perjantai 24. tammikuuta 2020

Violettia ja pikapäivitys pihalta

Värisarjaan tulee muutama violetti kukkanen lisää. Postauksen lopussa on myös pikainen päivitys puutarhan lumitilanteesta.
Salamatkustajana tullut suloinen, mutta nimetön krookus ilahdutti ensimmäisten joukossa keväällä.
Balkaninvuokot kukkivat luumutarhassa viime keväänä ensimmäistä kertaa. Toivon, etteivät jäisi yhden kevään ihmeiksi, vaan lisääntyisivätkin.
Puutarhatapahtumasta ostettu violetti esikko pääsi kärhökaaripenkin laajennusosan reunuskasviksi.
Tämän vaaleamman liilan esikon ostin myös samaisesta puutarhatapahtumasta. Se sulostuttaa kantopuutarhaa. 
Pallerolaukat kukkivat vaakatasossa.
Harvoin on mukava työpäivän jälkeen aloittaa kotimatka puhdistamalla auto lumesta, mutta eilen illalla olin iloinen, kun huomasin päivän aikana sataneen muutaman sentin verran lunta. Tosin kotipihalla oli pieniä vaikeuksia päästä liukastelematta ulko-ovelle, sillä päivällä kotoa lähtiessä näki hyvin pälvipaikat jäätiköiden välissä enkä siksi laittanut nastakenkiä jalkaan. Vaikka pääsin kaatumatta sisälle asti, niin tulipa taas todettua, että pakkaslumen peittämä jää on hyvin liukasta.
Keittiön ikkunasta paljastui ensimmäisenä aamulla, että rusakko oli käynyt etsimässä pensasryhmästä syötävää. Mustilanhortensia oli vielä toistaiseksi säästynyt parturoinnilta, mutta jäljistä päätellen tässä on selvästi tuumattu, että tähän tullaan, jos ei parempaa vatsantäytettä löydy.
Parin metrin päästä löytyi pikkuampiaisyrttejä pahimpaan nälkään.
Tuuli oli viskannut pensasryhmän puistoatsalealta verkon monen metrin päähän autotallin seinustalle.
Takapihakin on taas ainakin hetkellisesti lumen peitossa. Ikkunasta ei näkynyt jäniksenjälkiä, mutta aivan varmasti niitä tuolla metsänreunassa on.
Nyt on lämpötila nollassa, mutta ennusteiden mukaan seuraavan viikon ajan pysytään turvallisesti pakkasen puolella. Alkuviikolla näyttäisi tulevan jopa yli kymmenen asteen pakkasia. Lumisadettakin ennusteet mahdollisesti lupailevat, joten nyt se talvi taitaa vihdoin kunnolla alkaa. Miltä teillä näyttää? Joko on talvi vai jatkuuko epämääräinen syyssää edelleen?

26 kommenttia:

  1. Meille satoi eilisen illan ja yön aikana pari senttiä lunta. Lähipäivien sää tosin lupaa samaa tuttua sahailua nollan molemmin puolin, joten eivät taida lumet kauaa maassa kestää. Vasta satanut lumi paljasti jänisten temmeltäneen puutarhassa. En aamukiireissäni ehtinyt tarkastaa, mitä kaikkea ne olivat popsineet, mutta jälkiä oli paljon. Kauniita violetteja ihanuuksia <3
    Mukavaa viikonloppua sinulle!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Nollan ympärillä sahailu on todella ärsyttävää! Toivottavasti puput eivät olisi koskeneet kasveihisi. Kiitos, mukavaa viikonloppua!

      Poista
  2. Samoin meillä on nyt muutama sentti lunta ja maisema näyttää kauniilta. Jää lumen alla on petollista, meillä jäätiköt ovat jo aika vähissä. Niin kovia tuulia on ollut muutamana päivänä, että minäkin kiersin laittamassa tuulen viemiä verkkoja takaisin muutamalle pilvikirsikalle, etteivät jänöt pääse iskemään hampaitaan niihin.

    Balkaninvuokkoa olen varmaan nähnyt vain kuvissa. Kaunis ja toivotaan että leviää!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Karhea jäätikkö olisi vielä siedettävää, mutta meillä on lumen alla aivan sileää jäätä. Meillä muut verkot olivat onneksi pysyneet paikoillaan, mutta atsalean kohdalle osui ilmeisesti juuri sopivasta suunnasta tuuli. Balkaninvuokko oli niin nätti ja kukki pitkään. Keväällä nähdään, kuinka hyvin se luumutarhassa viihtyy.

      Poista
  3. kauniita kukkia! Meillä on edelleen lumetonta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Toivottavasti lunta riittäisi sopivasti teillekin vielä talven aikana.

      Poista
  4. Balkaninvuakko on yllättävän sitkiä. Toivottavasti levee. Mullon samallaasena pysyny jo muutaman vuaren, ei oo tullu, muttei mennykkää.
    Lunta maas muutama sentti, asteet nollas.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ehkä sen mukuloita pitää sitten vain ostaa lisää. Hyvä kuulla, että ne ovat pysyneet edes samanlaisina eivätkä taantuneet ajan myötä. Ei meilläkään muutamaa senttiä enempää ole lunta niillä paikoilla, mistä se ehti sulaa aiemmin kokonaan. Nyt jos pysyisi pakkasella, niin eivät nekään vähät sulaisi heti pois.

      Poista
  5. Täällä näytetään pysyvän suunnilleen nollan yläpuolella, mikä onkin mulle ja kasveilleni ihan sopivaa ;-) Täällä nautitaan harvinaisesta leudosta talvesta ihan täysillä, mikä ei varmaan tullut yllätyksenä. Lunta en kaipaa, paitsi jos tulee pakkasia, mutta sitten en suostu menemään ulos ennen kuin se sulaa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Siellä rannikolla onkin varmaan mukavinta, jos pysyy lämpimän puolella. Tänne vielä jossain vaiheessa talven aikana puhaltaa varmasti Siperiasta kylmät tuulet, joten lumi olisi hyvin toivottava elementti.

      Poista
  6. Toivotaan menestystä balkaninvuokollesi. Olisipa se kaunis, jos täyttäisi sinisenään tuon alueen.
    Teillä on ihan mukavasti lunta maassa. Täällä on päivällä plussaa, mutta nyt illan mittaan näyttää painuvan heikosti pakkaselle. Lunta ei ole laisinkaan.

    Mukavaa viikonloppua sinulle!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Haaveilenkin, että balkaninvuokot täyttäisivät mahdollisimman paljon luumutarhasta, sillä siinä niiden kukinta näkyisi sopivasti olohuoneen ikkunaan. Toivottavasti sinnekin vielä tulisi lunta tämän talven aikana. Kiitos, mukavaa viikonloppua!

      Poista
  7. Ihania kukkia! Tulisipa se kevät jo pian:) Olipas hauskannäköisiä nuo pallerolaukat:) Kiva kun pikkuisen tulee lunta! Mukavaa viikonloppua💓

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Pallerolaukat olivat kauniin värisiä ja hauskan näköisiä, mutta niillä oli ikävä taipumus retkottaa pitkin pituuttaan. Siirsin ne syksyllä jaloangervojen välehin, jos vaikka pysyisivät korkeampien vieruskaverien seassa paremmin pystyssä. Lumi oli todella toivottu elementti tähän hetkeen. Kiitos! Mukavaa viikonloppua!

      Poista
  8. Kaunis on tuo balkkanivuokko ja toivottavasti levivää puutarhassasi. Tuota vaalempaa esikkoa on miullakin ja se on levinny jo isoks mättääks, suan levitellä tuonne mehtäalalle. Meille sato muutaman sentin lunta ja lissee on luvassa. Onneks ei mahottoman kovia pakkasia oo luvassa vielä ainakaan.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Balkaninvuokko oli todella suloinen kevään piristys. Esikon myyjäkin sanoi, että se leviää mukavasti. Se on hyvä, niin saan nopeasti jakotaimia. Kovat pakkaset saisivat tulla vasta sitten, kun on paksulti lunta kasvien suojana. Mieluummin kyllä ottaisin vain pikkupakkasia, mutta se taitaa olla liian paljon vaadittu näillä korkeuksilla :D

      Poista
  9. Violetit kukat ovat kauniita! Tänä vuonna on kyllä todella iloinnut, jos on pitänyt auto pyyhkiä lumesta. Niin harvoin sitä on ollut. Kitkin jopa rikkaruohoja kukkapenkistä viikon alussa. Nyt on meilläkin ohut lumikerros. Yöllä pakkasella mutta päivällä aina plussaa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Totta! Ei ole tarvinnut tänä vuonna montaa kertaa autoa kaivella lumen seasta. Meillä on onneksi ollut maa koko ajan roudassa, joten ei ole rikkaruohotkaan päässeet rellestämään.

      Poista
  10. Ihan kateellisena katson noita lumikuvia! Täällä ei ole lumesta juuri tietokaan. Huolestuneena olen ajatellut mökkipihan istutuksia. Siellä kauriit ja rusakot vierailevat. Toistaiseksi vahingot melko vähäisiä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jospa teillekin tulisi vielä lunta. Ja jospa nelijalkaiset vieraat jättäisivät mökkipuutarhasi kasvit rauhaan.

      Poista
  11. Eestaas plussaa ja miinusta. Eilen onneksi satoi vähän lunta, kun nyt on luvattu ainakin viikko pakkasia.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Toivottavasti nyt ei enää tulisikaan plussakelejä, vaan talvi jatkuisi normaalina lumitalvena (ja mieluusti ilman kovia paukkupakkasia).

      Poista
  12. Blogissani olisi haaste sinua odottamassa.
    Mukavaa sunnuntaita.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos haasteesta! Käväisen kurkkaamassa, mihin olen joutunut mukaan :) Mukavaa sunnuntaita!

      Poista
  13. Balkaninvuokot ovat kauniita, viime syksynä istuttelin omalle pihalleni ensimmäiset, saas nähdä, nouseeko sieltä mitään. Lunta onneksi satoi muutamia senttejä, jos pakkanen kiristyy, on ainakin hitunen suojaa kasvien päällä. Mukavaa alkavaa viikkoa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minä olin viime syksynä kahden vaiheilla, istuttaisinko lisää balkaninvuokkoja luumutarhaan. Sitten päätin, että katson, kuinka toissasyksyiset mukulat kukkivat tänä vuonna tai ovatko alkaneet yhtään lisääntyä. Tänne on ilmeisesti tulossa huomiseksi lumisateita. Tänään on rapsakka -13 asteen pakkanen. Mukavaa viikkoa!

      Poista

Kiitos visiitistä, toivottavasti viihdyit blogini parissa! Voit jättää kommenttiin myös pienen muiston käynnistäsi tai ajatuksia juuri lukemastasi postauksesta. Tervetuloa uudelleen!