Minä puutarhurina -haaste

Kottikärryn kääntöpiirin Päivi ja Kruunuvuokko Puutarhan lumo -blogista haastoivat minut jo ajat sitten tähän Kivisen Vilman kehittelemään haasteeseen. Kiitos teille kaikille! Pohdin pitkään, kuinka lähtisin tätä lähestymään, sillä osallistuin toissasyksynä Millainen puutarhuri olet -haasteeseen, jossa tuli kerrottua aika tyhjentävästi puutarhapersoonastani. Mietin, kuka nyt haluaisi lukea samoja asioita moneen kertaan (ihan kuin joku edes muistaisi yli vuoden takaisia jorinoitani). Lähdin siis tutkailemaan asiaa puoliksi kieli poskessa ja paljastan samalla taas jotain itsestäni.

Aloituskuvaksi sopii yksi lempikukistani, loistokärhö 'Elsa Späth'. Ihan oikeasti! Tässä ei ole vielä mitään hassuttelua.

Mielestäni puutarhasta kuuluu nauttia. Meilläkin on useita aurinkotuoleja ja oleskelualueita, joissa vietän vähintään puolet kesästä. Siksipä puutarhan laittaminen edistyy niin hitaasti ja suunnitelmia toteutetaan etanan vauhtia.

Kuten näkyy, aurinkotuoleja on joka puolella pihaa ja niillä siemaillaan kylmää juotavaa aina kun muulta löhöilyltä ehtii.

Olen hyvin muotitietoinen, joten puutarhassakin hääräilen viimeisen päälle merkkivaatteissa. Eniten käyttämäni asukokonaisuuden yläosan design on suoraan isännän vaatekaapista (vuosia sitten hänelle hartioista ahtaiksi käyneitä mainos-t-paitoja) ja shortsit olen itse taidokkaasti keittiösaksilla leikannut polvista puhkikuluneista college-housuista (omistani!). Viileämmällä kelillä minulla on yllättävän siisti, joskin vanha tuulipuku. Päivitin puutarhatakkini loppukesällä uuteen (eli otin lapsuudenkotini kaapista teininä käyttämäni tuulipuvun takin), sillä entinen sanoi sopimuksensa irti. Aivan tyytyväinen en uuteen takkiini ole, sillä sen taskuihin eivät sekatöörit kunnolla mahdu. Vetoketjun hajoamisen ja yleisen rispaantumisen ymmärrän, mutta sitä jäin pohtimaan, miksiköhän vanhan takkini taskuissa oli ammottavia reikiä?

Paita vuodelta 2005 on kestänyt hämmentävän pitkään, vaikka niitä on pesty ja pidetty jatkuvasti. Vieläkään ei ole yhden yhtä reikää, vaikka tämä ja sen kuusi kaveria ovat olleet viisi kesää puutarhapaitana. Olisivatkohan ne tehokkaita juuriesteinä? Piristeenä sininen huivi ja syksyllä ostamani uudet kumpparit.

Keväisin kierteleviltä katto-, ikkuna- ja ovikaupustelijoilta menee aina hetkeksi pasmat sekaisin kun nousen kukkapenkistä. Selvästi miettivät, onko heitä tervehtinyt ilmestys kiinteistön omistaja vai puutarhan hoitoon palkattu opiskelija. Meikkikin kun on suoraan sieltä kukkapenkistä töiden lomassa puutarhahanskalla kasvoille levitetty ja polvet kaikesta konttaamisesta mustat. Ulkoasuni on toki ihmismäisempi (ja värikkäämpi), jos tiedossa on vain kuihtuneiden kukkien leikkaamista tai vastaavaa kevyempää ja vähemmän sottaavaa hommaa.

Pionien kuihtuneita kukkia ei leikellä rähjäisimmissä puutarhavaatteissa... Paitsi jos pitää tuumaustaukoa kesken raskaamman uurastuksen, niin eihän sitä käydä välillä vaatetusta vaihtamassa parin pionin takia.

Olen järjestelmällinen persoona ja se näkyy jollain lailla myös puutarhassa. Tiedän tarkalleen, mitä kasvaa missäkin (mitä siitä, jos luumutarhan laukat ovat yhtä sekasotkua tai itsekseen siemenestä kylväytyneitä perennantaimia löytyy sieltä sun täältä). Suunnittelen monia asioita hyvin tarkkaan ennen tekemistä, laadin listoja ja piirtelen istutuskarttoja ja kuvia. Aika usein tosin suunnitelmat vaihtuvat lennossa kun töiden lomassa tulee parempi idea mieleen. Järjestelmällinen osa minusta väistyy kuitenkin käytännöllisen osan tieltä taka-alalle, sillä mikään ei ole minusta rasittavampaa kuin epäkäytännöllisyys. Miksi järjestää esim. puutarhatarvikkeet siististi omille paikoilleen, jos niiden hakemiseen pitää käyttää kallisarvoista mullassamöyrimisaikaa? Siksipä lapiot ja kottikärryt viettävät kesän ulkosalla nojaillen kulloisenkin työmaan lähistöllä talon tai autotallin seinään, ja ämpäreitä löytyy tasaisin välein ympäri tonttia. Talveksi kaikki sitten palaavat siististi omille paikoilleen varastoon.

Kärhökaaripenkin loppupää on tässä laajenemassa autotallin seinustalle. Työvälineet tietenkin näppärästi heti käden ulottuvilla eikä hankalasti kahden metrin päässä nurkan takana puutarhavarastossa.

Tällaisia tiedonmurusia itsestäni tällä kertaa teille tarjoilin. Luulenpa, että töissä harvempi uskoisi lukemaansa, jos tämän postauksen näkisivät. Mutta ehkä puutarhaminäni tunteville tuttavilleni mikään tässä kertomani ei tullut yllätyksenä.

Loistokärhö 'Jan Pawel II' kuuluu myös suosikkeihini.

Kukahan tätä haastetta ei olisi vielä saanut? Ottaisiko Laura eli Javis haasteen vastaan?

Haasteen säännöt: voit kirjoittaa sinusta puutarhurina vapaasti oman mielesi mukaan tuoden esiin niitä asioita, jotka kuvaavat sinua ja harrastustasi. Mainitse, että olet saanut haasteen Kivisen Vilman -blogista. Laita haastepostauksesi linkki aloituspostauksen kommenttiosioon, niin hän kokoaa niistä aikanaan oman blogikirjoituksen.