Kuka kesti hallayön?

Syksy, se suuresti inhoamani vuodenaika on täällä. Nyt en voi enää huijata itseäni millään loppukesä- tai alkusyksy -nimityksellä, sillä ensimmäinen hallayö teki puutarhasta kertaheitolla syksyisen masentavan näköisen ja aiheutti pienimuotoisen tungoksen kahteen paikkaan. Meillä oli viime yönä pakkasta seinän vieressä -1,7 astetta. Alkuviikko meni suunnilleen aamusta iltaan töissä, joten en ehtinyt juuri harsojakaan virittelemään, saati sitten keräämään kukkia maljakkoon. Jos hallayö olisi osunut ensi yölle, olisi tilanne ollut aivan toinen, sillä eräs iso projekti on nyt ohi ja arki palaa pian normaaliin rytmiinsä. Koska tilanteelle ei mahda jälkikäteen mitään, oli pakko kiertää kameran kanssa ja etsiä hallayön selviytyjät. Ja tietysti myös ne, jotka taas tänäkin vuonna ottivat nokkiinsa.

Pahiten kärsi daaliaparka, jonka unohdin kokonaan pakkasen armoille. Tukikepit olivat valmiina ja lakanakankaan palanen parin metrin päässä, mutta enpä iltapimeällä enää koko daaliaa muistanut. 

Oli nimittäin kiire nostaa loput kukat eteiseen turvaan. Varastossa on yhtä paha tungos odottelemassa kellariin pääsyä. Näistäkin osa pääsee kellariin, kunhan sää näyttää siltä, ettei ole enää lämpimiä öitä tiedossa.

Kivikkorinteessä on onneksi pelkästään selviytyjiä. Maksaruohot, mehitähdet, nukkapähkämöt ja punatähkät ovat aivan saman näköisiä kuin pari viikkoa sittenkin. Viimeisten joukossa kukintansa aloittavat kasvit näyttävät kestävän pakkasta loppukesällä aloittavia paremmin.

Kaukasiantörmäkukka ei edes tainnut huomata pakkasta.

Loistosädekukat ovat myös terhakkaasti pystyssä. Pidän erityisen paljon tuon taaemman, lähes kukintansa lopettaneen kukan väristä.

Ei sen enempää kivikkorinteestä, kierretään piha ympäri.

Auringonkukat ja syyshortensia olivat hallayön häviäjät, voitolla ovat puistoatsalea 'Illusia' sekä päivänlilja 'Stella 'd'Oro'.

Yllätyin siitä, että jättiverbena kestäisi hätkähtämättä myös pakkasen. Aikamoinen kovanaama herkästä ulkomuodostaan huolimatta.

Kärhöt ja komeamaksaruohot eivät ensimmäisistä pikkupakkasista hätkähdä. Paketoin eilen aamulla kiireesti pavut harson sisään, mutta en ole uskaltanut katsoa, miten niille on käynyt. Niissä roikkui niin valtavasti pieniä palon alkuja, että pakko oli yrittää saada niille vielä pikkuisen lisää aikaa kasvaa.

Takapihalla on paljon kuunliljoja ja nehän kärsivät jo pienistä pakkasista. Onneksi sieltä löytyy edes jokunen selviytyjäkin.

Syysasteri ja 'Gold Standard' -kuunlilja ovat aikamoisen räväkkä pari. Pian kuunlilja retkahtaa kokonaan, jolloin syysasteri nousee paremmin esille.

Sormivaleangervo oli myös yllättäen pakkasyön selviytyjä. Se kesti hallan paremmin kuin taustalla olevat kotkansiivet, joille taidan kehitellä ensi vuonna sopivamman paikan. Olen tympääntynyt siihen, että ne nousevat keväällä viimeisten joukossa ja kärsivät ensimmäisestä pikkupakkasesta.

Varjokujalla on myös paljon kuunliljoja ja sormivaleangervoita, mutta on siellä muutakin. Jopa tähän aikaan vuodesta kukkivaa.

Ojakellukka on innostunut kukkimaan uudelleen. Nämä syksyiset kukat ovat paljon suuremmat kuin ensimmäisellä kierroksella ja lehdistökin on mukavan rehevä.

Tupastiarellat ovat kukkineet jatkuvasti. Jaoin elokuussa isoimman kahtia, sillä päätin lisätä näitä melkein koko varjokujalle aluskasviksi. Pari vuotta siinä ehkä menee, sillä nyt näitä on neljä tainta. Siemeniä näytti olevan runsaasti ja osa oli karissutkin, joten pitää muistaa keväällä olla tarkkana, jos vaikka löytyisi pieniä tiarellan taimia.

 Aurinkopenkissä on myös sekä selviytyjiä että luovuttajia.

Purppurarevonhäntä ei näemmä kestä pakkasta. Taustalla oleva tarhakukonkannus on vähän siinä ja siinä. Ehkä se jopa selvisi kylmästä.

Purppurapunalatva kesti pakkasen hienosti, vaikka tässä kuvassa näkyykin vain ylikukkineita kukkia. Siellä oli kuitenkin pikkuinen selviytyjä, joka lähti reippaasti mönkimään lämpimän puhalluksen saatuaan.

Onko teillä jo halla vieraillut? Tuliko tuhoja vai ehdittekö suojaamaan arkajalat?