Viikon jorinat

Nyt on ollut vähän tylsää näin puutarhabloggaajan näkökulmasta. Tähän aikaan vuodesta ei oikein tapahdu mitään raportoimisen arvoista, joten kirjoitusinspiraatiokin on ollut vähän unessa.

Pikkuinen orkideani kukkii ensimmäistä kertaa. Kukkavana on ruhtinaalliset 12cm korkea.

Puutarhasuunnitelmat pyörivät lähinnä päässä ilman mitään konkreettista ajatusta tai luonnostelmaa eikä unissakaan ole näkynyt mitään mullistavaa. Yhdessä unessa kyllä muistan istuttaneeni kolmemetrisiä koristepensaita täydessä kukassa johonkin mutta uni keskeytyi herätyskelloon ennen kuin pääsin näkemään vaivalloisen raatamiseni lopputuloksen. Pensaiden lajikin jäi vähän mysteeriksi mutta ainakin osa näytti syreeneiltä. Omaan puutarhaan ne eivät kuitenkaan tulleet, sillä unessa näkyi kalliota tai jättikokoinen siirtolohkare ja harvinaisen ruman sävyisen sinapinkeltaisen rakennuksen kulmaa. Näkisin kyllä mieluummin vähän kauniimpia yksityiskohtia unissani. No, kukkivat pensaat sentään olivat kauniita, vaikkakin erittäin työläitä istuttaa.

Jaloangervon kuihtuneet kukinnot ovat kauniita talvella.

Puutarhaan on hyökännyt kutsumattomia vieraita. Ensimmäinen oli sellainen nelipyöräinen etukuormaajan ja lumilingon kanssa lumisateen jälkeen jyristelevä katujen auraaja, joka oli saanut päähänsä työnnellä kadun pään lumikinoksia vähän tiiviimpään. Eikä siinä mitään, mutta olipa ottanut vähän reippaanlaisesti meidän pihaliittymän kohdalta ja nostanut samalla kivikkorinteen juurelta reunimmaista kiveä ylöspäin. Pitää käydä ennen seuraavaa lumisadetta nappaamassa kivi talteen, ettei murikka saa keväällä kyyditystä lumenkaatopaikalle. Onneksi irronnut kivi oli vasta rinteen juurella maan tasalla olevia pienempiä kiviä, varsinaiseen kivikkorinteen pengerrykseen oli vielä puolisen metriä matkaa.

Kinokset on työnnelty kivikkorinteen päälle. Uudella urakoitsijalla on eri tyyli tehdä hommia, sillä ennen ei ole kauhottu tästä pihatien puolelta ja kivetkin ovat jääneet rauhaan. Tuo yksi murikka nousi nyt sen verran esille, että seuraavalla kerralla se siirtyy varmasti, jos sitä ei ota talteen.

Toinen kutsumaton vieras oli jänöjussi, joka oli kierrellyt ympäri takapihaa sapuskan toivossa. Verkottamatta jättämäni syyshortensian latvat oli syöty, tosin siitä ei tule haittaa kun olisin joka tapauksessa leikannut sen keväällä. Säikähdin kyllä eilisaamuna pahemman kerran kun huomasin ikkunasta, että edellisiltana satanut paksu räntä oli taivuttanut luumutarhasta yhden verkon kaksinkerroin ja rusakon jälkiä oli heti sen vierellä. Ikkunasta ei nähnyt, oliko rusakko peräti hypännyt verkon sisään herkuttelemaan uusien atsaleojeni nupuilla. Lähempää selvisi, että otus oli pysähtynyt verkon viereen ja ilmeisesti harkinnut vakavasti mahdollisuutta käydä tekemässä lähempää tuttavuutta kulinaarisiin herkkuihin. Onneksi ei ollut vielä uskaltautunut sellaiseen toimintaan.

Karon kanssa kävimme siirtämässä joulukuusen verkkoaidan sisäpuolelle. Nyt jos rusakot jotain kautta pääsevätkin apajille, ainakin joutuvat etsimään atsaleoja kuusen oksien seasta.

Sivupihalla rusakoita on liikkunut vähän enemmänkin. Majapenkin takaa kulkee niiden moottoritie, josta on hyvä poiketa tekemään täsmäiskuja puutarhan puolelle.

Mustikat ovat vielä hyvässä turvassa verkon sisällä. Tai oikeastaan ne ovat jo hautautuneet hangen alle. Kärhöportti sen sijaan on kiinnostanut pupuja kovasti.

En muista, että jänikset olisivat ennen ihan näin paljoa syöneet kärhöjä talvella. Alppikärhöihin ei ole meillä koskettu koskaan ennen ja loistokärhöistäkin otettu vain pienet maistiaiset oksankärjistä. Nyt rusakot olivat pitäneet oikein juhlat kärhökaaripenkissä ja syöneet hyvällä halulla yhden loistokärhöistä hangen pinnasta vajaan puolen metrin korkeudelle ja ottaneet maistiaisia muistakin. Minun puolestani saavat syödä ne vaikka korkeammaltakin kun olisin joka tapauksessa joutunut ne leikkaamaan keväällä. On ollut sen verran napakoita pakkasia useammankin kerran tänä talvena, että varmaan ovat paleltuneet. Sen verran oli syksyllä mielessä mm. Päivänpesän Katjalta viime tai toissa talvena syöty alppikärhö, että laitoin 'Albina Plenalle' raudoitusverkon palasia ja kuivia risuja esteeksi. Tavallista sinistä alppikärhöä en sen sijaan suojannut oikeastaan yhtään. Lapioin kyllä tyvialueen kohdalle sen verran lunta, että rusakot eivät söisi sitä ainakaan ihan maanrajasta poikki. Tähän saakka kärhö saikin olla rauhassa mutta viikolla olleet suojasäät kovettivat hangen pintaa sen verran, että nyt oli rusakoiden hyvä käydä maistelemassa sitäkin. Nimenomaan maistelemassa: yhdestä pitkästä versosta oli otettu viiden sentin pätkä hangen pinnasta, vaikka latvakin olisi ollut talttahampaiden korkeudella. Kävin hakemassa syksyllä hakettamatta jääneitä pihlajan oksia ja asettelin niitä ristiin rastiin muiden versojen suojaksi. Muutaman oksan laitoin myös 'Albina Plenalle' lisäturvaksi. Syökööt mieluummin loistokärhöjä!

'Jan Pawel II' on vedetty hangen pintaa myöten sängelle ja muistakin vähän maisteltu. Vielä näissä riittää sapuskaa kevättalveksi jänöille.

Olen katsonut Yle Areenasta muutaman jakson Puutarhakausi-ohjelman uusimmasta kaudesta. Joskus puutarhaohjelmista saa jonkun idean tai ainakin kipinän johonkin kohtaan omassa puutarhassa mutta toistaiseksi katsominen on ollut vain viihdyttävää ajanvietettä. Hyvä niinkin. Eihän tässä nyt ollutkaan mitään ihmeempiä mietintämyssyssä. Sitä vain jään aina ihmettelemään, että aika pieniä istutuskuoppia kaivavat puille ja pensaille. Luulisi, että niin kovan näköiseen maahan pitäisi kaivaa ihan reilut kuopat eikä vain hädin tuskin juurakon kokoinen kolonen. Onko tässä itse istuttanut kaikki koko ajan väärin kun ammattilaiset tekevät noin vai onko Etelä-Ruotsin ilmasto ja maaperä sellaista, että siellä kasvaa kaikki, istuttipa ne miten tahansa? Aivan hämmennyksiin tässä menee pieni savolainen mieli.

Aurinko sai jääkiteet kimmeltämään kauniisti mustilanhortensian kuihtuneilla kukilla.

Talvisissa tunnelmissa jatketaan tammikuuta. Hyvää ja toivottavasti myös aurinkoista viikonloppua!