Tahmamultaa ja vastahankaisia kiviä

Tänä vuonna pääsin minäkin ihailemaan kelloköynnösten kukkia.

Syvimmät pahoitteluni taas teille, jonka puutarhassa ei ole tänä kesänä tarvinnut tuskailla liiman lailla kengänpohjiin, lapioon ja rautakankeen tarttuvan märän mullan kanssa. Kyllä oli kaivaminen tänään jälleen kerran niin hidasta ja raskasta kun jo hieman pinnasta kuivumaan ehtinyt multa oli kastunut parin päivän vesisateissa. Sain kuitenkin koivuangervoista toisen siirrettyä ja pienennettyä hieman toista. Siirretyn puskan jouduin pistämään palasiksi, jotta saisin siitä kaavailemani kapean ja timmin aidan kukkapenkin rajalle eikä yksi puska peittäisi puolta koko istutusalueesta.

Koivuangervot näyttävät vielä vähän rähjäisiltä, mutta eiköhän niiden ulkonäkö korjaannu, kun ensi keväänä alan leikkaamaan niitä muotoon.

Toiselle puolelle tuli hyvin tilaa mm. kärhöille ja tulevat istutukset ovat pensaiden takana hyvin suojassa lentäviltä jalkapalloilta.

Koivuangervojen siirron jälkeen kävin hakemassa ison ruukkuhortensian ja kolme alppiruusun tainta, jotka suunnittelin istuttavani maahan. Helpommin sanottu kuin tehty. Hortensian kuoppaa kaivaessani törmäsin tietysti kiviin. Ensimmäinen lähti helposti pois mutta toinen oli varsinainen kivimaailman vanha jäärä. Se vaikutti liikkuvan helposti edestakaisin mutta taisteli varmasti joka solullaan rautakankea vastaan kun sitä yritti saada nousemaan ylös. Viimein sain hivuteltua bumerangin muotoisen murikan maan pinnalle ja lopulliselle paikalleen ylimmän portaan viereen.

Saman kuopan kivi numero kolme koeteltavana. Tämä on aina lupaava näky. Kiviä maasta kammenneet tietävät, mistä puhun.

Bumerangin vierestä löytyi selvästi isompi kivi, joka myös alkoi suht helposti liikahdella. Siihen se sitten jäikin. Tuntui, että kivi oli tarttunut pohjastaan suorastaan imukupin lailla maahan tai vähintään kasvattanut juuret, joilla se ankkuroitui tiukasti vieressään olevaan jättikiveen. Sitä en aio edes yrittää saada pois mutta pienemmän kanssa taisto vielä jatkuu ennen luovuttamista. Kivi on pakko saada pois, sillä muuten penkin kasvualusta on vähän turhan kivistä. Kivennäismaa tuskin tarkoittaa sitä, että kasvien juuret joutuvat etsimään multahippusia kivien väleistä. Aamupäivän urakointi jäi muiden hommien (ruuanlaiton, siivouksen ja sen sellaisten turhuuksien) takia kesken, joten kävin vielä illemmalla kokeilemassa rautakankijumppaa. Yhtä hitaasti kivi nousi kuin aamullakin, mutta olen kuitenkin saanut sitä kymmenisen senttiä hivuteltua ylöspäin. Hommaa hidastaa eniten se, että märkä multa ei valu kiven alle itsekseen enkä saa tökittyä sitä lapiolla samalla kun roikun rautakangen päässä. Urakka jatkuu huomenna ja jos multa ei ole kuivunut tarpeeksi tai kivi laihtunut yön aikana, pyydän paikalle perheen lihakset.

Todellisuus on se, että kivi on edelleen montussa ja kasvit montun vieressä. Bumerangikivi sentään on paikoillaan nurmen reunassa.

Kaksi varjokujan portin juurelle istutettua kelloköynnöstä sai aika hyvin peitettyä oman alueensa ja ovat nyt alkaneet aukoa nuppujaan.

'Kuntalan' sato on kerätty, tosin viime tipassa. Oikea keräyshetki olisi ollut jo pari päivää sitten, mutta enpä sateessa ja vielä työpäivinä viitsinyt (ja oikeastaan muistanutkaan) lähteä luumuja tutkimaan. Nyt ne olivat jo melkein ylikypsiä ja osa oli ehtinyt halkeillakin ja kun emme mekään kiloa kerralla syö, piti keksiä joku säilömiskonsti osalle sadosta. Hillo ja sose tuntuivat tylsiltä vaihtoehdoilta, joten päätin kokeilla ensimmäistä kertaa luumujen umpiointia. Laitoin mausteliemeen kanelitankoa, vaniljajauhetta ja tähtianista. Pienemmästä purkista maistellaan jo ennen kuin 'Viipurin punaluumun' sato kypsyy, jotta selviää, umpioidaanko vielä lisää luumuja vai keksitäänkö sen sadosta jotain muuta. Isännälle jo lupasin, että voidaan laittaa viipurilaisen runsaasta sadosta tulemaan myös testiannos luumulikööriä. Kivaa, kun luumuja tulee tänä vuonna jo sen verran paljon, että hedelmiä ei tarvitse jakaa tasan perheen kesken, vaan sadosta riittää reilusti tuoreeltaan syötäväksi ja pikkuisen säilöntäänkin.

'Kuntalan' luumut eivät ole esteettisesti kovin kauniita mutta maistuivat oikein makeilta.

Umpioidut luumut jäähtymässä. Hauskasti nuo luumut nousivat kuumennettaessa pintaan.

Yrittiköhän tämä porkkana lähteä käpälämäkeen ennen sadonkorjuuta?

Karo viettää huomenna 9-vuotissynttäreitään ja toivottelee lempilöhöilypaikaltaan karvaisille blogikavereille sohvalämpöisiä syyspäiviä.

Olipa muuten aamulla vaihteeksi erittäin mukavaa vilkaista sääennustetta. Olin eilen illalla katsonut vahingossa Helsingin sään, joten oli hyvin mieluisa yllätys huomata, että täällähän onkin poutapäivä. Ja kerrankin sääennuste myös piti paikkansa!