tiistai 1. syyskuuta 2020

ARVONTA: katse kevääseen

Yhteistyössä: Hankkija Toivala

Käväisin eilen aamupäivällä Kuopion ja Siilinjärven rajalla Toivalassa sijaitsevassa Hankkijan myymälässä tutkailemassa sipulikukkavalikoimaa. Jos puutarhamyymälään saapuessa jo perennat saavat listat mielestä unohtumaan, niin syksyinen sipulikukkavalikoima se vasta saakin pään pyörälle. Tunne on kuin karkkikaupassa kävisi. Itselleni tekee tiukkaa pitää sormet irti varsinkin irtosipuleista.

Tulppaanit oli tällä kertaa helpompi ohittaa, kun muistin keväisen vesimyyrän metsästyksen.
Ja sitten tuli eteen jättilaukkojen pulleita sipuleita ja toinen toistaan kauniimpia narsisseja. Näistä nuo kummassakin päässä olevat narsissit jäivät erityisesti kutkuttamaan. Voi olla, että joku päivä teen uuden reissun...
Erilaisia idänsinililjoja, helmililjoja, sekoituspusseja hyasinteista, espanjansinililjoista, krookuksista ja narsisseista...
... ja toisella puolella pitkä rivi tulppaaneita.
Krookukset jätän itse rusakoiden takia nykyään hankkimatta, vaikka ne olisivat niin mielettömän söpöjä.

Ja kun on ensimmäisen pöydän tutkinut, niin hyllystä löytyy molemmin puolin lisää.

Voi että näitä tulppaaneita! Tänä vuonna näytti olevan valtavasti juuri lempisävyjäni, eli näitä ihanan pehmeitä punaisen sävyjä.
Toinen toistaan upeampia. Varsinkin ylärivi houkutteli. Alarivillä tuo tulppaani-laukka-sekoitus kiehtoi myös. Voiko tulppaani oikeasti olla tuollainen "lumipallo kukassa" -mallinen?
Lisää pehmeää pinkkiä ja supersöpö krookus.
Vähän erikoisempiakin: persianpikarililjaa ja hajulaukkaa upean tulppaanin rinnalla. Persianpikarililjaa oli myös tummana.
Kannattaa myös muistaa lannoittaa kukkasipuleita, jotta ne jaksavat kukkia hyvin ja lisääntyäkin.
Edellisellä Hankkijan-reissulla ostin itselleni muutaman pakko saada -listalla olleen sipulipussin. Parina vuonna olen ihastellut monista blogeista pystykiurunkannus 'Beth Evansia' ja nyt niitä tuli vihdoin vastaan. Ajattelin laittaa niitä nyt työn alla olevaan takapihan kaivantoon pensaiden juurelle. Sieltä ne näkyisivät hyvin myös olohuoneen ikkunaan. Kevätkurjenmiekoista olen etsinyt pidempään jotain muuta väriä kuin sitä tavallista 'Harmonya'. Nyt löytyi suloinen, taivaansininen 'Alida', jonka toivon olevan yhtä innokas kukkimaan ja lisääntymään kuin aurinkopenkissä monta vuotta viihtyneen 'Harmonyn'. Hyasinttien kohdalla olen ilmeisesti myöhäisherännäinen, kun vasta tänä vuonna ymmärsin niiden toimivan puutarhassa yhtä hyvin kuin joulukukkana. Edes viime talven märkyys ei haitannut koekappaleitani, joten uskalsin hankkia niiden kaveriksi upean purppuraisen 'Woodstockin'.
Syksyn ensimmäiset ostokset.
Ja sitten siihen kutkuttavimpaan osioon. Blogin 2-vuotissynttäriarvonta jäi talvella väliin erinäisten mutkien takia, joten päätin järjestää arvonnan nyt. Toivalan Hankkija (tästä pääset heidän facebook-sivuilleen) sponsoroi upean säkillisen kukkasipuleita arpajaispalkinnoksi. Säkki sisälsi kolme punaista keisarinpikarililjaa, 15 ukkolaukkaa, 20 'Dutch Master'-narsissia sekä 30 'Finola'-tulppaania. Koska sipuleita tuli näin paljon, ajattelin jakaa potin kahdelle onnekkaalle.
Narsissit ja ukkolaukat tulevat ensimmäiseen settiin, tulppaanit ja keisarinpikarililjat toiseen.
ARVONNAN SÄÄNNÖT

1. Yhden arvan saat olemalla rekisteröitynyt lukijani (tai liittymällä lukijaksi) täällä bloggerissa tai blogit.fi-sivustolla ja kommentoimalla jotain tähän postaukseen. Tällä arvalla osallistut narsissi-ukkolaukkasetin arvontaan.

2. Jos haluat osallistua myös tulppaani-keisarinpikarililja-arvontaan, kirjoita kommenttikenttään, mistä aiheesta haluaisit minun kirjoittavan. Onko joku kohta puutarhasta jäänyt vähemmälle huomiolle? Haluaisitko minun tekevän postauksen jostain puutarhani istutusalueesta, kasvilajista tai yksityiskohdasta? Vai tuleeko mieleen jotain muuta, mitä olet aina halunnut tietää puutarhastani?

3. Arvonta suoritetaan 15.9. klo 12.00. Postitan palkinnot vain Suomeen.

Laitetaan vielä lisäksi pikkuinen bonus: jos lukijoideni määrä bloggerissa nousee tämän kahden viikon aikana vähintään 120 lukijaan, sujautan kukkasipulien mukaan pienen, rapisevan yllätyspalkinnon. Pääset liittymään lukijaksi klikkaamalla lukijaluettelon alla olevaa sinistä lue-näppäintä. Se löytyy selainversiossa blogin oikeasta sivupalkista aika ylhäältä.

ONNEA ARVONTAAN!
ARVONTA ON PÄÄTTYNYT!

36 kommenttia:

  1. Mukana ollaan! :) Toivoisin postauksia istutussuunnitelmiin ja istutusalueisiin liittyen! :)

    hippohiiri@gmail.com

    VastaaPoista
  2. Mukana arvonnassa. Aurinkoista syksyä!
    klaara49@luukku.com

    VastaaPoista
  3. Mukana arvonnassa. Puutarhajutuista on aina kiva etsiä vinkkejä. Aurinkoisia syksypäiviä!

    VastaaPoista
  4. Mukana molemmissa arvonnoissa! Toivon postausta aiheesta puutarhaystäväsi! Saat tulkita vapaasti :)

    VastaaPoista
  5. Ihana arvonta ja molempia tavoittelemassa. Minä haluaisin postausta varjon kasveista ja metsäpuutarhasta. Ehkä oletkin jo postaillut näistä mutta en ole varma?!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Metsäpuutarhasta on vähän hankalampi kirjoittaa mitään, kun omalla tontilla ei ole metsää yhtään, mutta ehkä kantopuutarhan voi laskea tähän. Luulen, etten ole kyllä kerännyt varjokasveja erikseen mihinkään postaukseen...? Asia pitää ehdottomasti korjata!

      Poista
  6. Olipa sipuliherkkuja❤ Mukana molemmissa arvonnoissa. Toivoisin vinkkijuttua mitä kaikkea voi kierrättää ja uudelleenkäyttää puutarhassa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Valikoima oli hyvin runsas. Pitääpäs paneutua tuohonkin kysymykseen. Meillä ei kyllä ihan hirveästi ole kierrätysjuttuja pihalla, mutta kyllä jotain löytyy.

      Poista
  7. Sääli, ettei meidän lähistöllä ole Hankkijan myymälöitä. Mikäli siis niissä kaikissa on noin mahtava sipulivalikoima. Tuolta ei pikkurahalla ulos pääse.
    Ilman muuta olen mukana arvonnassa. Pientalon pihassa on pyykinkuivaustelinettä, roskista, kompostia, trampoliinia, puuvajaa ja monenlaista tärkeää huoltopistettä, joiden "naamioiminen" ympäröivään puutarhaan istuviksi on välillä vaikeaa. Miten teillä tällaisten paikkojen kasvillisuus on huomioitu?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Totta, valinnan vaikeus iskee helposti ja mukaan voi lähteä enemmän tavaraa, mitä alunperin suunnitteli. Pistit kyllä pahan, sillä samoja asioita olen paljon itsekin pohdiskellut. Lopputulokset vain ovat vielä työn alla, mutta kyllä niistä varmasti saa jonkunlaisen postauksen aikaiseksi.

      Poista
  8. Mukana minäkin. Eevan idea postauksesta oli kiinnostava. Sinulla on kyllä ollut käsittelyssä laajasti mukavia aiheita ja kaikki projektit ovat mielenkiintoisia. Kärhöt ovat olleet kiitettävästi esillä, mutta edelleen haluan nähdä kärhöjen yhdistelystä ja sijoittelusta kuvia ja tekstejä :).

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tähän aiheeseen tartun todella mielelläni. Harmi kun tänä vuonna osa kärhöistä huilailee, mutta ehkä tässä on sallittua käyttää vanhojakin kuvia uusien rinnalla :)

      Poista
  9. Mukaan molempiin arvontoihin ja kiva lukea mitkä kukat sopisivat aurinkoon ja varjoon. Salli.moilanen35@gmail.com

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos aiheesta! Tuota voisikin varmaan käsitellä ihan loputtomiin :)

      Poista
  10. Mahdoton mikä määrä ihania sipuleita kuvissa. Tuolla iskee paniikki, kun kaikkia tekis mieli saada.

    Osallistun kahdella arvalla. Haluaisin kuvia ja tarinaa erilaisten lehtimuotojen käytöstä puutarhassa sekä eriväristen lehtien/kasvien yhdistelmistä istutuksissa. Kiitos

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sanopa muuta! Haa, enpä muuten ole tainnut muistaa edes kuvata tänä kesänä puutarhaa tuosta vinkkelistä! Pitääkin muistaa katsella kasveja sillä silmällä, jotta saa postauksen tehtyä.

      Poista
  11. Molemmissa arvonnoissa mukana ja minnuu kiinnostaa tietee tuo lasten osuus istutuksiin, kasteluun ym. ja varsinkin sadon syömiseen. Maistuuko kaikki mitä kasvatat!

    VastaaPoista
  12. Hankkijalla on perinteisesti hyvä valikoima sipuleita. Olet taitava lisäämään kasveja, niistä voisit tehdä sellaisen ohjeen jonka avulla tällainen poropeukalokin innostuisi kokeilemaan.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, vaikka ensimmäisenä tulikin mieleen, montako pistokaskokeilua olen joutunut tänäkin vuonna viskaamaan roskiin :D On toki onnistumisiakin, joten enköhän saa jonkunlaisen postauksen aikaiseksi.

      Poista
  13. Mukana molemmissa arvonnoissa. Kiinnostaisi miten olet arjen pyörittelyn lapsiperheessä saanut natsaamaan puutarhan hoidon kanssa 🤔. Teet niin paljon uusia projekteja ja kaivauksia että miten saat ajan riittämään. Onhan näitä päiviä ja allakassa on niitä lisää on sellainen sanonta. Mutta päivissä on rajallinen tuntimäärä ❓

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Enkö ole muistanut kertoa, että minulla on aikakone...? :D Kiitos postausaiheesta!

      Poista
  14. Mahtava valikoima tuolla Hankkijassa, minun on ensi töikseni paineltava myös myymälään, vaikka epäilen, ettei täällä ole noin suurta valikoimaa... Olen tietysti mukana tuollaisessa arvonnassa. Muistelen viime vuonna sinun innoittamanasi talvettaneeni mm. leijonankitoja. Toki en ihan maaliin asti pääsyt, mutta olisi kiva kuulla, mitä tänä syksynä viet varastoon ja miten talvella kohtelet säilytettäviä kesäkukkiasi.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Vakaa aikomus on talvettaa tänä vuonna vähemmän kasveja, mutta katsotaanhan nyt, kuinka käy, kun kellariin vienti alkaa :D

      Poista
  15. Kiärtelin eilee sipulikaupoos, eikä tainnu mihinää olla tuallaasta valikoomaa. Hyvillä ostoksilla sipulikauren alootit.
    Sullon kyllä tullu postauksia tiuhahan tahtihin, mutta onko aurinkopenkki jääny jotenki vähemmälle huamiolle?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tuossa Hankkijalla oli kyllä tänä vuonna aika hyvä valikoima. Erityisesti ilahdutti se, että löytyi juuri niitä mitä olin parina vuonna etsinyt. Aurinkopenkki on vilahdellut monessa postauksessa, mutta ehkä se ansaitsisi ihan kokonaan oman postauksensa. Pitää kitkeä se ensin :D

      Poista
  16. Wau miten ihania sipuleita! Minua kiinnostaisi tarkat ohjeet eri kasvien talvettamisesta eli mitä ja milloin teet syksyllä, talvella ja keväällä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Aikamoinen valikoimahan tuolla tänä vuonna oli. Kiitos postausaiheesta! Minäpä yritän jotain järkevää ohjetta saada aikaiseksi.

      Poista
  17. Haluaisin lukea puutarhasi "musiikista"! Kenties puutarhainspiraatiota tuovasta musiikista, puutarhan rytmistä tai puutarhan teemoista ja tunnelmista. Tai kenties voisit koota kuvagallerian ja siihen sopivat musiikit, jotka voisi kuunnella omalta laitteelta. :)

    Seuraamme äidin kanssa blogiasi tarkoin. Terveisiä ja ihanaa syksyä!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Pistitpä aika laajan aiheen lähestyttäväksi. Mietintämyssy joutuu koville, mutta pieni aivojumppahan on vain mukavaa. Kiitos ja ihanaa syksyä teillekin! Tervetuloa myös lukijaksi :)

      Poista
  18. Mukana ollaan! Kaivelehan joskus kuva-arkistojasi, ja julkaise "otetaan kaksi kasvia" - teemalla onnistuneita yhdistelmiä perennapenkissä.

    VastaaPoista

Kiitos visiitistä, toivottavasti viihdyit blogini parissa! Voit jättää kommenttiin myös pienen muiston käynnistäsi tai ajatuksia juuri lukemastasi postauksesta. Tervetuloa uudelleen!