Höpinää huonekasveista ja muusta

Ihana aurinko on hellinyt ainakin Pohjois-Savoa jo reilun viikon ilman että samalla olisi ollut -20 asteen pakkasia. Miten upeaa vaihtelua ainaiseen lumi- ja räntäsateeseen! Säällä on valtava vaikutus mielentilaan, joten tässä maailmantilanteessa tämä tuli kuin tilauksesta. Kylläpä olisi raskasta pysyä positiivisena ja toiveikkaana, jos taivas olisi paksun, harmaan pilvikerroksen peitossa ja koiran kokoisia räntähiutaleita rätkisi sakeanaan jo ennestäänkin hyvin paksujen nietosten päälle. Ukrainan tilanne ja itänaapurin mahdolliset seuraavat liikkeet huolestuttavat minua siinä missä varmasti ketä tahansa muutakin. Puutarha-asiat, niistä kirjoittaminen ja blogienne lukeminen tuovat hyvin tarpeellisen tauon huolestuttaville ajatuksille ja uutisille, joten jätetään märehtiminen tähän ja siirrytään kasvien pariin.

Ensimmäisessä helmililjan kukassa näkyy jo väriä. Ruukku on tuotu lumihangesta eteiseen kaksi viikkoa sitten ja reilu viikko sitten eteisestä huoneenlämpöön.

En ole mikään huonekasviguru, vaikka pidän kyllä viherkasveistakin. Ehkä suurin syy vaatimattomaan kasvivalikoimaani on valoisten ikkunoiden puute ja muutenkin vähän kehnot tilat kasveille. Suunnilleen marraskuusta tammikuun loppuun yhdestäkään ikkunasta ei osu auringonvalo sisälle eikä sopiville kasvien sijoittelupaikoille oikein saa kasvilamppujakaan auttamaan kasveja pimeän ajan yli. Eikä sovi unohtaa sitä, että varsinkin kesäaikaan minulta meinaa unohtua sisäkasvien kastelu. Monta kasvia olen tappanut kuivuuteen mutta onneksi on niitäkin, jotka pärjäävät näissä oloissa. Lisääntynyt valo muistutti, että mullanvaihdon aika on käsillä näille sinnikkäille selviytyjille.

Lasten rahapuu sai uuden ruukun.

Suurimmalle osalle huonekasveistani oli tänä vuonna tarpeen tehdä mullanvaihto. Rahapuun ja kultaköynnöksen vaihdoin viime keväänä  isompiin ruukkuihin, joten niille laitoin vain vähän kanankakkaa ja uutta multaa päälle. Hirmuisesta unohduksesta juuri ja juuri selvinnyt Pampula (sirovuoripalmu) pärjää tällä kasvuvauhdilla ruukussaan vielä monta vuotta ja sai vain pienen siistimisen ja ripauksen kanankakkaa. Anopinhampaani on aikaa myöten kasvanut vähän ruman näköiseksi lehtitursakkeeksi. Ahtaassa olleet ruusukkeet olivat tapelleet tilasta ja kasvattaneet itselleen rungot. Päätin repiä yhden alun irti ja istuttaa sen reilusti syvemmälle. Alkuperäinen puskakin muuttui heti paremman näköiseksi kun tilaa tuli lisää ja huonot lehdet lähtivät pois välistä.

Nypin tästä vappuhuiskasta vielä muutaman lehden pois ja istutin sen jälkeen alimpia lehtiä myöten ruukkuun. Katsotaan, kuinka käy. En ole koskaan kokeillut moista operaatiota.

Anopinkieli on kasvanut kolme vuotta samassa ruukussa ilman mullanvaihtoa, joten sen juuristotilanne oli tarpeen tutkia. En itse saanut kiskottua ruukkua irti, joten kutsuin lapset apuun: minä kiskoin kasvia, lapset ruukkua. Pelkäsin, että anoppi päättää aikansa niskoteltuaan päästää otteensa yhtäkkiä irti, minkä seurauksena kaikki mätkähdämme selällemme (istuimme varmuuden vuoksi). Onneksi niin ei käynyt, vaan ruukku irtosi lopulta hyvin rauhallisesti ja paljasti käytännössä pelkkää juuristoa. Tyhjää multatilaa ei ollut juuri lainkaan. En ollut hankkinut anopille suurempaa ruukkua, joten juuristoa piti pienentää. Valitettavasti se siis tarkoitti sitä, että revin reunoilta pari huonokuntoisinta lehtiruusuketta irti ja sen verran juuria, mitä helposti lähti. Poistin myös pari pienempää, epäilyttävän vihreänä kasvavaa ruusuketta. Niillä toimenpiteillä sain anopinkielelle sen verran mahdutettua kanankakkaa ja uutta multaa, että se pärjää ensi kevääseen. Jos vaikka muistaisin siihen mennessä hankkia sille suuremman ruukun. Vanha ruukku kun alkaa vedellä viimeisiään jo muutenkin.

Vaatimaton huonekasvikokoelmani ennen toimenpiteitä (pullopuutarha, rahapuu ja kaksi orkideaa puuttuvat kuvasta kun en tehnyt niille mitään). Anopinkieli on ottanut lasten leikkiessä vähän osumaa...

Anopin mullanvaihto-operaatiosta lapset keksivät, että heidän pieni rahapuunsa kaipaa myös uutta multaa. Ajattelin, että mikäpäs siinä, jos kerta haluavat ja kävin hakemassa turhan panttina pyörineen pienen saviruukun. Yhteistuumin lapset kippasivat rahapuun vanhasta muovipurkistaan pois ja istuttivat uuteen ruukkuun. Lisäksi he halusivat pelastaa myös vihreälehtiset anopinkielet kun kuulivat, että aioin viskata ne kompostiin. Onneksi saviruukkuja oli kaksi, niin saivat lapset sitten toisenkin huonekasvin itselleen. Rahapuu on ollut heillä reilu puolisen vuotta ja hengissä on pysynyt, vaikka kastelu on lapsilta unohtunut hyvin sujuvasti. Ehkä syytä on äidissäkin, joka ei aina muista muistuttaa asiasta. Onneksi myös anopinkieli kuuluu niihin kasveihin, jotka eivät kuole aavikko-olosuhteissa.

Multahommien jälkeen meillä on muutama kasvi enemmän. Pieni anopinkieli tarvitsi tukikepin ja narun siksi aikaa, että se juurtuu ja jaksaa pitää painavat lehtensä itse pystyssä.

Talvetettavien kuulumisista sen verran, että karjalanneidot pääsivät eilen kellarista huoneenlämpöön. Aivan rutikuivia koppuroita olivat kumpikin mutta jospa sieltä taas tänä vuonna lähtee versomaan vaaleanpunaisia merenneidon pyrstöjä. Muita kasveja en vielä tuonut kellarista; pitää saada riippapelakuun kirvaongelma kuriin ennen kuin eteiseen uskaltaa tuoda verenpisaroita. Tai ehkä pelakuun siirto keittiöön voisi olla varmempi ratkaisu hoitaa eteinen turvalliseksi. Niin taisin tehdä viime vuonnakin.

Seuraavaksi kunnon kastelu ja sitten vain odotellaan, milloin karjalanneidot päättävät heräillä talviuniltaan.

Sitten ihan muihin aiheisiin. Minua on kiinnostanut pitkään kokeilla leipoa leipää juuritaikinalla. Sain joskus anopilta suvussa vähintään vuosikymmeniä kulkeneen ruisjuuren ja leivoinkin sillä muutaman kerran ruisleipää. Juurelle kävi kuitenkin kehnosti, kun vanha jääkaappipakastin oli mennyt huomaamatta pois päältä kesähelteillä ja sisältö pääsi sulamaan. En saanut pidettyä juurta hengissä jääkaapissa, joten olen ollut siitä lähtien "juureton", heh. Isäntä leipoi alkuviikosta vuorokauden kohotettavasta taikinasta pataleipää, mistä sain inspiraation kaivaa jo valmiiksi muistiin kirjoittamani ohjeen vaalean leipäjuuren tekemisestä. Sen verran sovelsin ohjetta, että laitoin ruisjauhoja vähän enemmän kuin ohjeessa ja vastaavasti vehnää vähemmän. Pidän rukiin mausta ja aika usein laitan vaaleaankin hiivaleipään pikkuisen ruisjauhoja sekaan. Vaikka on ensimmäinen kerta kun kokeilen tätä, näyttää homma minusta ainakin toistaiseksi menevän oikein. Velli kuplii ja tuoksu on näiden viiden vuorokauden aikana muuttunut hiivaisesta selvästi raikkaammaksi. Vielä muutama vuorokausi ruokkimista ennen kuin pääsen kokeilemaan, millaista leipää tällä konstilla tulee.

Noviisista tämä näyttää oikeanlaiselta, mitä tuumivat kokeneemmat juurileipurit?

Aurinkoista sunnuntaita!