tiistai 5. lokakuuta 2021

Turbomajava lakossa

Johan oli taas viikonloppu! Nyt on kivistykset ja kolotukset nostettu sen verran monta pykälää korkeammalle, että viikko taukoa töiden takia tekee varmasti ihan hyvää. Ennen kuin selvitetään, mitä ihmettä täällä on taas hääritty, niin katsastetaan nopeasti puutarhan kukkatilannetta.

Vielä löytyy kärhöjä kukassa, tosin ei enää mitään runsasta kukkaloistoa. Tämä sitkeä sissi on 'Jan Pawel II'.

Aavistuksen räikeä nelikko rauhoittui hieman kun mysteeripensas violetin syysasterin takana pudotti keltaiset lehtensä. Pian myös asterin edessä oleva oranssi kanadanatsalea on lehdetön.
Naapurin kanssa jo muutaman vuoden ajan hyvin toiminut sopimus puutarhajätteen meille dumppauksesta toimii edelleen. Ihan kaikkea en toki ota (kuten rikkaruohot) mutta puun lehdet ja risut hyvinkin mieluusti. Niitä kun ei omalta tontilta löydy niin paljoa kuin tarve olisi. Nyt ei ole puutetta kummastakaan, sillä naapurit kaatoivat pihaltaan kolme suurta pihlajaa. Ne olivat jo osittain lahoja ja liian lähellä taloakin, joten oli niiden aika lähteä. Raahasin osan risuista liiterin taakse odottamaan haketusta, mutta pian tuli mieleen, että järkevämpihän se olisi raahata haketin lähemmäs risuja.
Ei tässä ehkä ihan yhden pihlajan latvus vielä ole, mutta melkoinen kasa risuja kuitenkin. Keräsin näistä myös ämpärillisen marjoja kuivattavaksi. Jos ne vaikka kelpaisivat linnuille talvievääksi.
Homma toimi hyvin siihen saakka kunnes risuja kitaansa ahmiva turbomajavamme päätti tehdä lakon. En tiedä, tuliko hänelle sitten ähky vai simahtiko kaatopaikkakuormasta pelastettu masiina nyt lopullisesti. Onhan se kyllä melkoisen määrän risuja tässä parin vuoden aikana säksätellyt menemään, mikä on ihan hyvä saavutus jo kertaalleen romuksi luokitellulle laitteelle. Isäntä lupasi katsoa jonain päivänä, josko saisi maaniteltua sitä hereille edes sen verran, että saisi loput risut silputtua. Joka tapauksessa jouduin raahaamaan naapurin tontilta kasan jämät oman tontin puolelle.
Loput risut jätin kahdeksi pinoksi marjapensasalueen laitamille. Haravoin kivituhkan päältä puunlehdet marjapensaiden alle ja tarkoitus oli peittää niitä hakkeella, jotta tuuli ei vie lehtiä saman tien pois. Muutamalta pensaalta nyt jäi hakekerros puuttumaan.
Meidän tontille on tullut aika harvoin niinkään paljoa puunlehtiä, että niitä joutuisi haravoimaan. Ilmeisesti tuulensuunta on ollut syksyisin pääsääntöisesti juuri pois päin tontiltamme, sillä metsän pohja on ollut keltaisenaan lehdistä kun oma nurmikko on melkein putipuhdas. Tänä vuonna kuitenkin varsinkin sivupihalle on satanut melkoisen paljon koivun ja haavan lehtiä. Ainakin patiolta ja poluilta pitää harjata lehdet pois, muualla ehkä mahtuvat maatumaan omine aikoineen. Marjapensaiden välit olen siistinyt jo kahdesti. Naapureilla lehtimäärä on kuitenkin edelleen vähintään tuplasti sen mitä meillä ja niinpä he nytkin toivat valtavan kasan lehtiä minulle. Toinen samanlainen kasa odottaa vielä haravoimista. Luulen, että tänä vuonna taidan joutua ihan miettimään, mihin kaikki lehdet upotan. Puutarhakompostit ovat täynnä ja kasvimaalla pitää etanoiden takia pitää katteissa välivuosi. Koska lehtiä on nyt reilusti enemmän kuin normaalisti, ajattelin kokeilla, kuinka ylimääräiset kompostoituvat tyhjissä multasäkeissä talven aikana.
Naapureilta tullut ensimmäinen annos puunlehtiä. Jemmasin ne suopuutarhan laitaan kuunliljoja odottavalle mullokselle. Kuva on otettu ennen kuin jouduin varastoimaan risuja lehtikasan päälle ja vierelle.
Isännällekin tuli pientä puuhaa vapaapäiviksi. Siinä sitä onkin askaretta kerrakseen kun oksaisia pihlajan runkoja yrittää pätkiä polttopuiksi. Ehkä saan vastahakoisimmat pölkyt kukkapenkkikäyttöön...
Ja ihan kuin "risusavotassa" ei olisi ollut tarpeeksi puuhaa, sain jonkun järjettömän tarmonpuuskan ja päätin kaivaa edellisen postauksen ongelmamurikan kokonaan esille ja kokeilla, mitä se tuumaisi pienestä rautakangella kutittelusta. Kivi taisikin olla jo kyllästynyt maan alla möllöttämiseen, sillä suuresta koostaan huolimatta se nousi lopulta aika vaivattomasti pintaan. Kuopus oli suureksi avuksi, sillä hän heitteli montusta nousseita pikkukiviä sitä mukaa montun pohjalle kun sain yhdellä kädellä lapiolla huitomalla edellisiä järkäleen alle. Tyyli oli varmasti taas taattua kotivideomateriaalia, sillä vaikka miten hyvin miettisi tukipisteet ja fysiikan lait kohdilleen, niin mahtijärkäle on aina mahtijärkäle ja hento naisihminen ei massaltaan riitä, vaikka hyppisi rautakangen päällä. Alussa pyysin kuopuksen istumaan kaverikseni rautakangen päähän, jotta saisin edes vähän lisää massaa kiven nurkan nostamiseksi. Sitten kun murikka oli saatu irti maasta, se liikkuikin kevyemmin.
Koska kivi on pinnaltaan tasainen ja lähti nousemaan hyvin, ajattelin kokeilla, saisiko sen vaakatasoon maan pinnalle kärhöportin kanssa samaan linjaan.
Aiemmin arvioimani 60 senttiä kiven leveydeksi ja pituudeksi sekä 50 senttiä paksuudeksi olivat selvästi alakanttiin. Tasainen pinta on kahteen suuntaan 80 senttiä ja paksuutta kivellä on enimmillään 60 senttiä. Onneksi sentään toinen pääty on vain kymmenisen senttiä paksu, sillä muuten kiven nostaminen ilman konevoimaa olisi ollut mahdotonta. Vielä en ole ihan varma siitä, millaiseksi alue muotoutuu, mutta yritän ensin saada kiven samaan linjaan kärhöportin ja sen alta kulkevan polun kanssa. Saaripalstan Sailan ehdotus tallaamista kestävistä maanpeitekasveista tuntuu nyt sen verran houkuttelevalta, että saatan tehdä kiven ympärille ellipsin muotoisen istutusalueen, jonka läpi kulkee polku. Sen verran syvältä tässä on kyllä kaivettu, että istutusalueessa riittäisi syvyys vaikka kärhöille, mutta korkeammat kasvit sotkisivat minusta liikaa alueen ilmettä. En kuitenkaan lyö vielä mitään lukkoon, vaan mietin asiaa uudelleen sitten kun saan kiven pyöräytettyä paikoilleen.
Vielä pitäisi saada viitisentoista senttiä tuupattua vasemmalle. Edessä toinen melko suuri kivi, joka montusta löytyi.
Purppuraheisiangervo ja viipurin punaluumu tarjoilevat nyt hienon väripilkun takapihalle. Kaksi muuta luumua eivät ole vielä ihan näin komeasti värittyneitä.
Suomalainen luontokin osaa tarjoilla upeita ruskavärejä. Tämän näkymän ikuistin auton ikkunasta, joten valitettavasti kuvaan tuli myös häiritseviä heijastuksia.
Äidin puutarhassa alppikärhö kukki kullankeltaisena hehkuvan köynnöshortensian edessä.
Värikylläiseen kuvaan onkin hyvä lopettaa tämä postaus. Voi olla, että pian puut ja pensaat ovat aivan lehdettömiä, sillä ainakin täällä tuuli puhkuu ajoittain melko voimakkaasti. Nautitaan siis väreistä vielä sen hetken kun niitä riittää!

20 kommenttia:

  1. Voihan turbomajava minkä teit kesken kaiken!
    Kyllä te ootte kaikki niin ahkeria että ihtiä hengästyttää. Nuorempana minäki väänsin kiviä, mutta enää ei ole mitään asiaa niihin hommiin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No sanopa muuta! Toivottavasti hän oli vain sitä mieltä että on pienen kahvitauon paikka eikä heittänyt lopullisesti veiviään. Välillä tulee tarmonpuuskia ja kun sääkin suosi, niin mikäs siinä puuhastellessa.

      Poista
  2. Onpa kivillä kokoa. Kieltämättä kärhölle siellä montussa olisi hyvä paikka, kun hurjalla työllä sieltä saat kiven kammettua. Onneksi on aikaa miettiä, mitä haluat paikalle tehdä. Nostan kyllä sitkeydellesi hattua.

    Aika paljon lisäaikaa puolisosi sai jo kaatopaikkaa odottavalle laitteelle. Aina, kun saa toimimattoman koneen toimimaan, on se aina plussaa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitoksia! Häiritsi niin paljon kiven asento, että oli pakko edes kokeilla, saisiko sille tehtyä jotain. Nyt onneksi saa huilata muutaman päivän.
      Haketin on kyllä hintansa jo haukkunut moneen kertaan. Se kun ei maksanut mitään. Toivottavasti sen saa vielä heräteltyä henkiin.

      Poista
  3. Tuo harmittaa, kun joutuu jättämään hyvän työurakan kesken koneiden rikkoutumisen takia :( Ja on se kummallista, miten nuo kivet aina osuvatkin kulkuväylille tai muuten sopimattomaan paikkaan. Teillä on ollut kuopuksen kanssa aikamoinen työmaa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Harmitti kyllä aika paljon, tosin johan tuota olin aikamoisen rupeaman viettänyt risujen hakettamisessa. Ehkä tauko tuli tarpeeseen, vaikka risuja jäi paljon vielä haketettavaksi. Jos olisin kaivanut kiven esille ennen kärhökaaripenkin tekemistä, olisin tehnyt kulkuväylän kärhöportteineen kiven kohdalle. Nyt on helpompi siirtää jättijärkälettä kuin kaikkia kasveja ja polkua. Enpä muutama vuosi sitten arvannut, että näin tässä kävisi :D

      Poista
  4. No voi hittara kyllä sinä naisihmisenä saisit antaa voimakkaampien ahertaa tällaiset työt. Hattua nostan. 🤗

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitoksia! Perheen voimakkaampi jäsen oli silloin töissä kun minulle iski inspiraatio. Fiksusti kun sijoittaa rautakangen ja tukikivet, pärjää vähemmilläkin lihaksilla. Pyydän kyllä lihasvoimat apuun siinä vaiheessa kun pitää siirtää kiveä sivusuunnassa kärhöportin kohdalle. Se vaatii nimittäin enemmän voimaa kuin ylöspäin nostaminen.

      Poista
  5. Kiitos Jan Pavel II-kuvasta, näyttäisi minun mysteerikärhö olevan juurikin tuo. Hienosti sait suuren kiven ylös!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hyvä, jos nimi varmistui. On aina kiva saada kasville lajikenimi. Kiitos! Pari tuntia siinä meni ja vielä pitäisi vähän siirrellä. Nyt se ei sentään ole enää ihan niin syvällä kuin ennen.

      Poista
  6. Minäkin nostan hattua sinnikkyydellesi. Olen itsekin kaivanut sen verran kiviä, että tiedän hyvän tekniikan auttavan ison murikan kampeamisessa ylös maasta.
    Nyt omat työt keskeytyivät toistaiseksi, sillä onnistuin saamaan flunssanpoikasen lapsenlapseltani hänen vieraillessaan luonamme.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Painavia järkäleitä siirrellessä on parempi miettiä tekniikka huolella kuin särkeä itsensä. Pikaista paranemista!

      Poista
  7. No jopas olet uskomattoman järkäleen kaivanut. Siinä tulee kyllä paikat kipeiksi, ainakin minä tulisin 🤍 Ihania syyskuvia myös. Kaunista syksyn jatkoa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Lihakset tuntuvat tosiaan vähän siltä, että jotain on tullut tehtyä :D Kiitos, samoin!

      Poista
  8. No, jopas! Olet sitkeä ja sisukas, kivihommissa niitä ominaisuuksia tarvitaan. Ihan varmasti keksit hyvän sijoittelun kiville, kunhan annat asian vähän hautua.
    Toivottavasti haketin vielä herää toimintakykyiseksi.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä nuo kivet aina jotenkin saadaan sopiviin asentoihin. Jos ei muuten, niin sentti kerrallaan nitkutellen. Katsotaan, saako isäntä hakettimeen eloa

      Poista
  9. Vau, nyt ei todellakaan tarvitse kuntosalille lähteä. Tuollaisen järkäleen pinnalle pumppaamisessa on tekemistä riittänyt. Hyvä sinä. Ja ilman muuta kehut myös kuopukselle. Fyysisen rasituksen helpottaessa varmasti myös kivistys päässä loppuu.
    Toivottavasti siippari saa hakettimen kuntoon. Olisi kiva saada oksat pois nurkista vielä syksyn aikana.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No ei tarvitse! Jälkikäteen huomasi, että treeniä saivat ainakin keskivartalon syvät lihakset, reidet ja käsivarsista sekä koukistajat että ojentajat. Kuopus oli hyvin ahkera apuri. Enpä olisi itse saanut haettua lisää pikkukiviä parin metrin päästä samalla kun istuin rautakangen päällä. Kivistys päässä helpotti paljon siinä vaiheessa kun kivi lähti nousemaan kuopastaan ja oli vieläpä noin tasainen pinnasta. Kelpo materiaalia, vaikkakin vähän työläämmin aseteltavissa.
      Risukasat häiritsevät ehkä enemmän naapurin ikkunanäkymiä kuin meidän, mutta olisi ne silti itsestäkin kiva saada haketettua.

      Poista
  10. Järkälehommat on tuttua puuhaa tässäkin pihassa. Pää punaisena olet varmasti saanut rautakangen kanssa vängätä. Olisi silppurille vielä hommia jatkettavaksi. Toivottavasti tulee vielä kuntoon.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hissun kissun nitkuttelin, tosin hiki tuli siinäkin puuhassa. Silppurissa ei ollutkaan mitään vikaa, autotallin sulake oli vain kärähtänyt :D Oksat on nyt haketettu.

      Poista

Kiva kun piipahdit blogissani, jättäisitkö myös viestin käynnistäsi. Tervetuloa uudelleenkin!