Raskaan työn raatajat

Tulin tässä eräänä päivänä ajatelleeksi, että puutarhassa ahertaa moni muukin kuin pelkästään puutarhuri itse. Erilaisten laitteiden ja puutarhatyökalujen lisäksi mullassa möyrii jos jonkinlaista öttiäistä ja otusta, jotka pitävät maaperän kasvukunnossa. Huoli ja puistatus pois: en penkonut kompostia tai käännellyt kiviä kuvatakseni ötököitä, enkä myöskään tuhlannut muistikortista tilaa hakettimen tai ruohonleikkurin kuvaamiseen. Kunhan vain kaivelin vähän uutta näkökulmaa viime viikonlopun arkisiin puutarha-askareisiin. Ensin kuitenkin pieni kertomus erään pettymyskasvin kohtalosta.

Syysasteri 'Patricia Ballard' eräänä hetkenä, kun aurinko pikkuisen pilkisti pilven raosta. Tämä ei ole se pettymyskasvi, vaan oikea silmänilo säällä kuin säällä.

Mielessäni on viime kesästä lähtien kytenyt ajatus aurinkopenkin mongolianvaahteran hävittämisestä. Jopa VI-vyöhykkeellä kestäväksi tituleeratun kasvin latva on paleltunut täällä IV-vyöhykkeellä jo neljänä talvena eikä puska ole kertaakaan saanut kunnollista syysväriä. Se on myös pudottanut lehtensä ensimmäisten puuvartisten joukossa heti ensihallojen jälkeen. Tänä syksynä näin Saaripalsta-blogissa kuvan punaisena leiskuvasta helmipihlajasta ja innostuin kasvista toden teolla. Perjantaina pyörähdin puutarhamyymälässä ja katselin, josko niitä löytyisi. Pihlajia löytyi jos jonkinmoisia mutta juuri helmipihlajaa ei. Tutkailin muiden esitelappusia ja päätin kokeilla, olisiko pitsipihlaja 'Chinese Lace' sopiva mongolianvaahteran korvaajaksi. Valitsin taimista sen, jonka lehdissä oli mieluisin sävy ja sulloin auton kyytiin. Hinnasta lähti -30%. Taimen olisi ehkä voinut saada vielä halvemmalla, jos olisi malttanut odottaa myöhempään syksyyn, mutta silloin lehtiä ei olisi ollut lainkaan jäljellä. Huomasin muuten puuta istuttaessani, että se oli vartettu. Siitä ei ollut taimilapuissa mitään mainintaa enkä älynnyt nostaa tyvelle kääräistyä myyräsuojusta. No, jospa varteosa ei kuolisi talven aikana.

Naapureiden vuoksi vähän hassu kuvakulma. Pihlaja on tuossa melkein keskellä kuvaa aidan edessä. Se on vähän vaikea havaita, sillä valtaosa punaisista lehdistä karisi auton penkille. Tukikeppejä en vielä laittanut.

Joku muuten voisi valaista enemmän noita pihlajien nimiä. Netistä nimittäin löytyi sellainen tieto, että hubeinpihlajaa kutsutaan joskus nimellä kiinanpihlaja 'Chinese Lace'. Ei siis mitään mainintaa pitsistä muuten kuin lajikenimessä. Ja sitten löytyi sellaista, että pitsipihlaja on Hartolasta löytynyt kotipihlajan muoto. Onkohan tämä minun ostokseni nyt tuo hubeinpihlaja vai pitsipihlaja? Muuta väliä asialla ei minulle ole kuin se, että osaan laittaa oikean nimen kasviluetteloon. Toivottavasti puu viihtyy paikallaan vaahterankäppänää paremmin ja sulostuttaa sekä kauniilla kukinnalla että komealla ruskalla.

Pihlajan ja purppuraheisiangervon lehdet rinnakkain. Kautta likaisten kynsieni, yhdistelmä on minusta aika herkku (puutarhahanskat menivät puuhaillessa näemmä rikki).

Sitten niihin puutarha-apulaisiin. Jemmasin kolmeen tyhjään multasäkkiin pihlajanlehtiä testatakseni, kuinka hyvin ne ovat maatuneet kevääseen mennessä. Maatumista vauhdittamaan laitoin muutamia hevosenlantakikkareita sopivasti kerroksittain lehtien väliin ja lorautin joka säkkiin tilkkasen pikakompostorin suotonestettä. Lehdet olivat onneksi kastuneet sateessa, niin ei tarvinnut laittaa enää vettä lisäkosteutta tuomaan. Kunhan pikakompostorista tulee uutta suotonestettä, kaadan sen vielä lehtien sekaan antamaan lisäboostia. Kompostista tuli mieleen, että istutin valkosipulit. Jemmasin niiden alle kolme ämpärillistä kompostimultaa ja vielä pikkuisen kananlantarakeitakin, niin ei jää ainakaan lannoittamisesta kiinni ensi kesän valkosipulisato. Toki laitoin lavakauluksessa ollutta multaa valkosipulin kynsien alle, etteivät suoraan kompostimullassa kasva. Päälle silputin paleltuneet herneen- ja pavunversot sekä lavakauluksesta poistetut kehäkukat. Myllääpä minkälainen armeija pikkuotuksia tahansa lehtisäkeissä tai valkosipulipenkissä, niin eiköhän kummastakin tule kelpo multaa.

Keväällä hankkimani purppuraheisiangervo 'Tiny Wine' on alkanut muuttua punaiseksi. Ympärillä on nyt vähän sitä sun tätä sekasotkua, mutta ehkä jo ensi syksynä penkki näyttää tasapainoisemmalta.

Oletteko muuten koskaan tulleet katsoneeksi tarkemmin maassa lojuvia lehtiä? Entä oletteko miettineet, kuinka ne talven aikana häviävät lähes olemattomiin? No, maatumalla tietysti, mutta kuinka? Kiinnitin huomiota kukkapenkeissä ja kivipoluilla oleviin siisteihin lehtikimppuihin ja asia alkoi kiinnostaa vallan mahdottomasti. Toki tiesin, että kastemadot vetävät lehtiä maan alle, mutta enpä ollut koskaan tullut tarkemmin miettineeksi, kuinka ne sen oikeasti tekevät. Ja ehkä tänä vuonna meillä on ollut enemmän matoja, joten lehtikasojakin oli sen verran tiheässä, että ne herättivät huomioni.

Tässä on ollut parikin kastelieroa asialla. Kummallekin on riittänyt luumupuun ja koivun lehtiä yöpalaksi.

Pari lehtikasaa purin varovasti ja löysin niistä selvät matosen onkalot. Asiaa piti ihan googlettaa myöhemmin ja sain tietää, että kastemadot tulevat yön pimeydessä maanpinnalle keräämään kaikkea ruuaksi kelpaavaa koloihinsa. Ne keräävät tielleen osuvat irtaimet kasvinosat niin pitkältä kuin kolostaan yltävät. Hännän ne pitävät varmuuden vuoksi kolossa, jotta nopea vetäytyminen turvaan maan sisään olisi mahdollista. Pehmeät kasvinosat madot vetävät saman tien tunneleihinsa mutta kovemmat ainekset jäävät kolon suulle pehmenemään syöntikelpoisiksi. Pehmitystyön hoitavat erilaiset bakteerit ja sienet. Tämän tiedon valossa siis on hyvä jättää kukkapenkkeihin sen verran tiheään puunlehtiä ja muuta roipetta, että kastemadot yltävät helposti niitä tunneleihinsa vetämään. Matojen kohtalosta huolestuneille tiedoksi, että toki kasasin lehdet takaisin matojen tunneleiden peitoksi, ettei niiden tarvitse seuraavana yönä taas kerätä kaikkea uudestaan. Johan se olisi kohtuutonta vaatia kädetöntä, jalatonta ja vielä hampaatonta otusta raahaamaan samoja lehtiä kahdesti vain puutarhurin uteliaisuuden vuoksi!

Neljän madon tunnelit vai yksi astetta ahkerampi maan ilmastaja? Huomatkaa tuo yksi ruskea lehti, joka on vedetty melkein kokonaan mullan alle. Näin se luonnon siivouspartio toimii.

Ne marjapensaiden luo viime viikonloppuna jemmatut risutkin on muuten nyt haketettu. Hakettimessa ei ollutkaan mitään vikaa, autotallin sulake vain oli palanut. Eihän se turbomajava tietenkään toimi, jos piuhan päästä ei tule virtaa. Varmuuden vuoksi katkoin lopuista risuista enimmät haarat pois, jos sulakkeen kärähtämisen syynä olikin liian paksu kimppu oksia kerralla. Tällä kertaa ei palanut sulake ja kaikki marjapensaat saivat mukavan kerroksen haketta juurelle haravoitujen lehtien painoksi. Liiterin nurkalle jäi vielä yksi kasa, mutta sen taidan hakettaa vasta keväällä. Menevät helpommin hakettimen läpi kun eivät ole ihan tuoreita ja voi siitä kasasta vaikka joku siilikin löytää talvipesän paikan itselleen. Tai sitten lehtokotilot... Niitä kun on siitä osasta tonttia pari löytynyt. Ehkä sittenkin haketan risut vaikka marraskuussa, jos sattuu mukava poutasää vapaapäivälle.

Rautakankikin on ahkeroinut. Tämä etualalla oleva kivi nousi ihan itsekseen pintaan sen jälkeen kun yritin haudata sen kohdalle Karon kikkaretta. Kiven muodossa olisi varmaan potentiaalia johonkin jännittävään puutarhan yksityiskohtaan.

Sitten muihin puutarha-aiheisiin jorinoihin. Monena keväänä on ollut mielessä, että olisi pitänyt syksyllä kaivaa helmililjoja ruukkuun, jotta niistä olisi saanut helposti kevätkukat. Tänä syksynä muistin viimein tehdä sen. Nostin yhden jättiläismäisen helmililjamättään ja jaoin sen ruukkuihin. Mättäästä riitti vielä kukkapenkkeihinkin istutettavaksi, vaikka laitoin sipuleita ruukkuihin hyvin reilulla kädellä. Ajattelin kaivaa ruukut hiekkaan, niin ne saa helposti irti jo ennen kuin maa on sulanut. Pitää katsoa keväämmällä, kävisikö hakemassa jonkun ruukun jo kevättalvella eteiseen silmäniloksi vai ottaako kaikki esille vasta sitten kun ruukut saavat olla ulkovarastossa heräilemässä. Yksi vaihtoehto olisi nostaa kevättalvella kaikki kellariin aloittelemaan kasvua ja tuoda niitä sitä mukaa sisälle kun nuppuja alkaa ilmestyä.

Hassusti vain osa sipuleista oli tehnyt lehtiä. Kaikissa ruukuissa on kuitenkin sipuleita vieri vieressä ja vähän päällekkäinkin kun en ihan yksittäiskappaleiksi mätästä hajottanut.

Syyshortensiat ovat yllättäneet minut tänä vuonna. Vaikka syyskuun pakkaset ruskettivat kukat ja aika ison osan lehdistäkin, ovat loput lehdet alkaneet värittyä aika hienosti. 'Prim Whitet' kärsivät enemmän pakkasista ja ovat siksi vähän vaisumpia mutta kumpikin 'Vanille Fraise' on alkanut muuttua oranssin ja purppurankirjaviksi. Ehkä niiden kasvupaikat olivat ratkaisevan askeleen verran suojaisampia ja ne eivät siksi ottaneet niin paljoa osumaa hallaöistä. Osa niidenkin lehdistä on jo karissut, joten väriloistosta jää vain valokuvat ja muisto.

'Vanille Fraisen' syysasu on tällä hetkellä hauskasti kaksivärinen. Tämäkin sopii hienosti taustalla pilkottavaan purppuraheisiangervoon.

Näistä kuvista näkee, että minulla on vielä gladiolukset maassa. Niiden lehdissä alkaa näkyä tuleentumisen merkkejä, joten ne voisi jo nostaa kuivamaan ja odottamaan kellariin vientiä. Ihan jokaikistä mukulaa en aio säilöä, vain isoimmat. Kukkapenkkien  aukkopaikat alkavat olla jo sen verran hyvin kasvitettuja, ettei ole tarvetta hirmuiselle määrälle kesäkukkia. En raski kuitenkaan kaikkia jättää talvenkaan armoille, eihän muutama mukula nyt paljoa tilaa vie...

Kontrasti oranssien ja purppuraisten lehtien välillä on säväyttävä. Ensi kesänä jos saisi hienon ruskan lisäksi vielä kukkiakin.

Kylmää on taas luvassa, joten oletettavasti pian joutuu etsimään värejä menneiden viikkojen ja kuukausien kuva-arkistoista. Siinä vaiheessa kun puutarhan värivalikoima rajoittuu mustan, ruskean, harmaan ja vihreän sävyihin, alkaa aika, jolloin jokainen eteenpäin rämmitty musta päivä on askel kohti valoisampia aikoja. Jos värien katoamisen ja lumen tulon välissä on erittäin pitkä leuto ja sateinen ajanjakso, niin aina voi lohduttautua sillä, että silloin kaikki puutarhassa ahkeroivat pikkuotukset saavat työrauhan ja keväällä kukkapenkit odottavat uuden kasvukauden alkua kuohkeina ja ravittuina.