Valesinivaleunikko

Sinivaleunikkona viime kesänä ostamani kasvi on saanut kukkansa auki eikä hätkähtänyt edes eilisen runsaista sateista. En edes tiennyt, että sinikukkaisia unikoita on muitakin kuin sinivaleunikko ennen kuin Vaalean vihreää mainitsi asiasta omassa blogissaan. Asiaahan piti selvitellä ja ilmeisesti tämä minun yksilöni onkin tarhavaleunikko, joka on kai sinivaleunikon ja isovaleunikon risteymä. Tähän saavat nyt unikkoasiantuntijat mieluusti heittää kommenttia ja lisätietoa, varsinkin siinä tapauksessa jos puhun nyt täyttä soopaa. Lajikekin olisi kiva tietää, jos sitä on edes mahdollista kuvasta sanoa. Joka tapauksessa kasvi on huikean kaunis ja kukkii juuri sopivaan aikaan, joten lähtöpasseja sille ei tule, vaikka ei aito sinivaleunikko olisi.

Ensimmäinen kukka alkaa olla jo vähän kärsineen näköinen kun toinen on vasta aukeamassa. Lisäksi kummassakin kukkavarressa on vielä sivunuppu tulossa.

Tässä se kärsineempi kukka ylöspäin taivutettuna, jotta kukan koko ja heteiden kirkkaankeltainen väri näkyisi paremmin.

Loistokärhö 'Omoshiro' taitaa aloittaa isokukkaisten kärhöjen kukinnan hyvissä ajoin.

Aurinkopenkin etukulmauksessa espanjansinililjat yrittävät nostaa kukkansa "heinien" läpi. Retkottavat korret ovat kevätkurjenmiekan lehtiä ja pystymmät sinikatanaa. Yksi niistä on muuten jo nupullaan.

Aurinkopenkissä mellasti keväällä vesimyyrä. Yritin monta kertaa tallomalla tutkia, ettei se vain ole mennyt viime syksynä istuttamani pitsipihlajan kimppuun, mutta tunneli tuntui päättyvän koivuangervon juureen. Angervojen vihertyessä kävi selväksi, että keskimmäisen juuria on varmasti syöty eikä pihlajakaan puhjennut lehteen. Pelkäsin jo, että koko puu on kuollut, mutta onneksi latvaoksia raaputtamalla löytyi kuoren alta vihreää. Eilisen runsas sademäärä pehmitti kukkapenkkiä sen verran paljon, että löysin upottavan kohdan angervon ja pihlajan välistä. Kyllä oli ankea startti pienelle puulle, kun syksyn viime hetkinä tuli istutetuksi tontin tuulisimpiin osiin ja sitten vielä vesimyyrä käy popsimassa juuria. Onneksi ihan kaikkia ei ole syöty, sillä puu oli jo keväällä tiukasti maassa kiinni. Nyt viimeisen viikon aikana pariin oksaan on ilmestynyt pieni vaaleanpunainen silmu.

Kurjenmiekkojen ja pikkuampiaisyrtin välissä on koivuangervon raasku. Vähän eri vauhtia on lähtenyt vihertymään kuin kaverinsa.

Tässä isompi pitsipihlajan silmuista. Taustalla mm. pikkuampiasyrttiä, ukkolaukkoja ja bellistä.

Tälle puutarhurille rankkakaan sade ei ole este. Kävin eilisaamuna tyhjentämässä pikakompostorista puolivalmiin massan kottikärryyn ja aloitin puutarhakompostorin viimekesäisen tavaran kääntämistä tyhjennetylle puolelle ennen kuin alkoi satamaan. Tarkoitus oli käyttää pikakompostorin tuotos puutarhakompostin vauhdittamiseen ja mieluummin olisin tehnyt homman ennen sadetta. Pari lapiollista ehdin heittää kottikärryistä puutarhakompostiin kun alkoi yhtäkkiä sataa aivan kaatamalla. Juoksin sisälle ja seurasin hetken aikaa sadetta. Merkkejä laantumisesta ei tullut, joten vedin kuravaatteet päälle ja lähdin jatkamaan hommia. Kottikärry oli jo puolillaan vettä siinä vaiheessa. Sain kuitenkin koko puutarhakompostin käännettyä ja tulipahan kasteltuakin puolivalmis multa kun kippasin kottikärrystä viimeiset kuravellit keon päälle. Tämän kevään kitkentäjätteet ja muut töryt pääsivät kompostin vierestä tyhjennetylle puolelle ja myöhemmin tällä viikolla käyn hakemassa työkaverin tallilta tuoretta hevosenlantaa vauhdittamaan maatumista.

Pensasryhmän päädyssä kukkii pikkusydän 'Albaa' sekä pikkuampiaisyrttiä. Sorjalaukka 'Mount Everestit' nousevat pensaiden seasta korkeuksiin.

Etupihan puolelta laukkojen lehtiä ei näy toisin kuin talon puolelta. Eikä näkyisi oikein talonkaan puolelta, ellei kaksi isointa pikkujasmiketta olisi kärsinyt talvesta. Kummastakin kuivui puolet pensaasta.

Kasvit tykkäävät ilmeisesti aiheuttaa yllätyksiä ja joskus ylimääräistä vaivaakin. Mongolianvaahtera palellutti suunnilleen joka ikinen talvi osan latvoistaan aurinkopenkissä asustellessaan eikä oikein kasvanutkaan. Lisäksi sen syysväri olikin keltainen eikä sellainen leiskuvanpunainen, mitä toivoin. Niinpä kaivoin sen pois ja istutin pitsipihlajan tilalle. Mietin jo syksyllä vaahteralle uutta paikkaa, mutta viimein viskasin sen puutarhakompostoriin suunnilleen päällimmäiseksi. Ajattelin, että eihän se siinä selviä, kun ei selvinnyt kukkapenkissäkään. Väärin luulin, sillä ainoastaan kaksi lyhyttä oksankärkeä oli paleltunut ja melkein joka oksassa on tulossa kukkia, vaikka se köllötteli koko talven kasan päällä kyljellään juuret paljaina. Moinen sitkeys piti tietenkin palkita ja istuttaa vaahtera maahan.

Vanhoista penkeistä ei löytynyt tilaa, joten entistä oli laajennettava. Tuossa kohdassa oli viimesyksyinen multakasa jo valmiina, joten nurmikkoa ei tarvinnut poistaa kuin pikkuisen.

Vältyin vaahteran ansiosta lopun multakasan siirtämiseltä, maan tasoittamiselta ja uuden nurmikon kylvämiseltä, mutta joudun vielä kaivamaan noin kolmen metrin mittaisen kaivannon penkin jatkeen takaosaan ja upottamaan sinne muovin. Kunnan puolelta hyökkää nimittäin sen verran tuuhea kasvusto valvattia, leskenlehteä ja muuta rikkaruohoa, että niitä saisi olla jatkuvasti kitkemässä kukkapenkistä ilman estämistä. Lisäksi pitää keksiä jotain kasvia mongolianvaahteran ympärille ja vähän siirrellä entisiä penkin reunuskasveja uuteen etureunaan ja viimeistellä nurmikon ja kukkapenkin rajaus. Toivottavasti mongolianvaahtera älyää arvostaa saamaansa erityishuomiota eikä enää kiukuttele typerillä latvan palelluttamisilla tai muilla oikuilla. Nykyinen paikka on ainakin aurinkopenkkiä suojaisampi, jos tuulisuus ei ollut vaahteran mieleen.

Eipä tästäkään kuvasta saa kunnolla selvää vaahterasta, mutta näkee siitä sen verran, että monen talven paleltumiset ovat muotoilleet puusta pensaan.

Ennen lomareissua aloittamani projekti on nyt siinä pisteessä, että pitänee laittaa väliraporttia siitäkin. Tontin laidassa luumutarhan ja varjopenkin välissä on ollut ennen kapeahko nurmikäytävä. Se on ollut hankala leikata ruohonleikkurilla ja usein ainoa reitti sinne on ollut täynnä hakettamista odottavia risuja tai muuta tavaraa. Lisäksi kuunliljat olivat kasvaneet liian suuriksi ja ahdistelivat sekä jouluruusua, että alppiruusua. Sain kevättalvella idean laajentaa luumutarhaa pikkuisen ja peittää jäljelle jäävän kulkuväylän hakkeella. Naapurien kaatamista pihlajista kun oli vielä iso kasa oksia haketettavana. Kukkapenkin kohdan kaivoin mutta hakkeen alle laitoin vain paksulti sanomalehtiä, pahvia ja hajonneita lakanoita. Polku oli lähinnä nurmiheinää ja rönsyleinikkiä, jotka tukahtuvat sinne helposti. Muutamat voikukat kaivoin juurineen pois. Siirsin kaksi kuunliljaa uuteen osaan ja kahdesta paikoilleen jäävästä lohkaisin jo keväällä myyntiin alppiruusun puoleiset osat. Nyt on kaikilla taas tilaa kasvaa.

Uusi alue pilkottaa kuunliljojen edessä. Kivipolusta jäi viikonloppuna vielä viimeinen pätkä kitkemättä. "Pikkuisen" siinä on nyppimistä...

Sopivankokoisia astinkiviä ei kukkapenkin kohdalta löytynyt kuin yksi, joten laitoin toistaiseksi ensimmäisen astinkiven tilalle viisi pienempää. Lopuilla paikalta löytyneillä kivillä reunustin luumutarhan puolen ja tein pienen rappusen polun päätteeksi. Jollain piti nimittäin rajata alkava metsämaasto hoidetusta alueesta ja vähän nostaa kukkapenkkiä, jotta polku ei tule sitä korkeammalle. Esikoinen halusi istuttaa reissutuliaisensa, eli harmaakurjenpolvi 'Giuseppiin' äidin kukkapenkkiin ja ehdottamistani paikoista hän valitsi uuden oikopolun vierustan. Mielestäni paikka oli häneltä hyvin valittu, sillä kurjenpolvi sopii väriltään hienosti hopeahärkkiin ja kuunliljoihin ja matalana se on hyvä kulkuväylän varressa. Seuraavassa kuvassa kurjenpolvi näkyy luumupuun juurella olevien lemmikkien ja astinkiviryppään välissä. Taidan ensi keväänä houkutella esikoisen jakamaan kurjenpolveaan, jotta sillä saadaan peitettyä isompi alue.

Hypätään edellisen kuvan ottopaikasta astinkiviä pitkin vasemmalle nuotiopaikan suuntaan jatkuvalle polulle, niin näkyy paremmin. Mullosalue ja hakkeella katettu osa olivat ennen nurmikkoa.

Tässä vielä lähempää. Olen näkymään hyvin tyytyväinen ja kunhan saan aikaiseksi, jatkan hakepolkua vielä kohti liiteriä niin pitkälle kuin haketta vain riittää.

Nyt toivon, että enimmät vedet olisivat jo haihtuneet tai ainakin tuulessa tippuneet maahan, jotta pääsen tekemään jotain ilman kuravaatteita ja kumihanskoja. Eilinen kun meni kukkapenkkien osalta laiskotteluksi.