tiistai 7. tammikuuta 2020

Viehkeä valkoinen, osa 2

Vuosi sitten aloittamani värisarja saa jatko-osia, sillä Lappalainen etelässä -blogin Nila heitti avoimen haasteen, jossa pyydettiin esittelemään puutarhan valkoisia perennoja. Viime kesänä puutarhassani kukki monta kasvia ensimmäistä kertaa, joten uusi postaus aiheesta taitaakin olla ihan paikallaan. Listalla on myös pari puuvartista kasvia, vaikka niitä ei pyydettykään. Jätin alkuperäisestä värisarjasta ainoastaan kesäkukat pois, joten jatkan tämän postauksen samalla linjalla ja tuttuun tapaan suunnilleen aikajärjestyksessä keväästä syksyyn. Aivan varhaiskevään kukkijoita ei ole tullut uusia, mutta toukokuun puolivälistä eteenpäin löytyy vaikka mitä.
'Princess Zaide' on puhtaan valkoinen, pienitorvinen narsissi.
Perunanarsissi 'Bridal Crown'. Jännittävää nähdä, talvehtivatko nämä meillä.
Vanha jouluruusuni kukkii epämääräisen kellertävän-punertavan värisenä, mutta tämä äidiltäni saamani siementaimi kukki ainakin ensimmäisellä kerrallaan puhtaan valkoisena.
Tarhakylmänkukan piti olla liila, mutta olikin valkoinen. Mikäpäs siinä, nätti on tämäkin. Muistinkohan vaihtaa syksyllä sen ympärille tummempia kiviä?
Pikkusydän 'Alba' kukki viime keväänä ensimmäistä kertaa.
Luumu 'Laatokan Helmi' oli varsinainen yllättäjä.
Nyt aletaan olla jo kesäkuun puolella.
Rikkoviuhka, eli vaahtera-angervo on aivan uusi tuttavuus. Mielenkiinnolla odotan, kuinka se talvehtii ja onko kukkia tulossa alkukesällä.
Palloesikko 'Alba' oli viime kevään hankinta. Jännityksellä odotan, puskeeko tämäkin kukkapallonsa sentin pituisessa varressa multaa vasten, kuten toisessa penkissä kasvava liila lajitoverinsa.
Arovuokkojen ensimmäistä kukintaa.
Papukaijatulppaani 'White Parrot' saattoi jäädä yhden kevään ihmeeksi, mutta olivatpahan komeita!
Päivänkakkara 'May Queen' kukkii kesäkuulta elokuulle, tosin omat pikkutaimeni aloittivat viime vuonna vasta syyskuussa.
Sorjalaukka 'Mount Everest'. Viime vuonna 20 sipulista kaikki nousivat, mutta vain kolme kukki ja niistäkin ainoastaan kaksi valkoisena. Mitähän tänä vuonna on odotettavissa?
Ällistyin, kun aloin selaamaan puutarhani kasviluetteloa läpi, sillä valkoisia kukkijoita löytyi ja löytyi koko ajan lisää. Eivätkä ne suinkaan tähän loppuneet, sillä koko loppukesä on vielä käymättä läpi. Seuraa siis vielä kolmas postaus valkoisista kukista. Koska uusia kasveja tuli viime kesänä melkein joka värissä lisää, ajattelin tehdä muistakin väreistä postaukset värisarjan jatkoksi.

Edellisen postauksen valkoisista kukista löydät täältä, klik tai tunnisteluettelosta kohdasta valkoiset kukat. Koko värisarjaa pääset lueskelemaan selainversion oikeassa reunassa olevasta kuvasta tai tunnisteluettelon värisarja-kohtaa klikkaamalla.

30 kommenttia:

  1. Todella kauniita valkoisia! Ja niin kaunista muutenkin tuo vehreys ja kukinta. Onneksi kevät on kohta täällä (tai kuten sanoit, saattaa jo ollakin :-D )

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niinhän se teillä saattaa olla :D En enää tiedä, mitä meillä on. Ehkä ylipitkäksi venähtänyt syksy tai talvi, jolla on käynnistymisvaikeuksia... Ensimmäisiä kevään kukkijoita ja kesän vehreyttä odottaa melkein malttamattomasti.

      Poista
  2. Kiitos sinulle näistä kuvista. Rikkoviuhka on niin uusi minullekkin että empä ole koskaan nähnyt. Varmasti katson seuraavankin postauksen. Ihanaa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ole hyvä! Valkoisia kukkijoita löytyikin hämmentävän paljon meiltä. Rikkoviuhka tuli minullekin vasta keväällä ensimmäistä kertaa vastaan.

      Poista
  3. Minulla on aika vähän valkoisia perennoja. Ne on minusta kauniita varsinkin varjoisella puolella jossa ne valostuttavat.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Varsinkin loppukesän pimenevissä illoissa valkoiset kasvit ovat ihania. Muiden värien kanssa valkoiset kukat tasapainottavat ja rauhoittavat.

      Poista
  4. Ihania ja joku ihan uusi tuttavuuskin! Tämä sarja on kiva, sillä saa uusia ideoita. Hieno kuva muuten tuosta valkoisesta papukaijatulppaanista, taisit onnistua myymään tämän minulle. Tuota tarhakylmänkukkaa olen nyt katsellut hartaasti ja niitä täytyy hankkia, tosi suloinen.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Uusia ideoita ei ole koskaan liikaa :) Papukaijatulppaanit olivat upeita ja kukkivatkin todella pitkään. Saa nähdä, onko niistä enää mitään jäljellä keväällä. Kuulemma jäävät lyhytikäisiksi. Minä olen katsellut vaaleanpunaisia tarhakylmänkukkia sillä silmällä. Vielä ei ole tullut vastaan.

      Poista
  5. Oi, mitä herkkuja. Ihan tuli ikävä kevättä ja kesää. En ole koskaan saanut perunanarsissia kukkimaan noin komeasti. Siksi olen luopunut siitä kokonaan. Ehkä voisin kokeilla uudelleen.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kevättä ja kesää on ollut ikävä jo muutaman kuukauden. Löysin nuo perunanarsissit kukkivina erään isomman marketin kassan vierestä rullakosta, johon oli kiinnitetty lappu "saa ottaa". Ne ja valikoima muita kukkivia ja kukkineitakin sipulikukkia oli ilmeisesti jäänyt myymättä ja tarvittiin tilaa uusille. Ilmaiseksi kun sai, niin piti hamstrata useampi ruukullinen. Jos niistä edes joku kukkisi uudelleenkin.

      Poista
  6. Minä ensin ajattelin ettei puutarhasta löydy kuin pari valkoista perennaa, lopulta niitä oli vaikka kuinka paljon. Tarhakylmänkukat ovat suloisia, omani jouduin siirtämään, toivottavasti selvisivät siitä hengissä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jotenkin kummassa näitä kasveja näyttää kertyvän enemmän kuin aina muistaakaan. Uskon, että tarhakylmänkukka kestää siirron siinä missä muutkin kasvit, jos saa vain tarpeeksi isolla ja ehjällä juuripakulla sen siirrettyä. Pianhan sen näkee, kuinka kävi. Toivotaan parasta :)

      Poista
  7. Valkoinen tuo heleyttä ja valoa puutarhaan. Sopii lähes kaiken kanssa yhteen.

    VastaaPoista
  8. Kauniit valakoset kukat on puutarhassasi! Tuo rikkoviuhka on miullekkin uusi kasvi. Suapihan nähä mitä kasveja keväällä on hengissä kun tää talavi on näin outo. Meillä tuuloo ja vettä sataa, lumet on hävinny, paitsi kasoista!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Minäkin törmäsin rikkoviuhkaan ensimmäistä kertaa viime keväänä. Ihmettelen kovasti tätä talvea. Meillä ei ihan vielä pälvipaikkoja näy, mutta eipä ole luntakaan enää paksulti. Nyt on neljä astetta lämmintä ja yön aikana on ehkä satanut vettäkin. Jos kauaa jatkuu tällainen keli, niin pian on täälläkin paljas maa. Pelottaa kasvien puolesta.

      Poista
  9. Olen aina pitänyt valkoisista kukista, maljakossakin. Minulla ei mökkipihassa montaa valkoista kasvia ole, ei riitä ihan blogipostaukseen asti!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Valkoiset kukat ovat kyllä kauniita. Sittenhän niitä tarvitaan lisää, eikös vain?

      Poista
  10. viime vierailuni jälkeen tänne on tullut monta kivaa postausta, eritoten tykkäsin lasipurkki-istuksesta, lapset olivat takulla innostuneita tekemään sitä yhdessä kanssasi!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Lapsista oli todella hauskaa tehdä pullopuutarhaa. Kuopus nyt puuhasteli välillä ihan omiaan, mutta esikoinen osasi jo keskittyä tekemiseen ja ohjeiden noudattamiseen, ja on monta kertaa maininnut sen jälkeen, että oli kiva tehdä sitä. Ehkäpä otan hänet keväällä useammin mukaan kylvö- ja istutuspuuhiin :)

      Poista
  11. Rikkoviuhka talavehtii mulla hyvin. Toivottavasti nykki, vaikka pahaa pelekään monen muunki pualesta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Pahalta alkaa näyttää meilläkin, lumet hupenevat koko ajan ja lämmintä säätä on luvattu vielä ainakin viikoksi eteenpäin.

      Poista
  12. Tosi kauniita valkoisia! Oikein hyvää loppuviikkoa!

    VastaaPoista
  13. Valkoiset ovat niin valoisia kukkapenkeissä, mutta niiden kuvaaminen on joskus vaikeaa. Sinä olet onnistunut nappaamaan herkkiä valkoisuuksia!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Myönnän ihan rehellisesti, että osaa kuvista on käsitelty tietokoneella. Kamerallani ei vain pysty kuvaamaan auringonpaisteessa niin, että värit ja valoisuudet olisivat kohdillaan. Pilvipoudalla onnistuu paremmin, mutta sitä ei valitettavasti ole aina tarjolla silloin kun joku kukka sattuu olemaan kukassa.

      Poista
  14. Voi mitä ihanuuksia! Valkoiset kukat ovat kyllä oikeita puutarhan valopilkkuja <3

    VastaaPoista

Kiva kun piipahdit blogissani. Jättäisitkö myös viestin käynnistäsi, ilahdun jokaisesta kommentista! Tervetuloa uudelleenkin!