Vuoden ensimmäinen talvehtijakatsaus

Hyvää tämän vuoden ensimmäistä viikkoa! Olen käynyt yleensä vuodenvaihteessa tarkistamassa ensimmäisen kerran kunnolla eteisessä ja kellarissa talvehtivien kasvien voinnin. Eteisessä on sen verran lämpimämpää, että siellä pitää käydä kastelemassa vähintään kerran kuukaudessa, mutta nyt tein tarkemman kierroksen ja vähän myös siistin kasveja. Kurkataanpa, miltä talvehtijat näyttävät tässä vaiheessa talvea.

Rosmariini ei ole koskaan talvehtinut näin hyvin kuin tänä vuonna.

Olen yrittänyt talvettaa rosmariinia monta kertaa ja vuonna 2019 sain pidettyä sen hengissä peräti maaliskuun alkuun saakka. Silloin vannoin, etten enää yritä mokoman kasvin talvettamista. En kuitenkaan raskinut viskata syksyllä hyvissä voimissa ollutta rosmariiniani kompostiin, vaan toin eteisen pöydälle. Ajattelin seurata sitä tarkemmin ja leikata versot heti pakastimeen, jos se alkaisi näyttää elinvoiman hiipumisen merkkejä. Vielä se kuitenkin porskuttaa niin iloisesti, että toiveet kevääseen saakka selviämisestä alkavat heräillä. Liekö syy sitten se, että rosmariini asusti koko kesän omassa ruukussaan toisin kuin aiempina vuosina, jolloin kaivoin sen syksyllä muiden seasta erilleen. Olen myös lorautellut sille vettä samaan tahtiin kuin eteisessä asustelevalle atsalealle, eli selvästi useammin kuin minulla muuten olisi tapana kastella talvehtijoita.

Yksi lipsahdus tämän atsalean kanssa tosin sattui kuukausi sitten ja sen seurauksena melkein kaikki lehdet karisivat. Tämä kukki koko syksyn ja edelleenkin se jaksaa aukoa viimeisiä nuppujaan.

Kunhan tässä loppukuusta virittelen ensimmäisille kylvöille kasvivaloa, siirrän ainakin atsalean ja ehkä myös rosmariinin sen alle. Jos atsalea ei ala tehdä kevään aikana uusia versoja ja lehtiä, saatan viskata sen menemään. Ei harvalehtinen kepakko kovin kaunis katseltava ole.

Yleissilmäys eteiseen osoittaa, että vihreää näkyy ja viherliljapuukin on hyvissä voimissa.

Riippapelakuu kerää jostain syystä joka talvi kirvoja itseensä. Olen käyttänyt sen jo kolmesti suihkussa ja laittanut juureen tuholaistorjuntapuikonkin, jotta kirvakanta ei ihan villiintyisi. Siitä huolimatta muutama kirva oli löytänyt jo tiensä kirjavalehtisen muratin versonkärkiin. Käytin viikonloppuna sekä riippapelakuun että kaikki muratit suihkussa ja tarkistin, ettei muissa kasveissa ollut kirvoja. Vuosi vuodelta minua alkaa ärsyttää entistä enemmän riippapelakuun kirvaherkkyys. Se vain on yksi harvoja amppelikasveja, jotka oikeasti viihtyvät etupihan paahteessa kesän eivätkä sen versot katkeile kovin herkästi tuulessa. Hopeaputous sen kaverina tuo runsautta ja täyttää pelakuun oksien väliin jäävät aukot.

Hopeaputouksista suurin osa on hengissä ja osa tehnyt uutta versoakin, kuten vaikkapa tämä riippapelakuun kanssa asusteleva yksilö.

Tänä vuonna hopeaputouksetkin näyttävät paremmilta kuin viime talvena. Silloin kaikki eteisessä olleet hopeaputoukset kuolivat talven aikana. Ehkä syynä oli liian harva kastelu, sillä niiden kanssa samoissa astioissa kasvavat pelakuut viihtyvät kuivemmassa. Kellarissa olleista hopeaputouksista kaikki selvisivät kevääseen. Tänä vuonna olen tähdännyt vesitilkat hopeaputousten juureen, jotta ne saisivat enemmän kosteutta eivätkä pelakuut kärsisi liikakastelusta. Toistaiseksi taktiikka on toiminut mutta aion silti kylvää lähipäivinä hopeaputousten siemeniä. Kyllä ylimääräisille taimille aina paikat löytyvät, jos kaikki vanhat selviävätkin kevääseen saakka. Isoin pelakuulaatikko on sitä paitsi äidilläni talvehtimassa enkä tiedä, missä kunnossa se nyt on. Viime vuonna kyseinen ruukku oli kellarissa, jonne piti saada mahtumaan tänä talvena alppiruusun taimet. Siispä lykkäsin pelakuut muutamaksi kuukaudeksi äitini hoiviin.

Muratit viihtyvät hyvin eteisessä, vaikkakin muutamaan versonkärkeen oli tullut riippapelakuusta kirvoja.

Siirrytään kellariin. Siellä on sen verran kylmää, että isoissa ruukuissa olevia kasveja ei tarvitse välttämättä kastella kuin kahdesti koko talven aikana, pienemmät ruukut toki tarvitsevat sielläkin pari kastelukertaa enemmän. Lämpömittari näytti ylähyllyllä 4 astetta ja vähän jännittää, kuinka siellä olevat gladiolukset, daalia ja karjalanneidot pärjäävät kevääseen. Alppiruusuille ja kärhöille sen sijaan olisi parempi, jos talvetuslämpötila olisi jopa lähellä nollaa. Silloin ne pysyisivät varmemmin levossa kevääseen saakka. Jonkinlaiseen kompromissiin on kuitenkin pakko tyytyä ja toivoa, että kukaan ei heittäisi henkeään. Toistaiseksi kaikki muut paitsi koruköynnös ovatkin pysyneet kiltisti talviunilla.

Katkoin jo edellisellä kellarikäynnillä koruköynnöksen latvaversoja toivoen sen ymmärtävän lopettaa valonetsimisen. Turha toivo, huomaan. Napsin kuitenkin sitä taas lisää. Jos siitä ei ole muuta hyötyä, niin ainakin se tuuhettuu kesää varten.

Seuraavalle kellarikäynnille otan sekatöörit mukaan ja leikkelen verenpisarat ja kärhöt. Minulle on henkisesti helpompaa pätkiä kuivan näköisiä versoja kuin sellaisia, jotka ovat jo alkaneet puskea vihreää. Yleensä talvehtijoissa on alkanut näkyä heräämisen merkkejä helmikuun aikana tai viimeistään maaliskuun alussa, joten kuukauden päästä lienee hyvä hetki käydä kellarissa saksimisreissulla.

Alppiruusut näyttävät virkeiltä. Tälle hyllylle ei osu kellarin valo, joten oli kuvattava salamalla. Lattialla olevat taimet näyttivät yhtä hyviltä, tosin yksi aivan pieni saattaa olla menetetty tapaus.

Missä kunnossa teidän talvilepolaiset ovat? Onko positiivisia yllätyksiä tai jännitystä aiheuttavia kasveja?