sunnuntai 16. toukokuuta 2021

Esikkokevät ja vähän muitakin

Tämä kevät on oikeaa esikoiden juhlaa. Jopa pikkuiset taimet pistävät parastaan isommista puhumattakaan. Pidän esikoista ja niitä on kertynyt aika mukavasti meille, vaikka muutama hävisikin toissa talvena. Tehdäänpä pieni kierros juuri nyt kukkivien esikoiden parissa. Kurkistetaan myös pikkuisen muitakin tämän hetken komeimpia kukkijoita.

Himalajanesikko 'Grandiflora' oikein säkenöi. Kuvassa näkyy kaksi aivan pikkuista jakotaintakin, jotka ovat jo kukassa. Lisäksi kuvan oikealle puolelle jää vielä yksi isohko taimi.

 Löydättekö kuvasta himalajanesikon? Mitä te muuten tekisitte etualalla olevalle melko toivottomalle tuijanrimpulalle? Tämä on se taimikuormassa tullut reppana.
Esikot ovat minusta parhaimmillaan kukkapenkkien reunuskasveina. Ne toimivat minusta erityisen hyvin kuunliljojen ja jaloangervojen kavereina. Keväällä ja alkukesällä esikot tuovat vihreyttä ja väriä jo siinä vaiheessa kun muut muut kasvit vasta alkavat miettiä heräilemistä. Niitä ei haittaa yhtään, vaikka ne loppukesällä peittyisivät osittain kookkaampien vieruskaveriensa lehtien sekaan; ne ovat oman tähtihetkensä jo saaneet. Olen käyttänyt esikoita reunuskasveina kärhökaaripenkin loppupäässä ja valkeassa varjopenkissä. Yksittäisiä esikoita tai pieniä esikkoryhmiä löytyy melkein joka kukkapenkistä.

Kärhökaaressa kevätkaihonkukat peittävät syreenien alusia, esikot ja jouluruusu kukittavat etureunaa. Himalajanesikosta vasemmalle on ensin violettia esikkoa, sitten jouluruusu ja sen jälkeen vasta nupullaan olevaa tummanpunaista esikkoa. Ja tuo pahuksen tynnyrinraato rumentaa edelleen tämän puolen pihaa!
Palloesikko on tehnyt kukintaennätyksen lisäksi myös kukkavarsien korkeusennätyksen. Ensimmäistä kertaa kukinnot oikeasti nousevat lehtien seasta.
Toissa talvi kuritti varjopenkin etelänkevätesikoita, mutta onneksi maasta nousi siementaimia muutaman säästyneen yksilön kaveriksi. Taustalla kevätkaihonkukkaa.
Luumutarhan kukkaryppäässä balkaninvuokot sekä lummetulppaanit kukkivat täyttä päätä ja tarhakylmänkukat aloittelevat etualalla. Luumun rungon vasemmalla puolella kivien edessä näkyy jotain tumman violettia.
Pengerryksessä kukkii nimittäin kummitädiltä saatu todella tumman violetti esikko. Väri on vielä pikkuisen tummempi kuin kuvassa.
Olohuoneen ikkunan alla valkoisessa varjopenkissä kukkii myös kummitädin esikoita, purppuraista ja valkoista. Penkin nimi ei ole enää ajantasainen, mutta enpä aio näitä siirtääkään kun näin hyvin viihtyvät.

Ja tässä valkoinen. Kitkin tänään ison kasan pieniä voikukkia mutta silti niitä vielä riittää, kuten näkyy.

Taimitorilta löytynyt vaaleanlila esikko kukkii kantopuutarhassa. Tämä on ihan eri tyyppinen kuin nuo muut, sillä kukat eivät tule samalla lailla yhtenä ryppäänä, vaan enemmän hajallaan.
Esikoiden lisäksi hyasintit ovat nyt komeimmillaan. Aivan kaikki syksyllä istuttamani sipulit eivät ole lähteneet kasvuun. En ollut aivan varma, missä hyasintit viihtyisivät parhaiten, joten olen ripotellut niitä useampaan kohtaan. Puutarhassa hyasinttien tuoksu laimenee hyvin miedoksi ja vähänkään tuulisemmalla säällä pitää työntää nenä kiinni kukkiin, jos haluaa nauttia tuoksusta.
Osa syksyllä istutetusta sekoituspussista on aurinkopenkin keskivaiheilla. Paikka oli ainakin siinä mielessä hyvin valittu, että tässä ei ole oikein kukkinut mitään vielä koko keväänä. Jo muutama hyasintti tuo näkyvän väriläiskän.
Koska seuraavan viikon sääennusteet näyttävät samanlaisten helteiden jatkuvan, päätin istuttaa tänään osan perennantaimista, kesäkukista ja sellereistä jo maahan. Olivathan ne viettäneet ulkoilmaelämää jo pitkän aikaa ja juuret alkoivat puskea pohjarei'istä ulos. Ajoitus oli aika hyvä, sillä juuri kun sain viimeisen istutettua, taivas meni pilveen ja pian alkoi sataa vettä. Ukkonenkin vähän jyrähteli, mutta aika kaukaa meni ohi. Vettä tuli hetken aikaa rivakkaa tahtia ja kun alkuillassa jo oltiin, ei auringonpaahdekaan estä veden imeytymistä syvemmälle. En tiedä, otinko turhan suuren riskin, mutta virittelenpähän sitten harsoja joka puolelle, jos tulee kylmä jakso. Jos taas helteinen sää jatkuukin kuukauden verran, maahan istutetut taimet ovat ehtineet jo juurtua hyvin eivätkä kärsi niin helposti kuivuudesta kuin parin viikon päästä istutetut kasvit. Meillä kun on vielä aika mukavasti kevätkosteutta maassa ja sääennusteen mukaan tiistaina näyttäisi satavan uudelleen. Jos ehdin, teen huomenaamulla kasvimaalle kylvöjä ennen töihin lähtöä, niin saavat nekin alkuvauhtia sateesta.

Tässä piti olla kolme 'Woodstock' -hyasinttia, mutta vain kaksi on noussut. Tyhjää parempi tämäkin.

Etualalla kolmatta kevättä kukkivat 'Fondantit', taaempana edellisen kuvan 'Woodstockit'. Katsokaas muuten kuvan oikeaan reunaan.
Eikö olekin aika valtavan kokoinen kukka pienessä tarhakylmänkukassa? Toinenkin nuppu on tulossa.
Muutama esikko jäi vielä puuttumaan tästä postauksesta, sillä varjokujan ihana pinkki söpöliini on vasta aloittelemassa kukintaa ja pihaesikossa ei vielä näy nupun nuppua. Minulla on myös aivan pikkuruinen pihaesikko, jonka väriä en tiedä. Luulen, ettei se vielä jaksa kukkia, mutta eihän sitä etukäteen tiedä. Näemme sen sitten aikanaan. Aurinkoista alkavaa viikkoa! Nauttikaahan lämmöstä!

22 kommenttia:

  1. Ihania esikoita upeissa väreissä. Vaikeaa olis valita mieluisin, ehkä palloesikko kumminkin 🙂🤔

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Esikoissa on paljon ihania värejä. Meni pitkään ennen kuin itsekään "löysin" kaikki pinkin ja violetin sävyt sekä valkoisen esikon puutarhakasvina. Palloesikko on aika söpö, vaikka vaatikin useamman vuoden kokeilun ennen kuin löysin paikan, jossa se kasvattaa kukkavartensa korkealle. Nyt kun sopiva paikka on löytynyt, voinkin hankkia niitä lisää eri väreissä :)

      Poista
  2. Komea tarhakylmänkukka. Se näyttää, että maasta se pienikin ponnistaa. Sinulla on runsaasti esikoita ja ihania ihan kaikki. Hyvä idea laittaa esikot kuunliljojen kavereiksi. Kummallakin on oma aikansa kerätä katseet.
    En osaa antaa mitään neuvoja tuijaressukan ulkoasun parantamiseksi. Toivottavasti jollain on hyviä vinkkejä.
    Eiköhän ne perennat jo maassa selviä. Tuskin enää niin kylmää tulee. Ainakin niillä on tilaa ja valoa aloittaa kasvunsa, kun vielä ei tarvitse kilpailla isompien kanssa. Meillä on satanut todella vähän ja maa on rutikuivaa. Eilen kastelin tämän kevään istutuksia ja kasvimaata, jotta eivät ihan näänny. Jos luvattu sade saapuu, sekin imeytyy paremmin vähän kosteampaan maahan.
    Mukavaa viikkoa sinulle!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Aivan kuin tarhakylmänkukan taimi rehvastelisi kukkansa koolla. Hyasintitkin jäävät melkein kakkosiksi. Tämän päivän aikana toinen nuppu on noussut ylös ja alkanut paljastaa liilaa väriä. Ehkäpä se jo huomenna aukeaa ja näemme, onko se normaalimman kokoinen vai tekeekö tuo yksilö poikkeuksellisen kookkaita kukkia.
      Esikot ja kuunliljat ovat varmaan yksi parhaita kumppaneita, sillä pelkkä kuunliljapenkki on kovin autio pitkän aikaa keväällä. Esikot taas alkavat vihertää heti lumien sulettua ja pian jo kukkivatkin.
      Istutin nyt illalla lisää kesäkukkia ja perennoja maahan, sillä seuraavan viiden päivän sääennusteessa ei paljoa muuta näykään kuin sadetta. Samalla tuli kitkettyä taas aikamoinen kasa voikukkia ja muutama muu rikkaruoho. Teiltä lumet sulivat niin paljon aikaisemmin kuin täältä, että maa ehti ilmeisesti kuivua kunnolla. Toivottavasti saatte tekin sadetta.
      Kiitos! Mukavaa viikkoa!

      Poista
  3. Esikkosi ovat kauniita! Kiva idea tosiaan laittaa niitä kuunliljojen kaveriksi. Sain siitä ideaa, jos laittaisin itsellenikin. Kuunliljoja minulla on peittämässä ssdevesi- ja salaojaputkien päitä, tai lähinnä tekemässä ne vähemmän silmiinpistäviksi. Olenkin miettinyt, että mikä voisi olla siihen sellainen kevään piristys. Tässähän se sitten voisikin olla! 😊

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Ehdottomasti kannattaa laittaa esikoita kuunliljojen sekaan. Kukkasipulitkin sopivat sinne vallan mainiosti, niin saat kukintaa vieläkin pidemmälle ajalle.

      Poista
  4. Ihanat esikot, etenkin tuo haalean liila. Minä nostaisin tuijan oksat pystyyn ja tukisin ne ja katsoisin voisko siitä tehdä niin, että varsien latvoihin kasvattaisi pallot.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Se on kyllä todella kaunis. Tuossa voisikin olla ideaa. Oksat ovat tällä hetkellä todella rennot, kuten kuvasta näkyy. Sitten jos ne tosiaan tukisi napakasti, niin kai ne aikaa myöten paksuuntuessaan jäisivätkin siihen asentoon. Pitääpä katsoa, jos saisi ne hyvin tuettua. Ilmainen ja melko toivottaman näköinen taimi kun oli, niin sillä voi vähän leikkiäkin ja tehdä kokeiluja.

      Poista
  5. Minäkin olen ihastunut muutaman vuoden aikana esikkoihin! Ne ovat niin ihanan pirteitä väriläiskiä puutarhassa. Ja tuntuvat leviävän aika hyvin:)
    Hyasintit ovat myös ihania, meillä ne eivät vain jostain syystä tunnu viihtyvän.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Esikot ovat vaivattomia kasvatettavia ja kukkivat komeasti. Harmi, jos hyasintit eivät viihdy teillä kunnolla. Taitavat olla kranttuja kasvupaikkansa suhteen. Saa nähdä, kuinka pitkäikäisiksi nämä minun hyasinttini jäävät.

      Poista
  6. Minäkin pidän esikoista. Varsinkin tietyt esikot ovat kukkaisia ja tuovat tosi paljon väriä näin keväällä maan tasalle. Suurimmat ryhmät eskoita onkin meillä etupihalla, jossa ne näkyvät ohikulkiessa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Esikot ovat oikeita kukkimiskoneita. Niistä on paljon iloa keväällä.

      Poista
  7. Oi mitä ihania esikkomättäitä. Pidän niistä todella paljon, vaan osa niistä ei menesty meidän puutarhassa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minäkin olen joutunut vähän hakemaan joillekin esikoille sopivia paikkoja. Onneksi on myös niitä, jotka pärjäävät vaatimattomammissa oloissa.

      Poista
  8. Enpä aiemmin tiennyt, että esikoita on muitakin värejä kuin keltaista. (Itselläni onkin vain yksi keltainen.) Tuo valkoinen ja vaaleanlila ovat aivan ihania. Hyasintit ovat myös upeita.
    Mukavaa viikon jatkoa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. En tiennyt minäkään ennen kuin puutarhablogeista näin kuvia vaikka minkä näköisistä ihanuuksista. Minäkin pidän noista kummastakin. Kiitos! Mukavaa viikon jatkoa sinullekin!

      Poista
  9. kauniita! Esikot ovat minun lemppareitani!

    VastaaPoista
  10. Kylläpä kauniisti esikkosi kukkivat. Tuota Himalajanesikkoo en oo muutamasta yrityksestä huolimatta suanu yl talaven mänemään. Vielä yritän.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Himalajanesikon sanotaan olevan hieman talvenarka. Minulla on nyt neljä tainta, joista kaksi on melko kookkaita. Jaan loppukesällä isoimman, jotta olisi vielä enemmän varakappaleita tuhoisan talven varalle. En ole kokeillut, selviäisikö se ilman talvisuojausta, vaan olen varuilta laittanut niiden päälle pari kuusenoksaa talveksi. Himalajanesikko on kyllä kaunis, jos pitää tuollaisesta ärhäkkään pinkistä sävystä.

      Poista
  11. Onpas sinulla mukava joukko erivärisiä esikoita, pidän etenkin tumman ja vaalean liloista, ehkäpä siksi, ettei niitä värejä omistani löydy. Älä vielä tuijaa heitä, kun on kerran hengissä. Koko ajanhan se kasvaa ja vahvistuu, voihan sitä sitten muotoilla kun jaksaa kannatella oksiaan.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sinulla on sitten selvä aukko esikkovalikoimassa ;) Ei minullakaan vielä muutama vuosi sitten ollut kuin paria eri väriä ja sitten niitä alkoi kertyä nopeaan tahtiin. Tuija mahtuu olemaan tuossa eikä näykään juuri mihinkään, joten saa ihan rauhassa näyttää, tuleeko siitä mitään.

      Poista

Kiitos visiitistä, toivottavasti viihdyit blogini parissa! Voit jättää kommenttiin myös pienen muiston käynnistäsi tai ajatuksia juuri lukemastasi postauksesta. Tervetuloa uudelleen!