Talvetusraportti kellarista

Aurinkoista helmikuuta! Minulla on tapana käydä tammi-helmikuun vaihteen tienoilla saksimisreissulla kellarissa talvehtivien kasvien luona. Silloin ainakin meillä verenpisarat ja kärhöt alkavat jo heräillä kevääseen ja pullistella silmujaan valmiina kasvuun lähtöön. Jos leikkuun jättää myöhäisemmäksi, ei välttämättä enää raskisikaan napsia kovin paljoa. 

Tarhaviinikärhö 'Pernille' oli kasvattanut jo pitkiä versonalkuja pitkin vanhoja varsia. Oli pakko olla tyly ja typistää se parinkymmenen sentin korkeudelta poikki.

Kärhöjen talvettaminen kellarissa on toisaalta helppoa mutta toisaalta taas todella rasittavaa. Ne talvehtivat erinomaisesti eivätkä vaadi mitään vippaskonsteja. Ne myös lähtevät takuuvarmasti aivan liian aikaisin kasvuun ja ehtivät tehdä aikamoisen sekasotkun ennen kevättä, jos ei osaa olla varuillaan niiden kanssa. Vuosi toisensa jälkeen tulen siihen tulokseen, että niiden vanhat varret pitäisi leikata alas jo syksyllä kellariin viedessä tai viimeistään vuodenvaihteessa. Aina myöhästyn ja sittenpä pitää leikata kauniita silmuja tekevät oksat kompostiin tai yrittää jollain konstilla tukea hontelot versot keväällä ulos viedessä. Sen verran olen oppinut, että leikkaaminen on paljon helpompaa kuin jälkimmäinen vaihtoehto.

Syksyn aleostos, 'Samaritan Jo', oli myös terhakkaasti kasvuun lähdössä.

Loistokärhö 'Miss Bateman' oli tehnyt myös juuresta uutta versoa. Vasta kuvasta huomasin, että ainakin yksi kirvakin on jo herännyt. Pitää käydä pian listimässä se ja mahdolliset sukulaiset.

Jotkut talvettavat verenpisarat valoisassa. Minullakin on joskus ollut yksi eteisessä ja loput kellarissa. Onnistuin kuitenkin eräänä talvena tappamaan komean rungollisen verenpisarani eteiseen. Se pääsi ilmeisesti liian kuivaksi ja heitti siksi henkensä. Koska kellarissa verenpisarat ovat selvinneet hyvin, olen sen jälkeen talvettanut kaikki siellä. Lyhennän niistä pikkuisen latvoja jo syksyllä, etteivät ne veisi liikaa tilaa. Varsinaisen leikkuun teen niille tammikuun lopussa tai helmikuun alkupuolella, milloin nyt sakset sattuvat tarttumaan mukaan kellarireissulle. Leikatessani huomasin, että kaikki leikkuupinnat olivat vihreitä ja joitakin kasvuaan aloittelevia silmujakin oli jo näkyvissä. Yllättävän aikaisin nämäkin heräsivät tänä vuonna, vaikka kellarissa on ollut koko talven ajan vain neljä astetta lämmintä ja pilkkopimeää.

En muistanut ottaa kuvaa lähtötilanteesta, mutta halukkaat voivat käydä vilkaisemassa tästä marraskuun kuvan. Tässä keskimmäinen ja oikeanpuoleinen on jo leikattu ja vasemmanpuoleisestakin pikkuisen.

Leikkaan verenpisaroitani aika rajusti. Kaksi niistä on hyvin pitkiä ja rentoja versoja tekevää lajiketta, joka retkahtaisi rumasti ilman kunnon leikkaamista. Latvon sitä myös keväällä kasvuunlähdön jälkeen. Yleensä leikkaan surutta niin verenpisaroista kuin syyssyrikästäkin kaikki noin kolmea milliä ohuemmat oksat pois. Sen jälkeen alan napsia sieltä sun täältä ohuimpia oksia lyhyemmiksi ja pyörittelen ruukkua ympäriinsä. Lopuksi katson, jos jotain paksumpaa oksaa tarvitsee vielä lyhentää. Pyrin siihen, että kasveista tulisi suht tasapainoiset ja joka suunnalla olisi suunnilleen saman verran oksia. Se ei aina onnistu, mutta yleensä leikkaaminen kuitenkin parantaa niiden ulkonäköä ja saa ne tuuhettumaan. Vielä viime keväänä kaksi verenpisaroistani kasvoi samassa ruukussa, joten ne olivat ehtineet kumpikin kasvaa toispuoleisiksi (edellisessä kuvassa oikean- ja vasemmanpuoleinen). Erotin ne omiin ruukkuihinsa, jotta kumpikin saisi paremmat kasvuolot.

Tässä edellisen kuvan vasemmanpuoleinenkin on leikattu. Vähän hassu käkkyrä, mutta siitä se aikaa myöten tasoittuu. Ehkä... Tai sitten käyn vielä lyhentämässä ylimpiä oksia.

Keskellä kuvaa isossa ruukussa syyssyrikkä, joka sai myös tehdä tuttavuutta saksien kanssa. Sitä en madaltanut juurikaan mutta harvensin vähän ja napsin kaikki ohuet oksat pois.

Koruköynnöksen kanssa jo luovutin; se haluaa lähteä kasvuun ja tehdä sekasotkun. Vieressä olevan hortensian leikkaan vasta keväällä ja silloinkin ainoastaan ne oksat pois, jotka eivät lähde versomaan.

Kun kerta sakset olivat mukana leikkasin samalla gladioluksen mukuloista varret pois ja tarkistin, onko seassa pehmentyneitä mukuloita. Kaikki vaikuttivat olevan kunnossa, samoin daaliat. Lyhensin myös vähän lankaköynnöksen versoja. Osa niistä näytti kuivilta mutta osa oli sen näköisiä kuin eivät olisi kellarissa edes olleet. Kuva epäonnistui, joten todistusaineisto jääköön tällä kertaa väliin. Pelargonit näyttivät olevan elossa mutta niiden leikkaamisella ei ole vielä kiirettä. Leikkaan ne sitten kun tuon ne eteiseen valoisampaan. Sinisarjakin vaikutti olevan elossa. Karjalanneidoista ei tiedä mitään ennen kuin ne tuo sisälle ja on odotellut kuukauden kasvuunlähtöä. On siinäkin kasvi; juurakko näyttää kesät talvet kuivuneelta koppuralta, josta ei edes tiedä, miten päin sen pitäisi ruukussa olla, mutta silti se vain yleensä lähtee pontevasti kasvuun lämpimään päästessään. No, ainakaan se ei aloittele kevättä vielä kellarissa toisin kuin muutama muu talvehtija. Alppiruusuillekin kuuluu hyvää. 55 taimesta vain kaksi pientä on hyvin todennäköisesti menetetty. Kolmen hangen alla talvehtivan voinnista ei voi vielä sanoa mitään mutta 50 yksilöä on kuitenkin selvästi elossa.

Tässä yksi laatikollinen pikkuisia alppiruusuja. Muutkin näyttävät yhtä hyviltä.

Ulkona paukkuu vähän yli -20 asteen pakkanen, joten eipä tee taas mieli ulkoilla. Vähän hankalaa se kyllä olisikaan, sillä lapset saivat jostain pienen flunssan. Nyt tiedän, miltä koronanäytteenottajalta tuntuu, sillä toinen lapsista oli saattanut altistua viime viikolla koronalle ja kotitestejä on sen vuoksi otettu hyvin ahkerasti. Toistaiseksi lapsista otetut 6 kotitestiä ovat olleet negatiivisia, joten ehkäpä koronan lisäksi liikkeellä on myös jotain muuta nuhaa. Testejä tehdessä on käynyt ilmi se, että testipaketit on kasattu miten sattuu ja näytetikut saattavat olla keskenään erilaisia samanmerkkisissä testeissä. Kiva yllätys pakettia aukaistaessa, jos pitää lapsen nenään saada tungettua jättipaksu puikko kun toisessa paketissa on ollut ohut tikku. Yhteen oli myös laitettu vääränkokoinen korkki uuttoliuokseen, joten liuoksen annostelu testauslaitteeseen oli hieman hankalaa. Vähän hupiakin lasten sairastelusta on, sillä esikoinen lähtee kipeänä herkästi kävelemään unissaan. En ehtinyt eilen illalla edes nukkumaan kun kuulin lastenhuoneesta pienen kolahduksen. Löysin esikoisen istumassa kuopuksen tyynyllä ja ohjasin hänet omaan sänkyynsä. Hän virnisteli ja oli hyvin vakuuttunut siitä, että pötköttelee sohvalla ja minä olen Aapo Apina. Meillä oli hyvin mielenkiintoiset keskustelut ennen kuin sain vakuutettua hänet siitä, että hän voi jäädä nukkumaan ihan omaan sänkyynsä. Keneltähän hän on mahtanut periä unissapuhumisen ja -kävelemisen jalon taidon...?