Kärhöjä ja unohtuneita

Loistokärhö 'Kaiser' on avannut ensimmäisen kukkansa. Purppuraheisiangervon tumma väri tuo sille oikein hyvän taustan.

Aloituskuvan 'Kaiser' kuuluu tuoreimpiin kukkansa avanneisiin kärhöihin. Viime vuonna se kukki vanhoilla versoillaan mutta tänä vuonna ensimmäiset kukat tulivat tämän vuoden kasvuun. Kukka onkin nyt selvästi sirompi kun keskustassa on vain ohuita terälehtiä. Sen väri on kuitenkin minusta todella kaunis ja kyllä tuollainenkin kukan malli minulle kelpaa vallan mainiosti. Jos mitenkään syksyllä enää asiaa muistan, niin voisi kokeilla laskea 'Kaiserin' versoja maahan ja peitellä niitä havuilla. Olisi hienoa, jos saisi nauttia loistokärhön kukista jo alkukesällä ja uudelleen näin loppukesästä.

Tarhalyhtykärhö 'Princess Kate', suvun perintöpioni 'Elina' sekä taustalla loistokärhö 'Omoshiro'.

Ehdin ihailemaan muutaman päivän varsin viehkeää kolmikkoa, kun kärhöt 'Princess Kate' ja 'Omoshiro' kukkivat yhtä aikaa 'Elina'-pionin kanssa. Niiden värit sopivat oikein kauniisti yhteen ja toivon, että näky toistuisi tulevina vuosina. Harmi vain kun silloin satoi melkein jatkuvasti, niin kuvatkin olivat enemmän tai vähemmän rähjäisen näköisiä. Ensimmäiset pionit, eli ne kaikkein pienimmät ja aurinkoisiin paikkoihin istutetut, ehtivät meillä kukkia ennen sateita. Kumpikin 'Elina' vain sattuu olemaan puolivarjossa ja tietysti juuri niiden parhaaseen kukinta-aikaan alkoi sataa päivittäin vettä. Melkein 150 pioninkukkaa nuokkui sinne sun tänne ja nojaili toisia kasveja vasten. Onni oli sentään se, että alkukesän sateiden ansiosta edes osa huiman pitkiksi venyneistä varsista ylsi nojailemaan myös kärhötukiin.

Hypätään edellisestä kuvasta muutama metri eteen päin, eli majapenkin harvemmin esiteltyyn vasempaan reunaan.

Edellisessä kuvassa purppuralehtisten haltiankukkien 'Twilight' oikealla puolella kukkii valkoinen ritarinkannus. Kohdassa oli aiemmin lapinnauhus 'Hietala', mutta minusta sen keltainen kukinta ei sopinut hempeiden vaaleanpunaisten jaloangervojen kanssa yhteen. Sain viime kesänä äidiltäni valkoisen ritarinkannuksen taimen, jonka istutin nauhuksen tilalle. Vaikka paikka on melko varjoisa, on siinä kuitenkin ilmeisesti riittävästi valoa ritarinkannukselle, sillä tänä vuonna se teki peräti kolme kukkavartta. Viime vuonna siinä oli vain yksi varsi eikä juurakkokaan ollut kovin suuri. Majapenkissä ei kukkinut kuvanottohetkellä oikeastaan mitään muuta kuin tarha-alppikärhö 'Purple Dream' ja sekin oli aivan kukintansa loppusuoralla. Aivan toisessa laidassa akileijat aloittelivat, mutta niitä ei ole siellä kuin pari, joten kovin runsasta kukkaloistoa niistä ei tullut. Valkoinen ritari oli siis oikein sopiva täydennys juuri tuohon kohtaan.

Ensimmäinen kukkavana alkoi kuvanottohetkellä aukoa nuppujaan, nyt kukinta alkaa olla jo ohi.

Majapenkin vierellä on suo. Se sentään on nauttinut sateisesta kesästä. Sammal ei ole tosin vieläkään vallannut koko suon pohjaa ja linnut käyvät välillä tekemässä kiusaa kääntämällä mättäitä nurin päin, mutta vihreys lisääntyy silti koko ajan. Kuunliljojen eteen istutetut tuoksumatarat ovat vallanneet aika hyvin rinnettä, mutta niitä pitää vähän seurata, etteivät lähde levittäytymään liikaa suon pohjalle. Kuunliljoja kohti sen sijaan saavat kiivetä vielä hyvän matkaa ja täyttää niiden välitkin. Siellä riittää hyvin tilaa. Aikanaan saavat levitä myös rivin takimmaiseksi istutetun alppiruusun alle. Kunhan alppiruusu nyt ensin kasvaa sen kokoiseksi, ettei huku tuoksumataran sekaan. Se on niitä itse risteytettyjä tapauksia ja nyt ehkä vähän reilu 20cm:n korkuinen.

Aika hyvä jo nyt, sanoisin minä.

Olen jo aiemminkin sanonut, että heinät eivät ole oikein minun juttuni. Suolla on kuitenkin yksi sinne ihan tarkoituksella siirtämäni heinä, kalvassara. Se on aivan suon alussa ja tarkan seurannan alla, ettei vain lähde leviämään riesaksi saakka. Se on nyt kaksi kesää saanut kasvaa ja pysynyt siistinä mättäänä, vähän vain tuuheutunut, joten ehkäpä se tietää, kuinka puutarhassa käyttäydytään. Olen varmuuden vuoksi kuitenkin nyppinyt sen kukinnot pois ennen kuin siementen kypsymistä.

Kalvassaran kukinnot (tähkät?) ovat minusta hauskan näköisiä.

Suolla kasvaa myös salaattia. En tiedä itsekään, miksi. Ehkä taskussa olleesta siemenpussista on karissut huomaamatta siemeniä matkan varrelle.

Välillä sitä saa raapia päätään ja miettiä, mitä ja miksi kasvaa missäkin. Pari ensimmäistä salaatintainta siirsin suoraan kasvimaalle ja muutaman päivän päästä löysin pari lisää. Ja sitten taas muutamia. Pari viimeistä jätin suosiolla suolle kasvamaan. Olkoot siellä kun kerta noin hyvin viihtyvät, saahan ne sieltäkin haettua aikanaan salaattitarpeiksi ja toisaalta niiden lehtiä seuraamalla näkee hyvin, mikä etanatilanne suolla on. Pieniä pelto- ja valepeltoetanoita on näkynyt vähän siellä sun täällä, lehtokotiloita onneksi aika vähän. Kevään jälkeen on löytynyt muistaakseni yhteensä kolme kotiloa ja niistäkin yksi oli kuollut. Kylvin muutaman kerran etanaraetta kaikkiin mahdollisiin paikkoihin, missä arvelin kotiloiden viihtyvän ja ehkä se on ahkeran keräämisen lisäksi pitänyt alkavan kotiloinvaasion kurissa. Lapsetkin ovat yrittäneet tuloksetta etsiä kotiloita palkkion toivossa, joten täytynee uskoa, että ne ovat malttaneet pysyä tontilta poissa.

Nuotiopaikan tarhaviinikärhö 'Justan' ensimmäinen kukka melkein auki. Nyt kukkia on auki neljä, mutta eipä tuonne sateeseen viitsi lähteä niitä kuvaamaan.

Loistokärhö 'Voluceau' eilen ennen sadetta.

Onko vielä joku, joka haluaisi vettä? Voisin tässä vaiheessa sadekesää suostua jopa kiinteän sadevesiputken rakentamiseen meiltä johonkin kuivemmille seuduille. Täällä on nimittäin taas satanut melkein koko ajan eikä loppua näy. Pari ukkoskuuroakin herätti meidät yöllä ja arvatenkin joudun taas seuraavan poutasään tullen saksimaan maata vasten kaatosateessa lakoontuneita kasveja ryhdikkäämmiksi. Tahtoo auringonpaistetta ja poutasäätä eikä näitä hetkittäisiä auringonpilkahduksia sadekuurojen lomassa!