torstai 31. lokakuuta 2019

Istutussää kohdillaan!

Maanantaina kävin ohikulkiessani paikallisessa puutarhamyymälässä katsomassa, olisiko kukkasipuleille lätkäisty viimeiset aletarrat. Muuta siellä ei ollutkaan enää jäljellä kuin ukkolaukkoja, mutta hinta oli niin passeli, että ostin niitä kaksi pussillista. Kyllä 30 sipulista raskii 2 euroa pulittaa. Alkuviikolla sääennustukset näyttivät siltä, että arvelin saavani sipulit istutettua sulan maan aikaan, mutta niinpä vain päivä kerrallaan ennusteet kääntyivät ja viime yön aikana tuli 10 senttiä luntakin maahan. Ennustusten mukaan pakkanen vain kiristyy viikonloppua ja ensi viikkoa kohti, joten enää ei auttanut vitkutella, vaan kaivaa lumilapio esille ja istuttaa laukat.
Mihinkäs nämä saisi upotettua?
Suurin osa sipuleista pääsi aurinkopenkin laajennusosaan, jossa ei ollutkaan vielä kukkasipuleita. Sitten vain testaamaan, uppoaako rautalapio maahan vai pitääkö hakea rautakanki.
Maanpinta oli vain parin sentin syvyydeltä jäätynyt, joten rautalapiolla pärjättiin. Muutamaan kohtaan olin jo ennen maan jäätymistä kasannut puunlehtiä suojaksi juuri alesipuleita ajatellen ja niihin kohtiin istutus kävikin leikiten. Kieltämättä oli hassu tunne istuttaa lumen keskelle kukkasipuleita, mutta sää oli muuten oikein mainio eikä tullut edes kylmä istutuspuuhissa.
Tämä tirppa myöhästyi muuttomatkalta etelään...
Karon joka-aamuista juoksulenkkiä talon ympäri ei pieni lumikerroskaan estä. 
Jaloangervojen kuihtuneet kukat ovat kauniita noustessaan lumen keskeltä. Tämä on yksi syy siihen, miksi jätän kukkapenkit syksyllä siivoamatta. Aamulla näillä oli söpöt lumihatutkin päällään, mutta ne ehtivät tippua ennen kuin ehdin kuvaamaan.
Jos ei jostain vielä tule oikein houkuttelevia alesipuleita vastaan, niin nyt on tässäkin puutarhassa kaikki syystyöt tehty, eli kesäkausi lopetettu ja lumenkolauskausi aloitettu. Ja ihan sopivasti, sillä tässähän on rämmitty pian lokakuu loppuun ja alkaa marraskuu. Mukavaa kuunvaihdetta teille!

26 kommenttia:

  1. Kylläpäs sinä olet reipas kun vielä tuollaisen lumikerroksen alle istutit. Olis kyllä jääny mulla pussiin.
    Nyt saa vain katsoa viime kesäisiä kuvia ja suunnitella mitä uutta ensi kesänä puutarhaan.
    Mutta kun huomenna on jo marraskuu, niin kohtahan se on jo kevät.
    Mukavaa torstai päivää sulle.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. En minä raskinut niitä pussiin jättää ja kun ei ollut multaakaan, että olisi voinut istuttaa ruukkuihin ja viedä kellariin talvehtimaan, niin eipä ollut valinnanvaraa :D Hyvin todennäköisesti nämä lumet vielä sulavat, mutta en jättänyt kuitenkaan sen varaan, kun nyt vielä oli maa sen verran sulana, että nämä pystyi istuttamaan. Mukavampi nuo oli nyt istuttaa kuin vaikkapa vesisateessa. Sinulla on kyllä positiivinen asenne, kun marraskuun alku tietää jo kevättä! :) Kiitos, mukavaa torstai-iltaa!

      Poista
  2. Onpa teillä jo talviset näkymät. Meillä lumesta on enää vain muisto jäljellä.
    Hyvä, että sait sipulit onnellisesti maahan.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tuli täysi talvi yhdessä yössä. Lämpötila oli päivän plussalla ja vettäkin satoi välillä, mutta maassa on silti vielä ihan kunnolla lunta. Nyt on taas pakkasella, joten huomenna voipi olla liukasta.

      Poista
  3. Heh :D Hauskan näköistä puuhaa tuo sipuleiden istutus hankien keskellä :) Mukavaa kuunvaihdetta sinullekin!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oli aika jännää. Harvoin pitää lapioida ensin lumet pois ennen kuin pääsee mullan kaivuuseen ja istuttamaan :D Kiitos!

      Poista
  4. Meinasinkin juuri kehottaa katsomaan, onko maa vielä jäässä....onneksi ei ollut..:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ei ollut onneksi. Viime vuonna hakkasin rautakangella pahimmillaan kymmensenttisen routakerroksen rikki, että sain viimeiset tulppaanit istutettua. Tänä vuonna peitin varuilta lehdillä alueita, joihin on helppo istuttaa viimeiset alesipulit, mutta eipä maa ollut muualtakaan kuin parin sentin syvyydelle jäässä.

      Poista
  5. Jopas on lunta reippaasti. Näyttää aika hauskalta sipuleiden istutussäältä, ei ole itse tullut kokeiltua kaivaa sipuleja lumen sekaan. Toivotaan heille suotuisaa kasvuunlähtöä!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Talvi tuli yhdessä yössä. Ensimmäistä kertaa piti minunkin ensin lapioida lumet pois edestä ennen kuin pääsi istuttamaan. Aika jännää oli, suosittelen kokeilemaan ;) Uskon, että lähtevät hyvin kasvuun, sulaa maata oli kuitenkin hyvin ja peittelin istutuskohdat vielä paksulti lehdillä ja lumella, niin saavat lisäaikaa juurtumiseen.

      Poista
  6. Miullakin vielä tuota istutettavoo on. Tännään ostoksilla kävin. Onneks lumet taitaa sulloo, on helepompoo.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Helpompi olisi tosiaan ollut sulaan maahan istuttaminen. Minä en uskaltanut odotella näiden lumien sulamista. Tiedä, vaikka olisi joutunut sitten vesisateessa istuttamaan! Tänne ennusteet lupaavat tällä hetkellä kunnon pakkasjaksoa, joten ajattelin ottaa varman päälle ja istuttaa vielä kun voi.

      Poista
  7. Siellähän on jo paljon lunta! Tosi edullisia sipuleita, laukat on kivoja.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Yhdessä yössä tuli talvi. Ukkolaukat varsinkin ovat osoittautuneet meillä kestäviksi ja ovat vielä hyvän näköisiäkin, joten mielellään niitä hankkii lisää. Tällä kertaa hintakin oli kohdillaan.

      Poista
  8. Teilläpä onkin reilusti lunta! Mutta eihän puutarhuri vähästä hätkähdä, on jo ennakoinutkin mahdolliset lumikuurot kasaamalla lehtiä istutuspaikalle!! Miten näppärää:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Otin vain opikseni viime syksyn rautakanki-istutuksista. Lunta en osannut ennustaa... Ehkä olisi pitänyt levittää vielä muovi lehtien päälle, niin istutuskohdan putsaaminen olisi käynyt näppärämmin :D

      Poista
  9. No, olipa sinulla varsinainen istutussää!!!

    VastaaPoista
  10. Onpas siellä lunta jo. Kaunista!
    Hyvin ne sipulit sinne upposi, ei huono :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Talvi tuli meille :) Aina mukavampi näin kuin pimeä ja musta maisema, vaikka nyt onkin todella liukasta. Hyvin upposivat sipulit melkein sulaan maahan. Jospa ehtisivät paksun lehtikerroksen alla juurtuakin hyvin ennen kuin maa jäätyy niin syvältä.

      Poista
  11. No jopas oli istutussää! :D Meillä ei ihan noin paljon lunta ole tullutkaan. Ohut kerros vain.

    VastaaPoista
  12. Hieno hetki, kaikki syystyöt tehtyinä. Minulla jäi haravointi mutta sitä ehtii jos vain tulee vielä kuivia säitä ennen pysyvää lunta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Olisi siellä ollut vielä vaikka mitä tekemistä, mutta ne voi jättää keväällekin. Pakolliset on nyt tehty.

      Poista
  13. Joku tosikko voisi lyödä hanskat tiskiin, mutta puutarhaihminen kaivaa sinnikkäästi sipulit maahan vaikka lumen läpi. Näyttäähän tuo yhdistelmä vähän hassulta, mutta huumorilla siitä selviää. Kiva, että sait sipulit istutettua. Nyt voit huoletta siirtyä talvikauteen.
    Aika paljon teillä onkin lunta tullut. Mahtaako plussakelit kaikkea sulattaa? Täällä lumi on vaihteeksi taas muisto vaan. Lisää on takuuvarmasti tulossa.
    Hyvää pyhäinpäivää sinulle!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tietysti sipuliressukoiden piti päästä pois pussista mullan alle odottamaan kevättä, vaikka sitten itse joutuisi ensin lumitöihin. Plussakelejä ei ole täällä vielä näkynyt ja nyt sataa hiljalleen uutta lunta entisten päälle. Mukavan talviselta näyttää jo. Kiitos! Hyvää pyhäinpäivää sinullekin!

      Poista

Kiitos visiitistä, toivottavasti viihdyit blogini parissa! Voit jättää kommenttiin myös pienen muiston käynnistäsi tai ajatuksia juuri lukemastasi postauksesta. Tervetuloa uudelleen!