lauantai 10. syyskuuta 2022

Hempeitä syksyn sävyjä

Syyskukkijat ovat usein räikeän oransseja tai keltaisia mutta meillä syksyn värimaailma ei poikkea kovin kummoisesti kesän väreistä. Valkoisista ja vaaleanpunaisista kasveistakin löytyy nimittäin monta syyskukkijaa niille, jotka eivät niin riemunkirjavista väreistä välitä. Tässäpä meidän puutarhan syysvärejä.

Vihdoin ja viimein loistokärhö 'Ville de Lyon' suvaitsee aukoa nuppujaan.
'Ville de Lyon' antoi odottaa kukintaa ennätyksellisen pitkään. Nuppuja kyllä alkoi ilmestyä hyvissä ajoin mutta niiden avautuminen kesti suunnilleen kolme ikuisuutta. Tämä on kärhön ensikukinta, joten tietysti jännitin myös sitä, olenko saanut oikeaa lajiketta. Johtuisiko kärhön iästä vai köyhästä kasvualustasta, mutta kukat ovat hädin tuskin viisisenttisiä ja niistä puuttuvat heteet tyystin. Väri on kuitenkin oikea, joten olettaisin kärhön olevan kuitenkin Ville. Ensi keväänä istutan sille kaveriksi 'Josephine Regalin', joka viettää talven kellarissa kasvattamassa juuristoaan suuremmaksi. Yritän samalla ujuttaa parempaa multaa Villenkin juurille, jos se vaikka antaisi sille lisäspurttia. Nuotiopaikan ympäristössä kun on vain sitä multaa, mitä siellä sattui olemaan ja sillä kestää aikansa parantua kärhöille sopivaksi.
Parin metrin päässä Villestä aloittelee kukintaa pensashanhikki 'Lovely Pink'.
Pation luona on kaksi syyshortensiaa: etualalla 'Prim White' ja taaempana 'Vanille Fraise'. Tämän kuvan otin kylläkin kolmiopenkin maanpeitekasvien takia.
Kolmiopenkin kärkeen lomareissulta löytämäni kirjavalehtinen oregano 'White Spreckled' on ihastuttanut kesän ajan. Sen valoisa ulkonäkö oli jo ennen kukintaa hauskan näköinen mutta nyt kun siinä on vielä valkoisia kukkiakin, se oikein tuo kivasti eloa istutukseen. Hortensian oikealla puolella ristikit näyttivät ruskettuvan heinäkuussa kokonaan mutta ne ovat elo-syyskuun aikana virkistyneet kummasti ja jopa kukkivat. Ei tuo syyskukinta niin näyttävä ole kuin pääkukinta alkukesällä mutta tarkkaan kun katsoo, niin liilat kukat erottuvat kuvastakin.
Siinä missä 'Prim Whiten' kukinnot pysyvät terhakkaasti pystyssä, 'Vanille Fraisen' överikokoiset hattarat taipuvat melkein maahan asti. Sininen kukka polun varrella on piiankieli.
Edellisen kuvan oton jälkeen kävin koristelemassa luumupuut.
Räkätit löysivät 'Laatokan Helmen' kellastuvat luumut, joten piti tehdä jotain. Ensi hätään silppusin muutaman muovikassin ja ripustelin suikaleita tikkaiden avulla oksankärkiin. Keräsin samalla 1,5kg kypsiä ja puolikypsiä luumuja pois, jotta saisimme itse syödä edes osan niistä. Aika hyvin muovisuikaleet pitivät rastaat poissa, joten eilen keräsin samanlaisen lastin luumuja. Ensimmäistä kertaa luumusatoa mitattiin kappalemäärän sijaan kiloissa. Melkein kaikki on jo syöty ja nyt odotellaan, että 'Kuntalan' ja 'Viipurin punaluumun' sato kypsyy. Hienoista punerrusta niissä jo näkyy mutta menee varmasti vähintään viikko ennen kuin yksikään on syöntikypsä.
'Laatokan Helmen' juurella nepalinhanhikki 'Ron McBeath' kukkii toista kuukautta. Kaverina on keto-orvokkia, jota en raskinut kitkeä pois, ja näkyypä siellä pari hopeahärkinkin kukkaa.
Keväällä kylvetyt sinikatanat kukkivat. Taustalla kuunliljaa 'Halcyon'.
Majapenkissä ei paljoa kuki. Tai hetkinen, mikäs se tuolla tuijan ja ruskettuneiden jaloangervojen takaa pilkistää?
Kuutamohortensiahan se siellä yrittää kurotella angervojen läpi ja yli. Ehkä ensi keväänä voisi vähän kurittaa lähimpiä angervoja.
Nimetön köynnöskuusama aukoo vielä nuppujaan. Tänä vuonna se kukki hyvin vaisusti ja vain pari kukintoa kerrallaan oli yhtä aikaa auki.
Punahatut nojailevat aurinkopenkin aitaan yhtenä ryppäänä. Ei ole kimalaisilla ja perhosilla pitkä matka kukasta kukkaan, jos vain tuohon osuvat.
Kerrannainen kosmoskukka 'Double Click'. Aiemmin esitelty valkoinenkin on vielä komeasti kukassa.
Toissayönä meillä oli ensimmäistä kertaa mennyt pakkaselle. Maa oli kuurassa varjopaikoista vielä aamukymmeneltä, vaikka asteita ei kovin paljoa ollutkaan ollut. Ehdin edellisenä iltana kerätä kaikki kylmänarat kasvit varastoon tai ulkoeteiseen ja suojata seuraavaksi arimmat harsoilla, joten vahinkoja ei päässyt tapahtumaan. Kukkapenkkeihin en laittanut harsoja ja ilmeisesti mikään kasvi ei ollut niissäkään kärsinyt vielä kylmästä. Daaliat ja asteritkin olivat yön jäljiltä melko terhakkaasti pystyssä. Kukkapenkissä ne saavat hieman suojaa muista kasveista, joten pienet nollan alitukset eivät vielä säikäytä niitä pahasti. Toivon silti, että kovemmat pakkasyöt pysyvät vielä pitkään loitolla.
Syksy on sitten kun syysasteri aloittaa kukinnan. Eli nyt. Kuvassa aurinkopenkin 'Patricia Ballard'.
Mukavaa viikonlopun jatkoa!

16 kommenttia:

  1. Kyllä siellä sinistä näkyy oikein hyvinkin. Kauniit ja komeat hortensiat. Meillä on ollut nyt kolme perättäistä pakkasyötä ja suurin osa hortensioiden kukista meni ruskeiksi, se kävi nopeasti ja aikaisin tänä vuonna. Myös punahattujen kukat paleltuivat.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oi joi :-( Ja sinulla kun oli vielä niin paljon hortensioita kukassa! Kovin aikaisin tulivat hallayöt tänä vuonna. Meillä kävi nollan lähellä monena yönä mutta pakkanen pysyi toissayöhön asti loitolla. Viime yö oli jo lämpimämpi.

      Poista
  2. Täällä oli - 4 enimmillään ja sen myötä paleltui paljon. Vähän liian aikaisin tapahtui 😟
    Mukavasti kukkii vielä sinulla.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. -4 astetta on jo sen verran paljon, että moni kasvi ottaa siitä nokkiinsa. Ei tarvitsisi vielä tähän aikaan syksyä olla niin kylmää.

      Poista
  3. Sinulla on monta kaunista syksyn kukkijaa. Minun myöhään herännyt Ville teki myös viime vuoteen verrattuna paljon pienemmät kukat tänä kesänä, mutta eiköhän tilanne siitä muutu tulevaisuudessa. Ainakin sain tehtyä alueelle paljon maanparannusta, kun kaikki rohtokatajat lähtivät Villen ympäriltä pois.
    Tuo kirjavalehtinen oregano on oikein kaunis. Leviääköhän se yhtä hanakasti kuin perusoregano, tuskin.
    Meillä oli kunnolla pakkasen puolella kolmena yönä ja viime yötäkin mittari näytti -1 astetta.
    Pakkaset olisivat voineet pysyä poissa vielä pari viikkoa, mutta minkäs tuolle mahtaa.
    Eilen tyhjensin ruskistuneita kesäkukkia pois laatikoista ja aloitin myös kasvihuoneessa siivoustöitä. Muutamat tomaatit jäivät vielä kypsyttämään viimeisiä tomaattejaan. Söin melkoisen määrän tomaatteja työskennellessäni ja keräsin kolme litraa kypsiä tomaatteja sisälle. Tomaatit olivat tosi makeita.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllähän nuo kesän säät, kosteustilanne ja lannoituksen määrä vaikuttavat kärhöjen kukkien kokoon. Sinun Villesi kiittää maanparannuksesta varmasti ensi kesänä.
      Toistaiseksi kirjavalehtinen oregano on pysytellyt hyvin siivosti paikoillaan eikä ole edes kovin korkeaksi kasvanut. Juuri sopivan kokoinen tuohon kohtaan.
      Huh, teilläkin on ollut monena yönä kylmää. Harmi, kun näin aikaisin tuli yöpakkasta. Syksyn soisi jatkuvan lämpimänä mahdollisimman pitkään.

      Poista
  4. Jestas, Patricia Ballard kukkii. Minulla on sitä paljon, mutta näyttää menevän viime vuotiseen malliin tämäkin kesä ilman sen kukintaa. Olisiko kuivuudella osuutensa? Hopeahärkin ja nepalinhanhikin liitto on viehkeä. Meilläkin on ollut kylmiä öitä, mutta toistaiseksi ainoastaan värinokkoset ottivat nokkiinsa. Kasvarin tyhjensin tänä viikonloppuna.
    Kiva, että räkätit jättivät syötävää teillekin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jaa-a, ehkä kesän runsailla sateilla oli sitten osuutta Patrician aikaiseen kukintaan. Se on ainakin kasvanut niin komeisiin mittoihin, että ensi keväänä sitä odottaa siirto taaemmas. Nyt se retkottaa matalampien kaverien päällä sen verran lahjakkaasti, että häiritsee esteettistä silmääni.
      Pihlajissa ei ole juuri marjoja, joten räkätit etsivät syötävää mistä saavat. Muovisuikaleet pitävät ne aika hyvin loitolla tuulisella säällä mutta tyynellä niidenkin teho näyttää hiipuvan. Punaiset luumut saattavatkin hävitä paljon nopeammin puusta kuin nuo keltaiset, jos räkättiparvet eivät mene johonkin muualle parempien ruokapuiden ääreen.

      Poista
  5. Tuo nepalinhankikki näkyy olevan aika ihana syyskesälläkin kukkija, laitan kauppalistalle:)
    Samoilla värisävyillä mennään siis meidänkin puutarhassa syksyisinkin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Se on todella nätti. Pitää vain seurata, kuinka herkästi se ottaa halloista nokkiinsa ennen kuin voi suositella sitä erinomaiseksi syyskukkijaksi. Hempeät värit sopivat syksyyn yhtä hyvin kuin mihin tahansa vuodenaikaan :)

      Poista
  6. Onpa tosiaan vaaleanpunaisia ja hempeitä sävyjä! Aivan ihania nuo kukkapenkkejä reunustavat kiveykset ekoissa kuvissa, huippuhienoja.
    Toivottavasti ei nyt tule enää niin kylmää. Meillä oli alimmillaan +3, ja viime yö peräti +10. Olisi aika paljon kasveja tulossa kukkaan, ei tarvitsisi pakkasen niitä vielä korjata. Sinullakin vielä vaikka mitä ihanaa siellä kukassa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Kun on niitä kiviä, niin johonkin ne pitää lykkiä. Tuohon pation luo tuli sitten tehtyä tuollaista reunusta pitämään mullat kukkapenkin puolella.
      Sään pitäisi kai pysyä nyt lämpöisempänä hetken aikaa, tosin sateitakin on taas vaihteeksi luvattu. Minäkin mieluummin katselisin kukkia värikkäinä kuin pakkasen puremina. Kyllä täällä kukkii yhtä sun toista, mutta kuviin niistä mahtuu aina vain osa. Seuraavaan postaukseen sitten lisää.

      Poista
  7. Meilläkin pakkanen on tehnyt ensikosketuksensa kasveihin ja osa kesäkukista paleltui ja lähes kaikki syyshortensiat saivat enemmän tai vähemmän siipeensä. Sinä saat vielä ihailla hortensioiden kukintaa puutarhassasi. Hienon värinen punahattu. 😊

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ensimmäiset hallayöt tulivat sitten tänä vuonna sinne etelän suuntaan. Harmi. Ei olisi vielä tähän aikaan syksyä tarvinnut pakkasen kasveja puraista.
      Tuon punahatun kai pitäisi olla ihan sitä perus 'Magnusta', mutta ainakin kuvassa näyttää aika vaalealta. Ei ole tullut verrattua ostettuun 'Magnukseen', oliko väri luonnossakin noin poikkeava. Ei ainakaan kukkapenkissä pistänyt silmään.

      Poista
  8. Kauniita kukkivia puutarhassasi on. Hempeitä värejä nähtävissä. Meillä Wille ei noussu ensinkään tänävuonna, jospa ens keväänä sitten. Syysasterit muutamia kukkia on aukonu meilläkin. Kaunisvärinen on siellä. Halloja ei vielä tiällä oo ollu ja lämpeneväähän se on luvannu etenkin öisin. Pihlajanmarjoja ei oo ja räksätkin on tainnu lähtii. Suap luumut olla rauhassa. hitaasti kypsyvät.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sama teema jatkuu syksyyn saakka värien suhteen. Mikähän pihlajat sai jättämään marjomisen väliin tänä vuonna? Kukintakin kyllä oli vaisumpaa kuin yleensä, joten ehkä siinä syy. Meillä pyörii rastaiden sekaparvi. Nyt on onneksi 'Laatokan Helmen' sato kerätty ja muut vielä melko vihreitä, joten ehkäpä ehtivät häipyä ennen kuin punaiset luumut kypsyvät.

      Poista

Kiitos visiitistä, toivottavasti viihdyit blogini parissa! Voit jättää kommenttiin myös pienen muiston käynnistäsi tai ajatuksia juuri lukemastasi postauksesta. Tervetuloa uudelleen!