tiistai 2. kesäkuuta 2020

Ihana kesäkuu!

Kevät vaihtui sulavasti liukuen kesäksi ja kukkaloisto alkaa olla sen näköistäkin. Varsinkin takapihalla kukkii nyt loisteliaasti, siitä pitävät atsalea ja tulppaanit huolen. Lisäksi lemmikit ja luumupuut aloittelevat kukintaansa.
Kanadanatsalea 'Violetta' on puutarhani uusimpia tulokkaita ja esittelee nyt upeinta kukkaloistoaan. Taustalla tulppaani 'Hakuun'.
Narsissi 'Delnashaugh' talvehti huonosti ja viidestä sipulista ainoastaan yksi kukkii.
Luumutarhassa kukkii komea rypäs 'Pink Impression' -tulppaaneita. Kanadanatsalea näkyy taustalla.
Keltaluumu 'Laatokan Helmen' ensimmäiset avautuneet kukat. Koko puu on yhtä täynnä nuppuja kuin tämä oksa.
Vaikka takapihalla on pääasiassa sinisiä lemmikkejä, on luumutarhaan kertynyt niitä paljon valkoisena. Siirsin sinne viime kesänä kaksi yksilöä ja ne ovat saaneet aikaiseksi kiitettävän määrän valkoisia siementaimia. Jotta luumutarhan lemmikit pysyisivätkin valkoisina, kitkin joukosta kaikki sinikukkaiset pois. Valkoisten lemmikkien vierellä on ryhmä sinivalkoisia japaninakileijoja, jotka ovat nyt nupullaan. Luumun, akileijojen ja valkoisten lemmikkien yhteiskukinnasta tulee varmasti oikein kaunis. Luumutarhaa ihastellessa ei voi välttyä kuulemasta äänekästä sirkutusta. Kuusitiaisten poikaset ovat kasvaneet sen verran, että niiden piipitys kuuluu jo pitkän matkan päähän.
Kuusitiaisten pönttöä ei tarvitse tarkkailla minuuttiakaan nähdäkseen jomman kumman emoista tuovan ruokaa nälkäisille poikasille.
Jatketaan luumutarhasta kantopuutarhan ja varjokujan suuntaan. Saniaiset ovat alkaneet rullailla lehtiään auki ja jaloangervot nousta. Tupastiarellat vielä miettivät, mutta toivon mukaan ovat hengissä. Lemmikit ja valkovuokot aloittelevat kukintaa.
Jaloangervo 'Erican' punaiset versot oikein hehkuvat ilta-auringossa, tosin kuvassa ne erottuvat vain hädin tuskin (risulinnun kohdalla, keskellä kuvaa).
Aidan vieressä töyhtöangervo on ottanut kunnon spurtin ja köynnösportti on saanut vihdoin maalia pintaansa.
Koko perhe osallistui maalaukseen, tosin lapset vain hyvin valvotusti ja pienen hetken.
Mietimme pitkään, olisivatko köynnösportti ja pation kärhöseinäke parempia valkoisina vai mustina. Talon ikkunanpuitteet ja muut yksityiskohdat ovat valkoisia, mutta räystäslaudat ja syöksytorvet mustia. Päädyimme mustaan, jotta raudoitusverkkoa ei tarvitsisi suojata. Musta väri näyttää myös hyvältä vaaleanpunaisten kukkien kanssa ja varsinkin köynnösportti maastoutuu paremmin kadulta katsottuna kuusimetsään kuin se olisi valkoisena tehnyt.
Patiopenkin kärhöseinäke maalattiin samalla kertaa. 'Multi Blue' ei ole vielä herännyt, mutta 'Hagley Hybrid' yltää pian jo raudoitusverkkoon. Istutin vaaleanpunaiset tuoksuherneet sen kaveriksi siltä varuilta, ettei 'Multi Blue' herääkään.
Syksyn alennusmyynneistä löytämäni valkovarjohiippa on vihdoin herännyt. Syysvuokko sen sijaan antaa odottaa itseään.
Kärhökaaripenkissä on nyt isänmaallinen värimaailma, kun 'Exotic Emperor' -tulppaanit, valkovuokot ja helmililjat kukkivat.
Valkovuokkoja ja helmililjoja.
Tähän näkyyn on hyvä lopettaa. Kukkaisaa kesäkuuta!

28 kommenttia:

  1. Kaunista on! Pisteet tummalle köynnösportille, perusteesi olivat hyvät ja näyttää kuvassa rauhalliselta - ihan kuin olisivat aina olleet noin.

    VastaaPoista
  2. Pink Impression tulppaaneissa on upea pastellisävy! Ja atsaleakin loistaa runsain kukinnoin! Minulla alkaa olla atsaleojeni kanssa viha-rakkaussuhde, kun en meinaa saada mokomia kukkimaan, vaikka kaikkeni olen tehnyt, Ja sitten, kun päättävät avata muutaman nupun, olen täysin myyty ja hautaan kaikki suunnitelmani poiskaivamisesta. Viime vuosi oli runsas kärhövuosi, nyt näyttää taas siltä, että osa on päättänyt lopettaa ja osa jäädä nukkumaan. Kärhökaari sai hienon värin, hyvät perustelut! Mukavaa viikon jatkoa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Atsalean runsaaseen kukintaan minulla ei ole osaa eikä arpaa, sillä sain sen vasta tänä keväänä. Puistoatsaleat sen sijaan ovat kukkineet joka vuosi runsaina ja niihin näyttäisi olevan hyvin nuppuja tulossa tänäkin vuonna. Kumpikin on aurinkoisella, jopa paahteisella paikalla. Olisikohan sillä vaikutusta kukintaan? Annan niille myös muutaman kerran alppiruusulannoitetta alkukesällä. Minullakin vasta neljä maassa talvehtinutta kärhöä on noussut ja kahdeksan pitää jännityksessä. Pahoin pelkään, että menetyksiä on tullut talven takia, mutta pitää nyt rauhassa odotella ensi vuoteen, jos vaikka pitävät välivuoden. Mukavaa viikon jatkoa!

      Poista
  3. Ollaan tämä kesäkuu ansaittu kylmän toukokuun jälkeen! Kivat noi portti ja kärhöseinäke. Musta maali oli varmaan oikea valinta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Itsekin mietimme, että valkoisena varsinkin köynnösportti olisi ehkä ollut liian hallitseva elementti. Nämä lämpötilat ja auringonpaiste on ehdottomasti ansaittu koko omituisen talven ja kevään takia!

      Poista
  4. Kaunista on jäläki. Mukava kun lapsetkin sutimaan mualii piäsivät! Hyvät rakenteet on ja kestää pitempään kun tolopat on metallijaloissa! Tämäkin alakukesä on kaunista aikoo, hienosti kukkivia näkkyy!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Lapset olisivat varmaan mielellään maalanneet enemmänkin, mutta siinä vaiheessa kun maalipensseli alkoi viuhua turhan vauhdikkaasti, tuli vuoron vaihto. Olisi muuten saattanut olla maalia muuallakin kuin puurakenteissa.

      Poista
  5. Hienot kuvat! Siellä on jo niin kaunista! On kyllä ihana ollut taas keväällä seurata miten luonto ja pihat heräävät. Vihreää, vehreää ja kukkivaa maisemaa on koko ajan enemmän! Aurinkoista ja mukavaa alkanutta kesäkuuta♥

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Kasvu oli pitkään minimaalista kylmän kevään takia, mutta heti kun tuli lämpöä, vihreys alkoi lisääntyä huimalla vauhdilla. Nyt näyttää jo ihan kesältä. Aurinkoista kesäkuuta!

      Poista
  6. Köynnösportista ja kärhöseinäkkeestä tuli kauniit mustaksi maalattuna.
    Nautitaan kukinnasta ja auringon lämmöstä.

    VastaaPoista
  7. Johan siellä on vehreää ja kukkivaa. Ei enää tietoakaan lumesta ja jäästä. Musta väri portissa ja köynnöstuessa on nappivalinta. Sopivat erinomaisesti sekä taloon että maisemaan.
    Hieno kuva kantopuutarhasta. Se on asettunut hyvin paikalleen. Älä vielä heitä toiveitasi syysvuokon suhteen. Muutama päivä sitten molemmat syysvuokkoni kömpivät mullasta ja sen jälkeen lehdet ovat kasvaneet vauhdilla. Myös punahattujen epäilin hävinneen, vaan nekin näyttäisivät heränneen. Lämmön ja jatkuvien tuulien vuoksi maa on äärimmäisen kuivaa. Siksi toivon loppuviikolle luvattujen sateiden tulevan - kunhan eivät jää pyörimään päälle viikoiksi.
    Kivoja puutarhapäiviä sinulle!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Lumi ja jää ovat kaukainen muisto vain tässä kesän lämmössä! Syysvuokko ja punahatut antavat odottaa itseään tuskastuttavan pitkään. Meillä maa on rutikuivaa ainoastaan pari senttiä pinnasta. Syvemmällä on selvästi kosteaa. Minäkin toivon silti sadetta, jotta saisin kasteluvettä edes hetkeksi aikaa kerättyä varastoon. Kivoja puutarhapäiviä sinullekin!

      Poista
  8. Onpa teidän puutarha puhjennut kukkaloistoon.
    Tuo tumma kärhötuki on upea, samoin kekseliäs kantokukkapenkki.
    Toivotaan sadetta, jota ainakin meidän puutarha janoaa.
    Mukavaa illan jatkoa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Lämpö sai ihmeitä aikaan. Saisi sataa täälläkin, jotta sadevesisäiliöt täyttyisivät. Mukavaa illan jatkoa!

      Poista
  9. Violetta kukkii täälläkin. Se on ihana. Ei liian isokukkainen, vaan luonnollisen siro. Aivan ihanat kesäkuvat. Äkkiä sielläkin kirittiin suoraan kesään, muistan vielä, kun tuskailit myöhäisen kevään kanssa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! 'Violetta' on ihastuttava. On se edelleen vähän myöhässä, mutta hellelukemat vauhdittavat kummasti kasveja. Aivan kuin kevät olisi hypätty yli :D

      Poista
  10. Onpa atsalea mahtavassa kukassa. Musta on hyvä väri, ei erotu niin selvästi kuin valkoinen.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. 'Violetta' kukkii oikein komeasti nyt. Toivottavasti viihtyisi ja kukkisi tulevinakin vuosina. Köynnösportti näkyy kadullekin, joten valkoisena se olisi varmasti oikein hypännyt silmille.

      Poista
  11. Kasvaako teillä valkovuokko luonnossa? Päijät-Hämeessä, jossa mökkini on, vuokkoja ei ole. Sinivuokkoja on metsässä vaikka kuinka paljon. Valkovuokkoja viljelen, sillä niitä pitää olla, samoin kuin lemmikkejä. Hyvää kesää.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä sitä kasvaa tuossa kunnan metsikössä ja muidenkin tämän kadun talojen ympäristössä. En tosin tiedä, onko täällä kasvanut valkovuokkoa luonnossa alun perin. Tuskin, sillä sen levinneisyysaluetta taitaa olla pääasiassa Etelä-Suomen lehdot ja pari pientä esiintymää pohjoisemmassa. Todennäköisesti joku näiden talojen asukkaista on aikanaan tuonut valkovuokkoa omaan kukkapenkkiinsä ja ne ovat siitä lähteneet vuosien mittaan leviämään. Minä olen omalla tontilla levittänyt niitä vielä lisää, sillä haluan niiden kukkivan näkösällä eikä jossain liiterin takana halkopinon juuressa. Sinivuokkoja ei ole täällä yhtään. Haluaisin niitäkin, erityisesti punakukkainen olisi ihana. Kiitos! Hyvää kesää sinullekin!

      Poista
  12. No wau, tuo kärhöseinä on hieno!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No kiitos :) Kunhan siinä 'Hagley Hybrid' ja tuoksuherneet alkavat kukkia, niin sitten se vasta hieno onkin.

      Poista
  13. Kaunista! Ja onnea on omat pikku apulaiset <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Onnea on, joskin saavat välillä myös aikamoisesti tuhoa aikaiseksi kukkapenkeissä! :D

      Poista

Kiitos visiitistä, toivottavasti viihdyit blogini parissa! Voit jättää kommenttiin myös pienen muiston käynnistäsi tai ajatuksia juuri lukemastasi postauksesta. Tervetuloa uudelleen!