lauantai 6. tammikuuta 2024

Johan on pakkaset!

Jouluksi ostettu tulilatva kukkii edelleen komeasti.
Vuosi on alkanut sangen jäätävissä tunnelmissa. Jos yhtään valitin marras-joulukuussa runsaita lumisateita, nyt olen kiitellyt paksuja hankia. Kyllä luonto on viisas! Siellä köllöttelevät atsaleat, pensasmustikat, nietospensaat, pienet alppiruusut sun muut matalammat puskat latvankärkeä myöten hangen alla suojassa pahimmilta pakkasilta. Alppikärhötkin ovat toistaiseksi säilyneet syömättä, kun pehmeä lumi ja kova pakkanen rajoittavat rusakoiden liikkumista. Korkeampien pensaiden ja puiden pakkasenkesto joutuu kovalle koetukselle, vaikka on niilläkin lumikuorrutus suojanaan. Muutama sentti lunta oksilla tuskin suojaa silmuja näin pitkiltä pakkasilta, mutta ehkä se antoi suojaa vuoden ensimmäisten päivien kevyeltä tuulenvireeltä.
Aurinko kultaa lumiset puiden latvat mutta ei yllä juurikaan tämän alemmas vielä tähän aikaan vuodesta.
Meillä mittari on painunut useana päivänä -33 asteeseen ja alimmillaan on käyty parikin kertaa -34.4 asteessa. Lämpömittarimme anturi on tosin seinän vieressä, joten oikeasti pakkasta on voinut olla jopa -35 astetta. Enpä muista, milloin olisi viimeksi ollut näin kylmää saati sitten näin pitkää -30 asteen ylittävää pakkasta. Ulkoilut ovat jääneet melkein koko perheeltä, sillä en ole halunnut päästää vasta joulunseudun flunssista toipuneita lapsiakaan ulos näin kylmällä. Riehuvat sitten sisällä siitäkin edestä... Isäntä on ulkoillut sen verran, että on hakenut pari kertaa päivässä puita uuneihin. Olemme lämmittäneet vuorotellen takkaa ja leivinuunia, jotta sähköä kuluisi vähemmän lämmitykseen.
Ennätyksellisen kylmät lukemat tallentuivat mittariin 4. ja 5.1.2024.
Uunien lämmityksen sivutuotteena on hoitunut ruuanlaitto. Arki on välillä sen verran kiireistä, että kokkailuun ei ole hirveästi aikaa. Niinpä urakoin nyt loman aikana normiruuanlaiton lisäksi karjalanpaistia ja tomaattipohjaista kasvis-lihapataa useamman päivän tarpeiksi pakastimeen. Leivinuunista otetut kuumat ruoka-astiat olen vienyt ulkoeteiseen jäähtymään ja samalla lämmittämään eteistä. Kova pakkanenkin on hyödynnetty, sillä eteisessä 5-asteisiksi jäähtyneet ruuat on jäädytetty ulkona ja laitettu vasta sitten pakastimeen. Välillä on tehty tulet myös puuhellaan ja laitettu siinäkin ruokaa. Sääennusteen mukaan viimeisen tulipalopakkaspäivän kunniaksi tänään paistetaan puuhellalla lettuja.
Kannen alla karjalanpaistia, muissa lihapataa, jotka saivat myös kuvauksen jälkeen kannet päälleen.
Sen verran olen itse piipahtanut tämän vuoden puolella ulkona, että kävin hakemassa 1.1. kellarista säkillisen perunoita jääkaappiin. Samalla kurkistin nopeasti, kuinka talvehtivat kasvit jaksavat. Hyvin olivat vielä kaikki talviunilla. Kovin pitkään ei voinut kellarissa luuhata, ettei avonaisesta kattoluukusta valuisi pakkasilmaa alas. Kellarireissun ohella vein biojätteet ja peittelin kompostorin kauttaaltaan paksun lumikinoksen sisään. Kompostori on jo ääriään myöten täynnä ja kun massa alkoi olla reunoilta kohmeista, on seuraava toimenpide tyhjennys. Se on vuorossa huomenna, lauhtuipa sää tai ei. Sitä pidempään ei voi enää pitää monen päivän biojätteitä sisällä, vaikka nyt pakkasten aikaan ja kompostorin täyttöasteen ollessa maksimaalinen, syntyvän jätteen määrää on yritetty minimoida kaikin konstein. Toivon vain, ettei koko kompostorin sisus ole jumahtanut umpijäähän, jotta tyhjentäminen olisi helpompaa. Kunhan maatuvan massan saa tiputeltua alemmas ja sotkettua sekaan ison määrän lämmintä biojätettä sekä lisäavuksi vielä pari kuumavesipulloa, käynnistyy kohmeisempikin kompostori. Niillä konsteilla on ennenkin selvitty samankaltaisista tilanteista.
Tontin eteläpuolella näkyi kultaista metsää ja vilahdus auringosta.
Kukkakimppujoulukalenterista oli jäänyt pois kehäkukkakimppu. Muistelinkin kalenteria tehdessäni, että olin ottanut siitä kuvia, mutta ne eivät vain sattuneet silmiin kuvia joulukalenterikansioon siirrellessä. Kehäkukkakimppu olisi korvannut todennäköisesti sen toiseksi viimeisen jämäkimpun tai sitten belliksistä, tuoksuherneistä ja heinistä tehdyn 15. päivän kimpun, joka oli hyvin samantapainen kuin 12. päivän niittykimppu. Toisaalta, sainpahan hyvän tilaisuuden ujuttaa kesäisen runsaan kuvan tammikuun paukkupakkasille.
Kimppu kehäkukkia heinäkuun loppupuolelta ja taustalla rehevää kasvimaata.
Keltaiset ja oranssit korkeat kehäkukat eivät kuulu suosikkeihini, joten rajoitin niiden määrää keräämällä kukkia maljakkoon. Korkeammista kehäkukista vaaleat ja murretut sävyt, kuten 'Bronzed Beauty' tai 'Snow Princessin' sävyiset haaleankeltaiset, saavat levitä vapaammin. Matalan 'Fiesta Gitana' -sekoituksen olen antanut kylväytyä vapaammin, sillä se jättää paremmin tilaa muillekin kasveille eikä estä kasvimaalla kulkemista toisin kuin korkeammat kehäkukat. Siinä on myös näitä samoja kirkkaita keltaisia ja oransseja, mutta välillä seasta tulee myös lempeämpiä, jopa persikkaisia sävyjä.
Yksi vähän murretumman sävyinen 'Fiesta Gitana'. Eikö ole kivan kompakti kasvutapa?
Puutarhakärpänen alkaa selvästi taas nostaa päätään. Itse en vielä ollut ehtinyt siihen vaiheeseen, mutta äitini tekstiviesti muutti tilanteen. Äitini ystävä oli nimittäin suunnittelemassa tilaavansa siemeniä Impectalta ja kysyi, laitetaanko äidilleni tai minulle tulemaan samoilla postikuluilla jotain. Niinpä piti alkaa selailla Impectan valikoimaa. Pari uutta sorttia sieltä löytyikin testattavaksi, niistä lisää myöhemmin. Seuraavaksi löysin netistä yksityishenkilöltä ilmoituksen kiinnostavista tomaatinsiemenistä ja laitoin pari annosta niitäkin tilaukseen. Sitten aloin pyöritellä tulevan kesän kasvimaasuunnitelmaa (huomatkaa järjestys: ensin tilataan ja sitten vasta suunnitellaan!). Illalla ennen nukahtamista pyöri vielä jotain puutarha-ajatuksia päässä, mutta tällä kertaa niitä ei seurannut unissa ilmestyvä valmis puutarhasuunnitelma. Riittääpähän enemmän suunnitteluhupia lopputalven iloksi.
Pitkä ilo on myös jouluamarylliksistä. Kuvassa 'Cherry Nymph', joka on luonnossa oikein samettisen tummanpunainen.
Syyhyttääkö teillä jo kovasti puutarhasormia vai onko kipakka pakkanen pitänyt viherpeukalot vielä kurissa?

22 kommenttia:

  1. Olen kade nietoksistasi, tai osakin riittäisi... täällä on vain 5-10 cm ja viime yönä oli pakkasennätys tältä talvelta -19,9. Eihän se mitään teidän lukemiin verrattuna ole, mutta harvinaisempaa täällä päin, -20 pakkanen ylittyy aika harvoina vuosina.
    Hyvän näköiset pöperöt! Heh, jääkaappi ja pakastin kuluttavat nyt minimaalisen vähän, ainakin täällä minun huushollissani, kun laitteiden sijaintipaikkojen lämpötilat vastaavat lähes niiden sisälämpötilaa :-D
    Toivottavasti saat kompostia tyhjennettyä!
    Ihana kehäkukkakimppu ja herkullisen värinen Fiesta Gitana. Tuollainen auringonlaskusävy.
    Kivasti sinulla pyörähti kesän ajattelu vauhtiin. Toivottavasti joku ihana puutarhasuunnitelmakin jonakin yönä pulpahtaa :-D Täällä on ympärivuotisesti kasvukausi mielessä, varmaan työstäni johtuen, kun teen ja käsittelen puutarhajuttuja jatkuvasti. Se ei haittaa :-D Odotan kyllä ihan kuumeisesti ensimmäisiä lumikellonversoja, koska sitten ilmestyvätkään!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Musti olisi varmaan onnessaan, jos teille tulisi puoletkin näistä kinoksista. Saisi kunnon lumihepulimateriaalia. Aika kylmää on ollut teilläkin. Meillä on tänään pysytellyt siivosti -27-29 asteen tietämillä, mutta nyt näyttäisi siltä, että yöksi vielä pakkanen kiristyy. Toivottavasti ei mene kovin kylmäksi enää.
      Eikä ollut pelkästään hyvännäköiset, vaan myös hyvänmakuiset pöperöt! Tuossa vaiheessa oli vielä nestettä aika paljon, mutta muutaman tunnin haudutuksen jälkeen kasvikset ja lihat olivat muhineet suussasulavan pehmeiksi ja liemestä oli tullut paksumpaa. Melkein harmitti, kun olin jättänyt vain pienimmän kulhon tämän päivän ruuaksi ja laittanut loput pakastimeen. Tänään iltapäivästä kokkailtiin puuhellalla parin seuraavan päivän ruoka.
      Kompostorissa oli vielä ennen näitä pakkasia keskellä juuri ja juuri sulaa, vaikka mittari näyttikin alle nollaa. Toivottavasti paksu lumikerros on pitänyt sen siinä pisteessä, jotta tyhjennys onnistuisi helpommin.
      Saa nähdä, tuleeko kunnollisia puutarhasuunnitelmia tehtyä enää unissa vai jäikö yhden kerran ihmeeksi. Pitää varmaan syöttää aivoille ahkerammin virikkeitä, jotta ne saisivat puutarhaunimyllyn kunnolla käyntiin. Minäkin odotan niitä lumikellokuviasi. Ja kaikkia muitakin kevään etenemisestä kertovia juttuja. Niitä selatessa kuluu aika hyvin ennen kuin täällä pääsee piippojahtiin.

      Poista
  2. Kylmää on ollut täällä meilläkin, mutta pakkasjakson lukemat ovat olleet sentään maltillisemmat, kuin siellä teillä. Keskimäärin noin - 22-23 astetta. Tällä hetkellä enää -16 astetta.
    Loistava asia, että voit hyödyntää uunia ruokaa laittaessasi etenkin näillä vallitsevilla energiahinnoilla.
    Ihana amaryllis. Amaryllikset ovat olleet nyt todella upeita ja laadukkaita.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ilmeisesti nämä kovat pakkaset osuivatkin enemmän tänne pohjoisempaan. Ei tarvitsisi ihan näin kylmää olla. -20 astettakin tuntuu jo riittävän kylmältä.
      Eilen varsinkin sähkö oli järkyttävän kallista. Leivinuuni ja puuhella ovat olleet näiden pakkasten aikana suureksi avuksi niin lämmityksessä kuin ruuanlaitossakin. Muutenkin teemme niillä talvisin mahdollisimman paljon ruokaa, mutta nyt niitä on hyödynnetty vieläkin enemmän ja suunnitelmallisemmin.

      Poista
  3. Meilläkin on kylmää ja onneksi on tuota lunta suojana kasvien päällä. Inventoin jo olemassa olevat siemenet, mutta uusia en ole vielä tilannut. Minulla on vielä perunkirjoitus listalla ensimmäisenä ja jotain huonekalujen siirtoja mummon asunnosta. Kohta pitää myös käydä veroilmoituksen valmisteluun eli papereita on lajiteltava ja ynnäiltävä maatilatalouden verotuksen eri osioita. Eiköhän tästä sen jälkeen voi kääntää katseen puutarha-asioihin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kunnon lumihanki suojaa ihmeen hyvin kasveja kovaltakin pakkaselta. Nyt suoja on ehkä vähän heikompi, kun maa ehti routaantua kunnolla ennen lumentuloa, mutta on se silti parempi kuin ohut lumikerros.
      Itse inventoin perusteellisemmin ainoastaan hyötykasvien siemenet. Pitää tutkia jossain välissä myös kesäkukkavarastot ja arvioida, tarvitaanko niihin täydennystä. Luulen kyllä, että tänä vuonnakaan ei ole tarvetta uusille siemenille.
      Sinulla on vielä paljon puutarha-asioiden edelle kiilaavia hommia. Toivottavasti saat kaiken sujuvasti hoidettua, niin pääset nautiskelemaan kukkaisammista puuhista.

      Poista
  4. Aurinko tääläki on paistanu, muttei se valitettavasti viälä mitää lämmitä. Teillon ollu viäläki kylymempää ku meillä, n.-30 on asteet pyäriny.
    Oon muutaman puutarha-ajatuksen tuumannu, mutta vintis o just ja just 10 plussaa, joten, ei siälä mikkää taimet kasva. Alahallaki nii vilipoosta, ettei ennen joulua nuppuusena ostettu amaryllis viäläkää kuki.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ei lämmitä aurinko vielä pitkään aikaan. Hirvitti kyllä katsoa lämpömittarista kunkin päivän lukemia. Yritin puutarhapäiväkirjastakin selailla, onko meillä ollut milloinkaan näin kylmää, mutta ei osunut silmiin kuin -31 lukemia muutamalta talvelta.
      Vähän kylmää on vintissäsi vielä kylvöille. Jotkut salaatit ja retiisit siellä saattaisivat jo lähteä kasvuun, jos valoa vain riittää. Ja perennansiemenet myös! Niillä pääsisikin mukavasti aloittelemaan kasvukautta ;)

      Poista
  5. Hyvää uutta vuotta ja loppiaista Minna 💕 anteeksi en ole osallistunut kukkakalenteriisi enkä mihinkään muuhunkaan. Hurjan kylmää on ollut, nyt sitä odottaa kevättä ihan erityisen paljon. Onneksi taitaa osua pahimmat pakkaset koulujen lomille. Kerrothan sitten mitä siemeniä tilastot? Minulla pyörii puutarhakirjat ja sivustot vinhasti käsissä jo 🥰 Siemenistä haaveilen myös. Ne impectan oli vaan turhan kalliita minulle hui.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Joulun aika on monella kiireinen. Ei siis mitään hätää, jos ei ehdi kaikkeen osallistua. Loma-aikaan tosiaan osui nämä pakkaset. Sattui kyllä sopivasti, niin ei tarvinnut autolla kuskata muksuja ja pelätä, että jonain aamuna ei auto käynnistykään.
      Siemenistä ja kylvösuunnitelmista tulee varmasti jossain vaiheessa kevättä postaus. Pitää nyt ensin odottaa, että siemenet selviävät tänne saakka. Selasin yhtenä päivänä vanhoja puutarhalehtiä mutta tuota Impectaa lukuunottamatta en ole vielä siemensivustoja katsellut. Minun haaviini päätyneet siemenet olivat sieltä edullisemmasta päästä mutta näyttihän tuolla Impectallakin olevan joitain hurjan kalliita siemeniä. Erikoisemmat maksavat maltaita joka kaupassa.

      Poista
  6. Kyllä on hyytävät kelit, toivottavasti rupivaa lauhtumaan. Ei näin kovia ja pitkäkestosia pakkasia oo ollu kun 1980 luvun lopulla ja -90 alussa. Sillon kylymi omenapuut tuolta tilalta. Arempia puita oon miettiny, kestääkö elossa. Magnolia 'Vanharouva' on routamattoon ja pakkaspeitteeseen pyöritelty, kestääkö se ja aremmat vaahterat. Hangen alla kasvit ovat suojassa. En vielä oo siemeniin ajatustakaan luonu, kohtahan ne ensimmäiset luettelot ilimestyy!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Leudompi sää olisi toivottavaa ihan joka suhteessa. Sinulla onkin paljon arkoja puita ja pensaita. Toivottavasti selviävät talvesta vähin vaurioin. Onneksi on kuitenkin ollut suht tyyntä, niin ei ole tuuli lisännyt pakkasen purevuutta.

      Poista
  7. Kyllä hirvittää nämä pakkasen. Eniten pelkään uuden viiniköynnöksen puolesta, se ei taida kestää yli -25 asteen pakkasta. Onneksi muu puutarha on lumen suojassa. Meillä on jo kompostori jäässä vaikka kuivike on sisällä ja on sekin lämmintä kun kaadetaan kompostoriin yhdessä jätteiden kanssa. Muutaman viikon päästä hipoo kansiluukkua jos ei sitä ennen sula. Onneksi on joka vuosi lähtenyt viimeistään helmikuussa sulamaan, siihen asti ehkä pärjätään. Lunta on ympärillä paksu kerros mutta eipä se auta kun jäätyi jo marraskuun alussa mikä on harvinaisen aikaisin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Toivottavasti viiniköynnöksesi selviäisi. Eikös se ole kasvihuoneen suojissa? Vaikka pakkasta olisi, niin siellä köynnös on ainakin tuulensuojassa.
      Pitkä pakkasjakso ennen lumientuloa jäähdytti meidänkin kompostorin hälyttävän kylmäksi. Kompostorin alaosa ja reunat olivat melkein umpijäässä kun tänään sitä tyhjensin, mutta keskellä ja ylempänä oli onneksi vielä juuri ja juuri sulaa. En saanut kuitenkaan ihan kaikkea jäistä puolivalmista kompostia pois, joten pohjalle jäi tyhjää tilaa. Pitää käydä huomenna tarkistamassa, olisivatko reilu annos lämmintä biojätettä ja kuumavesipullo sulattaneet sitä sen verran, että massaa saisi pudoteltua alaspäin. Käyntiin sen aion kuitenkin saada jo muutaman päivän sisällä.

      Poista
  8. Meillä samoissa lukemissa kärvistelty! Onneksi on nuo puusijat, hella ja takkakin, mutta hellalla on parempi hyötysuhde, saa vielä ruuat laittaa kaupan päälle. Nyt taitavat onneksi loppua nää kovat pakkaset ja alkaa normi talvikelit. Ja on käynyt kylvöt jo mielessä :) Useastikin.
    Oi miten pirtsakka kimppu ja kesäiset kuvat :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä oli kylmää! Onneksi normaalit talvisäät tulevat takaisin ainakin hetkeksi. Ei noita kolmenkympin pakkasia tarvitsisi olla yhtään. Minä laitan mieluummin ruokaa leivinuunissa. Tulee vaivattomammin, kun ei tarvitse siirrellä kattilaa tai lisäillä puuta sen mukaan, miten soppa kiehuu.

      Poista
  9. Meillä on pakkanen laskenut melkein nollaan . Minä keitin eilen hernekeittoa viiden litran kattilan meille se riittää pari päivää . Keitot on ollut suosiossa näin talven pakkasilla .
    Vielä ei ole puraissut puutarha kärpänen vaikka ne jouluruusut ostinkin alesta . Ne on pärjännyt todella hyvin mökin viileydessä ja näyttää että saan ne ulos istutettua . Siemeniä olen keränyt myyntiin ja olenkin myynyt jonkinverran . Itse en ole ainuttakaan ostanut enkä osta muutakuin hyötykasveja .
    Joulu on meillä vielä läsnä ja pitäisi panostaa sen pois viemiseen .

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Meillä on tällä hetkellä 2 astetta plussan puolella. Melkoisen nopea lämpötilan nousu. Meillä tehtiin joulukinkun jämistä hernekeittoa mutta ei sentään viiden litran kattilallista.
      Jouluruusu viihtyy viileässä ja valoisassa. Mökilläsi on ihan optimaaliset olot niille talvehtia. Kannattaa vain siirtää ne hieman kauemmas ikkunoista tai muiden kasvien varjoon sitten kun kevätaurinko alkaa kunnolla porottaa, etteivät ruukut kuivu liian nopeasti tai lehdet pala.
      Ei tule (tai saisi tulla) isoja siemenostoksia minullekaan, kun on vanhoja varastoja vielä runsaasti käyttämättä. Nuo muutamat hankinnat olivat niitä "pakko saada" -juttuja.

      Poista
  10. Hyvä huomio tuo kevät aurinko sitä voi tosiaan tulla silloin liikaa kun meillä on ikkunaa koko seinä . Kiitos ,

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kevätaurinko on petollinen ja niin hyvästä kuin valo onkin talven jälkeen, niin kaikki kasvit eivät sitä ihan niin hyvin siedä.

      Poista
  11. Meille vaihdettiin mökille leivinuunin sisältävä takka. Yritin kertaalleen valmistaa siinä ruokaa, mutta eihän se onnistunut. Oli ilmeisesti liian kuumana. Ensi kesäksi ja syksyksi pitää tutustua vähän tarkemmin asiaan ja opetella. Olisi niin kiva hauduttaa ruuat siinä, samalla kun on muutenkin lämmittänyt mökkiä. Toivottavasti komposti ei ollut liian jäässä ja sait tyhjennettyä, ettei tule biojätekaaosta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Leivinuunin käyttö vaatii vähän opettelua, mutta on ehdottomasti vaivan arvoista. Kannattaa hankkia joku lämpömittari, jolla voi vähän seurata lämpötiloja ainakin alkuun. Sitten kun oppii, miten paljon lämmintä uuniin tulee pesällisellä ja kuinka kauan lämpö säilyy, on ruuanlaittokin helpompaa. Olen itse opetellut myös tunnistamaan lämpötiloja laittamalla käden avonaisen uunin luukun eteen. Jos siinä ei kärsi pitää kättä kuin pienen hetken, lämpöä on yli 300 astetta. Jos käden pystyy helposti laittamaan uunin sisälle ja pitämään jonkun aikaa, siellä on noin 150 astetta. Sitten, jos tuntuu saunalämpimältä, ei kannata enää laittaa uuniin mitään kypsennettävää.
      Komposti oli sulanut silloin kun tiistaina kävin sitä kurkkimassa, mutta ei vielä pöhissyt kuumana. Huomenna pitää viedä taas biojätettä sinne ja tarkistaa, onko lämpö lähtenyt kunnolla nousemaan.

      Poista

Kiitos visiitistä, toivottavasti viihdyit blogini parissa! Voit jättää kommenttiin myös pienen muiston käynnistäsi tai ajatuksia juuri lukemastasi postauksesta. Tervetuloa uudelleen!