tiistai 9. helmikuuta 2021

Kevään kaipuu -haaste

Tiiu Puutarhahetki-blogista haastoi minut tähän kivaan kevätkuvahaasteeseen mukaan. Jos ihan rehellisiä ollaan, niin minuun ei ole vielä iskenyt kunnolla kevätkaipuu. Olen nauttinut kauniista talvisista maisemista. Töitäkin on ollut enemmän kuin vuosikausiin, joten tekemistä on riittänyt ja aika kulunut kuin siivillä. Ehkä kevätkaipuun pitää kurissa myös se, että Etelä-Suomessakin on vielä täysi talvi eikä blogeissa näy piippoja ensimmäisistä kevätkukista puhumattakaan. Toki katselen mielelläni kevätkuvia ja fiilistelen, mitä kaikkea kivaa on parin kuukauden päästä tulossa. Muuttolinnut alkavat palailla ja todennäköisesti alkaa olla jo ensimmäisiä pälvipaikkoja, ehkä jopa ensimmäisiä piippojakin.

Tämä pönttö ei taida enää kelvata kuusitiaisille, sillä siinä on jo iso halkeama. Pitää tehdä kevään mittaan uusia, pitkäikäisempiä lautapönttöjä pikkulinnuille.

Krookukset puskevat lumen ja jään läpi. Tässä yksi sipulikin on puskenut pintaan.
Vaikka ulkona on lunta, jäätä ja pakkasta, talvetettavien heräily tuo vihreyttä sisälle. Näitä hoivailen joka vuosi yhtä innokkaasti.
Aikaisempien vuosien kokemuksella ensimmäisiä kukkia saa meillä odotella huhtikuun loppupuolelle saakka. Yritän aina metsästää mahdollisimman aikaisia kukkijoita kevään iloksi, mutta faktahan on se, että eivät ne aikaisimmatkaan kasvit lähde kasvuun ennen kuin maa on edes puoliksi sulanut. Liian aikaisin ei siis passaa kevään perään itkeä, kun ei se sieltä silti sen nopeammin tule.
Takapihan tämä nurkka sulaa joka ikinen vuosi ensimmäisenä ja aina mietin, että siellä pitäisi olla jotain kukkivaa. Sitten muistan nämä pitkäkorvaiset pomppupetterit, jotka etsivät myös ensimmäisistä pälvipaikoista jotain vihreää.
Mitä vähemmäksi lumet käyvät, sitä suuremmaksi kasvaa taimikokoelma.
Ja viimein ulkonakin alkaa kukkia! Kuinkahan vanhat sipulit ovat lisääntyneet edelliskeväästä? Kukkivatko syksyllä istutetut uudet lajikkeet? Eihän myyrä ole löytänyt herkkukätköjä? Näitä sitä tulee kevään mittaan mietittyä.
'Fondant'-hyasinttien menestyminen aurinkopenkissä sai minut upottamaan sinne syksyllä pari pussillista lisää hyasintteja. Tuoksuukohan siellä keväällä?
Jouluruusut ovat myös odotetuimpia kevään kukkijoita. Olen haikaillut punaisten jouluruusujen perään, sillä vaaleajouluruusuni eivät aina punerru yhtä somasti kuin tämä yksilö.
Tarhakylmänkukka kuuluu suosikkieni joukkoon läpi kasvukauden. Kukkivatkohan toissa- ja viimevuotiset siementaimet jo tänä vuonna?
Narsissit kukkivat ja lisääntyvät uskollisesti vuosi vuodelta. Viime vuonna 'Thalia' -orkideanarsissien joukosta löytyi vaaleankeltainen orkideanarsissi.
Kanadanatsalea 'Violettan' kukkiessa taidetaan olla jo alkukesässä. Kuinkahan sujuu sen ensimmäinen talvi?
Haasteen säännöt:
-kerro postauksessasi, kuka haasteen aloitti (Tiiu Puutarhahetki-blogista)
-tee postaus sinulle rakkaimpien keväisten kuvien kera
-haasta kolme tai useampi blogiystäväsi mukaan
-käy kirjoittamassa postauksesi www-osoite Puutarhahetki - Suurien unelmien puutarhablogin Kevään kaipuu -postauksen kommenttikenttään
-voit osallistua haasteeseen myös instagramissa. Merkitse kuvasi silloin #keväänkaipuuhaaste ja @puutarhahetki

Haastan mukaan seuraavat kivat blogit:

25 kommenttia:

  1. Oi kevättä. Taitaa mennä vielä tovi ennen kuin edes lumikelloja voi odottaa näkevänsä kun näköpiirissä on vain tiukkaa pakkasta. On se aina yhtä jännittävää tutkia nousevia piippoja. Kivoja kukkia on pihallesi keväällä odotettavissa taas kuvista päätellen ja toivottavasti sankemmin joukoin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ei suinkaan, minä näin jo lumikelloja... kaupassa :D Ulkona niitä ei kyllä vielä hetkeen näe. Uskon ja toivon, että kukkasipulit olisivat lisineet sitten viime kevään. Piippojen metsästys on kevään hauskimpia puuhia.

      Poista
  2. Kevätkuvia on aina kiva katsoa. Talventähdet saattavat säilyä jänöiltä rauhassa ja ovat kuitenkin kukassa aika nopeasti. Tai meillä jänikset verottavat ensin krookukset.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Pitää miettiä niitä talventähtiä. Keltainen ei kyllä kuulu suosikkiväreihini, mutta tuossa nurkassa on muutakin keltaista, joten ehkä se menisi siellä. Eikä keväälläkään keltainen häiritse niin paljon, kun ei ole juuri muuta väriä tarjolla. Nurkkaus on kesät talvet jänösten oleskelu- ja kulkupaikka, joten krookuksia sinne ei uskalla istuttaa.

      Poista
  3. Kylläpä tuo 'Violetta' näyttää kauniilta, vahvistitit juuri ostopäätöstäni tuon suhteen. Minunkin tekisi kovasti mieli punertavia jouluruusuja, mutta en ole nähnyt niitä myytävänä täälläpäin.
    Kevättä ei voi tosiaankaan jouduttaa, maan on saatava rauhassa sulaa ja kuivua.
    Ihana oli katsoa sinunkin kevätpostaus :).

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! 'Violetta' on suloinen. Kukat ovat kyllä selvästi pienemmät kuin muissa atsaleoissa, mutta niiden määrä korvaa puutteet koossa. Punaisia jouluruusuja ei oikein ole täälläkään. Yhdestä liikkeestä sanottiin suoraan, etteivät edes ota niitä valikoimaan, kun niiden talvenkesto on aika huono.

      Poista
  4. Kylmänkukat on todella kivoja, toivottavasti onnistun kasvattamaan niitä siemenistä. Kaunis on myös kanadanatsalea, itselleni ihan uusi tuttavuus.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tarhakylmänkukkien siemenet lähtevät minusta aika hyvin kasvuun. Tai ainakin itse sain niistä monta uutta tainta. Suurin osa kuoli viime talvena, mutta onneksi olin kylvänyt jo uusia tilalle. Syksyllä kylvin lisää ja vielä toisen erän hankikylvönä, joten paikkaustaimia pitäisi tulla ainakin riittävästi. Liikaahan niitä ei voi olla :) Kanadanatsalea on minullekin melko uusi tuttavuus, sillä sain tuon yksilön vasta viime keväänä.

      Poista
  5. Ihania kevätkuvia. Tarhakylmänkukan siementaimella voi kai mennä pitkään ennen kuin kukkii, puutarhurilla on joskus odottamista ja kysytään pitkää pinnaa. Raportoi meille jos taimesi kukkivat tänä keväänä, sitten minulla voi olla toivoa omieni suhteen.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Yksi vuodentakaisista tarhakylmänkukan taimista kukki jo viime vuonna yhden kukan voimin, joten toiveissa on, että tänä keväänä niitä olisi kukassa useampi. Jospa myös sinun taimistasi edes joku kukkisi.

      Poista
  6. Kauniita kevätkukkijia. Kanadanatsaleassahan onkin paljon kukanalakuja ja on aika varma talavenkestoltaan. Punasen jouluruusun ostin muutama vuos sitten puutarhamessuilta ja kyllä selevis kukkimaan. Keväällä suojoon kun lumet on vähentyny. Miullakin on nyt tarhakylmänkukkia itämässä hangenalla, punasta ja valakiita sekotus.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Muistelinkin, että kanadanatsalean vyöhykkeissä taisi olla peräti I-V. Oma atsaleani on sitä paitsi tällä hetkellä korkeinta oksankärkeä myöten hangen alla, joten se tuo vielä lisäsuojaa. Kunhan törmään punaiseen jouluruusuun, aion sellaisen ostaa. Täällä on kuitenkin lumisuojaa yleensä todella hyvin ja jos lunta tulee ennen kuin on ollut viikkokausia pakkasta, ei routakaan yllä syvälle. Kevätahava on ehkä kriittisin vaihe ja siinä havut auttavat. Minulla on valkoista ja sinistä tarhakylmänkukkaa kylvettynä. Punaista kun vielä jostain saisi, niin olisi värisuora täydellinen.

      Poista
  7. Mukavia kevään aatoksia. Pönttöjen putsaus on meillä edessä ja ehkä myös joku uusi tehdään myös. Kuulemma riittää joka toinen vuosi niiden putsaus. Kellarista olemme hakeneet kaksi pelakuuta sisälle mökkiin. Nyt alkaa olla taas sisällä ruukkuja kun ennestäänkin on ihan kamalasti ja isoja. Minä pidän myös tarhakylmänkukista ja minäkin olen saanut monta siementainta. Narsissit eivät jostain syystä viihdy meidän mökillä en tiedä mistä syystä. Niitä olen yrittänyt lisäillä juurikin kun sanovat että peurillekaan ja myyrille ne eivät kelpaa. Mutta ei vaan kasva ja kukoista 😣.
    Kiitos haasteesta ❤

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Meillä tuohon tiaispönttöön on naulattu katto tiukasti kiinni, joten sitä ei ole saanut putsattua kertaakaan. Ehkä siinä on ajateltu, että tuollainen rungosta sorvattu ei muutenkaan ole kovin pitkäikäinen, joten sitä ei tarvitse päästä putsaamaan. Pari-kolme vuotta se on tuolla roikkunut, mutta vasta viime kesänä oli ensimmäinen pesintä. Tästä se ruukkuarsenaali vain lisääntyy kevättä kohti :D Mikähän mökkitontillanne ei narsisseja miellytä? Sinulla on kuitenkin kohopenkkejäkin, niin luulisi, että edes jossain viihtyisivät.

      Poista
    2. Niin luulisi mutta ei 😣

      Poista
  8. Kiitos kun muistutit pikkulintujen pönttöjen siivouksesta, se on jäänyt rästiin aivan liian usein. Onneksi pikkuiset siivoavat itsekin kotejaan ja kaikissa pöntöissä on ollut asukkaita.
    Jestas tuota Violettaa, merkitsin muistiin ja nappaan mukaan jos kohdalle osuu.
    Ihania kevätkuvia 💚

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kannattaa käydä tarkistamassa linnunpöntöt, etteivät ole päässeet täyttymään ja vähentäähän se loisiakin. Kelpaa sitten tirppojen pesiä ja pitää kurissa puutarhan tuhohyönteiskantoja. 'Violetta' on suloinen ja hankintalistalle pääsyn väärti.

      Poista
  9. Kevätkaipuu iskee jo nurkilla, kun pakkaset pitävät otettaan turhan kiivaasti! Nämä kuvat eivät sitä poista, vaan tuovat mieleen sen tunteen, jonka kevät sisällä herättää. Oi, saisi jo alkaa aurinko lämmittämään. Ihania kevätkuvia!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Pakkasta on kyllä nyt vähän turhan paljon eikä aurinkoakaan taida tänään näkyä. Ja vaikka näkyisikin, niin ei se paljoa lämmitä. Kuukauden päästä ehkä auringonsäteiden lämmön alkaa jo tuntea ja eipä aikaakaan, kun kevät onkin jo täällä.

      Poista
  10. Aivan ihania tunnelmia. Eihän kevääseen ole enää kuin pari kuukautta.

    VastaaPoista
  11. Kiitos haasteesta! Kävinki tämän jo lukemas ennemmi, mutta kommentoonti häiriintyy.....Joten, muhun on jo keväänkaipuu iskeny. Mullaku tuata aikaa, ainaki toistaaseksi on. Voit heittää kananverkon krookusten päälle, jos puput ne meinaa syärä. Laita muutama kivi, mikkä pitää verkon ilimas. Ei se verkko nii häirittevästi tualta näy, mutta suajaa kukat. Oon ihimetelly, miksei mulla näy kylymänkukan siämentaimia. No siksi, ku leikkaan useemmiten siämenhaituvat pois. Haa, mikä oivallus :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ole hyvä! Verkolla kyllä saisi suojattua tuon ensimmäisenä sulavan paikan, jos siihen jotain jänösille maistuvaa tulisi istutettua. Olen istutellut krookuksia nykyään pelkästään luumupuiden lähistölle, jotta ne olisivat jo valmiiksi suojassa. Poistan luumuilta verkot vasta sitten kun nurmi on kunnolla kasvussa, jotta varmasti olisi pupuille muutakin evästä kuin puunkuori tai puun juurella kukkivat krookukset. Heh, eipähän niitä siementaimia näy, jos siemenet on kerätty pois :D Kokeilepa ensi kesänä jättää hahtuvat rauhaan.

      Poista

Kiitos visiitistä, toivottavasti viihdyit blogini parissa! Voit jättää kommenttiin myös pienen muiston käynnistäsi tai ajatuksia juuri lukemastasi postauksesta. Tervetuloa uudelleen!