta haltiankukka 'Twilight' ja sen pieni jakopala talvehtivat näin hyvin kuusenoksien suojaamina. Purppurakeijunkukka ja eri lajikkeen haltiankukka näyttävät melkein yhtä hyviltä.

Kohtalokkaaksi monelle kasville kävi toissa talvi, eli 2019-2020. Silloin lämpötila heilahteli parin päivän välein muutaman asteen nollan molemmin puolin. Koska maa oli roudassa, vesisateen sulattamat lumet jäätyivät paksuksi jäälautaksi maanpinnalle. Muutamat arkajalkana pitämäni kasvit, kuten kaukasiantörmäkukka, sinilemmiö, tähtilevisia ja himalajanesikko, selvisivät tästä käsittelystä, kun taas kaikki punahatut, loistosädekukat, tupastiarella ja särkynytsydän sekä osa maksaruohoista, akileijoista, esikoista, belliksistä, ajuruohoista, värimintuista ja nukkapähkämöistä heittivät henkensä. Moni perenna lähti kituliaasti kasvuun eikä mantsuriankärhökään pitänyt talvesta. Se ei näyttänyt viime kesänä minkäänlaista elonmerkkiä ja jännityksellä odotan, suostuuko hänen korkeutensa ilmestymään tänä vuonna näkösälle. Suurin osa loistokärhöistäkin kärsi selvästi, sillä ne lähtivät normaalia myöhemmin kasvuun ja kahta vaille kaikki myös selvästi edellisvuotta harvempina.

Palloesikko on lähtenyt joka kevät vähän kituliaasti kasvamaan. Ehkä viime kesän paikanvaihdos oli sille mieleen, sillä minusta tämä on nyt oikein hyvän näköinen. Nousevatkohan kukat tällä kertaa edes viiden sentin korkeudelle?

Mikä sitten sai edellä mainitsemani arkajalat selviytymään näille korkeuksille erittäin epätavallisesta talvesta? Pelkästään kivikkorinteen hiekkainen maa ja jyrkkä rinne ei ollut ratkaiseva tekijä, sillä mm. maksaruohoja ja nukkapähkämöä kasvoi kivikkorinteen arkajalkojen vieressä. Toisaalta himalajanesikko kasvaa savimultaisessa kohdassa melkein tasamaalla ja se selvisi silti. Lopullinen ratkaisun avain löytyi aurinkopenkistä, jossa olin suojannut purppurakeijunkukat paksulla puunlehtikasalla. Keijunkukkien vierestä samaisen lehtikasan alta löytyi nimittäin täydellisen hyvin talvehtineita belliksiä. Kasan ulkopuolelta käytännössä kaikki bellikset olivat kuolleet. Myös himalajanesikolla oli lehtikasa ja vielä kuusenoksakin talvisuojana, sinilemmiöllä ja kaukasiantörmäkukalla kuusenoksat. Täysi arvoitus on, kuinka tähtilevisia onnistui selviämään ilman mitään suojaa. Ehkä sen kohdalla kävi vain hyvä tuuri. Olen ennenkin levitellyt puunlehtiä arempien kasvien ja varsinkin yksittäiskappaleiden talvisuojaksi ja tämä kokemus osoitti selvästi sen hyödyt ankarina talvina.

Mantsuriankärhö kesällä 2019. Voi kun se nousisi tänä vuonna!

Ja nyt muistin, että onhan minulta kadonnut yksi kasvi, jonka piti olla juuri sopivassa paikassa. Kivikkorinteeseen istutettu marmorimehitähti ei vain tykännyt kasvupaikastaan, vaikka niidenhän pitäisi nimenomaan viihtyä siellä. Arvoitukseksi jäi, mikä sitä kiusasi. Tarkoituksella hävitettyjä kasvejakin meillä on: mainittakoon isoimpana ja haastavimpana tuoksuvatukka, jota on sekä kaivettu että myrkytetty. Kaivaminen tehosi kyllä kun sai joka ikisen juurenpätkän poistettua, mutta hermonsa siinä touhussa menetti. Tuoksuvatukka kun on ankkuroitunut jos ei Kiinaan saakka, niin ainakin hyvin lähelle. Myrkyttäminenkään ei kerta-annoksena tehonnut, mutta kahden ruiskutuksen ja juurakoiden poiston jälkeen siitä ei ole näkynyt enää onneksi jälkeäkään. Teille, jotka mietitte tuoksuvatukan istuttamista, sanon vain, että ÄLKÄÄ MISSÄÄN TAPAUKSESSA TEHKÖ SITÄ!

Puutarhaelon Riitan haaste: Kerro siis, mikä meni pieleen ja miksi. Esimerkkejä voi olla yksi tai useita. Tärkeintä on kerätä huomioita, jotta tänä kesänä meillä menisi paremmin. Haasta kolme seuraavaa. Jätä vastauksestasi kommentti Puutarhaelon huhtikuun Kadonneista oppia -haasteeseen, niin Riitta tietää kerätä kaikki vinkit yhdeksi muistilistaksi. 

Haastan mukaan seuraavat uudet, kivat blogituttavuudet:

Kerron sen kukkasin

Kukkia kallion suojassa

Viherpeukalo keskellä kämmentä