maanantai 20. kesäkuuta 2022

Valesinivaleunikko

Sinivaleunikkona viime kesänä ostamani kasvi on saanut kukkansa auki eikä hätkähtänyt edes eilisen runsaista sateista. En edes tiennyt, että sinikukkaisia unikoita on muitakin kuin sinivaleunikko ennen kuin Vaalean vihreää mainitsi asiasta omassa blogissaan. Asiaahan piti selvitellä ja ilmeisesti tämä minun yksilöni onkin tarhavaleunikko, joka on kai sinivaleunikon ja isovaleunikon risteymä. Tähän saavat nyt unikkoasiantuntijat mieluusti heittää kommenttia ja lisätietoa, varsinkin siinä tapauksessa jos puhun nyt täyttä soopaa. Lajikekin olisi kiva tietää, jos sitä on edes mahdollista kuvasta sanoa. Joka tapauksessa kasvi on huikean kaunis ja kukkii juuri sopivaan aikaan, joten lähtöpasseja sille ei tule, vaikka ei aito sinivaleunikko olisi.

Ensimmäinen kukka alkaa olla jo vähän kärsineen näköinen kun toinen on vasta aukeamassa. Lisäksi kummassakin kukkavarressa on vielä sivunuppu tulossa.
Tässä se kärsineempi kukka ylöspäin taivutettuna, jotta kukan koko ja heteiden kirkkaankeltainen väri näkyisi paremmin.
Loistokärhö 'Omoshiro' taitaa aloittaa isokukkaisten kärhöjen kukinnan hyvissä ajoin.
Aurinkopenkin etukulmauksessa espanjansinililjat yrittävät nostaa kukkansa "heinien" läpi. Retkottavat korret ovat kevätkurjenmiekan lehtiä ja pystymmät sinikatanaa. Yksi niistä on muuten jo nupullaan.
Aurinkopenkissä mellasti keväällä vesimyyrä. Yritin monta kertaa tallomalla tutkia, ettei se vain ole mennyt viime syksynä istuttamani pitsipihlajan kimppuun, mutta tunneli tuntui päättyvän koivuangervon juureen. Angervojen vihertyessä kävi selväksi, että keskimmäisen juuria on varmasti syöty eikä pihlajakaan puhjennut lehteen. Pelkäsin jo, että koko puu on kuollut, mutta onneksi latvaoksia raaputtamalla löytyi kuoren alta vihreää. Eilisen runsas sademäärä pehmitti kukkapenkkiä sen verran paljon, että löysin upottavan kohdan angervon ja pihlajan välistä. Kyllä oli ankea startti pienelle puulle, kun syksyn viime hetkinä tuli istutetuksi tontin tuulisimpiin osiin ja sitten vielä vesimyyrä käy popsimassa juuria. Onneksi ihan kaikkia ei ole syöty, sillä puu oli jo keväällä tiukasti maassa kiinni. Nyt viimeisen viikon aikana pariin oksaan on ilmestynyt pieni vaaleanpunainen silmu.
Kurjenmiekkojen ja pikkuampiaisyrtin välissä on koivuangervon raasku. Vähän eri vauhtia on lähtenyt vihertymään kuin kaverinsa.
Tässä isompi pitsipihlajan silmuista. Taustalla mm. pikkuampiasyrttiä, ukkolaukkoja ja bellistä.
Tälle puutarhurille rankkakaan sade ei ole este. Kävin eilisaamuna tyhjentämässä pikakompostorista puolivalmiin massan kottikärryyn ja aloitin puutarhakompostorin viimekesäisen tavaran kääntämistä tyhjennetylle puolelle ennen kuin alkoi satamaan. Tarkoitus oli käyttää pikakompostorin tuotos puutarhakompostin vauhdittamiseen ja mieluummin olisin tehnyt homman ennen sadetta. Pari lapiollista ehdin heittää kottikärryistä puutarhakompostiin kun alkoi yhtäkkiä sataa aivan kaatamalla. Juoksin sisälle ja seurasin hetken aikaa sadetta. Merkkejä laantumisesta ei tullut, joten vedin kuravaatteet päälle ja lähdin jatkamaan hommia. Kottikärry oli jo puolillaan vettä siinä vaiheessa. Sain kuitenkin koko puutarhakompostin käännettyä ja tulipahan kasteltuakin puolivalmis multa kun kippasin kottikärrystä viimeiset kuravellit keon päälle. Tämän kevään kitkentäjätteet ja muut töryt pääsivät kompostin vierestä tyhjennetylle puolelle ja myöhemmin tällä viikolla käyn hakemassa työkaverin tallilta tuoretta hevosenlantaa vauhdittamaan maatumista.
Pensasryhmän päädyssä kukkii pikkusydän 'Albaa' sekä pikkuampiaisyrttiä. Sorjalaukka 'Mount Everestit' nousevat pensaiden seasta korkeuksiin.
Etupihan puolelta laukkojen lehtiä ei näy toisin kuin talon puolelta. Eikä näkyisi oikein talonkaan puolelta, ellei kaksi isointa pikkujasmiketta olisi kärsinyt talvesta. Kummastakin kuivui puolet pensaasta.
Kasvit tykkäävät ilmeisesti aiheuttaa yllätyksiä ja joskus ylimääräistä vaivaakin. Mongolianvaahtera palellutti suunnilleen joka ikinen talvi osan latvoistaan aurinkopenkissä asustellessaan eikä oikein kasvanutkaan. Lisäksi sen syysväri olikin keltainen eikä sellainen leiskuvanpunainen, mitä toivoin. Niinpä kaivoin sen pois ja istutin pitsipihlajan tilalle. Mietin jo syksyllä vaahteralle uutta paikkaa, mutta viimein viskasin sen puutarhakompostoriin suunnilleen päällimmäiseksi. Ajattelin, että eihän se siinä selviä, kun ei selvinnyt kukkapenkissäkään. Väärin luulin, sillä ainoastaan kaksi lyhyttä oksankärkeä oli paleltunut ja melkein joka oksassa on tulossa kukkia, vaikka se köllötteli koko talven kasan päällä kyljellään juuret paljaina. Moinen sitkeys piti tietenkin palkita ja istuttaa vaahtera maahan.

Vanhoista penkeistä ei löytynyt tilaa, joten entistä oli laajennettava. Tuossa kohdassa oli viimesyksyinen multakasa jo valmiina, joten nurmikkoa ei tarvinnut poistaa kuin pikkuisen.
Vältyin vaahteran ansiosta lopun multakasan siirtämiseltä, maan tasoittamiselta ja uuden nurmikon kylvämiseltä, mutta joudun vielä kaivamaan noin kolmen metrin mittaisen kaivannon penkin jatkeen takaosaan ja upottamaan sinne muovin. Kunnan puolelta hyökkää nimittäin sen verran tuuhea kasvusto valvattia, leskenlehteä ja muuta rikkaruohoa, että niitä saisi olla jatkuvasti kitkemässä kukkapenkistä ilman estämistä. Lisäksi pitää keksiä jotain kasvia mongolianvaahteran ympärille ja vähän siirrellä entisiä penkin reunuskasveja uuteen etureunaan ja viimeistellä nurmikon ja kukkapenkin rajaus. Toivottavasti mongolianvaahtera älyää arvostaa saamaansa erityishuomiota eikä enää kiukuttele typerillä latvan palelluttamisilla tai muilla oikuilla. Nykyinen paikka on ainakin aurinkopenkkiä suojaisampi, jos tuulisuus ei ollut vaahteran mieleen.

Eipä tästäkään kuvasta saa kunnolla selvää vaahterasta, mutta näkee siitä sen verran, että monen talven paleltumiset ovat muotoilleet puusta pensaan.
Ennen lomareissua aloittamani projekti on nyt siinä pisteessä, että pitänee laittaa väliraporttia siitäkin. Tontin laidassa luumutarhan ja varjopenkin välissä on ollut ennen kapeahko nurmikäytävä. Se on ollut hankala leikata ruohonleikkurilla ja usein ainoa reitti sinne on ollut täynnä hakettamista odottavia risuja tai muuta tavaraa. Lisäksi kuunliljat olivat kasvaneet liian suuriksi ja ahdistelivat sekä jouluruusua, että alppiruusua. Sain kevättalvella idean laajentaa luumutarhaa pikkuisen ja peittää jäljelle jäävän kulkuväylän hakkeella. Naapurien kaatamista pihlajista kun oli vielä iso kasa oksia haketettavana. Kukkapenkin kohdan kaivoin mutta hakkeen alle laitoin vain paksulti sanomalehtiä, pahvia ja hajonneita lakanoita. Polku oli lähinnä nurmiheinää ja rönsyleinikkiä, jotka tukahtuvat sinne helposti. Muutamat voikukat kaivoin juurineen pois. Siirsin kaksi kuunliljaa uuteen osaan ja kahdesta paikoilleen jäävästä lohkaisin jo keväällä myyntiin alppiruusun puoleiset osat. Nyt on kaikilla taas tilaa kasvaa.

Uusi alue pilkottaa kuunliljojen edessä. Kivipolusta jäi viikonloppuna vielä viimeinen pätkä kitkemättä. "Pikkuisen" siinä on nyppimistä...
Sopivankokoisia astinkiviä ei kukkapenkin kohdalta löytynyt kuin yksi, joten laitoin toistaiseksi ensimmäisen astinkiven tilalle viisi pienempää. Lopuilla paikalta löytyneillä kivillä reunustin luumutarhan puolen ja tein pienen rappusen polun päätteeksi. Jollain piti nimittäin rajata alkava metsämaasto hoidetusta alueesta ja vähän nostaa kukkapenkkiä, jotta polku ei tule sitä korkeammalle. Esikoinen halusi istuttaa reissutuliaisensa, eli harmaakurjenpolvi 'Giuseppiin' äidin kukkapenkkiin ja ehdottamistani paikoista hän valitsi uuden oikopolun vierustan. Mielestäni paikka oli häneltä hyvin valittu, sillä kurjenpolvi sopii väriltään hienosti hopeahärkkiin ja kuunliljoihin ja matalana se on hyvä kulkuväylän varressa. Seuraavassa kuvassa kurjenpolvi näkyy luumupuun juurella olevien lemmikkien ja astinkiviryppään välissä. Taidan ensi keväänä houkutella esikoisen jakamaan kurjenpolveaan, jotta sillä saadaan peitettyä isompi alue.

Hypätään edellisen kuvan ottopaikasta astinkiviä pitkin vasemmalle nuotiopaikan suuntaan jatkuvalle polulle, niin näkyy paremmin. Mullosalue ja hakkeella katettu osa olivat ennen nurmikkoa.
Tässä vielä lähempää. Olen näkymään hyvin tyytyväinen ja kunhan saan aikaiseksi, jatkan hakepolkua vielä kohti liiteriä niin pitkälle kuin haketta vain riittää.
Nyt toivon, että enimmät vedet olisivat jo haihtuneet tai ainakin tuulessa tippuneet maahan, jotta pääsen tekemään jotain ilman kuravaatteita ja kumihanskoja. Eilinen kun meni kukkapenkkien osalta laiskotteluksi.

24 kommenttia:

  1. Hyvin kukkii sinisenä tarhavaleunikko. Tuossa on ihana puoli se, että minulla juurakko on säilynyt kuten perenna ja olen sitä myös pystynyt vähän jakamaankin. Se oikea sinivaleunikko onkin varmasti vähän ailahtelavampi luonteeltaan. Hyvin teit hommia sateellakin. Joskus sade ei haittaa, joskus taas sitä pakenee mielellään sisätiloihin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Nyt kun muistelen, niin se, jolta tuon unikon ostin, sanoi myös jakaneensa sitä monia kertoja. Jakopaloja ne minunkin kaksi tainta olivat. Ehkä onkin parempi omistaa tuo tarhavaleunikko kuin se aito sinivale, niin ei tarvitse jännittää sen selviytymistä niin paljoa. Sen verran hyvin on kumpikin taimistani pullistunut viime kesästä, että varmaan vuoden päästä voin itsekin jakaa niitä vähän.
      Sadekamppeissa oli ihan hyvä käännellä kompostia, vaikka vesi valuikin hiljalleen hihansuusta kumihanskan sisälle ja kasteli alla olleet puutarhahanskat läpimäriksi. Eipähän ollut itikoita ja tuli sopivasti kosteutta kompostiin. Varsinkin tämänkeväinen kasa olikin pysynyt yllättävän kuivana, vaikka vettä on satanut harva se päivä.

      Poista
  2. Kaunis on, oli sitten sinivale tai valesinivale tai mitä tahansa. Tykkäisin itsekin. Jos vielä viihtyy sinivaletta paremmin, kuten Vaalean vihreää kommentissaan toteaa, on kukka monen ihastelun arvoinen.
    Hieno selviytymistarina mongolianvaahterasta. Ilman muuta se ansaitsee tulla istutetuksi. Meidän aidan taakse kunnan istuttamista kolmesta mongolianvaahterasta se laitimmainen rääpälekin on yhä elossa. Kitken sen alta rikkaruohoja, jotta pikkuisen ei tarvitse kilpailla voimasta. Puistossa kulkijat ihmettelevät, miksi siellä pyllistelen. Kerron, jos tulevat riittävän lähelle. Verorahoillahan mongolianvaahterat on istutettu, joten tavallaan ne ovat myös meidän - tai ainakin meidän iloksemme.
    Kiveykset, kuunliljat, hakepolku - tosi hienoa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Samaa mietin itsekin. Jos kumpikin unikoista pullistelee samaa tahtia kuin viime kesänä, pääsen ensi vuonna jo jakamaan niitä. Mieluummin minäkin hoivailen kukkapenkeissäni sellaista kaunotarta, joka ei ihan pienimmistä asioista hätkähdä ja ilahduttaa vuosi toisensa jälkeen kuin tempukasta primadonnaa.
      Mongolianvaahtera on kaunis puu ja minua harmitti aika paljon, että tuo oma yksilöni kärsi aina talvista. Jos se olisi kasvanut nätisti, en olisi kaivanut sitä ylös vain keltaisen syysvärityksen takia. Toivon, että se alkaa viihtyä paremmin tuossa uudessa paikassaan. Teidänkin laitimmainen rääpäle lähtee varmasti lähivuosina reippaaseen kasvuun, kun sitä vähän avittelet alkuun.
      Kiitos! Niin minustakin.

      Poista
  3. Kaunis tuo sininen kukka on olipa nyt mikä hyvänsä. Ahkerasti olet hommia tehnyt ja se näkyy.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Onhan se nätti. Kiva olisi saada oikea lajikenimikin sille, mutta pärjään kyllä ilmankin.

      Poista
  4. Samanlaista valetta taitaa olla minunkin sininen unikko, kun nyt jo neljättä vuotta kasvaa ja kukoistaa! On se vaan kaunis! Kaunis on myös kirjavalehtisten kuunliljojen täyttämä alue kivipolkuineen! Huomaan, että itse välttelen noita sadesäitä, kun ei ole enää pieniä lapsia, joiden kanssa sadesää oli monesti se paras sää :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Valeversio taitaakin tämän kasvin kohdalla olla parempi kuin aito.
      Kiitos! Meillä lapset eivät edes halunneet ulos sateeseen :D Joskus pitkän kuivan kauden jälkeen ovat olleet innoissaan kun sataa, mutta nyt on tullut vettä harva se päivä, joten se ei jaksa enää kiinnostaa.

      Poista
  5. Hieno sininen väri on sitten oikeaa tai väärää valetta. Kauniit nuo kuunliljat.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Puhdas taivaansini on vähän harvinaisempi väri kukissa, joten sellainen aina säväyttää.

      Poista
  6. Eikö tärkeintä olekin, että kasvi on kaunis ja sopii paikkaansa, oli nimi sitten mikä hyvänsä :).
    Ahkerointi näkyy ja oli hyvä päätös poistaa loppunurmikko tuosta kohdasta ja antaa alue kukille. Näyttää selkeältä ja kauniilta noin. Kuunliljatkin tulevat esiin hienosti.
    Mongolianvaahteralla oli ehdottomasti sellainen selviytymisnäytös, että kannatti istuttaa se uudelleen.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Onhan se niinkin :)
      Kiitos! Valkokirjavat kuunliljat tulivat nurmikäytävästäkin aika hyvin esille, mutta on se nyt siistimpi kun ei pääse heinikko hapsottamaan. Ja väheni minultakin kaksi kantattavaa penkin reunaa. Ehdottomasti parempi tuo on nyt.
      Toivottavasti mongolianvaahtera viihtyy nyt paremmin tuolla uudella paikallaan. Auringon paistaessa se on pikkuisen lähtenyt lurpottamaan mutta sateessa ja yön jäljiltä ollut ihan virkeänä, eli kaipa se ei hirveästi suuttunut multaan pääsystä.

      Poista
  7. Olipa tuo sitten vale- tai aito sinivaleunikko, niin on kyllä huikaisevan kaunis. Minulla on jo vuosia ollut mielessäni hankkia sinivaleunikkoa, mutta jostain syystä ne on jääneet hankkimatta. Juuri tuollaisia sinisiä sävyjä kaipaan kukkapenkkeihini vaaleanpunaisen rinnalle. Erikoinen tapaus tuo vaahtera. Kasvit osaavat välillä yllättää puutarhurin täydellisesti. Oletpa taas saanut paljon aikaan. Minä päätin pitää tänään etäpäivän voidakseni tehdä tauoilla puutarhahommia. Aamulla vähän epäilytti, tulisiko ennusteiden lupaaman kauniin päivän sijaan sittenkin sadepäivä, mutta onneksi yölliset sateet näyttävät ehkä kumminkin vaihtuvan auringonpaisteeksi. Keksin taas itselleni uutta hommaa ja päätin vaihtaa Ruusupenkin reunuskasvit. Ihan kuin ei muuten olisi tarpeeksi puuhaa... Samalla kertaa onnistuu sentään kätevästi myös Raparperipolun huolto, joka on ehdottomasti tehtävä tänä kesänä tai muuten sammalleimu valtaa pian viereiset kukkapenkit ja raparperilaatat katoavat lopullisesti jonnekin maan syövereihin. Aurinkoista ja puuhakasta päivää! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ainakin tuo valeversio tuntuu olevan hyvin helppo ja kukintaintoinen kasvi. Toinen samansävyinen ja juuri nyt kukintaansa aloitteleva kasvi on sinilemmiö. Kumpikin sopii todella kauniisti vaaleanpunaisiin, tosin tuon valeunikon kaverina on juuri nyt ukkolaukkoja. Ei ehkä ihan paras väripari, mutta enpä taida lähteä kumpaakaan siirtämäänkään kun kerta viihtyvät.
      Toivottavasti ehdit saada tänään paljon aikaiseksi. Minulla jää puutarhan puolella hommat vähän vähemmälle kun on niin paljon kaikkea muuta ohjelmaa. Onneksi isoimmat urakat onkin jo tehty ja vain pienempää piperrystä (kuten kitkeminen) jäljellä.
      Aurinkoista ja puuhakasta päivää sinullekin!

      Poista
    2. Sinilemmiö vaikuttaa myös oikein ihanalta kasvilta. Kiitos vinkistä, lisään sen ostoslistalleni. Ruusupenkin reunuskasvien vaihto jäi eilen tekemättä loppuun, mutta sain sentään Raparperipolun huollon tehtyä. Siinä oli tosin enemmän hommaa kuin ensin ajattelin ja lisäksi kolmen tunnin päiväunet verottivat "vähän" puutarha-aikaa. Nappasin muuten eilen ruokaostosten yhteydessä mukaani luumupuun 'Sinikka'. Hankkijalta ne olivat jo loppuneet, mutta Prismassa niitä oli vinopino (kirjaimellisesti, osa taimista oli nimittäin kasattu lomittain toisten taimien päälle). Istuttamaan en sitä eilen ehtinyt. Onneksi ihan kohta pääsen juhannusvapaiden viettoon ja kunnolla uppoutumaan puutarhaan!

      Poista
    3. Hyvä että löysit 'Sinikan' ja raparperipolunkin ehdit siistiä. Minullakin oli suunnitelmissa hyvin puutarhainen juhannus, mutta saa nähdä, tuleeko niin helteistä, ettei tee mieli puutarhuroida ollenkaan :D

      Poista
  8. Olipa sitten vale tai ihan mikä tahansa, mutta kaunis on tuo sininen unikkosi!
    Minä olen vastaavia yrittänyt monta kertaa, viime vuonna hankittu näyttäisi olevan nyt elossa...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. On se nätti. Toivottavasti omasi on nyt päättänyt kasvaa ja ilahduttaa vaikkapa ensi kesänä runsaalla kukinnalla.

      Poista
  9. Komian färine unikko - oli mikä tahansa. Istutin omat taimet terassipenkkihin, mutta tairat heivata eres yhyren toisehen paikkahan. Jospa eres toises säilyys. Olipas kärhöllä kiirus :) Kivoja yllätyksiä, tuallaaset seleviytymistarinat. Ja taas väheni ruahonleikkuu :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minäkin istutin varmuuden vuoksi taimet eri penkkeihin. Jos ei ole ennen kokeillut jotain araksi tietämäänsä kasvia, on varmempi hajauttaa taimet eri puolille. Löysin hyvän kokoisia nuppuja jo parista muustakin loistokärhöstä, mutta 'Omoshirosta' löytyi suurimmat.
      Väheni ruohonleikkuu ja kanttaaminen yhdellä kertaa! Kumpikin penkinreunus kun olivat ennen muutosta kantattavia. Vaikka tuolla alueella ei nurmen eteneminen kukkapenkkiin ollut varjoisuuden takia mitenkään kovin vauhdikasta, niin olihan siinä silti oma hommansa.

      Poista
    2. Oli pakko käyrä tarkistamas omat kärhöt. Kolomesta löyrin nuppuja, eläköön!

      Poista
    3. No niin! Enkös minä jo aikaisemmin aavistellut, että kyllä ne sinullakin avoimissa kukkivat ;)

      Poista

Kiva kun piipahdit blogissani, jättäisitkö myös viestin käynnistäsi. Tervetuloa uudelleenkin!