keskiviikko 15. kesäkuuta 2022

Lomalta kotiin

Muutaman päivän lomareissumme on nyt ohi. Lähdimme kotoa lauantaiaamuna ja tulimme takaisin tänään aamupäivällä. Neljä täyttä päivää ja yksi yö päälle oli saanut puutarhassa ihmeitä aikaiseksi. Heti kun auto oli purettu matkatavaroista, piti lähteä kamerakierrokselle ja sen jälkeen tietysti istuttamaan matkamuistoja kukkapenkkeihin.

Sammalleimut olivat suorastaan räjähtäneet kukkimaan joka puolella. Tässä 'Candy Stripes'.
Aurinkopenkissä ukkolaukat olivat lähtiessämme tiiviillä nupulla. Nyt niiden komeita palloja keikkuu siellä sun täällä.
Vanhanajan saksankurjenmiekat kukkivat yhtä aikaa pikkuampiaisyrttien ja bellisten kanssa. Ampiaisyrttien nuput toistavat oikeassa nurkassa olevan purppuraheisiangervon sävyä.
Vuorijumaltenkukka kukkii hauskasti kahdessa kerroksessa. Muistin muuten edellisessä postauksessa väärin sen kukkavanojen lukumäärän. Niitä ei ollutkaan 14, vaan peräti 16. Yksittäisiä kukkia en taida edes yrittää laskea.
Lomareissumme suuntautui Kouvolaan ja Kotkaan. Matkaseurana olivat vanhempani, joiden luona hyppäsimme sunnuntaiaamuna asuntoauton kyytiin. Ajoimme ensin Kouvolaan, jossa majoituimme hotellissa. Sen verran halusimme nimittäin ennakoida välien hyvänä säilymistä, ettemme edes harkinneet asuntoautossa yöpymistä. Ensimmäisen matkapäivän antoisin kohde oli Kottikärryn kääntöpiiri -blogia kirjoittavan Päivin kaunis puutarha. Päivi osti aiemmin keväällä äidiltäni juhannuspionin ja sovimme, että tuomme sen hänelle kotiin asti kun kerta siitä ohi ajamme. Saimme kunnon puutarhakierroksen ja vielä päiväkahvitkin tarjoiluineen. Lämmin kiitos Päiville vielä tätäkin kautta! Oli hyvin mielenkiintoista päästä näkemään blogista tuttu puutarha paikan päällä ja nähdä kaikki kauniit istutukset ja upeat, vanhat puut luonnossa. Tunnelmasta vain murto-osa välittyy kuvien kautta, vaikka olisi miten hyvä kuvaaja tahansa.

Luulin, että lemmikit alkaisivat olla jo kukintansa loppupuolella reissumme päätyttyä, mutta eihän tuo siltä näytä.
'Sorbet' -tulppaanit kukkivat nyt kaikki: ne, jotka ovat kukkapenkissä ja ne, joiden sipuleita en huomannut poistaa kivipolkua tehdessäni.

Kasvimaalla oli tapahtunut salaattiräjähdys. Toivottavasti emme muutu pupuiksi näitä ja yhtä komeaksi röyhähtänyttä rucolaa mussuttaessamme.
Toisessa lavassakin kasvaa jotain. Sieniä en ole kylvänyt. Pohjalle on kai mennyt joku laho puunkarahka kompostin mukana. Voikukat kasvavat ihan omin avuin, mutta onneksi seassa on myös palsternakkaa ja retiisiä.
Päivin luota hotelliin mennessämme tapasin hyvin pikaisesti Päivänpesän elämää -blogin Katjan, jolle meni myös yksi juhannuspioni. Katja yllätti minut hyvin iloisesti kassillisella taimia, joille oli hauska automatkojen aikana miettiä sopivia paikkoja. Sain häneltä mm. punaista bellistä, mysteeriesikon, salkoruusu 'Nigran' sekä kirahvinkukan. Olisi ollut mukava jutella pidempäänkin Katjan kanssa, mutta meillä kummallakin oli kiire. Toivottavasti joskus vielä tapaamme! Katjan kasveista bellikset ja esikko on jo istutettu, pionin pidän todennäköisesti syksyyn saakka ruukussa ja muille vielä mietin paikkoja.
Tässä koko Katjan taimiyllätys: takana vasemmalla käärmeenlaukka, takaoikealla valkoinen ruusunätkelmä ja edessä oikealla kuolanpionina ostetun pionin siementaimi.
Toisen reissupäivän vietimme Kotkassa. Ehdimme kiertää puutarhakohteista vain Sapokan, Isopuiston ja Fuksinpuiston, ja auton ikkunasta näimme pari muuta pienempää puistoa. Lasten kanssa kun liikkuu, pitää jättää aikaa myös leikkipuistoille ja ruokatauoille. Lisäksi ohjelmassa piti olla tasapuolisuuden vuoksi myös jotain miesväkeä kiinnostavaa, joten kävimme Merikeskus Vellamossa tutkimassa museoita ja jäänmurtaja Tarmon. Täytyy kyllä sanoa, että olisin voinut viettää itsekin vielä muutaman tunnin pidempään Vellamossa, mutta lapset etenivät sen verran vauhdikkaasti, että ei ehtinyt syventyä tarkemmin näyttelyihin. Kolmas, eli viimeinen reissupäivä menikin sitten Tykkimäessä. Onneksi huvipuisto aukesi vasta klo 11, joten ehdimme sitä ennen käydä Viherpeukaloilla. Pitihän sitä nyt matkamuistoja saada!
Tarhakylmänkukka 'Rubra' vasemmalla, keskellä suklaaminttu 'Chocolate' ja oikealla oregano 'White Spreckled'. Takana tarhaviinikärhö 'Etoile Violette'.
Sain siis vihdoin punaisen tarhakylmänkukan! Taimi on sen verran kookas, että se kukkii varmasti jo ensi keväänä. Istutin sen ja uuden oreganon patiopenkin kärkeen, josta kuoli edellisen tappotalven aikana yksi pieni violetti tarhakylmänkukan siementaimi. Jospa tämä uusi punainen sopisi väriltään kahden violetin kanssa yhteen edes sen verran, ettei tarvitse siirrellä mitään pois. Suklaamintun istutin kasvimaalle betonirenkaaseen. Teeyrttisekoituspussin siemenistä ei ole itänyt yhtään mitään, joten hankin suklaamintun siemensekoituksessa olleen vihermintun tilalle. 'Etoile Violette' pääsi aurinkopenkkiin 'Pernillen' kaveriksi. Ostoslistalla oli nimittäin sen sävyihin sopiva viini- tai tarhaviinikärhö. 'Pernilleä' istuttaessani laitoin ämpärin ja kukkaruukun pitämään kuoppaa osittain auki kaverikärhöä varten. 'Etoile Violetten' istuttaminen olikin siksi todella helppoa: juuret pois kiepiltä, kärhö valmiiksi kaivettuun kuoppaan ja multaa monttu täyteen.
Lapset saivat valita äitini laskuun taimistolta kasvit. Kuopus ihastui punaiseen samettikukkaan ja esikoisen valinta oli harmaakurjenpolvi 'Giuseppii'. Mitähän mummo olisi tuumannut, jos lapset olisivat valinneet mahdollisimman kalliit puun taimet?
Isäntä ja isäni varmaan mielessään miettivät, että naisväen taimistokierros olisi aivan hyvin voinut kestää yhtä kauan kuin lasten kasvien valinta. Kuopus näki samettikukkapöydän minuutin sisällä taimiston porttien sisälle astumisesta ja ilmoitti saman tien, että hän haluaa tuollaisen. Esikoinen keskittyi ostoskärryllä ajelemiseen ja vasta äitini tiedustellessa, minkä kasvin esikoinen haluaisi, osoitti vieressään olevaa kurjenpolvea. Ehkä valintaan vaikutti sekin, että äitini oli juuri ottanut samanlaisen itselleen. Joka tapauksessa valinta oli tehty sekunneissa. Eipä ole muuten varmaan koskaan ennen siinä asuntoautossa kuljetettu suihkun täydeltä kasveja!
Äitini puutarhasta lisättiin kukkakuormaan kivipolun väliin kasvanut aho-orvokki (?), arovuokkoja, valkoista petuniaa sekä pelargoni 'Appleblossom'.
Ja tässä vielä koko auton peräkonttiin matkatavaroiden sekaan sullottu kasvikuorma.
Ai niin, mahdutin mukaan myös laatikollisen vanhempieni pellon reunasta kerättyjä kiviä. Omalla tontilla kun ei ollut riittävästi sopivanmuotoisia murikoita yhteen ennen matkaa aloitettuun projektiin. Siitä lisää sitten paremmalla ajalla. Seuraavaksi taidan lähteä purkamaan blogijonoa, jotta pääsen taas ajan tasalle siitä, mitä puutarhamaailmassa tapahtuu. Reissussa oli kyllä hetkittäin aikaa vilkaista postauksia, mutta kommenttien kirjoittaminen oli kännykällä tuskallisen hidasta. Neljän päivän mittaista jonoa ei siis ole kertynyt luettavaksi, mutta ainakin parin päivän jutut on vielä tutkimatta. Seuraavaan kertaan!

26 kommenttia:

  1. Voi mikä tulijaispaketti! Mahtavasti uusia kasveja, noita on kiva istuttaa. Hyviä valintoja lapsilta :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No on! Katjalta tuli kiva setti minulle aivan uusia kasveja, joille pitää miettiä arvoisensa paikat. Omat hankinnat olin jo etukäteen suunnitellut (ainakin osittain), niin löysivät paikkansa nopeasti. Luulen, että esikoisen kurjenpolvesta saattaa joskus vielä lähteä pieni jakopala äidinkin kukkapenkkiin. Luvan kanssa tietysti! Ja kuopuksen kanssa jo puhuttiin, että samettikukasta voi kerätä siemeniä ja kylvää niitä ensi vuonna. Saa sitten monta tainta samaa väriä.

      Poista
  2. Perheelläsi on ollut hieno retki, kun kaikki saivat nauttia omista kiinnostuksen kohteistaan. Ihaillen katselen taimisaalistasi ja luen kierroksesi monipuolisesta annista. Mikä mahdollisuus tarjoutuikaan vierailla Kottikärryn kääntöpiirin Päivin puutarhassa ja moikata Päivänpesän elämää Katjaa. Ja vierailla Kotkan puistoissa. Ihana retki kerrassaan.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Piti vielä peukuttaa jumaltenkukkapehkoa. Todella upea!

      Poista
    2. Reissusta jäi hyvä mieli kaikille ja varmaan teemme vielä joskus vastaavanlaisen retken johonkin toiseen kohteeseen. Tosin Kouvolastakin jäi vielä esim. Mustilan arboretum taimistoineen kokonaan näkemättä. Kameran muistikortille tallentui parisataa kuvaa reissusta ja ainakin puolet niistä oli Kotkasta. Kunhan postausaiheet alkavat syksyllä/talvella loppua, pääsee laittamaan kuvia puistoista.
      Olimme äitini kanssa todella iloisia, kun Päivi kutsui meidät puutarhakierrokselle. Kumpikin meistä seuraa aktiivisesti Päivin blogia ja oli kiva päästä "päivittämään" päähän luomansa mielikuva puutarhasta. Katjankin kanssa saimme sujuvasti sovittua pikaiset omistajanvaihdostreffit pionille, niin ei tarvinnut postittaa kasvia.
      Kannatti siirtää jumaltenkukka kärhön viereen. Sekin selvästi nauttii kärhöille annetuista lannoitteista ja kiittää komealla kukinnalla. Kotkassa näin jumaltenkukkaa ison kiven päällä olemattomassa multakerroksessa. Olin salaa hyvin tyytyväinen siitä, että omani on paljon komeampi sekä kukkien määrässä että kasvin koossa.

      Poista
    3. Juuri nyt oma puutarha tarjoaa niin runsaasti kerrottavaa, että on viisasta jättää Kotkan puutarhat syksyyn. Laitanpa vinkin jumaltenkukan sijoittamisesta kärhön pariksi "korvan taakse".

      Poista
  3. Varmasti virkistävä ja kiva loma blogiystävien tapaamisineen, kaikkineen. Nyt on paljon hienoja taimia istutettaviksi.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oli tosiaan ja taimikuorma vielä kruunasi reissun. Pääsi heti kotiin tultua istutuspuuhiin.

      Poista
  4. Hienoa kuulla, että retkenne onnistui hyvin ja saitte noin kivoja ostoksia, pojat myös - ovat niin reippaita nuoria miehiä!
    Eipä tullut puheeksi; meiltä olisi saanut myös valita kiviä 😜, enkä kaiken keskellä älynnyt kysyä, olisitteko ottaneet jotain kasvia vaihtokauppana. Seuraavalla tapaamisella sitten.
    Lomaretken jälkeen on aina jännittävää kiertää katsomassa omassa puutarhassa, mitä on tapahtunut matkan aikana. Kiitos Minna.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Reissun alussa teillä vieraillessa lapset olivat vielä melko rauhallisia. Eilen matkalla Kouvolasta mummolaan kävivät jo lievästi sanottuna kierroksilla eikä tämän aamuinen kotimatka parantanut asiaa. No, ehkä se arki pian tasoittuu entisiin uomiinsa.
      Siitä sitä olisi juttua riittänyt pitkään, jos olisin teiltä saakka rahdannut kiviä kotiin! :D Meille oli riittävästi vaihtokauppaa perusteellisessa pihakierroksessa ja päiväkahveissa. Lapsillekin tuli tarpeellinen jaloittelutauko ja saivat hetken aikaa purkaa tarmoaan juoksentelemalla ja tutkimalla paikkoja.
      Puutarhassa oli tapahtunut niin paljon kaikenlaista, ettei oikein tiennyt, mihin suuntaan seuraavaksi suuntaisi. Tein ainakin kolme kierrosta, kun tuli vasta jälkeenpäin mieleen, että jotain jäi vielä tarkistamatta. Sinivaleunikko ei ollut onneksi ehtinyt vielä aukaista ensimmäistä kukkaansa, mutta moni muu oli jo kukassa.

      Poista
  5. Ihana kesälomareissu ja olipa kiva tavata vaikka pidempään emme ehtineet jutella. Reissussa on kiva olla mutta voi miten hyvältä tuntuu palata kotiin ja päästä puutarhaan. Minulla on vielä käymättä viherpeukaloilla.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Toivottavasti vielä joskus näemme paremmalla ajalla :) Kotiinpaluu tuntui kyllä todella hyvältä ja riemua lisäsi myös se, että ruukkukasvit olivat pärjänneet oikein hyvin. En pyytänyt ketään kastelemaan, kun sääennusteet eivät povanneet helteitä.

      Poista
  6. Olipahan tehokas reissu, perheohjelmaa, vaikka mitä käyntejä ja kahden bloggaajan tapaaminenkin mahdutettu samaan! Tässä se nyt tuli todistetuksi, olet tehopakkaus.
    Mahtava taimisaalis, ja ihania matkamuistoja ja muistoja blogiystäviltä!
    Ihana kukallinen kotiinpaluu! Todella kaunista juuri nyt.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tehokkuudesta pitää kyllä antaa kunnia lapsille, jotka heräsivät heti kuuden jälkeen ja pitivät puistokävelyillä melkoista vauhtia. Itsekseni tai äitini kanssa olisimme varmaan jumittuneet koko päiväksi puistoihin ja unohtaneet siinä sivussa syödäkin :D Juuri muuten muistin, että bloggaajatapaamisia oli kolme. Jätimme nimittäin paluumatkalla vielä yhden pionin Keijunkukkaset -blogin Anniinalle.
      Matkamuistot kruunasivat reissun. Nyt minulla on Sailan jouluruusujen lisäksi myös Katjan kasveja puutarhassani.

      Poista
  7. Oi, ihan meidän kulmilla olette käyneet! Kiva, että reissunne onnistui ja jokainen sai mukavia muistoja ja tuliaisia! Kotkassa on hienoja puistoja, joissa aika kuluu istutuksia ihaillen.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mielessä kävi matkan aikana, että lähellä oltiin. Olisi ollut mukava nähdä sinuakin, mutta aika ei vain millään riittänyt kaikkeen. Ehkäpä jollain seuraavalla reissulla sitten :) Kotkan puistoissa olisi voinut viettää useamman päivänkin. Tenavat pitivät sen verran vauhtia yllä, ettei voinut tutkia ihan jokaista yksityiskohtaa.

      Poista
  8. Puutarha siirtyy seuraavaan kukintavaiheeseen todellakin muutamassa päivässä, kun on poissa. Kasvienkin puolesta antoisa reissu. Toivottavasti löydät sopivat kasvupaikat kaikille uutuuksille.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Se on ihan totta! Ja toukokuussa isoja muutoksia voi tapahtua jo vuorokaudessakin. Nyt tahti on sentään pikkuisen hitaampi. Osalle olen jo keksinyt paikat ja varmasti viimeisetkin löytävät pian arvoisensa paikat. Tyhjiä kolosiahan täällä riittää, mutta sitten kun pitäisi muidenkin olosuhteiden täsmätä, niin joutuu vähän pohtimaan.

      Poista
  9. On teillä ollu hyvä reissu, jokaiselle jotakin. Noista Kotkan puistoista miekin haaveilen. Kiva kun lapsetkin saivat omat kukkansa ja oishan se mummo varmaan puutkin maksanu! Ihania reissuja tuommoset.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voin tällä kokemuksella suositella Kotkan puistoissa käyntiä. Olisi ollut kiva viettää niissä aikaa pidempäänkin, mutta lapset pitivät vauhtia yllä. Niin luulen minäkin, että mummo olisi saattanut aivan hyvin maksaa lapsille kalliimmatkin matkamuistot, jos he olisivat ne halunneet.

      Poista
  10. Katsoin ensin, että syklaamisi kukkii upeasti, mutta sehän olikin jumaltenkukka. Lomareissulla on mukava olla, mutta yhtä mukava palata kotiin ihastelemaan puutarhan loistoa ja istuttamaan uusia tulokkaita.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo, niillä on vähän samantapaiset kukat. Kotiin oli oikein mukava palata.

      Poista
  11. Me olimme hieman kauemmin reissussa mummoa auttamassa ja tiedän tunteen kun matkalta tultua pitää tehdä heti puutarha kierros. Mekin toimme mummoilta muutamia kasveja ja osan jo istutinkin maahan. Blogikavereita on mukava tavata tervetuloa myös meitä moikkaamaan jos täällä päin liikutte.
    Minulla on myös puutarhassa paljon saatuja kasveja ja muistoja.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, pidetään tarjouksesi mielessä! On aina kiva nähdä, millainen ihminen löytyy blogin takaa ja vielä jos pääsee pihakierrokselle, niin ei voi parempaa toivoa.

      Poista
  12. Hieno kotiinpaluu puutarhan suhteen ja kuulostaa kovin mukavalta reissultakin, kun olet ehtinyt saada kotiin myös puutarhatuliaisia. Pienten lasten kanssa ei tosiaan ehdi joka paikkaan paneutua sillä intohimolla kuin itse haluaisi. Onneksi huvipuistotkin ovat kivoja paikkoja.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Puutarhatuliaiset kruunasivat mukavan matkan. Onneksi oli kamera mukana, niin pääsee paneutumaan edes kuvien kautta tarkemmin puistoihin. Ehkä joskus pääsee kiertelemään pidemmän kaavan mukaan kukkaistutuksia.

      Poista

Kiitos visiitistä, toivottavasti viihdyit blogini parissa! Voit jättää kommenttiin myös pienen muiston käynnistäsi tai ajatuksia juuri lukemastasi postauksesta. Tervetuloa uudelleen!