sunnuntai 24. lokakuuta 2021

Jäinen puutarha häkissä

Viime keskiviikon lumiset maisemat ehtivät hädin tuskin hävitä, kun tänä aamuna oli maa uudelleen valkeana. Seitsemän pakkasastetta takasi sen, että puutarhassa ei tarvinnut hikoilla. Kylmältä tuntui toppavaatteista huolimatta, mutta mieltä lämmitti pilvien raoista satunnaisesti kurkkiva aurinko.

Matalalta paistava aurinko sai sammalleimujen päälle kertyneen lumen ja kuuran kimaltamaan.
Lunta oli nyt reilusti vähemmän kuin keskiviikkona, mutta kivasti sekin vähän valaisi maisemaa ja peitti mustaa maata. Sain vihdoin ja viimein kaikki jänisverkot paikoilleen. Sen verran jouduin tekemään kompromisseja verkotettavien kasvien suhteen, että yhtä vaille kaikki syyshortensiat jäivät ilman verkkoja. Leikkaan ne kuitenkin keväällä melko matalalta alas, joten tuskinpa jänikset saavat liian suurta tuhoa aikaiseksi. Pienimmälle käyn laittamassa jossain vaiheessa kuusenoksia tai jotain muita risuja tyvialueen suojaksi, etteivät talttahampaat syö sitä ihan tapille. Olisi liian suuri urakka käydä hankkimassa pari uutta verkkorullaa vain sitä varten, että ne pitää leikata palasiksi yksittäisten pensaiden suojaamista varten. Myös toinen nietospensaista jäi ilman suojaa, mutta sen saa helposti piilotettua puunlehdillä ja parilla kuusenoksalla. Metsämustikoillekin riitti pieni palanen verkkoa.

Pieni kevätatsalean taimi on ollut verkkorullan sisällä kesät talvet, ettei sitä vain tallo kukaan.
Puistoatsalea 'Illusian' nuppu ja silmut leiskuvat yhtä värikkäinä kuin sen viimeinen lehti.
Majapenkin kuutamohortensia sai oman yksiön.
Takapihalla harrastetaan pääasiassa yhteisasumista. Suunnilleen keskellä kuvaa oleva puistoatsalea 'Tarleena' sai kuitenkin oman häkin, sillä pidempi verkko ei yltänyt ihan sen ympäri.
Paketoin mahdollisimman paljon kasveja saman verkon sisään. Esimerkiksi kärhökaaripenkissä kaikki mustikat, revontuliatsalea ja luumupuu 'Sinikka' sai helposti ympäröityä samaan häkkiin. Samoin pation luona hunajamarjat ja nietospensas. Takapihalla hyödynsin sinne kesällä tehtyjä seinäkkeitä häkkien seininä ja toivon, etteivät rusakot intoutuisi tunkemaan raudoitusverkkojen reikien läpi. Saatan käydä vielä jossain vaiheessa laittamassa muutaman risun todennäköisimpien kulkuaukkojen kohdalle hankaloittamaan pitkäkorvien etenemistä.
Komeamaksaruoho 'Herbstfreuden' ja syysasterin on mukava nojailla verkkoja vasten.
Viikonlopun työlistalla oli verkottamisten lisäksi myös halkohommia. Kuivat halot piti siirtää seinustalta liiteriin, jotta naapurilta saadut pihlajan oksat ja rungot saisi vietyä seinustalle kuivumaan tulevien vuosien polttopuiksi. Isäntä sahasi, minä ja lapset kärräsimme halkoja. Siirsin myös osan talvetettavista kasveista varastosta kellariin. Daalia, gladiolukset ja pari verenpisaraa menivät jo ottamaan talvinokosia, muut vielä odottelevat hetkisen.
Syyssyrikkä on edelleen maassa. Sen vuoro voisi olla ensi viikonloppuna, elleivät lämpimät säät näytä jatkuvan vielä viikkokausia. Kuten kuvasta näkyy, se sietää hyvin pientä pakkasta. Oikeassa reunassa kärhöt ovat saaneet ruskaväriä.
Tarha-alppikärhö 'Albina Plena' on edelleen hailakanvihreä. Sen paleltuneet kukat ovat oikeastaan aika viehättäviä hennosti vaaleanpunertavassa ulkoasussaan.
Päivänlilja 'Stella d'Oro' näyttää vähän lässähtäneeltä. Bad hair day ilmeisesti...
Neidonkurjenpolvi ei kovin runsaasti kukkinut tänäkään vuonna, mutta sen syysväri on vallan mainio lumenkin koristamana.
Pakkaset näyttävät nyt taas väistyvän, joten ehkäpä ehdin vielä tehdä syyskylvöt ennen talven tuloa. Tarkoitus on kylvää ainakin palsternakkaa ja joitain perennoja. Eteisessä olevista kasveista osa pitää siirtää kellariin talviteloille, samoin loput varastossa olevat kasvit. Annan niiden kuitenkin nauttia vielä viimeisistä valonrippeistä ennen muutaman kuukauden mittaista pimeää aikaa.
Ei peltopyy päärynäpuussa, vaan pyy pihlajassa. Lapset bongasivat tämän näyn pari päivää sitten.
Sinitiainen kaverina. Pyy näytti napsivan pihlajan silmuja ja ehkä myös marjoja.
Lokakuun viimeinen viikko alkaa pian. Näin se yksi vuoden pimeimmistäkin kuukausista hiljalleen etenee kohti seuraavaa. Mukavaa alkavaa viikkoa!

16 kommenttia:

  1. Kaikki tuntuvat olevan niin ahkeria vielä ulkosalla. Minä olen jo käpertynyt kutimien kanssa sohvan nurkkaan🤣

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Pakko ahkeroida nyt kun tuli laiskoteltua aikaisemmin :D Kohta on myös edessä todella pitkä tauko kaikista puutarha-askareista, joten pitää käyttää vielä viimeiset tilaisuudet hyväksi.

      Poista
  2. Verkotuksia meilläkin vielä on ja viimesiä kukkasipuleita istuttelen tälläviikolla. Kauniita värejä vielä puutarhassasi on ja mukava kun lapset näkivät pyyn oksalla, sSinitiainen on myös kaunis lintu!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Loppusuoralla ollaan sitten teilläkin. Pyytä näkee aika harvoin muutenkaan, saati sitten taajamapihalla.

      Poista
  3. Meillä verkotukset ovat vielä edessä. Muutoin syystyöt alkavat olla tehtyinä.

    VastaaPoista
  4. Sunnuntain kaunis auringonpaiste pisti vähän vipinää muuten kovin uuvahtaneeseen puutarhuriin. Loput verkot on nyt paikollaan ja täpötäysi kompostikin tuli tyhjennettyä! Se toki jäi luvattoman myöhäiseksi, mutta oli pakko hoitaa ennen talvea, muutoin ei olisi kompostoinnista tullut talvella mitään. Kun istuttaa jänisherkkiä kasveja vieretysten, voi olla taloudellinen kuten sinä, ja saada samalla verkolla monta kasvia suojaan!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Olet ollut ahkera :) Minä tyhjensin pari viikkoa sitten pikkuisen kompostoria, joten vielä ei ole kiire. Pitää sitä kuitenkin vielä ennen talven tuloa tyhjentää, niin pysyy hyvin käynnissä. Yksittäisten kasvien häkittämiseen kuluu hirveästi aikaa ja tukikeppejä. Hyvä vain, jos saa paketoitua useamman kasvin saman verkon suojiin.

      Poista
  5. Hyvin sait verkotettua. Kun jäätä tulee, alkaa talttahampaita kiinnostaa kaikki helposti syötävä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niinhän se on. Nyt ei onneksi enää tarvitse miettiä, milloin atsalean nuput tai mustikan oksat on järsitty.

      Poista
  6. Paketoitu puutarha on helpotus puutarhurille tähän aikaan vuodesta. Saitpa hienon kuvan pyystä pihlajassa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. On todellakin. Nyt jäävät pitkäkorvat nälkäisiksi. Enpä olisi saanut pyystä kuvaa, jos lapset eivät olisi sattuneet katselemaan ikkunasta juuri sopivaan aikaan ulos.

      Poista
  7. Hienoa että olet saanut verkotus hommat pakettiin minulla on vain muutama mitä saa suojan. Meillä on kaikki melkein puutarhan puolella mikä on aidattu. Leikkasin kaksi pallotuijaa ja nyt pitää laittaa niiden ympärille tuet ettei lumi paina niitä pahasti.
    Hieno pyy kuva.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Koko puutarhan aitaaminen säästää monelta vaivalta ja riesalta. Teillä on niin komeita tuijia, että olisi sääli, jos lumi ne rusentaisi. Parempi siis tukea varmuuden vuoksi. Pyytä näkee harvoin, joten oli kiva saada siitä muutama kuvakin todisteeksi.

      Poista
  8. Saanko esittää postaustoiveen, olisi kiva jos tekisit sellainen kysymys-vastaus postauksen jossa vastaisit yleisimpiin tietoihin sinusta ja blogistasi, olisi kiva tutustua paremmin sekä sinuun että blogisi historiaan! ♥

    Raikasta syksyä!

    https://jasukuvaa.blogspot.com/

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Toki saa esittää postaustoiveen, kiitoksia! Olen kertonut itsestäni ja puutarhastani aika paljonkin esimerkiksi näissä haastepostauksissa:

      https://hiidenkivenpuutarhassa.blogspot.com/2019/03/mina-ja-puutarha-kymmenen-faktaa.html
      https://hiidenkivenpuutarhassa.blogspot.com/2020/01/mina-puutarhurina-haaste.html
      https://hiidenkivenpuutarhassa.blogspot.com/search/label/Millainen%20puutarhuri%20olet%3F

      Käväisepäs niistä lukemassa ensi hätään, niin minä mietin sillä aikaa, olisiko vielä jotain mielenkiintoisia (tai vähemmän kiinnostavia) yksityiskohtia, joita voisi paljastaa :) Raikasta syksyä sinullekin!

      Poista

Kiitos visiitistä, toivottavasti viihdyit blogini parissa! Voit jättää kommenttiin myös pienen muiston käynnistäsi tai ajatuksia juuri lukemastasi postauksesta. Tervetuloa uudelleen!