perjantai 19. elokuuta 2022

Ilmoittaudu perennasiemenkirjeeseen!

Kerroin jo aiemmin kesällä, että laitan syksyllä liikkeelle perennojen siemenketjukirjeen. Aloite tuli Lappalainen etelässä -blogin Nilalta, joka kyseli halukkaita kirjeen aloittajia. Koska halusin itsekin kovasti kirjeen liikkeelle, ilmoittauduin kokoonpanevaksi voimaksi. Laskujeni mukaan noin kymmenen innokasta osallistujaa onkin jo alustavasti ilmoittautunut, mutta vielä mahtuisi muutamia mukaan.
Kirjeeseen sujahtaa mm. äidiltäni saatuja punapäivänkakkaran siemeniä.
Ketjukirje toimii siten, että minä teen listan osallistujista, laitan kirjeeseen setin siemeniä ja lähetän seuraavalle. Hän ottaa kirjeestä mitä siemeniä tarvitsee, lisää mukaan omia siemeniään ja lähettää sen mahdollisimman pian seuraavalle. Näin kirje jatkuu siihen saakka kunnes viimeinen lähettää kirjeen takaisin minulle. Aina kun kirje on saapunut jollekulle, hän ilmoittaa asiasta minulle joko blogin kommentteihin tai sähköpostiin tai tekee omaan blogiinsa postauksen siemenkirjeen vastaanottamisesta, niin tiedetään, missä kirje milloinkin menee.
Kummastakin näistä esikosta keräsin siemeniä. Ristiinpölytyksen mahdollisuus on, joten voi tulla jotain välimallin värejäkin.
Voit osallistua kirjeeseen, vaikka sinulla ei olisi laittaa mukaan omia siemeniä. Halutessasi voit pistää mukaan postimerkin tai pari kiitokseksi muilta saamistasi aarteista. Voit myös osallistua siinä tapauksessa, ettei tarvetta uusille siemenille ole, jos laatikkosi pullistelevat siemeniä, joille arvelet jollakulla olevan käyttöä. Mukaan hyväksytään perennojen ja kaksivuotisten kasvien (esim. harjaneilikka, salkoruusu...) siemenet.
Ritarinkannuksiakin on tulossa kirjeeseen, värit erilaisia sinisen sävyjä ja korkeita ovat.
Jokainen voi ottaa siemeniä kaatamalla haluamistaan lajeista sopivan määrän omaan pussiinsa. Olisi kuitenkin kiva, että myös loppupään osallistujille riittäisi kaikkia sortteja edes pikkuisen, eli ensimmäinen ei sitten tyhjennä koko kirjettä omiin varastoihinsa! Kirje kiertää toisenkin kierroksen halukkaiden osallistujien kesken, sillä syksyn mittaan kypsyy varmasti lisää siemeniä, joita on kiva laittaa mukaan. Silloin voi sitten ottaa rohkeammin ensimmäiseltä kierrokselta yli jääneitä siemeniä. Laitan kirjeen mukaan listan, johon voi merkitä halukkuutensa osallistua seuraavalle kierrokselle.
Iltapuhteina on tullut putsattua ja pussitettua siemeniä sekä läpikäytyä varastoja ja valikoitua niistä ylimääräiset kiertoon laitettavaksi.
Pyritään pitämään kirje mieluusti kirjekokoisena, eli sen paksuus ei saisi ylittää 3cm. Jos kirjeen paino pysyy alle 50 grammassa, riittää yksi postimerkki, 250g saakka tarvitaan kaksi ja siitä ylöspäin neljä. Suositaan siis kevyitä minigrip-pusseja tai vastaavia, joista puristetaan ilma mahdollisimman hyvin pois. Näin siemenet pysyvät myös turvallisesti omissa pusseissaan postiauton rymistellessä kuoppaisilla pikkuteillä ja tipauttaessa kirjeen syysmyrskyssä kastuneeseen postilaatikkoon. Halutessaan jokainen voi kirjoittaa siemenpusseihin, keneltä siemenet ovat. Muistathan merkitä myös keräysvuoden! Kirjeen mukaan voi lisäksi laittaa terveiset muille, kunhan kirjeen sallittu paksuus ei ylity.
Kymmenen ensimmäistä pussia valmiina matkaan. Jossain vaiheessa hoksasin, että on kätevämpi kirjoittaa kasvin tiedot pussin sisään laitettavaan lippuseen kuin itse pussiin.

Kuinka ilmoittaudun mukaan?

Mukaan pääsee maksimissaan 15 osallistujaa, minä mukaan luettuna. Ilmoittautumisaikaa on 19.9.2022 saakka, jolloin laitan kirjeen liikkeelle. Ilmoittautumiset pyydän laittamaan minulle sähköpostilla osoitteeseen hiidenkivella (at) gmail.com ja otsikoksi siemenketjukirje. Laittakaa viestiin osoitetietonne. Etusijalla tässä lopullisessa ilmoittautumisessa ovat ne, jotka jo aiemmin ilmaisivat halukkuutensa osallistua joko aiemman postaukseni kommenteissa tai Nilan postauksessa. Loput paikat täytetään ilmoittautumisjärjestyksessä. Arvon osallistujajärjestyksen ja lähetän sitten itse kullekin sähköpostilla sen henkilön osoitteen, jolle sinun tulee kirje seuraavaksi lähettää. Koska kaikki eivät välttämättä halua osallistua toiselle kierrokselle, lähetän tarvittaessa uuden osoitteen sitten kun kirje palautuu ensimmäiseltä kierrokselta ja näen listasta, ketkä osallistuvat kakkoskierrokselle. Jos sähköpostia ei kuulu, pistät kirjeen menemään samaan osoitteeseen kuin ensimmäisellä kierroksella. Kun kirje on kiertänyt toisen kerran koko kierroksen, poistan sähköpostistani kaikki siemenkirjeeseen liittyvät viestit. En siis aio käyttää osoitteitanne jälkeenpäin mihinkään epäilyttävään toimintaan.
Tätäkin esikkoa tulee kirjeeseen ja koska lähistöllä ei ole muita värejä, sekoittumisen vaaraa tuskin hirveästi on.
Tässäpä oli ohjeistus kaikessa "lyhykäisyydessään". Kysykää ihmeessä, jos jotain jäi epäselväksi.

Minulta kirjeeseen on tulossa postauksessa esiintyneiden kasvien lisäksi ainakin seuraavia lajeja:
akileija, viininpuna-valk, keskikork.
isoinkarvillea
isorikko
japaninakileija, sini-valk.
kivikkosuopayrtti
loistosalvia, sin.
punatähkä 'Floristan Weiss' (ristipölytys punaiseen mahdollinen)
sinikatana 'Alba'
ukonhattu (pussissa lukee Aconitum soongaricum ja väri valk&sin)
vaaleajouluruusu

Siemenkotia on vielä perkaamatta useasta lajista ja jos vaan niistä löytyy siemeniä, niin pussitan kirjeeseen mukaan. Lopullinen kasvilista tulee sitten lähempänä kirjeen liikkeelle laittoa.

6 kommenttia:

  1. Katsoin onneksi nyt hieman blogeja olen ollut kiireinen lähetän sinulle pika pikaa osoitteen jollei sinulla jo ole ennestään. Kiitos sinulle kun lupasit tehdä tämän aloituksen. Mukana tottakai 🤗😁

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Lähetä vain sähköpostia, niin on kaikki osallistujat sitten samassa paikassa kun alan listaa laatimaan. Enkä ole edes varma, jäikö osoitteesi talteen kun viimeksi siemeniä vaihtelimme.

      Poista
  2. Houkutteleva asia, mutta tällä kertaa en lähde mukaan. Täytyy keskittyä miettimään, mitkä kasvit ylipäätään selviytyvät näistä toistuvista kuivuuskesistä. Ja tehdä suunnitelmia sen mukaan.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Onneksi osallistujia oli jo oikein mukavasti ja jospa vielä muutama innokas tulisi lisää. Sinikatana on muuten erinomaisen hyvä kuivan ja paahteisen paikan kasvi. Kannattaa tutustua, jos ei ole vielä tuttu.

      Poista
  3. Kyllä mäkin tairan jättää tällä kertaa välihin, mutta onko tualla vaaliemmalla ritarinkannuksella nimiä? Mullon samannäkööstä, siämensekootuksesta kasvatettua.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ei ole nimeä, ovat tulleet alunperin jostain sekoituksesta ja sitten risteytyneet vielä keskenäänkin. Minulla oli sellaista vaaleansinistä, jolla oli valkoinen kukan keskusta, mutta se on tainnut hävitä. Samoin oikein tummansininen valkealla keskustalla. Tuossa siemensekoituksessa niitä kumpaakin voi olla. Ei ole oikein ritarinkannukselle mieleisiä paikkoja, niin en taida kasvattaa uusia taimia hävinneiden/hävitettyjen tilalle.

      Poista

Kiitos visiitistä, toivottavasti viihdyit blogini parissa! Voit jättää kommenttiin myös pienen muiston käynnistäsi tai ajatuksia juuri lukemastasi postauksesta. Tervetuloa uudelleen!