tiistai 22. helmikuuta 2022

Vaaleanpunaisia unelmia, osa 3

Paketoidaan se edellinen, hyvin luminen postaus tältäkin puolelta värikylläisiin kukkakuviin ja jatketaan värisarjan parissa. Tällä kertaa vuorossa on hemaisevan vaaleanpunaiset sävyt. Vaaleanpunainen kuuluu suosikkivärieni joukkoon ja siksipä sitä onkin kertynyt meille aika paljon.

Kevään ensimmäisiä vaaleanpunaisia iloja ovat kevättähdet 'Rosea', jotka kukkivat yhtä aikaa kevätkurjenmiekkojen kanssa.
Myöhemmin keväällä kukkivat kerrannaiset 'Finola' -tulppaanit.
Viime keväänä sain nähdä ensimmäiset tarha-alppikärhö 'Pink Flamingon' kukat, joiden punerrus on hyvin hienostunut.
Puistoatsalea 'Satomi' oli viime kevään hankinta (=synttärilahja). Tämä muuten tuoksui aika vahvasti ja kukat olivat mielettömän suuria.
Puistoatsalea 'Tarleena' kukki hieman pienemmin kukin mutta aivan yhtä runsaasti.
Kanadanatsalea 'Violetta' on jo rajatapaus, kuuluisiko väriltään tähän postaukseen vai johonkin muuhun sarjan osaan.
Loistokärhö 'Innocent Blush' punertaa hyvin hennosti. Osa kukista oli viime keväänä kerrannaisia, tosin kärhö oli vasta hankittu. Jännityksellä odotan tulevan kesän kukintaa.
Aivan tavallinen myskimalva ja sen siitepölystä hullaantunut mehiläinen.
Rönsyakankaali 'Rosea' on viime kesän hankintoja.
Ja kruunukärhö 'Purple Dream' myös. Hankinko oikeasti näin paljon kasveja viime kesän aikana?
Loistosalvia 'Rose Queenin' kasvatin Maatuskalta (Selätön puutarhuri -blogi) saamistani siemenistä. Taimia taisi tulla kolme, joista tämä ensimmäinen kukki jo viime kesänä.
Loistokärhö 'Omoshiro' kukki viime kesänä ensimmäistä kertaa.
Pensashanhikki 'Lovely Pink' on nimensä veroinen. Viime kesänä kukinta oli ensimmäistä vuotta runsaampi ja tältä kesältä toivon siltä jo kunnon kukkailottelua.
Vaaleanpunaisten unelmien ystäville lisää lukemista löytyy sarjan ensimmäisestä osasta sekä toisesta. Blogin synttäriarvonta on sunnuntaihin saakka käynnissä, käykäähän osallistumassa. Palkintoina on reilu siemenpaketti sekä syötäviä että kukkivia kasveja. Mukavaa helmikuun viimeistä täyttä viikkoa!

24 kommenttia:

  1. Sieviä hempeilyjä löytyy :) Atsaleat erityisesti osuivat silmiini.
    Vain kolme taimeako sait? Olisi luullut itävän paremmin.....jospa siementävät jatkossa. Hyvää helmikuun loppupuolta :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Atsaleat ovatkin kauniita. Luulen, että loistosalviat olisivat itäneet paremmin, jos olisin laittanut kaikki siemenet hankikylvönä. Syyskylvöt eivät oikein onnistuneet minulla toissa syksynä. Onneksi sain kuitenkin nuo kolme tainta, jotka toivon mukaan talvehtivat hyvin ja kukkivat ensi kesänä. Aion kerätä niistä siemeniä ja kylvää lisää ensi talvena, jotta on varakappaleita mahdollisen tappotalven osuessa kohdalle. Kiitos, sitä samaa! :)

      Poista
  2. Sinulla on tavattoman kauniit atsaleat! Niitä minäkin ihastelen. Ja toivon, että oma pieni atsaleantikkuni suostuu jonakin vuonna kasvamaan. Alkuvuosina ostin pari oikein komeaa ja peurahan ne kalusi maata myöten, eivät siitä toenneet.
    Vaaleanpunainen kevättähti on niin suloinen, onneksi minulla on sitä ja se viihtyy! Ettei tarvitse ihan kateudesta vihertyä. Kärhösi kun ovat meinaan todella kauniita!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi peura, minkä taas meni tekemään! Toivottavasti se pieni tikkusi siitä kasvaa. Yksi mini on minullakin; toin äidiltäni yhden kevätatsalean taivukastaimen ja se on nyt toista talveaan maassa. Viime kesänä se oli melkein 15 sentin korkuinen :D
      Ehkä minulla kärhöt kukkivat runsaammin kuin sinulla, mutta muuten sinulla ei ole kyllä minkään sortin aihetta vihertyä kateudesta. Asia on suorastaan päinvastoin. Bongaan joka vuosi sinun postauksistasi kasveja, joista en ole koskaan kuullutkaan saati sitten tiennyt, että ne voisivat menestyä Suomessa. Ja sitten on se jokakeväinen kevätkateus, kun siellä on jo täysi kevät siinä vaiheessa kun täällä vielä kahlataan vähintään polvia myöten hangessa :D

      Poista
  3. Ihanaisia vaaleanpunaisia, nämä olivat kaikki kauniita. Sinulla atsaleat kukkivat tosi runsaasti, ne näyttävät oikein kauniilta ja toivon hartaasti omien atsaleojeni myös menestyvän ja ilahduttavan samaan tapaan. Purple Dream kärhö on kiinnostanut minua jo aikaisemminkin ja kuvasi vahvisti asiaa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Minusta atsaleat ovat kukkineet istutuksen jälkeen joka vuosi hyvin runsaasti. Uskon siis, että sinullakin ne kukkivat jo tänä keväänä oikein komeasti, jos eivät jänöt ole päässeet syömään nuppusilmuja. 'Purple Dream' on todella kaunis ja kukat ovat myös kookkaammat, mitä olin ennalta arvannut. Hanki ihmeessä heti kun tulee vastaan.

      Poista
  4. Atsalea Satomi alkoi kiinnostamaan. Vaikka en sen tuoksua haistakaan, kukat ovat upeat.
    Omoshirossa taasen on hienoa nuo terälehtien tummemmat rajaukset. Tulppaanikuvia katsellessa herää aina hillitön kevätikävä. Eikä lemmikkit sitä yhtään helpota.
    Purple Dreamista tykkään paljon. Jaksaa kukkia ja kukkia, joka vuosi.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. 'Satomi' onkin todella näyttävä. Sen kukat olivat oikeasti valtavat, varmasti yli viisisenttisiä halkaisijaltaan. 'Omoshiro' on myös kukan taustapuolelta tummempi, mikä varmasti näyttää hienolta sitten kun siinä on kukkia enemmän.
      Toivottavasti minunkin 'Purple Dreamini' kukkii innokkaasti tulevana kesänä. Jänikset vähän maistelivat sitä, joten osa kukinnasta voi olla menetetty, mutta jospa hangen alle olisi jäänyt kukkasilmuja jäljelle.
      Kevätikävä meinaa vähän vaivata aina kun katselee kukkakuvia mutta ei auta hoppuilla. Sieltä se kevät aikanaan tulee.

      Poista
  5. No onpa ihana postaus, kaunottaria kaikki! Tarleena ja Satomi ovat kyllä upeita atsaleoja! Suojaatko sinä atsaleasi keväällä ennen kukintaa? Minulla tahtoo käydä niin, että nuput kuivuvat todella herkästi ja välillä kukinta jää kovin vähäiseksi. Ole suojannut ja jättänyt suojaamatta, mutta silti näitä kuivumisia sattuu. Ah, noita alppikärhöjäkin! Voi tule kesä pian!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! En ole suojannut koskaan atsaleojani auringolta. Kaksi on vieläpä hyvin aurinkoisissa kohdissa eivätkä silti ole kuivattaneet nuppujaan. Voisiko sitten syksyn tai talven säissä olla jotain, minkä vuoksi atsaleojesi nuput kuivuvat jos kerta suojaaminen ei auta? Kuiva syksy, tuulinen talvi tai aurinkoinen kevät kenties? Jos itselläni kävisi noin, testaisin ehkä ensimmäisenä kokeeksi kastella syksyllä yhtä, suojata toisen vaikka havunoksilla ja kolmas jäisi ihan vain oman onnensa nojaan. Sitten voisi keväällä vertailla, millä konstilla oli vaikutusta vai oliko millään ja päästä vähän selville siitä, mikä atsaleoilla on hätänä. Teillä tuskin on vyöhykeongelmatkaan syynä. Jännityksellä odotan, kuinka erityisesti tuo 'Satomi' talvehtii, se kun taisi olla näistä minun atsaleoistani se arimmaksi merkitty.

      Poista
  6. Kylläpä kauniisti atsaleasi kukkivat, myös kaikki muutkin. Tuoksuakin on hyvä olla kasveissa. Toivottavasti jänis ei mahotonta tuhoa oo tehny kärhöllesi! Hyvin kelepovaa rusakoille ja kauriille, myös atsalean nuputkin. Syksyllä verkotettiin kaikki. En tienny tuota rentoakankaaliikin olevan vaaleanpunaisena, miulla on violetti väriltään. Nuo kevättähdetkin ovat kivoja puutarhan keväässä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tuo vaaleanpunainen alppikärhö on vielä sen verran pieni, että on varmasti säilynyt turvassa hangen alla, 'Purple Dreamia' rusakot kävivät vähän typistelemässä, joten ainakin osa kukinnasta on varmaan mennyttä. Huomasin pari vuotta sitten atsalean nuppujen maistuvan rusakoille ja sen jälkeen olen verkottanut kaikki atsaleani kunnolla.
      En tiennyt minäkään aikaisemmin, että rönsyakankaalia on muunkin värisenä kuin sinisenä. Pinkki oli varsin kiva yllätys, vaikka sen lehdet eivät niin hienon värisiä olekaan kuin perinteisen rönsyakankaalin.

      Poista
  7. Ihanat!
    Erityisen ihana on tuo lemmikki, joka siellä täällä aaltoilee. Minulla on sitä mökillä ja olen pikkuhiljaa saanut sitä leveämään myös tänne kotitontille.
    Ja näyttää sielläkin olevan lunta. Aletaanko kasvattamaan jotain erityisen herkkiä kasveja, kun lumisuojasta meillä ei ainakaan puutetta ole? :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Lemmikki kun pääsee vauhtiin, sitä löytyy pian joka puolelta.
      Kävi mielessä itselläkin, että varmaan menisi tänä vuonna joku ykkösvyöhykkeenkin kasvi ihan helposti talven yli kun on tuota lumisuojaa :D

      Poista
  8. Vaaleanpunainen on lempivärini puutarhassa. Tuo Pink Flaningo minulla oli mutta se kuoli yhden kesän jälkeen vaikka paikan piti olla hyvä. Viereiset jalokärhöt selvisivät hengissä. Upeasti kukkivat atsaleat.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minusta tuntuu, että 'Pink Flamingo' on vähän herkempi alppikärhöksi ja kasvaa vähän hitaammin. Ei valtaa joka paikkaa samalla lailla kuin se perinteinen sininen alppikärhö. Jalokärhöt ovat yleensä hyvin turvassa syvällä maan alla, niin lähtevät keväällä luotettavammin kasvuun. Toivottavasti atsaleat kukkivat tänäkin vuonna yhtä hyvin. Viime kevään kukinta oli enemmän taimiston aikaansaannosta muiden paitsi kanadanatsalean osalta.

      Poista
  9. Olen pitkään haaveillut Pink Flamingo -alppikärhöstä. Minulla on itse kasvatettuna tavallista alppikärhöä hennon sininen ja lilahtava. Vaaleanpunainen sopisi niiden seuraan.
    Vaaleanpunaisessa on se hyvä puoli, että sitä voi yhdistellä niin monen muun värin kanssa, ja aina näyttää hyvältä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. 'Pink Flamingo' onkin todella kaunis. Vähän se on ehkä herkempi kuin muut. Olen samaa mieltä: vaaleanpunainen sopii melkein minkä tahansa värin kanssa.

      Poista
  10. Niin kauniita vaaleanpunaisia. ❤️❤️

    VastaaPoista
  11. Ihanat nuo puistoatsaleat, täytyy pistää lajikkeet korvan taakse. Istutin revontuliatsalean toissakeväänä, mutta se ei ole vielä kukkinut, kun nuput kuivui.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ainakin kukiltaan ovat hienoja, talvehtimismenestyksen näkee sitten tämän talven jälkeen. Uskon kyllä, että selviävät hyvin tuolla hangen suojissa. Toivottavasti sinunkin revontuliatsaleasi kukkii tänä keväänä.

      Poista
  12. Ihanan hempeää! Tykkään myös vaaleanpunaisesta puutarhassa. Huomioni kiinnitti Puistoatsalea 'Tarleena', aivan upea!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. 'Tarleena' onkin kaunis. Näin sellaisen kerran Kuopiossa alppiruusupuistossa ja laitoin heti nimen muistiin, jotta osaan hankkia saman itsellenikin.

      Poista

Kiitos visiitistä, toivottavasti viihdyit blogini parissa! Voit jättää kommenttiin myös pienen muiston käynnistäsi tai ajatuksia juuri lukemastasi postauksesta. Tervetuloa uudelleen!