tiistai 25. tammikuuta 2022

Kuusi kuvaa toukokuusta

Toukokuu on kevätkuukausista kaunein ja vetää minusta vertoja alkukesällekin. Silloin meilläkin alkaa vihreys ja kukkaloisto täyttää puutarhan ja illat alkavat olla ihanan valoisia. Linnut laulavat koko ajan enemmän ja itse pääsee nyppimään, hiplaamaan, tutkimaan ja kuopsuttamaan joka päivä jotain uutta kun talven jälkeen kasvit alkavat puskea uutta versoa kukin omaan tahtiinsa. Olinkin hyvin iloinen, kun Saila Saaripalsta-blogista haastoi minut esittelemään omat kuusi kuvaani toukokuusta. Löysin jopa muutaman aiemmin julkaisematta jääneen otoksen, joten kannatti selailla viime toukokuun kuva-arkistoja uudelleen.
Toukokuun alussa kevätkurjenmiekat ja kevättähdet kukkivat runsaimmillaan. Tässä on kolmea erilaista kurjenmiekkaa ja kahta eri kevättähteä.
Toukokuun puolenvälin tienoilla kukkivat edelleen kevättähdet ja niiden seurana lilliputin kokoiset 'Barr's Purple' -krookukset.
Tarhakylmänkukan nuppu ei kaipaa selityksiä, miksi pääsi mukaan toukokuupostaukseen. Kevättähdet tässäkin kaverina.
Luumutarhassa kukki jo aika hyvin viime keväänä. Toukokuun loppupuoli oli viime keväänä hyvin kylmä ja pilvinen.
Narsissit 'Replete' pysyivät näinkin kerrannaisiksi aika hyvin pystyssä vaikka vettä satoi harva se päivä. Ihan oikeassa ylänurkassa kukkii tuomi, yksi toukokuun suosikkejani.
Toukokuun lopussa supatellaan viimeisiä keväisiä salaisuuksia... Tulppaani on 'Hakuun' ja etualan narsissi jo haalistunut 'Replete', taustalla on ehkä 'Princess Zaide'. Lemmikit aloittelevat.
Kiitos Saila haasteesta! Oli erittäin hauskaa päästä selailemaan keväisiä kuvia ja kuvittelemaan mielessä, kuinka kukkia on tänä keväänä varmasti vähintään kaksi kertaa enemmän kuin viime keväänä (ainakin haaveissa...).

20 kommenttia:

  1. Ah, ihanaa, että laitoit nämä toukokuun tunnelmat! Tuomi on tosiaan mahtavan kaunis ja usein kivan muotoinenkin. Ihanat nuo pienet sipulikukat myös, niitä ja kevään valoa odottaa ehkä eniten. Tänään näyttää olevan pilvetön taivas ja asteet juuri hivunneet nollan yläpuolelle, joten hienot kevättalven tunnelmat saavat tuntemaan, että kevät on ihan nurkan takana.
    Kylmänkukan pulleankarvainen nuppu! ♥

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Meidän (tai siis kunnan puolella kasvava) tuomi saisi vain kasvaa pari metriä sivummalla, niin ei jäisi ihan kuusen taakse piiloon. Näkyy se onneksi ikkunaan ja aikaa myöten oksat kasvavat leveämmälle, joten ehkä se pysyy edes jollain lailla näkösällä. Täälläkin oli tänään kaunis päivä ja mukava pikkupakkanen, joka nyt on kyllä laskenut -12 asteeseen. Talvessa siis ollaan ja tukevasti :D Lisääntynyt valo on kuitenkin kiva juttu. Kevät tulee sitten aikanaan, samoin kaikki pienet ja vähän suuremmatkin kevätkukkijat.

      Poista
  2. Että ovatkin ihania nämä toukokuun kuvat. Kevätkurjenmiekkojen runsaus ei sekään huku isompien mahtailuun, kun kasvien määrä ja viherrys on vähäisempää. Tarhakylmänkukan istuttaisin jo yksistään jokakeväisen karvaolemuksen vuoksi.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sanopa muuta! Pienillä kevätkukkijoilla on etunaan muuten vielä ruskeavoittoiset maisemat, josta yksittäinenkin pikku kukka erottuu hyvin. Tuossa aurinkopenkissä tosin kevätkurjenmiekat taitavat olla niitä kevään mahtailijoita. Ne ovat viihtyneet erittäin hyvin. Tarhakylmänkukan pehmoisia nuppuja on ihan pakko käydä aina silittelemässä. Olen levittänyt niitä jo viiteen paikkaan puutarhassani, joten karvapalloja löytyy vähän joka puolelta. Lisää taimia on tulossa tänä keväänä, jos vain siemenet itävät.

      Poista
  3. Upea narsissilajike! Keväällä kukkivat sipulikasvit kyllä ovat aivan ihania. Ne loistavat täydessä värikirjossaan, vaikka muu luonto ei vielä kunnolla ole herännyt talvihorroksestaan.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kerrannaiset narsissit ovat todella kauniita, vaikkakaan eivät mitään parhaita sateisena ja tuulisena keväänä. 'Replete' haalistui minusta kukinnan edetessä kerrassaan hurmaavan väriseksi. Puutarha olisi aika valju ilman aikaisin kukkivia pieniä sipulikasveja.

      Poista
  4. Toukokuussa tapahtuu aina niin paljon kaikkea. Ihanat kevättunnelmat välittyivät.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ällistyttävää, kuinka nopeasti yksi kevätkuukausi voi hujahtaa ohi. Ja toukokuussa pitäisi vielä olla 31 päivääkin! Kummallisesti se tuntuu aina vain parilta viikolta.

      Poista
  5. Oi, toukokuu - hyvä, että julkaisit nämä kuvat polttoaineeksi kevään kaipaukseen. Vaikka talvessakin on puolensa, huomaan jo kaipaavani kovasti kevään ulkotöitä. Voi kun saisin omat kevätkurjenmiekat leviämään ja lisääntymään noin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kukapa ei kaipaisi lapion varteen pääsemistä ja ensimmäisten piippojen etsimistä. Siihen on kuitenkin vielä pitkä aika, joten yritän keskittyä toistaiseksi enemmän talveen ja töihin, jotta ei jäisi aikaa miettiä liikaa kevättä. Meillä kevätkurjenmiekat ovat viihtyneet erinomaisesti ainakin tuossa aurinkopenkin hiekkamullassa täyspaahteessa. Tuohon kohtaan on istutettu 2017 syksyllä vain yksi pussillinen 'Harmonya' (olisiko ollut 15 sipulia?). Syksyllä 2020 taisin istuttaa pussilliset 'Alidaa' ja 'Frozen Planetia' kun 'Harmonyt' olivat lisääntyneet niin hyvin. Olen siirtänyt sipuliryppäitä pariin muuhunkin paikkaan ja tuokin ryhmä jatkuu vielä kuvan ulkopuolelle. Uskon, että sinullakin kevätkurjenmiekat lähtevät leviämään kun kerta minullakin.

      Poista
  6. Kauniita toukokuisia kukkijoita. Upeasti ja runsaasti kukkivat kevätkurjenmiekat.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kevätkurjenmiekat ovatkin viihtyneet todella hyvin tuossa ja niitä on saanut jakaa toisellekin puolelle pihaa. Jännityksellä odotan, lähtevätkö ne villiintymään muuallakin vai onko ainoastaan aurinkopenkissä niille mieluisa paikka.

      Poista
  7. Kauniit toukokuun kukat. Tuo Tarhakylmänkukan nuppu on kyllä super suloinen. Kevätkurjenmiekatkin kovasti kukkii. Monet kerratut narsissit ei satteilla kukkien painoo kestä, hyvä kun nämä lajikkeet pystyssä pyssyy! Ihanat lemmikit.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Myöskään 'Replete' ei kestänyt rankkasadetta kaatumatta mutta pientä tihkua se sieti selvästi paremmin kuin toinen kerrotuista narsisseistani. Kerrottukukkaiset narsissit olisikin varmaan hyvä istuttaa sellaisten kasvien sekaan, jotka lähtevät kasvuun aikaisin ja antavat siten tukea kukintavaiheessa.

      Poista
  8. Vastaukset
    1. Johan sitä vähän kaipailee välillä. Silloin kyllä jäisi huhtikuu ja ensimmäiset pälvipaikat näkemättä :D

      Poista
  9. Kevät on ihanaa aikaa, kuten nämäkin kuvasi osoittavat. Ne ensimmäiset kevätkukat ovat sitä parhautta! Ei ole enää kovin pitkä aika kevääseen.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niin todella on! Ensimmäiset kevätkukkijat aloittelevat täällä yleensä huhtikuun puolenvälin jälkeen ja siihenhän ei ole enää kuin reilu 2,5 kuukautta. Yksi hujaus vain!

      Poista

Kiitos visiitistä, toivottavasti viihdyit blogini parissa! Voit jättää kommenttiin myös pienen muiston käynnistäsi tai ajatuksia juuri lukemastasi postauksesta. Tervetuloa uudelleen!