Karon terveiset

Ei se aurinko sitten näyttäytynytkään meillä tänään, vaikka ennusteen mukaan piti olla puolipilvistä. Siispä tarvitaan jotain hassua piristämään harmaata päivää ja mikäpäs siihen sopisi paremmin kuin nelijalkainen karvakasa, jonka on myös toivottu näkyvän blogissa hieman useammin. Talvella siihen on aikaa ja tilaakin kun puutarha-aiheet eivät täytä blogia kokonaan, joten täältäpä tulee karvaista kaheliutta kerrakseen.

Lumi vähän pöllyää näissä talvihommissa.

Karo haukkuu aika vähän mutta muuten hän on hyvin juttelemaan taipuvainen kaveri (välillä vähän liiankin kanssa). Jutustelu on useimmiten jonkinlaista vinkumisen, röhkimisen ja örisemisen sekoitusta, mutta auton kyytiin pääseminen kirvoittaa joskus vallan kovaääniset laulut. Karo rakastaa autoilua ja jos mukaan on pakattu reppuja ja laukkuja, hän tietää, että matkan määränpää on todennäköisesti jompi kumpi mummola ja tiedossa on koirakavereita ja paljon rapsuttelijoita. Sitä riemua pitää purkaa muutaman minuutin ulinalla ennen kuin malttaa asettua nauttimaan autoilusta. Seuraavassa ääninäytteessä kuulette Karon tämänaamuiset kertomukset. Samanlaista metakkaa hän pitää, jos joku hänelle erityisen mieluisa tuttu tulee vierailulle tai Karo on päässyt mukavaan kyläpaikkaan. Kunnon rapsutuksetkin saavat usein samanlaiset tarinat aikaiseksi.

Sitten niihin ensimmäisen kuvan ulkoleikkeihin. Karo noutaa mielellään lelua (mutta vain hetken aikaa) tai tekee temppuja. Mieluisinta puuhaa on nappuloiden etsiminen hangesta ja jos nameja ei ole tiedossa, hän etsii jäniksenpapanoita. Lienee siis sanomattakin selvää, että pidän aina pientä purkillista koiran raksuja taskussa, niin pysyy Karokin lähellä. Seuraavassa videossa Karo oli vähän kauempana seikkailemassa kun kutsuin häntä tulemaan lähemmäs. Vähän hanki vielä upottaa ja maakin on epätasaista, joten matkanteko ei ole ihan niin vauhdikasta kuin sulan maan aikaan tai hankiaisilla (kantohangella).

Lelun kanssa riehumisesta en saanut kunnollista videota, joten jätetään se toiseen kertaan. Ulkona puuhailun ja kaiken juoksemisen jälkeen maistuu kunnon nokoset. Karon lempipaikka on keittiössä ruokapöydän ja kaapiston välisessä kulmassa. Yleensä nurkassa on tuolikin, joten siihen muodostuu sopivan turvallinen luola päiväunille. Pehmeämpi peti olisi eteisen pikkupöydän alla mutta sinne sopii vain piilottaa puruluu maustumaan silloin kun perhe on kotona. Jos Karo on jäänyt yksin kotiin, hän nukkuu eteisessä patjallaan odottamassa kotiväkeä saapuvaksi. Yöt Karo viettää makuuhuoneemme vaatehuoneessa, jossa hänellä on oma tyyny ja ruhtinaalliset puoli neliömetriä tilaa. Ovi on auki, joten hän pääsisi sieltä halutessaan muuallekin taloon mutta hän viihtyy vaatehuoneessa siihen saakka kun herää lasten mekastukseen. Karon iltarutiineihin muuten kuuluu myllätä ensin peti perusteellisesti ennen kuin siihen voi asettua nukkumaan. Ihmisiltä rikki menneet lakanat, tyynyliinat, pyyhkeet ja sen sellaiset laitetaankin ensin Karolle mylläysmateriaaliksi ennen kuin ne viskataan roskiin (tai rikkaruohoja estämään). Ei niistä kyllä paljoa roskiin viskattavaa usein Karon jäljiltä jääkään, sen verran tarmokkaasti neiti niitä kaivaa ja asettelee.

Keittiön nurkassa nukutaan tassut ja nenänpää samassa mytyssä. Joskus Karo myös haukkuu unissaan, mikä on varsin hauskan näköistä.

Karon nukkuessa laitetaan kuva toisesta leipäjuurella leivotusta leivästä (ensimmäinen syötiin jo). Maku oli oikein hyvä ja rakenne melko hyvä. Pikkuisen vielä vaatii harjoittelua ennen kuin lopputulos on täydellinen.

Karokin heräsi ja kaipaili masurapsutuksia. Hän pyytää muistuttamaan, että pörröinen turkki saa hänet näyttämään lihavalta. Oikeasti hän on nyt aika sutjakassa kunnossa (myös emännän mielestä).

Älkää sitten liian innokkaita pusuja Karolle lähetelkö. Ei muuten mutta siinä hommassa vain saa suun ja silmät täyteen karvoja! Karvanlähtöaika on nimittäin aluillaan. Viettäkäähän päivänne nurkassa nokosilla ja ulkoilkaa sopivasti!

Hyvää naistenpäivää!

Leikkokukkia ei olekaan näkynyt täällä blogissa pitkään aikaan, joten laitetaanpa teidänkin iloksenne muutama kuva isännän minulle tuomasta naistenpäivän kimpusta. Paikallisen kukkakauppiaan tekemä asetelma kuivuu myyjän mukaan kauniisti, joten siitä pitäisi olla pitkäaikainen ilo.

Ruusuissa on kaunis, pehmeän persikkainen sävy.

Kimppu on tällä hetkellä vedessä, joten irrotin sen ympärillä olleen kuitukankaan (?) ja sitaisin uudelleen maljakon ulkopuolelle.

Kimpun suurin kukka on protea. Pitkään mietin, mitä ovat nuo kävyn näköiset pollukat. Protean nuppuja kenties? 

Oletteko muuten koskaan katsoneet ammattilaisen tekemiä kimppuja tai asetelmia tarkemmin? Minä yritän usein tutkia, kuinka kukat on sommiteltu, jotta voisin itsekin onnistua paremmin kesällä oman puutarhan kukkia asetellessani. Tässä kimpussa oli selvästi pidetty mielessä kolmion muoto kasveja sijoitellessa. Vai oletteko eri mieltä, kun katsotte suoraan ylhäältä otettua kuvaa? Ruusut ja protean nuput muodostavat niin itsestään selvät hahmot, etten niitä merkinnyt erikseen. Sen sijaan pienemmistä kasveista muodostuvat kolmiot saattaisivat helposti jäädä huomiotta.

Valkoisen kolmion kärjissä ovat neilikat, sinisen kärjissä tummanvihreät lehdet ja mustan kärjissä hennommat leikkovihreät. Mustan kolmion oikeanpuoleinen kärki kylläkin osui vähän liian ylös, mutta hoksaatte idean: kolmioita eri asennoissa.

Toinen merkillepantava asia on se, että kimpussa on erilaisia tekstuureja. Vähän niin kuin masterchefissä haetaan annoksiin erilaisia suutuntumia. Vaikka asetelmaa harvemmin hypistelläänkään, saati sitten maistellaan, tuovat erilaiset pinnat silmille mielenkiintoista katseltavaa. On suurta, pientä, kiiltävää, mattapintaista, paksua, harsomaisen ohutta, pyöreää, neulamaista... Tässä kimpussa värit ovat pääasiassa murrettuja ja pehmeitä ja melkeinpä kaikkia kimpussa esiintyviä sävyjä löytyy proteasta. Isännälle oli kuulemma ensin esitelty valkoista kimppua, mutta hänpä tuntee rouvansa ja tiesi, että väriä pitää olla.

Pitsimäisen ohuet kuivuneet lehdet tuovat herkkyyttä ruusujen ja protean rinnalle.

Pienempiä yksityiskohtia, joista en tunnista varmaksi kuin kanervan ja neilikan. Tummanvihreä leikko on mielestäni leikkodanee (ruskus) ja onko vasemman alakuvan vihreä hienohelma? Muista kasveista ei ole aavistustakaan.

Ja vielä yksi kuva yläviistosta.

Hyvää naistenpäivää!

Höpinää huonekasveista ja muusta

Ihana aurinko on hellinyt ainakin Pohjois-Savoa jo reilun viikon ilman että samalla olisi ollut -20 asteen pakkasia. Miten upeaa vaihtelua ainaiseen lumi- ja räntäsateeseen! Säällä on valtava vaikutus mielentilaan, joten tässä maailmantilanteessa tämä tuli kuin tilauksesta. Kylläpä olisi raskasta pysyä positiivisena ja toiveikkaana, jos taivas olisi paksun, harmaan pilvikerroksen peitossa ja koiran kokoisia räntähiutaleita rätkisi sakeanaan jo ennestäänkin hyvin paksujen nietosten päälle. Ukrainan tilanne ja itänaapurin mahdolliset seuraavat liikkeet huolestuttavat minua siinä missä varmasti ketä tahansa muutakin. Puutarha-asiat, niistä kirjoittaminen ja blogienne lukeminen tuovat hyvin tarpeellisen tauon huolestuttaville ajatuksille ja uutisille, joten jätetään märehtiminen tähän ja siirrytään kasvien pariin.

Ensimmäisessä helmililjan kukassa näkyy jo väriä. Ruukku on tuotu lumihangesta eteiseen kaksi viikkoa sitten ja reilu viikko sitten eteisestä huoneenlämpöön.

En ole mikään huonekasviguru, vaikka pidän kyllä viherkasveistakin. Ehkä suurin syy vaatimattomaan kasvivalikoimaani on valoisten ikkunoiden puute ja muutenkin vähän kehnot tilat kasveille. Suunnilleen marraskuusta tammikuun loppuun yhdestäkään ikkunasta ei osu auringonvalo sisälle eikä sopiville kasvien sijoittelupaikoille oikein saa kasvilamppujakaan auttamaan kasveja pimeän ajan yli. Eikä sovi unohtaa sitä, että varsinkin kesäaikaan minulta meinaa unohtua sisäkasvien kastelu. Monta kasvia olen tappanut kuivuuteen mutta onneksi on niitäkin, jotka pärjäävät näissä oloissa. Lisääntynyt valo muistutti, että mullanvaihdon aika on käsillä näille sinnikkäille selviytyjille.

Lasten rahapuu sai uuden ruukun.

Suurimmalle osalle huonekasveistani oli tänä vuonna tarpeen tehdä mullanvaihto. Rahapuun ja kultaköynnöksen vaihdoin viime keväänä  isompiin ruukkuihin, joten niille laitoin vain vähän kanankakkaa ja uutta multaa päälle. Hirmuisesta unohduksesta juuri ja juuri selvinnyt Pampula (sirovuoripalmu) pärjää tällä kasvuvauhdilla ruukussaan vielä monta vuotta ja sai vain pienen siistimisen ja ripauksen kanankakkaa. Anopinhampaani on aikaa myöten kasvanut vähän ruman näköiseksi lehtitursakkeeksi. Ahtaassa olleet ruusukkeet olivat tapelleet tilasta ja kasvattaneet itselleen rungot. Päätin repiä yhden alun irti ja istuttaa sen reilusti syvemmälle. Alkuperäinen puskakin muuttui heti paremman näköiseksi kun tilaa tuli lisää ja huonot lehdet lähtivät pois välistä.

Nypin tästä vappuhuiskasta vielä muutaman lehden pois ja istutin sen jälkeen alimpia lehtiä myöten ruukkuun. Katsotaan, kuinka käy. En ole koskaan kokeillut moista operaatiota.

Anopinkieli on kasvanut kolme vuotta samassa ruukussa ilman mullanvaihtoa, joten sen juuristotilanne oli tarpeen tutkia. En itse saanut kiskottua ruukkua irti, joten kutsuin lapset apuun: minä kiskoin kasvia, lapset ruukkua. Pelkäsin, että anoppi päättää aikansa niskoteltuaan päästää otteensa yhtäkkiä irti, minkä seurauksena kaikki mätkähdämme selällemme (istuimme varmuuden vuoksi). Onneksi niin ei käynyt, vaan ruukku irtosi lopulta hyvin rauhallisesti ja paljasti käytännössä pelkkää juuristoa. Tyhjää multatilaa ei ollut juuri lainkaan. En ollut hankkinut anopille suurempaa ruukkua, joten juuristoa piti pienentää. Valitettavasti se siis tarkoitti sitä, että revin reunoilta pari huonokuntoisinta lehtiruusuketta irti ja sen verran juuria, mitä helposti lähti. Poistin myös pari pienempää, epäilyttävän vihreänä kasvavaa ruusuketta. Niillä toimenpiteillä sain anopinkielelle sen verran mahdutettua kanankakkaa ja uutta multaa, että se pärjää ensi kevääseen. Jos vaikka muistaisin siihen mennessä hankkia sille suuremman ruukun. Vanha ruukku kun alkaa vedellä viimeisiään jo muutenkin.

Vaatimaton huonekasvikokoelmani ennen toimenpiteitä (pullopuutarha, rahapuu ja kaksi orkideaa puuttuvat kuvasta kun en tehnyt niille mitään). Anopinkieli on ottanut lasten leikkiessä vähän osumaa...

Anopin mullanvaihto-operaatiosta lapset keksivät, että heidän pieni rahapuunsa kaipaa myös uutta multaa. Ajattelin, että mikäpäs siinä, jos kerta haluavat ja kävin hakemassa turhan panttina pyörineen pienen saviruukun. Yhteistuumin lapset kippasivat rahapuun vanhasta muovipurkistaan pois ja istuttivat uuteen ruukkuun. Lisäksi he halusivat pelastaa myös vihreälehtiset anopinkielet kun kuulivat, että aioin viskata ne kompostiin. Onneksi saviruukkuja oli kaksi, niin saivat lapset sitten toisenkin huonekasvin itselleen. Rahapuu on ollut heillä reilu puolisen vuotta ja hengissä on pysynyt, vaikka kastelu on lapsilta unohtunut hyvin sujuvasti. Ehkä syytä on äidissäkin, joka ei aina muista muistuttaa asiasta. Onneksi myös anopinkieli kuuluu niihin kasveihin, jotka eivät kuole aavikko-olosuhteissa.

Multahommien jälkeen meillä on muutama kasvi enemmän. Pieni anopinkieli tarvitsi tukikepin ja narun siksi aikaa, että se juurtuu ja jaksaa pitää painavat lehtensä itse pystyssä.

Talvetettavien kuulumisista sen verran, että karjalanneidot pääsivät eilen kellarista huoneenlämpöön. Aivan rutikuivia koppuroita olivat kumpikin mutta jospa sieltä taas tänä vuonna lähtee versomaan vaaleanpunaisia merenneidon pyrstöjä. Muita kasveja en vielä tuonut kellarista; pitää saada riippapelakuun kirvaongelma kuriin ennen kuin eteiseen uskaltaa tuoda verenpisaroita. Tai ehkä pelakuun siirto keittiöön voisi olla varmempi ratkaisu hoitaa eteinen turvalliseksi. Niin taisin tehdä viime vuonnakin.

Seuraavaksi kunnon kastelu ja sitten vain odotellaan, milloin karjalanneidot päättävät heräillä talviuniltaan.

Sitten ihan muihin aiheisiin. Minua on kiinnostanut pitkään kokeilla leipoa leipää juuritaikinalla. Sain joskus anopilta suvussa vähintään vuosikymmeniä kulkeneen ruisjuuren ja leivoinkin sillä muutaman kerran ruisleipää. Juurelle kävi kuitenkin kehnosti, kun vanha jääkaappipakastin oli mennyt huomaamatta pois päältä kesähelteillä ja sisältö pääsi sulamaan. En saanut pidettyä juurta hengissä jääkaapissa, joten olen ollut siitä lähtien "juureton", heh. Isäntä leipoi alkuviikosta vuorokauden kohotettavasta taikinasta pataleipää, mistä sain inspiraation kaivaa jo valmiiksi muistiin kirjoittamani ohjeen vaalean leipäjuuren tekemisestä. Sen verran sovelsin ohjetta, että laitoin ruisjauhoja vähän enemmän kuin ohjeessa ja vastaavasti vehnää vähemmän. Pidän rukiin mausta ja aika usein laitan vaaleaankin hiivaleipään pikkuisen ruisjauhoja sekaan. Vaikka on ensimmäinen kerta kun kokeilen tätä, näyttää homma minusta ainakin toistaiseksi menevän oikein. Velli kuplii ja tuoksu on näiden viiden vuorokauden aikana muuttunut hiivaisesta selvästi raikkaammaksi. Vielä muutama vuorokausi ruokkimista ennen kuin pääsen kokeilemaan, millaista leipää tällä konstilla tulee.

Noviisista tämä näyttää oikeanlaiselta, mitä tuumivat kokeneemmat juurileipurit?

Aurinkoista sunnuntaita!

Hauskaa kasvimaasuunnittelua

Kerroin pari postausta sitten, että löysin kirjastosta Anne-Marie Nageleisenin Laatikkopuutarhurin oppaan. Siinä kerrotaan ekologisesta ruutuviljelystä, jonka luvataan lisäävän satomääriä jopa moninkertaisiksi ja helpottavan kasvimaan hoitoa. Ruutuviljelyssä kasvit kasvatetaan viljelylaatikoissa, jotka jaetaan 40*40cm:n ruutuihin. Jokaisessa ruudussa kasvatetaan sekaisin eri kasviheimojen lajeja, mikä harhauttaa tuholaisia ja varmistaa sen, että kasvit eivät kilpaile keskenään samoista ravintoaineista. Kasvien paikkoja vaihdellaan viljelykierron mukaisesti vuosittain, joten maa pysyy koko ajan kasvukunnossa.

Kirjan esimerkkilaatikot ovat 120*120-senttisiä. Suunnitelma näyttää hyvin värikkäältä.

Värikartasta näkee, mihin heimoon minkäkin värinen kortti kuuluu. Vasemman ylänurkan lakkakasvit lienevät oikeasti laukkakasveja, sillä vaaleansinisissä korteissa on eri sipulilajeja. Taisipa muuten olla ainut kirjoitusvirhe, mikä kirjasta sattui silmiini.

Jo muutaman sivun lukemisen jälkeen kävi selväksi, että menetelmää pitää ehdottomasti kokeilla käytännössä. Kasvimaallani on maa-artisokkapenkin lisäksi vain kuusi 80*120cm:n kokoista lavakaulusta ja yksi koko kasvimaan pituinen hyvin kapea suikale, joten viljelytilan tehokas käyttö on suorastaan elintärkeää, jos meinaa saada nelihenkiselle perheelle edes kesäksi syötävää. Olin tammikuussa tehnyt kasvimaan "lopullisen" kylvösuunnitelman ja kahteen lavakaulukseen kylvin jo syksyllä mm. valkosipulia ja palsternakkaa. Syyskylvettyihin lavakauluksiin en voinut tehdä uutta suunnitelmaa mutta neljä muuta suunnittelin nyt kirjan oppien mukaan uudelleen.

Kasvimaa uinuu vielä paksun hangen alla mutta sieltä se aikanaan ilmestyy esille. Ihan ensimmäisenä lumien sulettua aion suorakylvää etanaraetta joka ikiseen lavaan ja peittää kaikki harsoilla, jotta rakeet varmasti menevät nälkäisten etanoiden suihin.

Skannasin kirjasta värikortit ja tein Paint-ohjelmalla pari uutta korttia kirjasta puuttuville kasveille, esimerkiksi tillille ja mustajuurelle. Kirjassa esitellyn voikukan hylkäsin kokonaan; sitä en todellakaan aio viljellä! Päällystin värikortit molemmin puolin ennen leikkaamista kontaktimuovilla, joten korteista tuli napakat ja ne kestävät varmasti vuosikaudet käyttöä. Kortteja ruutuihin asetellessa aika kului kuin huomaamatta. Eipä ole koskaan ennen kasvimaasuunnitelman tekeminen ollut näin hauskaa. Varasin viereen myös vuosia palvelleen listan kasvikumppaneista ja varmistin sieltä, että lähekkäin asettelemani lajit sopivat myös sen mukaan hyvin yhteen. Tuplavarmistuksesta ei liene mitään haittaa kun pitää mielessä, että onnistumisia ei ole minulla hyötykasvipuolelta tullut järin montaa kertaa näiden vuosien aikana. Homma oli muuten niin hauskaa, että lapsetkin halusivat omat kortit. He ovatkin viihtyneet jo yhteensä tuntikausia sommittelemassa omille papereilleen erilaisia kasvimaita. Samalla heille tuli saksimis- ja lukuharjoittelua sekä oppia ruutuviljelyn periaatteista.

Otin erillisen ruutupaperin, johon piirsin kaksi tyhjää ruutuihin jaettua lavakaulusta. Sitten vain sommittelin kortteja paikoilleen ja kirjoitin valmiin suunnitelman varsinaiseen kasvimaakarttaani.

Jotkut kasvit, kuten kurpitsat ja kaalit kyssäkaalia lukuunottamatta vievät neljän ruudun tilan. Ne myös suositellaan istutettavan alueensa nurkkaan ja ohjattavan kasvamaan osittain käytävän puolelle. Aion tänäkin vuonna kasvattaa ruusukaalia, joten varasin niille ensin kahdesta lavasta paikat. Kookkaiden kasvien juurelle mahtuu kylvämään joko jotain matalaksi jäävää kasvia tai nopeasti valmistuvaa satoa, kuten salaatteja tai retiisejä, jotka kerätään pois ennen kuin ruudun "pääkasvi" vie koko tilan. Seuraavan kuvan tilanteessa retiisi ja kaalit kuuluvat samaan heimoon, mutta ajattelin silti kylvää niitä pikkuisen toisen ruusukaalin kanssa samalle alueelle. Tai oikeammin kylvän retiisiä jo heti maan sulaessa ja istutan niiden sekaan myöhemmin ruusukaalin taimen. Sekaan sopii myös matala vahapapu, joka alkaa vallata tilaa siinä vaiheessa kun retiisit on syöty. Uskon vahapapujen ja ruusukaalin pärjäävän loppukesän hyvin keskenään, kun vain ohjaa vahapavut laatikon toiselle reunalle ja napsii tarvittaessa ruusukaalista alimpia lehtiä pois. Kesäkukille en varannut omia ruutuja, mutta ajattelin lykkiä samettiruusuja ja kehäkukkaa sinne tänne muiden sekaan harhauttamaan tuholaisia. Kesän aikana tyhjentyviin ruutuihin voi vielä loppukesäksi kylvää jotain nopeasti valmistuvaa satoa, niin koko alue tulee hyödynnettyä maksimaalisesti.

Kuvasymboli näyttää, mitkä osat kasvista syödään (lehdet, juuri, kukinto tai "hedelmä"). Näin voi myös miettiä sommittelua sen mukaan, tarvitseeko kasvi multa- vai ilmatilaa. Korkeita ja matalia kasveja istutetaan sekaisin, jotta kaikki saavat tarvitsemansa tilan.

Suunnittelusta inspiroituneena jatkoin kylvöpuuhiin. Multaan ovat päässeet hyötykasveista jo paprika, selleri, basilika, tomaatti sekä ihan ex tempore -kokeiluna muutama kaurajuuri. Näin jossain blogissa kuvia niistä kukkivina ja ajattelin, että jos sato ei maistu mieleiselle, niin ainakin ne tuovat aikanaan komeaa kukkaloistoa kasvimaan laidalle. Kylvän niitä lisää suoraan maahan, mutta muutaman ajattelin esikasvattaa siltä varalta, että sattuisivatkin kukkimaan jo tänä kesänä. Muutoinhan se kukkisi vasta toisena vuonna. Paprikat koulin ajat sitten ja itse asiassa ne on heivattu jo äidilleni jatkohoitoon. Itselläni kun ne keräävät aina kirvoja ja kasvavat siksi huonosti. Saan taimet takaisin kesän korvalla. Vaihtarina kasvatan äidilleni muutaman sellerin- ja perennantaimen.

Seuraava setti koulittuja vaati sen, että pöytää piti siirtää ikkunalaudan alta keskemmälle. Seuraavan koulintaerän tullessa pitää viritellä vauvanhoitotaso, johon mahtuu paljon lisää purkkeja. Kelloköynnökset muuttivat jo pysyvästi toiselle ikkunalle.

Sellerin taimet koulin eilen omiin purkkeihinsa.

Sitten kun tila alkaa taimipöydällä loppua, ovat perennantaimet varmasti sen kokoisia, että pärjäävät eteisen viileydessä siihen saakka kun tarkenevat majailla ulkovarastossa tai ulkona. Maalis-huhtikuussa tulee kylvettäviä paljon lisää. Hyötykasvipuolelle seuraavana kylvövuorossa ovat minulla ruusukaali ja timjami, huhtikuussa lisää yrttejä ja huhti-toukokuun vaihteessa kesäkurpitsaa ja salkopapuja. Säistä ja taimikaaoksen hallinnasta riippuu, esikasvatanko myös vahapapuja vai kylvänkö ne suoraan maahan. Ehtivät kyllä niinkin. Maaliskuun kylvöissä pääpaino on kesäkukilla ja koulittaviksi tulee varmasti paljon perennantaimia. Hain nimittäin hangen alta tammikuun perennakylvökset sisälle ja edellisestä kylvöstä on vielä koulimatta valtava määrä pikkuisia himalajanesikoita. Niin ja pitäähän sitä pikku hiljaa tuoda kellaristakin talvetettavia sisälle heräilemään. Huh huijjakkaa!

P.S. Tervetuloa mukaan kaikki uudet lukijat! Teitä onkin huomaamatta ilmestynyt taas muutama lisää seuraamaan Hiidenkiven puutarhan touhuja.

Neljä vuotta täynnä

Tänään vietettiin blogin nelivuotissynttäreitä. En leiponut kakkua enkä viettänyt muutenkaan neljävuotista bloggaajan taipalettani, mutta tutkin muiden puuhien lomassa kerrankin kunnolla blogin tilastoja. Paljastan postauksen lopussa myös arvonnan voittajan mutta katsotaan ensin, mitä sain tilastoista irti.

Pieni keikistä kasvatettu orkidea kukkii keittiön ikkunalla anopinhampaan vieressä.

Näiden neljän vuoden aikana tänne bloggeriin on ehtinyt liittyä 111 lukijaa. Blogit.fi-sivustolla lukijoita näyttäisi olevan 48, joista oletettavasti ainakin osa on samoja kuin bloggerissa. Postauksia olen tehtaillut tämä mukaan lukien 692 ja kommentteja niihin on tullut 13152 kappaletta, keskimäärin siis noin 19 kommenttia /postaus. Jokainen niistä (paitsi ne ulkomaiset kasino- tai muut roskasisältökommentit) ovat ilahduttaneet minua todella paljon.

Karon terveiset teille.

Koko ajanjakson suosituin postaus on ylivoimaisesti Maljaköynnöksen talvettaminen, jota on katsottu noin 2540 kertaa. Seuraavaksi suosituimmat postaukset noin 1500 katselukerralla ovat Kärhöjen ruukutusta ja pistokaslisäystä sekä Pensaiden pistokaslisäystä, neljäntenä on kesäkukkien talvettamisesta kertova postaus. Merkillepantavaa mielestäni on se, että kymmenen suosituimman postauksen joukossa on peräti kolme kasvien talvettamista käsittelevää postausta.

Hanki kantoi Karoa hyvin (samoin rusakoita) ja lapsia kohtalaisesti. Minua ei lainkaan.

Maljaköynnöspostaus taitaa olla kestosuosikki, sillä se on myös viimeisen 12 kuukauden luetuin postaus. Neljän kärki on edelleen sama, sijojen 2-4 järjestys vain hieman vaihtuu. Kymmenen suosituimman postauksen joukossa ovat myös samat talvettamista koskevat postaukset kuin koko ajanjakson kymmenen kärjessä ja lisäksi muutama muuten vain suosittu postaus. Ilmeisesti on sattunut joku sateinen sunnuntai julkaisupäiväksi tai sitten on vahingossa eksytty blogiin kun on ollut tarkoitus etsiä tietoa mahdollisista lomakohteista (esim. postaus viime toukokuun lopusta, Stonehenge ja Sunny Beach).

Takapihalle on ilmestynyt lasten lumilinna, joka on vaatinut sekä isännän että minun työpanosta. Lapset ovat lähinnä neuvoneet, mihin tehdään uusi huone ja mihin suuntaan seinät menevät missäkin.

Näyttökertoja kun katsoo tarkemmin, näkee, kuinka kasvien lisäämispostauksissa tulee piikki alkukesällä ja talvetuspostauksissa syksyisin. Luonnollisesti juuri silloin kun kyseistä tietoa etsitään. Haun avainsanoista käy ilmi, että blogistani on etsitty erityisesti tietoa leijonankidan talvetuksesta. Seitsemästätoista yleisimmästä hakusanasta viisi liittyy nimittäin leijonankitaan ja muutama muukin tavallisesti yksivuotisena kasvatettava kesäkukka oli mukana. Hienoa, että meitä rohkeita kokeilijoita löytyy eikä kesäkukkiakaan enää pidetä automaattisesti kertakäyttöisinä.

Nämä ovat ne edellisessä postauksessa näkyneet helmililjat, jotka oli jyrsitty mullan pintaa myöten poikki. Hyvin ovat lähteneet kasvuun. Kaivoin ne syksyllä kierrätyshenkisesti kukkapenkistä ruukkuun ja kesän tullen istutan eri kukkapenkkiin.

Minusta on mahtavaa, että blogistani käydään etsimässä (ja toivon mukaan myös löytämässä) tietoa eri asioista. Minussa asuvat selvästi sekä pieni opettaja että oppilas, sillä tiedon jakaminen ja uuden oppiminen ovat minusta tavattoman mielenkiintoisia. Ilahdun aina suuresti, jos joku kertoo kommenteissa tai yksityisviestillä sähköpostissa kokemuksiaan jostain aiheesta, jota olen blogissa pohdiskellut. Niin se tieto vaihtuu ja olemme kaikki taas yhden pienen askeleen viisaampia.

Nuppujakin näkyy jo kun tarpeeksi tarkkaan tutkii lehtitupsujen keskeltä.

Ja sitten siihen arvontaan. Luin suurella mielenkiinnolla keksimiänne haasteita. Onnekseni olitte kehitelleet pääsääntöisesti toteuttamiskelpoisia haasteita, ettekä mitään "kaiva puutarhalampi lusikalla" -tyyppisiä juttuja, joten melko varmasti aion toteuttaa ainakin suurimman osan haasteistanne tämän vuoden mittaan. Kaikkien kekseliäiden haasteiden joukosta esiin nousi SariH:n haaste askarrella pihalle soitin, josta saa ainakin 5 eri säveltä ja sitten soittaa ja nauhoittaa sillä puutarhafilosofiaani kuvaava melodia. Suoralta kädeltä ajattelin, että tätä nyt en ainakaan tee ikinä mutta niinpä vain huomasin muutaman tunnin päästä jo miettiväni mahdollista toteutustapaa. Kuinka mahtavat talikon piikit soida tai saako jostain ontosta kasvin varresta puhallettua minkäänlaista ääntä? Minua kiinnosti erityisesti myös Sirkun (Kukkia ja haaveita -blogi) aistipuutarha-haaste, joten palkitsen sekä SariH:n että Sirkun pienellä yllätyspalkinnolla. Synttäriarvonnan siemensetin voittajaksi lapset arpoivat Huopalinnun (Huopalinnun puutarhassa -blogi). Paljon onnea teille kaikille!

Laskiaispullilla on herkuteltu eilen ja tänään. Täytteenä oli hilloa ja kermavaahtoa.

Lähetättekö SariH, Sirkku ja Huopalintu sähköpostiini (hiidenkivella (ät) gmail.com) osoitetietonne, niin laitan palkinnot tulemaan. Annan teille ensi sunnuntaihin, eli 6.3. saakka aikaa ilmoittautua, minkä jälkeen palkinnoille arvotaan uudet voittajat. Ylihuomenna kuukausi vaihtuukin jo maaliskuuksi, eli osa meistä pääsee jo pian etsimään pälvipaikkoja ja ensimmäisiä piippoja, ja me runsaslumisempien alueiden asukkaat toivottavasti pääsemme bongailemaan edes valkoisen hangen keskeltä esille sulavia pensaiden latvoja. Kivaa uutta viikkoa!

Talvea, talvettamista ja taimia

Kovin on olleet taas ailahtelevaisia viikon säät. Ensin oli plusasteita ja sitten alkoi pakastaa. Parina päivänä paistoi jopa aurinko. Toissa päivänä oli pakkasta -20 astetta ja heti seuraavana päivänä pari astetta lämmintä. Nyt sataa läpimärkää räntää. Viime viikonlopun hurjat lumikinokset painuivat selvästi eilisen vesisateissa mutta saa nyt nähdä, montako senttiä menetetyistä tulee takaisin tämän päivän aikana.

Hetki vielä menee ennen kuin patiolla pääsee ruokailemaan. Jos pöytä olisi paikoillaan, sen kansi olisi muutaman sentin hangen pinnan alla. Kuva otettu 22.2.-22.

Auringon valo yletti juuri ja juuri takkahuoneen ikkunalle, joten vein kelloköynnöksen taimet valohoitoon.

Taimiin kun päästiin, niin laitetaan nyt väliraporttia muistakin taimista. Taimipöytä alkaa pikku hiljaa täyttyä, mutta vielä siellä tilaa riittää. Sain aamulla sinikatana 'Albat' koulittua, niitä iti suoraan huoneenlämpöön kylvettynä 12 kappaletta ja toinen kylvös on vielä hangessa. Siniset sinikatanat eivät ole vielä itäneet mutta niitäkin on toinen purkki kylmäkäsittelyssä. Toivo ei siis ole vielä menetetty ja tuo sisällä oleva kylvös menee myös hankeen lopputalveksi. Olisi jo mennyt muiden mukana, ellen olisi unohtanut sitä sisälle.

Taimet, muovin alla olevat kylvökset ja muutama huonekasvikin mahtuvat vielä olemaan sulassa sovussa kasvivalon alla.

Kaksi vuotta vanhat sellerin siemenet itivät riittävän hyvin. Muutama taimi reunassa kaatui kastellessa. Täysi kastelukannu ja vähän kiire...

Maatuskalta (Selätön puutarhuri -blogi) saadut ranskantulikukan siemenet ovat hyvin itämiskykyistä sorttia, siemenet vain taisivat mennä kylväessä vähän epätasaisesti. Tänä vuonna viimekesäisten taimien pitäisikin jo kukkia.

Himalajanesikkoja tuntuu putkahtelevan joka päivä pari lisää. Nyt laskin taimia olevan jo 35 kappaletta ja näitäkin on tulossa hankikylvönä lisää. Sitten on esikkoja kerrakseen, jos kaikki selviävät koulinnasta!

Alkutalvesta vahingossa kuivaksi päässyt rungollinen jouluatsalea on lähtenyt versomaan hyvin topakasti. Ehkä komposti ei kutsukaan.

Atsalean kautta saa löyhän aasinsillan eteisen talvehtijoihin. Eipä siellä muuta olekaan kuin muratit, pelakuut, hopeaputoukset, viherliljapuu sekä rosmariini. Niille kaikille kuuluu muuten hyvää mutta kirvat meinaavat vaivata. Viherliljapuuhun ne eivät ole vielä eksyneet ja hopeaputouksistakaan en ole kovin montaa löytänyt, mutta riippapelakuu on edelleen niiden ensisijainen hyökkäyskohde. Siitä ne ovat lähteneet valloittamaan eteistä muratti kerrallaan ja löytäneet myös rosmariinin. Litistelen kirvoja ohikulkiessani sormilla, käyn välillä teipin kanssa metsästysretkellä ja parin viikon välein kirvat saavat höyryävän kuuman suihkun tai jopa kylvyn. Murattien pitkät versot on helppo upottaa ämpäriin tai kodinhoitohuoneen altaaseen, jolloin kirvat hukkuvat varmasti mutta riippapelakuu ei sellaiseen taivu. Se on siis käytettävä suihkussa ja toivottava, että edes pahimmat kirvakertymät saavat osuman.

Muratit peittävät kohta koko wc:n ikkunan. Pisimmät versot olen ohjannut mahdollisimman leveälle, jotta ne saisivat valoa. Yhden muratin siirsin kukkahyllyn alatasolle ja nostin sen versot ylös.

Hopeaputouksista yksi taitaa olla kokonaan kuollut ja toinen on hyvin epävarma tapaus. Muut ovat porhaltaneet vallan mainiosti kasvuun ja sen varmasti kuolleen kanssa samassa ruukussa oleva yksilö on jo lähtenyt kasvattamaan kolmea versoa sivusuunnassa vainajaa kohti paikatakseen menetyksen. Kunhan se on venyttänyt itsensä tarpeeksi pitkälle, käännän latvat kohti ruukun reunaa ja kesäkuuhun mennessä yhden taimen puuttumista ei varmasti enää huomaa lainkaan. Hopeaputouksia tutkiessani leikkasin samalla kaikki pelakuut. Muutamasta napsin pari pisintä oksaa jo alkukuusta mutta nyt kävin kaikki tarkemmin läpi. Hengissä ovat kaikki, tosin yksi on vähän huonovointisen näköinen. Leikkuujätettä kun syntyi aika paljon, päätin ottaa pari parhaimman näköistä latvaa pistokkaaksi. Pitää katsoa kevään mittaan, lähteekö vanha taimi virkistymään vai korvaanko sen myöhemmin uudella.

Leikkasin pelakuita ja tämä pontevimman näköinen laatikko pääsi rosmariinin seuraksi valoisimmalle ikkunalle. Tämän ruukun hopeaputouksetkin ovat hengissä, vaikka kuvassa näyttävät kuivettuneilta.

Viime viikonloppuna sään ollessa nollassa teki mieli käydä tarkistamassa, kuinka hangen alla talvehtivat alppiruusun taimet pärjäilevät. Mieli teki myös ottaa yksi talvehtimassa olevista helmililjaruukuista jo eteiseen ja laittaa muutama perennaruukku saamaan kylmäkäsittelyä. Kaivoin majapenkin keskelle hautaamani styrox-laatikon esille ja kurkistin sen alle.

Vähän oli kaivamista ennen kuin pääsin käsiksi talvetuspaikkaan. Onneksi tuli jätettyä puinen penkki syksyllä paikoilleen, niin oli vähän helpompi osua lapiolla oikeaan kohtaan.

Alppiruusujen vihreät, terhakat lehdet tulivat vastaan ensimmäisenä. Seuraavana huomasin, että helmililjaruukuissa ei näy lainkaan vihreää, vaikka syksyllä suurin osa oli puskenut kunnon lehtitupsut näkyville. Otin yhden ruukuista tarkemmin katsottavaksi ja huomasin, että lehdet oli pupellettu hyvällä ruokahalulla viimeistä vihreää myöten. Piti tarkistaa syksyllä otetuista kuvista, missä kunnossa jätin ne laatikon alle. En nimittäin muistanut, oliko jänis käynyt jo syksyllä syömässä vihreät lehdet vai ovatko ne hävinneet talven aikana. Kuvissa helmililjat olivat kunnossa, joten talvetuspaikassani on käynyt kutsumaton vieras, eli myyrä tai hiiri. Onneksi se ei ollut koskenut alppiruusuihin. Pienet inhon väristykset selkäpiissä odotan, löydänkö keväällä kukkapenkeistä onkaloita ja maanrajasta poikki pupellettuja alppikärhöjä vai olisiko jyrsijä tyytynyt vain helmililjoihin.

Alppiruusut näyttävät minusta oikein hyviltä. Keväällä nähdään, ovatko juuretkin elossa, sillä ruukut ainakin ovat jäässä. Pakkasta laatikon alla tuskin on enempää kuin asteen verran.

Olkoon vaikka loppukevennyksenä seuraava juttu. Kävin viime viikolla lainaamassa kirjastosta pari puutarhakirjaa, joista toinen oli 2017 ilmestynyt Laatikkopuutarhurin opas (Anne-Marie Nageleisen). Kasvimaa-aiheiset kirjat ovat yleensä jääneet minulta hyllyyn mutta ehkä minussa on heräämässä pieni hyötytarhailija, sillä tuo kirja lähti tarkemmin luettavaksi. Viihdyin sen parissa oikein hyvin ja merkitsin aika paljon asioita muistiinkin kesällä kokeiltavaksi, mutta suunnilleen kirjan puolivälissä tuli vastaan jotain, joka herätti minussa suurta hilpeyttä. En nimittäin rehellisesti sanottuna odottanut löytäväni purjon ja maissin välistä voikukkaa viljelyohjeineen enkä sitä, että aiheesta olisi peräti kolmen sivun verran tietoa ja kuvalliset kylvöohjeetkin. Toki tiedän, että voikukka on mainio villivihannes, mutta että sille varaisi kasvimaalta tai jopa kukkapenkistä oman tilansa ja hoitaisi sitä siinä missä muitakin hyötykasveja... Onneksi kirjassa oli myös varoitus siitä, että voikukkaa ei kannata jättää siementämään, ettei se valtaa pian koko kasvimaata.

Alleviivasin itseäni eniten huvittaneet lauseet (pelkästään tähän kuvaan, en sentään kirjan sivulle!).

Eiköhän kaikki laiteta ensi kesänä kasvimaan nurkkaan pieni voikukka-alue tai jätetä kukkapenkistä ne kitkemättä!

P.S. Vielä ehtii osallistumaan synttäriarvontaan. Lapset arpovat voittajan sunnuntaina 27.2. juuri ennen nukkumaanmenoaan illalla klo 20.00. Olin unohtanut laittaa arvontapostaukseen kellonajan, mutta käyn sen täydentämässä heti seuraavana, niin ei tarvitse sunnuntaina postauksen bongaavien miettiä, vieläkö ehtii osallistua. Hyvää viikonloppua!

Vaaleanpunaisia unelmia, osa 3

Paketoidaan se edellinen, hyvin luminen postaus tältäkin puolelta värikylläisiin kukkakuviin ja jatketaan värisarjan parissa. Tällä kertaa vuorossa on hemaisevan vaaleanpunaiset sävyt. Vaaleanpunainen kuuluu suosikkivärieni joukkoon ja siksipä sitä onkin kertynyt meille aika paljon.

Kevään ensimmäisiä vaaleanpunaisia iloja ovat kevättähdet 'Rosea', jotka kukkivat yhtä aikaa kevätkurjenmiekkojen kanssa.

Myöhemmin keväällä kukkivat kerrannaiset 'Finola' -tulppaanit.

Viime keväänä sain nähdä ensimmäiset tarha-alppikärhö 'Pink Flamingon' kukat, joiden punerrus on hyvin hienostunut.

Puistoatsalea 'Satomi' oli viime kevään hankinta (=synttärilahja). Tämä muuten tuoksui aika vahvasti ja kukat olivat mielettömän suuria.

Puistoatsalea 'Tarleena' kukki hieman pienemmin kukin mutta aivan yhtä runsaasti.

Kanadanatsalea 'Violetta' on jo rajatapaus, kuuluisiko väriltään tähän postaukseen vai johonkin muuhun sarjan osaan.

Loistokärhö 'Innocent Blush' punertaa hyvin hennosti. Osa kukista oli viime keväänä kerrannaisia, tosin kärhö oli vasta hankittu. Jännityksellä odotan tulevan kesän kukintaa.

Aivan tavallinen myskimalva ja sen siitepölystä hullaantunut mehiläinen.

Rönsyakankaali 'Rosea' on viime kesän hankintoja.

Ja kruunukärhö 'Purple Dream' myös. Hankinko oikeasti näin paljon kasveja viime kesän aikana?

Loistosalvia 'Rose Queenin' kasvatin Maatuskalta (Selätön puutarhuri -blogi) saamistani siemenistä. Taimia taisi tulla kolme, joista tämä ensimmäinen kukki jo viime kesänä.

Loistokärhö 'Omoshiro' kukki viime kesänä ensimmäistä kertaa.

Pensashanhikki 'Lovely Pink' on nimensä veroinen. Viime kesänä kukinta oli ensimmäistä vuotta runsaampi ja tältä kesältä toivon siltä jo kunnon kukkailottelua.

Vaaleanpunaisten unelmien ystäville lisää lukemista löytyy sarjan ensimmäisestä osasta sekä toisesta. Blogin synttäriarvonta on sunnuntaihin saakka käynnissä, käykäähän osallistumassa. Palkintoina on reilu siemenpaketti sekä syötäviä että kukkivia kasveja. Mukavaa helmikuun viimeistä täyttä viikkoa!