Kaisaniemen kasvitieteellisessä puutarhassa: ulkopuutarhat

Lupasin jo viime heinäkuussa tehdä postauksen Kaisaniemen kasvitieteellisestä puutarhasta, jossa viime kesän lomareissulla pääsin käymään. Olisihan tämänkin voinut hoitaa silloin syksypimeillä, kun aurinkoisen päivän valoterapia olisi ollut enemmänkin kuin tarpeen, mutta taisin olla silloin niin syyshorroksessa, että pääsi unohtumaan. Pimeää (ja taas kerran jäätävän kylmää) on nyt tammikuussakin eikä puutarhassa tapahdu lumensatamista kummempaa, joten nytkin on ihan hyvä hetki tehdä kierros kasvitieteellisessä puutarhassa. Seurakin oli muuten erinomaista: Oravankesäpesän Kati ja kaimani Mama's Garden -blogista sekä matkaoppaakseni lähtenyt isännän veljen puoliso.

Aloitimme kierroksen sammalpuutarhasta, jossa oli sumutus juuri käynnissä. Taustalla valtava vuorijalava.

Kosteasta sammalikosta suoraan kivikkopuutarhan auringonpaahteisille rinteille.

Joku alppitähtilaji kukki komeasti (Leontopodium kamtschaticum taitaa lukea kyltissä).

Ihan vain nimen takia: keilahyrräkukka (Caccinia strigosa). Kukinta oli jo ohi, mutta yksi kukka vielä löytyi, kun tarkasti etsi.

Rinteen laella oli näköalatasanne. Panoraamakuva ei onnistunut, joten tässäpä koko näkymä kahdesta kuvasta yhdistettynä.

Otin ulkopuutarhoista yhteensä lähemmäs sata kuvaa, joten voitte kuvitella, millainen urakka oli valita niistä vain murto-osa postaukseen. Toki olisin voinut tehdä useamman jutun sarjan, mutta en oikein itse välitä sellaisista. Tuntuu kuin alkaisi toistaa liikaa itseään. Siispä toimikoon tämä postaus pienenä makupalana ja kiinnostuksen herättäjänä, jotta itse kukin voi halutessaan lisätä kohteen puutarhamatkailulistalleen. Kuvien vähäisyydestä johtuen hypimme tunnelmasta toiseen aika reipasta vauhtia. Seuraavaksi sukelletaan puulajipuiston siimekseen, jossa pääkaupungin vilinä viimeistään katosi täydellisesti mielestä. Kookkaat puut ja pensaat vaimensivat ääntä tehokkaasti eikä muita puutarhassa kulkijoitakaan juuri nähnyt, kun polut kiemurtelivat tiheikön seassa.

Yllä oikealla ilmeisesti amerikanjalopähkinän raakileita. Alla vasemmalla nukka-angervo (Holodiscus discolor var. ariifolius) ja oikealla jättituijan komeaa runkoa.

Nukka-angervosta ja muista kasvitieteellisen puutarhan herkuista löytyy muuten lähikuvia Mama's Garden -blogista. Minna ehti tekemään postauksen jo kesällä. Päädyin itse laittamaan kollaasiin lähikuvan sijaan kokokuvan erikoisen näköisestä nukka-angervosta. Hyvin veikeä kasvi oli riippuvine kukintoineen. Onneksi kasveilla oli useimmiten nimikylttejä, sillä muuten olisi jäänyt ainakin itselläni suurin osa kasveista tunnistamatta. Ilman nimeä jäi kuitenkin seuraavan kuvan kukkiva kasvi. Meni aika pitkään googlaillessa ja lopulta löysinkin parista blogista kuvan todennäköisesti samasta puskasta. Näitä näytti olevan useammassa paikassa, joten ehkä jossain päin kasvitieteellistä puutarhaa oli lisää samoja kasveja, joista jollain olisi ollut nimikylttikin.

Ehkäpä japaninjättililja? Aika isoja kyllä olivat, mutta eivät ihan jättimäisiä minusta.

Jasmikkeita täydessä kukassa. Hovijasmikkeen nimikyltti löytyi mutta en ole varma, kumpi näistä pensaista se oli.

Yksi mielenkiintoinen kohde oli aistipuutarha, johon oli tehty corten-teräksellä reunustettuja, korkeita kohopenkkejä sekä köynnöskasvein verhottu kasvitunneli. Aistipuutarha olisi ollut mielenkiintoinen lastenkin kanssa, sillä sinne oli kerätty eri aisteja herättelevien kasvien lisäksi myös erilaisia kulkuväylien pinnoitteita. Jossain kyltissä taisi olla peräti kehotus kokeilla kulkea poluilla paljain jaloin.

Aistipuutarhaan oli tehty kolme teräksellä reunustettua kohopenkkiä, joihin oli istutettu väreittäin kesäkukkia ja perennoja. Etualalla valkoinen istutus.

Jänönhännät ja leiskuvanpunaiset mehitähdet olivat minusta jännittävä yhdistelmä.

Aistipuutarhan takana oli laaja evoluutiopuutarha, jonka tarkempaan tutkimiseen olisi voinut käyttää vähintään kokonaisen päivän. Meillä ei kuitenkaan ollut tuntikausia aikaa kierrellä ja halusimme ehdottomasti käydä kasvihuoneissa, johon oli juuri sinä päivänä vapaa pääsy. Pitäisi varmaan tehdä joskus ihan yksinään puutarhapainotteinen reissu, jossa ei tarvitsisi lainkaan miettiä, kuinka paljon voi käyttää perhelomasta aikaa omiin kiinnostuksenkohteisiinsa. Evoluutiopuutarhassa kasvit on ryhmitelty järjestykseen niiden kehityshistorian mukaan ja alueen tutkiminen kannattaisi varmaankin aloittaa aivan alusta, 410 miljoonan vuoden takaa. Itse pyörähdin hyvin nopeasti vain alueen laitamilla (siinä "nuoremmassa" osassa) ja näppäsin pari kuvaa matkalla lummealtaalle. Evoluutiopuutarhan tutkiminen jäi siis käytännössä kokonaan jollekin toiselle reissulle. Tarkkaan kun tihrustatte, niin siinä postauksen alkupuolella olleen "wanna-be-panoraamakuvan" vasemmassa puoliskossa ja pikkuisen oikeallakin näkyy evoluutiopuutarhaa. Se on se alue, josta tulee vähän muotopuutarhamainen fiilis.

Pieni yleiskuva evoluutiopuutarhan ohi kulkiessa.

Metsäruusuruoho (Knautia dipsacifolia) olisi aika hieno jossain. Kelpaisi minulle kyllä ihan tavallinen ketoruusuruohokin.

Lumpeita ja siro-osmankäämi. Lumpeet kiinnostivat enemmän. Pikkukuvassa lajike 'Attraction'.

Kasvihuoneen kivijalan lämmössä kukkivat opuntiat.

Nyt ollaan kasvihuoneiden väliin jäävässä syvennyksessä ja ihastellaan nietospensasta.

En edes tunnistanut yllä olevan kuvan kasvia nietospensaaksi, omani kun ovat selvästi alle polvenkorkuisia eivätkä osoita minkäänlaista kiinnostusta ylemmäs kasvamiseen. Niinpä mieleen ei heti muistunut, että nietospensaita on myös korkeampia lajikkeita. Onneksi oli asiantuntevampaa seuraa mukana, niin ei tarvinnut jättää kasvia nimettömäksi. Mama's Gardenin Minnan kanssa muistaakseni mietittiin, kukkiiko meillä nietospensas samaan aikaan. Kuvista piti ihan tarkistaa ja kyllä se kukki, tosin viime kesän kukinta oli aika vaatimaton.

Komea ja oikeastaan myös valtava sinisarja valtavassa ruukussa.

Valtava on selvästi päivän sana, sillä se kuvaa hyvin myös tätä peruukkipensasta.

Koska postaus venyi näin pitkäksi jo pelkillä tarkoin valikoiduilla ulkopuutarhojen kuvilla, on pakko jättää kasvihuonekuvat seuraavaan kertaan. Niitäkin tuli räpsittyä melkein sata, joten vähän pitää karsintaa tehdä ja valikoida parhaita herkkuja julkaistavaksi. Huomasin sen, että kun mielen perukoilla on joku aikaraja, missä pitäisi kierros saada tehtyä, tulee otettua paljon kuvia. Silloin jää edes jotain talteen näkymistä ja kasvipaljoudesta, kun mieleen ei kuitenkaan taltioidu kuin pieni osa kaikesta. Kuvia voi sitten tutkia paremmalla ajalla ja samalla huomata, mitä kaikkea jäi livenä näkemättä.

Köynnösruusuja. Niitä oli useitakin, mutta tässä komeimmassa kukassa olleet.

Tätä postausta viimeistellessä pakkanen on kirinyt meillä jo -25 asteeseen. Toivottavasti teillä on lauhempaa ja jos ei, niin toivottavasti nämä kesäisen aurinkoiset kuvat lämmittivät edes mieltä.