perjantai 28. tammikuuta 2022

Kuusitoista kuvaa kärhöistä

Olen viettänyt monena päivänä yhteensä valehtelematta ainakin kolme tuntia ihanaakin ihanammassa maailmassa: nimittäin kärhökuvien parissa. Olen selaillut blogia ja kärhökansiotani ja etsinyt onnistuneimpia otoksia tai muuten vain kauniita kuvia ja mieluusti vielä sellaisia, joita en olisi ennen julkaissut. Valitettavasti jouduin toteamaan, että moni parhaista kuvista on jo vilahtanut täällä blogissa aiemminkin mutta ehkä ette muista ihan kaikkia niistä. Onneksi seasta löytyi vielä joitakin julkaisematta jääneitä ihanuuksia, kuten esimerkiksi heti tämä ensimmäinen.

Tämä kaunotar on loistokärhö 'Proteus'. Se muutti meille viime kesänä ja koska se sattui olemaan kookkaassa ruukussa asusteleva yksilö, se pääsi suoraan maahan.
Laitetaan heti perään muitakin liilan ja sinisen sävyisiä kärhöjäni. Nämä eivät ole missään paremmuusjärjestyksessä, vaan ihan sikin sokin. Ihania kaikki.

Tiukukärhö (tarhakellokärhö) 'Arabella' on tuttu monille ja jos jollekin ei ole, niin lisätkääpä heti ostoslistalle ja tutustukaa.
Loistokärhö 'Elsa Späth' tekee valtavankokoiset kukat ja kuuluu ehdottomasti suosikkeihini. En ole nähnyt tätä kovin usein myynnissä, joskus tulee vastaan nimellä 'Xerxes'.
Tarhaviinikärhö 'Justa' on hyvin suloinen ja innokas kukkija.
Loistokärhö 'Multi Blue' tekee joskus täysin kerrannaisia kukkia, joskus tällaisia kärhön ja merisiilin risteymän näköisiä kukkia. Tätä näkee usein myynnissä.
Kärhöistä kun on puhe, niin on ehdottomasti muistettava nämä ihanat siemenkodat (tai mitä lie oikealta nimeltään), jotka ovat myös hyvin kuvauksellisia.
Viime keväänä ihastutti uusi alppikärhö, jonka lajike aiheutti vähän sekaannusta. Kyseessä lienee 'Pink Flamingo'.
Myös uusi loistokärhö 'Innocent Blush' sai ihastuksen huokaukset aikaiseksi.
Vanhemmat loistokärhöt kukkivat komeasti. Tässä osa 'Jan Pawel II':n kukkaloistosta.
'Jan Pawel II' sateen jälkeen.

Siirrytään punaisempaan suuntaan: loistokärhö 'Hagley Hybrid' yhdessä 'Multi Bluen' kanssa pation seinäkkeessä.
'Hagley Hybrid' yhdessä loistokärhö 'Piilun' kanssa kärhökaaripenkissä. Tässä piti olla 'H. H.':n tilalla 'Comtesse de Bouchaud' mutta sitähän en istuttaessani tiennyt, että taimistolla oli mennyt lajikkeet sekaisin.
Samettista kauneutta tarjoaa 'Voluceau'.
Sama 'Voluceau' koko komeudessaan. Kamera vääristi värejä, edellisessä kuvassa väri on oikein.
Loistokärhö 'Kaiser' on väritykseltään sanoisinko hyvin persoonallinen näin kukan vasta auetessa.
Kun kukka alkaa olla täysin auki, ovat väritkin tasoittuneet. 'Kaiseria' näkee harvemmin myynnissä.
Huh, olipahan rankkaa valita vain kuusitoista kuvaa! Monta upeaa kaunotarta jäi esittelemättä. Ehkä pitää tehdä vielä toinen setti johon pääsevät seuraavat kuusitoista kärhöä. Hyvää pian alkavaa viikonloppua!

20 kommenttia:

  1. Mitä, oliko tässä jo kuusitoista! Olisin kyllä väittänyt, että kuusi vasta oli. Kaipa se on uskottava. Aika menee kuin siivillä, kun on mukavaa - ja kuvatkin näköjään vain vilahtavat.
    Oi että tuota Jannea sinitaivasta vasten, sadepisaroilla! Aivan ihana. Arabella on myös tosi kaunis. Olen istuttanut sen niin huonoon ja kuivaan maahan mäntyjen alle, että kyllä se hengissä on, mutta ei ole vielä ikinä kukkinut. Joka vuosi se kuitenkin sieltä nousee ja uskon, että jonakin vuonna se sitten päättää myös kukkia. Toivon ainakin.
    Sehän näissä talvipostauksissa on erityisen kivaa, että pääsee selailemaan kesän kuvia ja julkaisemaan niitä, joita jäi käyttämättä. Mutta ei sekään kyllä yhtään haittaa, että näkee ihania kuvia uudestaan! Ja niitä ei tosiaan enää muista niin tarkasti.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hauska kuulla, että viihdyit! Arvaa vain, tuliko eilen kiire lähteä töihin kun unohduin selaamaan kuvia :D En sentään myöhästynyt mutta ruoka vain piti hotkia aiottua nopeammin.
      Janne on todella kaunis, vaikkakin luulen, että sen kukat saattavat olla makuusi aivan liian suuria. Sillä taitaa olla minun kärhöistäni Elsan jälkeen heti seuraavaksi kookkaimmat kukat. Voi 'Arabella'-ressukkaasi. Toivottavasti jonain vuonna se on saanut juurensa tarpeeksi laajalle jaksaakseen kukkia kunnolla. Tai sitten sinun on vain siirrettävä se parempaan multaan ;)
      Pitäisi varmaan laittaa eri kansioon ne kuvat jotka on jo julkaissut. Ei tarvitsisi jokaista kuvaa yrittää etsiä blogista. Ehkä joltain on voinut jäädä joku postaus välistäkin. Yritin kuitenkin karsia joukosta ne, jotka ovat olleet jo kahdesti esillä (sellaisiakin nimittäin löytyi).

      Poista
  2. Oi, oi.. ei näitä väsy katselemaan. Tässä oli monta, joita voisi hankkia itselle omia täydentämään. 'Kaiser' on toden totta niin erikoisen ja ihmeellisen sävyinen eri vaiheissa, että olet onnellinen sen löydettyäsi - en ole koskaan nähnyt sitä taimikaupoissa.
    Toivotaan kärhöjen uinailevan tyytyväisiä talviunia paksujen hankien sisällä ja nousevan oikein elinvoimaisina tänä keväänä!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hyvä, että sinäkin löysit hankintalistasi jatkoksi uusia lajikkeita. En ole nähnyt 'Kaiseria' myynnissä kuin yhden ainoan kerran eikä niitäkään ollut montaa hyllyssä. Muutama muukin tämän postauksen kärhöistä on hankittu samasta paikasta.
      Minusta tuntuu, että kärhöt talvehtivat tänä vuonna oikein hyvin. Loppukesä ja syksy olivat muistaakseni hyviä kasvien talvehtimista ajatellen; satoi sopivasti vettä ja kasvit tuleentuivat rauhassa kun syksyn mittaan kävi useamman kerran pakkasella ennen talven tuloa. Routaa on ehkä vähän enemmän kuin viime talvena mutta ei varmasti liikaa ja nyt on hyvin lumisuojaakin. Alkukesällä sitten reilusti lannoitusta ja taivaalta sopivasti vettä, niin kyllä kelpaa kukkia komeasti syksyllä.

      Poista
  3. Oih ja voih, piti katsoa kuvat kahteen kertaan. On ne vaan upeita. Toivottavasti oma 'Jan Pawel II* kukkii vielä joskus yhtä hienosti.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mukava kuulla, että sinäkin viihdyit näiden parissa. "Jannesi" kukkii ihan varmasti jo ensi kesänä komeasti.

      Poista
  4. Kerrassaan upeita kasveja ja niiden kuvia. Taisin saada näistä kuvistasi innostuksen kokeilla itselläkin. Olen hieman vierastanut kärhöjä, kun rantatontillamme tuulee usein. Ne ovat kyllä niin kauniita, että taidan hankkia jonkin lajikkeen kokeiltavaksi.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kärhöt ovat lempikasvejani. Kokeile ihmeessä sinäkin, näihin jää koukkuun. Meilläkin tuulee, varsinkin etupihan puolella. Pitää vain laittaa niille sellainen tuki, josta ne saavat hyvin kiinni jo heti maasta noustuaan. 30-senttinen verso on minun kokemukseni mukaan herkin napsahtamaan poikki maanrajasta. Matalampaan tuuli ei ota niin herkästi kiinni ja korkeampi on jo ehtinyt kieputtaa lehtiruotinsa vieruskasviin tai tukeen eikä enää säiky niin tuulta.

      Poista
  5. Ihania, ihania, ihania <3 Ovat kyllä super kauniita <3 Ihana tuulahdus kesästä! Mukavaa viikonloppua ja tammikuun viimeisiä päiviä <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Kärhöt ovat todella kuvauksellisia. Mukavaa tammikuun loppua sinullekin <3

      Poista
  6. Kauniita ovat kärhösi. Nuo kerrotut ovat ihania mutta en ole omassa pihassa oikein niiden kanssa onnistunut. Innocent Blush kävi joitain vuosia sitten kokeilemassa vaan eipä ole sen kesän jälkeen näkynyt. Onneksi sinulla näyttävät viihtyvän ja pääsee edes kuvien kautta ihastelemaan.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Harmi että sinulla kerrotut eivät ole menestyneet. Meillä 'Multi Blue' on ollut monta vuotta maassa ja 'Kaiser' toista talveaan. 'Kaiser' kukki muutaman kukin voimin viime kesänä ja kasvoi aika hyvin, joten uskon, että tänä vuonna siinä on jo enemmän kukkia. 'Proteus' ja 'Innocent Blush' on istutettu vasta viime kesänä ja pitävät siis jännitystä yllä. Toivon kovasti, että lähtevät reippaasti kasvuun ja kukkivat edes muutamalla kukalla kesällä.

      Poista
  7. Aivan ihania! Onko sinulla miten aurinkoisissa paikoissa kärhöt? Meillä on siinä vähän haastetta pihalla, kun on enemmän varjoa ja puolivarjoa kuin aurinkoista. Joskus kyllä kasvatin kerrostalon varjoisallakin parvekkeella aurinkoisen paikan kärhöjä ja ihan kivasti kukki.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Suurin osa kärhöistäni on puolivarjossa, muutama aurinkoisessa paikassa. Esim. kärhökaaripenkin kaikki kärhöt ovat vähintään puolivarjossa eikä tuohon 'Voluceaunkaan' kohdalle paista kunnolla aurinko ennen kuin iltapäivällä. Hyvin ne silti kukkivat. Varsinkin kuivana kesänä puolivarjoinen paikka on parempi kuin aurinkoinen. Enemmän on minusta ehkä vaikutusta sillä, kuinka lämmin paikka niillä on ja sulaako sieltä maa aikaisin vai selvästi myöhemmin kuin muualta.

      Poista
  8. Tämä ihana kärhöpostaus oli ihan mennä niin sanotusti ”ohi suun.” Todella kaunista kukintaa ja upeita lajikkeita. 😊❤️

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No hyvä ettei kuitenkaan mennyt :) Eivät nämä minun kärhöni ihan vielä vedä vertoja sinun upeille kärhöpylväillesi mutta ovat kai aika paljon nuorempiakin. Komistuvat sitten aikanaan, toivottavasti :)

      Poista
  9. Kyllä on ihania kärhöjä siulla! Monen nimmii en oo kuullukkaan! Kerrotut ovat kyllä kaikki upeita, kuten yksinkertaisetkin. Iso on kukka 'Hagley Hybridi'ssä. Miulla noista on 'Arabella', 'Multi Blue' ja 'Jan Pawel II'. Kovasti kukkivat siellä!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tässä olikin muutama harvemmin vastaan tuleva kaunotar. 'Hagley Hybridissä' on ehkä vähän keskivertoa suuremmat kukat mutta 'Jan Pawel II' ja 'Elsa Späth' pistävät selvästi siitäkin paremmaksi. Sinullakin on hyvät kärhölajikkeet.

      Poista
  10. Kaunottaria, jokainen omalla tavallaan!
    Meillä viihtyvät parhaiten tarhaviinikärhöt, isokukkaiset tuppaavat katoamaan vuosien saatossa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Näinhän ne ovat. No voi harmi etteivät isokukkaiset ole jääneet teillä pitkäikäisiksi seuralaisiksi. Meillä ei ole toistaiseksi menehtynyt kuin mantsuriankärhö. Pitää koputtaa puuta.

      Poista

Kiitos visiitistä, toivottavasti viihdyit blogini parissa! Voit jättää kommenttiin myös pienen muiston käynnistäsi tai ajatuksia juuri lukemastasi postauksesta. Tervetuloa uudelleen!