sunnuntai 7. elokuuta 2022

Avointen satoa, osa 1

Elämäni ensimmäinen kerta oman puutarhan esittelyä isolle joukolle ihmisiä on nyt onnistuneesti ohi. Päivä oli hauska ja vähän jännittäväkin, mutta kaikki sujui ainakin näin puutarhan omistajien näkökulmasta hienosti. Vieraatkin tuntuivat pitävän näkemästään. Eikä ole muuten tarvinnut koskaan puhua niin paljon yhteen menoon kuin tänään! Varsinaisen esittelyn lisäksi kävijät kyselivät kasveista ja puutarhasta paljon kaikenlaisia kysymyksiä, joihin yritin tietysti parhaan taitoni mukaan vastailla.

Kivikkorinnettä ja puolet pihaantulonäkymästä.
Kottikärryn kääntöpiirin Päivi toivoi minulta perusteellista postausta Avoimista, jotta etänäkin pääsisi osallistumaan puutarhamme tunnelmaan. Sellainen on nyt tulossa ja vielä useamman postauksen voimin, jotta varmasti ei jää mitään liian vähälle huomiolle. Kierretään siis piha ympäri samassa järjestyksessä, minkä tein vieraiden kanssa. En laittanut mitään aikataulua opastetuista kierroksista, vaan aloitin aina uuden kierroksen kun edellinen päättyi. Isäntä päivysti suuren osan ajasta etupihalla ja vinkkasi uusille tulijoille, missä olen milloinkin, jos haluavat liittyä mukaan tai kysellä tarkemmin kasveista.
Pöydällä oli viirin lisäksi vieraskirja, käsidesiä, koronaohjeistus sekä QR-koodi blogin kasviluetteloon. Vieraskirjan ensimmäiselle sivulle taiteilin vähän koristusta ja kynä oli tietysti myös itse tuunattu.
Joitakin taimia oli myynnissä ja vain kolme ruukkua jäi jäljelle.
Talon edessä pensasryhmässä kukkivat pensashanhikit 'Creme Brule' ja mustilanhortensia. Muutamia kukkia näkyy vielä päivänlilja 'Stella d'Orossa' ja syyhortensia oli nupullaan.
Meillä satoi lauantaina ajoittain hyvin rankastikin yhteensä 10mm vettä ja tuuli navakasti. Niinpä muutamasta kukinnan loppumetreillä olevasta kärhöstä ehti karista suurin osa terälehdistä ja jokunen muukin kasvi oli ottanut vähän nokkiinsa. Aurinkopenkki otti eniten osumaa, joten 'Elsa Späth', 'Pernille' ja 'Proteus' eivät olleet enää kovin kummoisen näköisiä. Jokaisessa oli kuitenkin edes pari kukkaa vielä auki näytiksi. Komeasti kukkiva purppurapunalatva herätti myös ihastusta. Se näkyy edellisessä kuvassa vasemmassa ylänurkassa naapurin katon kohdalla. Tänään oli myös melko tuulinen ja vähän koleakin päivä, joten perhosia ei ollut liikkeellä kuin muutama ja nekin niinä hetkinä kun aurinko sattui pilkistämään pilvien raosta. Kimalaisia sen sijaan pörräsi sinnikkäästi. Vain yksi hyvin pieni sadekuuro sattui tapahtuma-aikaan osumaan kohdalle ja vasta viiden jälkeen satoi vähän enemmän.
Aurinkopenkkiä. Kiven takana runsaasti kukkiva 'Arabella' keräsi ansaittua huomiota.
Aurinkopenkin edestä jatketaan varjokujalle. Seinäkkeessä 'Warszawska Nike' on jurottanut koko kesän mutta onneksi 'Proteus' kiipesi melkein huipulle ja vielä pari kukkaakin siinä oli jäljellä.
Ensimmäiset vieraat ilmestyivät pihaan jo 10.30 kun sattuivat olemaan ohikulkumatkalla eivätkä olleet huomanneet katsoa, mihin aikaan tapahtuma varsinaisesti alkaisi. Pidin heille suunnilleen likaisimmissa mahdollisissa puutarharönttösissäni pikaisen esittelykierroksen. Sainpahan samalla pienen kenraaliharjoituksen puutarhan esittelystä ja heidän kehujensa myötä vähän itseluottamusta päivää varten. Muuten väkeä alkoi saapua hyvin täsmällisesti tasan klo 12.00 ja aika tasaisesti heitä riittikin melkein viiteen saakka. Viimeisen tunnin aikana oli hiljaisempaa, mutta eipä montaa minuuttia puutarha ehtinyt olla tyhjänä kun saapui taas uusi porukka. Vieraskirjaan tuli 129 nimeä, mutta muutamalta saattoi jäädä puumerkki laittamatta. Ainakaan pari koiravierasta ei laittanut tassunjälkeään kirjan sivuille. Ehkä pöytä oli liian korkealla tai sitten tassuun käypäinen piirustusväline puuttui. Karokaan ei ollut kotona neuvomassa, sillä hänellä oli mummolassa tärkeä tehtävä lapsenvahtina ja mummolan koirakavereiden leikittäjänä. Suurin osa kävijöistä oli lähialueelta mutta oli siellä useampi kävijä ympäri Suomea. Muutama oli laittanut kirjaan myös kiitoksia ja kivoja kommentteja, mitkä lämmittivät erityisesti mieltä.
Varjokujan portin vieressä kukkiva syysleimu paikkasi puutteellista kärhöjen loistoa.
Varjokujalla ihasteltiin portin lisäksi oksista tehtyjä reunuksia ja houkuttelevasti kiemurtelevaa polkua raparperilaattoineen.
Keijupuutarhassa keijut olivat parhaimpiinsa pukeutuneina ottamassa vieraat vastaan.
Mökin vieressä oli myös komea kukka-asetelma. Oregano ja siankärsämö toimivat hienosti miniatyyrimittakaavassa ja huomaamaton tummanvihreä leikkokukkasuppilo piti ne virkeinä koko päivän.
Verenpisarat kukkivat hieman vaisusti, mutta oli niissäkin joitakin kukkia auki. Metsää vasten näkyy 'Goldfinger'-pensashanhikkeja aloittelemassa kukintaa.
Tässäpä oli kiireisen päivän puutarhakierroksen ensimmäinen osa. Jatkamme seuraavalla kerralla nurkan taakse takapihalle.

24 kommenttia:

  1. Kiva kuulla, että päivä meni hyvin! Kivaa on myös päästä puutarhakierrokselle blogisi kautta. Näyttää todella kauniilta ja uskon, että kävijöitä kiinnosti kaikki mahdollinen rakennelmista kasveihin. Teillä on niin viihtyisä ja kekseliäästi tehty puutarha.

    VastaaPoista
  2. Mahtavaa! Näin postauksesi kautta pääsin puutarhakierrokselle. Kiitos opastuksesta ♡

    VastaaPoista
  3. Hienoa, että vastaat toiveeseeni, kiitos! Jo kierros tähän asti oli nautittava ja odotan jatko-osia kieli pitkällä (kuin Rillalla). Kiva idea tuo pöytä ennen pihaan tuloa, siinä vieraskirja on selvästi nähtävissä ja nimet osuivat varmasti paremmin kirjaan kuin meillä. Myös QR-koodi on niin edistyksellistä. Meikäläinen ei ihan osaa kaikkea tuollaista hienoa.
    Viime viikko oli niin kiireinen ja meni vähillä yöunilla, joten nyt on aika ’takki-tyhjä-olo’. Mutta oli kyllä kiva kuulla palautteita ja puhua sai tosiaan ihan koko 5 tuntia (ylikin), sillä kysymyksiä tuli paljon.
    Sää oli onneksi hyvä eikä lauantain kaltainen.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ole hyvä! Pöytä osoittautuikin näppäräksi tuossa, vaikka rinteen takia piti laittaa palikat jalkojen alle ja kaikki paperit piti teipata tiukasti kiinni, ettei tuuli vie niitä. Viirikin teipattiin alareunasta kiinni pöydän jalkoihin, sillä muuten se livahti pöydän alakanteen kiinni pahimmissa puuskissa. QR-koodin laittaminen oli todella helppoa: halutulla sivulla klikkaus hiiren oikealla painikkeella ja sitten vain valitsee listalta "luo QR-koodi tälle sivulle". Kuvan voi tulostaa siitä suoraan tai liittää haluttuun tekstitiedostoon ja tulostaa sen jälkeen. En kyllä tiedä, käyttikö kukaan sitä mutta eipä lappusen tekemisessäkään montaa minuuttia mennyt.
      Minä nukuin kyllä edeltävällä viikolla melko hyvin mutta viime yön aivot kävivät niin kierroksilla, että nukkumisesta ei tullut oikein mitään. Ensi yönä varmasti nukuttaa :D

      Poista
  4. Mukava kuulla, että tapahtumapäivä oli onnistunut ja antoisa. Mekin vierailimme mieheni kanssa neljässä eri kohteessa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oli oikein mukava päivä. Vierailijanakin on mukavaa, jos lähistöllä on useampia kiinnostavia kohteita.

      Poista
  5. Puutarhasi keräsi ansaitusti melkoisen määrän vierailijoita. Syystäkin taisit olla illalla ihan poikki. QR-koodit ovat hieno lisä, joka helpottaa kävijöiden kasvitunnistusta. Puutarhasi näyttää näissä kuvissakin kiinnostavalta ja huolitellulta. Moni kävijä sai varmasti hyviä ideoita omaan käyttöönsä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Isännän kanssa pohdimme etukäteen, kuinka paljon täällä mahtaa käydä väkeä. Minä olin lähempänä, mutta omakin veikkaukseni oli aika paljon alakanttiin. Mukava kuitenkin, että ihmisiä oli paljon liikkeellä ja se lämmitti erityisesti mieltä, että he tuntuivat myös pitävän näkemästään.

      Poista
  6. Kiitos tästä virtuaalisesta esittelystä. Kuulostaa, että oli oikein onnistunut päivä. Onneksi myös sää suosi.

    VastaaPoista
  7. Unohdin taas vieraskirjan! Vau miten olet jaksanut valmistautua, QR-koodikin. olipa kiva idea kiertää puutarhaa nonstoppina, tuota voisin itse kokeilla ensi kerralla.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Pitkän talven aikana oli hyvin aikaa merkitä kaikki mahdollinen ja vähän ylimääräistäkin muistiin. Listani oli lumien sulettua peräti neljän A4-arkin mittainen :D Onneksi siitä karisi yhtä sun toista myös pois, mutta QR-koodi oli sen verran nopea ja simppeli tehdä, että sen päätin pitää. Yhtään en tiedä, oliko sille käyttöä, mutta olipahan varuilta olemassa.
      Tuo nonstoppina puutarhan kiertäminen vain tuli melko lailla itsestään. En suunnitellut sitä etukäteen kun en yhtään tiennyt, haluavatko ihmiset mieluummin kierrellä yksikseen vai minun mukanani. Minusta se kuitenkin toimi aika hyvin eikä tarvinnut kelloa kytätä, vaan kierrosten kesto määrittyi sen mukaan, miten paljon ihmiset kyselivät matkan varrella asioita tai jäivät tutkimaan jotain kohtaa pidemmäksi aikaa.

      Poista
  8. Täytyi ihan etsiskellä tieni tänne blogiin, kun käydessäni sunnuntaina kuuntelin istutusohjeet, mutta en kuitenkaan ymmärtänyt näköjään kaikkia. Eli kuusaman istutuksesta: se piti istuttaa syvään, mutta voinko minä tuollaista pientä sinulta ostettua taimea istuttaa heti niin syvälle, kun sehän häviää sinne uppeluksiin kesken kasvukauden..?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kärhöt piti istuttaa syvälle, kuusama ihan normaalisti maan pinnalle. Kuusamalla oli se, että sen hangen yläpuoliset osat saattavat talven aikana paleltua tai ainakin meillä usein paleltuvat, mutta maanpeitekasvina menee varmasti hyvin. Hyvä, että tulit vielä kysymään, niin ei pieni taimi hukkunut :) Reipasta kasvua ja oikein pitkää ikää kuusamallesi!

      Poista
  9. Päivä kuulostaa olleen onnistunut. Jos ei vasta olisi kotiuduttu yhdeltä reissulta niin olisin mielelläni puutarhaasi käynyt livenäkin tutustumassa. Kiitos virtuaalisesta mahdollisuudesta. Ehkä jonain päivänä omakin piha on vielä esittelykunnossa osallistua avoimiin puutarhoihin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiva kuulla! Ehkä avataan vielä jonain vuonna uudelleenkin puutarha vieraille tai sitten tullaan teille ;)

      Poista
  10. Kyllä ehdottomasti kannatti osallistua avoimiin, niin paljon katseltavaa sinun puutarhassasi on. Hienosti suunniteltu kokonaisuus, vieraskirjat, QR-koodit ja esittelyt kuullostavat onnistuneilta ratkaisuilta! Kiva, että järjestät meille kaukaisemmille virtuaalikierroksia!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Virtuaalikierrosta toivottiin, niin pakkohan siihen oli tarttua ja nyt kun puutarha on vielä viimeistä yksityiskohtaa myöten esittelykunnossa :)

      Poista
  11. Mukava kuulla onnistuneesta päivästä. Teillä onkin paljon erilaista nähtävee ja kierrokset ovat olleet mukavia varmasti!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Toivotaan, että olivat kävijöidenkin mielestä. Minulla ainakin oli hauskaa.

      Poista
  12. Ihana, että päivä onnistui ja kävijöötä riitti. Tua viaraskirija het portilla oli varmasti tehokas. Monet kuitenki luistaa ohi, syystä tai toisesta. Ennen olin itte ottamas viaraaliat vastahan, mutta ny hoirin itte taimimyynnin ja aika meni niillä main lähes kokonaan. Flikka kiärti tällä kertaa uusia avoomia puutarhoja. Kiva käyrä teillä virtuaalikiarroksella.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Meillä sai olla jo aikamoinen taituri, jos meinasi pujahtaa vieraskirjan ohi ilman, että minä tai isäntä olisimme muistuttaneet siitä. Silti niitä ainakin pari oli mutta minkäs niille mahtaa. En ymmärrä, miksi on niin vaikeaa vetäistä vaikka jotain hädin tuskin puumerkiksi tunnistettavaa kiemuraa, jotta jälkeenpäin näkisi, kuinka monta ihmistä on käynyt.
      Meillä ei ollut kukaan varsinaisesti taimimyyntipisteellä päivystämässä, vaan isäntä pysytteli etupihalla ja rahasti silloin kun itse olin kierrosta vetämässä. En usko, että kukaan silti onnistui nappaamaan taimia kainaloonsa maksamatta.

      Poista

Kiitos visiitistä, toivottavasti viihdyit blogini parissa! Voit jättää kommenttiin myös pienen muiston käynnistäsi tai ajatuksia juuri lukemastasi postauksesta. Tervetuloa uudelleen!