sunnuntai 9. toukokuuta 2021

Kadonneista oppia -haaste

Sain Betweeniltä Rikkaruohoelämää-blogista mielenkiintoisen ja hyvin hyödyllisen haasteen, jossa on tarkoitus jakaa kokemuksia puutarhasta kadonneista (tai tarkoituksella kadotetuista) kasveista ja katoamisen syistä. Haasteen on aloittanut Puutarhaelon Riitta.

Idänsinililjat eivät sentään ole hävinneet mihinkään, mutta laitoinpahan ensimmäisestä kunnolla kukkivasta ryppäästä kuvan.
Kun aloin käydä läpi muistiinpanojani ja pohdiskella asiaa, huomasin, että meiltä tahtomattani kadonneet kasvit ovat tuhoutuneet ankarina talvina. Väärällä istutuspaikalla en ole saanut mitään kasvia katoamaan lopullisesti. Hämyvuokon kohdalla se kävi jo lähellä, sillä se kutistui vuosi vuodelta vanhalla kasvupaikallaan ja kun viimein päätin siirtää sen toiseen kohtaan, siinä oli enää viiden sentin pätkä juurta jäljellä. Se ei ole kukkinut vielä kertaakaan, mutta jo heti siirtoa seuraavana keväänä se oli kasvanut selvästi kookkaammaksi kuin tänne tullessaan. Toivon, että tänä keväänä se päättäisi esitellä kiitokseksi ensimmäistä kukkaansa. Vielä toistaiseksi se on pitänyt minua jännityksessä, sillä siitä ei näy edes lehdenkärkeä. Tosin valkovuokotkin vasta alkavat heräillä, joten annetaan hämyvuokolle vielä hetki aikaa ilmestyä. Mesimarjalle ja purppurakeijunkukka 'Palace Purplelle' meinasi käydä muuten samoin kuin hämyvuokolle, mutta ne ehdin pelastaa aikaisemmin.

Hämyvuokosta ei ole kuvaa, mutta haltiankukka 'Twilight' ja sen pieni jakopala talvehtivat näin hyvin kuusenoksien suojaamina. Purppurakeijunkukka ja eri lajikkeen haltiankukka näyttävät melkein yhtä hyviltä.
Kohtalokkaaksi monelle kasville kävi toissa talvi, eli 2019-2020. Silloin lämpötila heilahteli parin päivän välein muutaman asteen nollan molemmin puolin. Koska maa oli roudassa, vesisateen sulattamat lumet jäätyivät paksuksi jäälautaksi maanpinnalle. Muutamat arkajalkana pitämäni kasvit, kuten kaukasiantörmäkukka, sinilemmiö, tähtilevisia ja himalajanesikko, selvisivät tästä käsittelystä, kun taas kaikki punahatut, loistosädekukat, tupastiarella ja särkynytsydän sekä osa maksaruohoista, akileijoista, esikoista, belliksistä, ajuruohoista, värimintuista ja nukkapähkämöistä heittivät henkensä. Moni perenna lähti kituliaasti kasvuun eikä mantsuriankärhökään pitänyt talvesta. Se ei näyttänyt viime kesänä minkäänlaista elonmerkkiä ja jännityksellä odotan, suostuuko hänen korkeutensa ilmestymään tänä vuonna näkösälle. Suurin osa loistokärhöistäkin kärsi selvästi, sillä ne lähtivät normaalia myöhemmin kasvuun ja kahta vaille kaikki myös selvästi edellisvuotta harvempina.

Palloesikko on lähtenyt joka kevät vähän kituliaasti kasvamaan. Ehkä viime kesän paikanvaihdos oli sille mieleen, sillä minusta tämä on nyt oikein hyvän näköinen. Nousevatkohan kukat tällä kertaa edes viiden sentin korkeudelle?
Mikä sitten sai edellä mainitsemani arkajalat selviytymään näille korkeuksille erittäin epätavallisesta talvesta? Pelkästään kivikkorinteen hiekkainen maa ja jyrkkä rinne ei ollut ratkaiseva tekijä, sillä mm. maksaruohoja ja nukkapähkämöä kasvoi kivikkorinteen arkajalkojen vieressä. Toisaalta himalajanesikko kasvaa savimultaisessa kohdassa melkein tasamaalla ja se selvisi silti. Lopullinen ratkaisun avain löytyi aurinkopenkistä, jossa olin suojannut purppurakeijunkukat paksulla puunlehtikasalla. Keijunkukkien vierestä samaisen lehtikasan alta löytyi nimittäin täydellisen hyvin talvehtineita belliksiä. Kasan ulkopuolelta käytännössä kaikki bellikset olivat kuolleet. Myös himalajanesikolla oli lehtikasa ja vielä kuusenoksakin talvisuojana, sinilemmiöllä ja kaukasiantörmäkukalla kuusenoksat. Täysi arvoitus on, kuinka tähtilevisia onnistui selviämään ilman mitään suojaa. Ehkä sen kohdalla kävi vain hyvä tuuri. Olen ennenkin levitellyt puunlehtiä arempien kasvien ja varsinkin yksittäiskappaleiden talvisuojaksi ja tämä kokemus osoitti selvästi sen hyödyt ankarina talvina.
Mantsuriankärhö kesällä 2019. Voi kun se nousisi tänä vuonna!
Ja nyt muistin, että onhan minulta kadonnut yksi kasvi, jonka piti olla juuri sopivassa paikassa. Kivikkorinteeseen istutettu marmorimehitähti ei vain tykännyt kasvupaikastaan, vaikka niidenhän pitäisi nimenomaan viihtyä siellä. Arvoitukseksi jäi, mikä sitä kiusasi. Tarkoituksella hävitettyjä kasvejakin meillä on: mainittakoon isoimpana ja haastavimpana tuoksuvatukka, jota on sekä kaivettu että myrkytetty. Kaivaminen tehosi kyllä kun sai joka ikisen juurenpätkän poistettua, mutta hermonsa siinä touhussa menetti. Tuoksuvatukka kun on ankkuroitunut jos ei Kiinaan saakka, niin ainakin hyvin lähelle. Myrkyttäminenkään ei kerta-annoksena tehonnut, mutta kahden ruiskutuksen ja juurakoiden poiston jälkeen siitä ei ole näkynyt enää onneksi jälkeäkään. Teille, jotka mietitte tuoksuvatukan istuttamista, sanon vain, että ÄLKÄÄ MISSÄÄN TAPAUKSESSA TEHKÖ SITÄ!

Puutarhaelon Riitan haaste: Kerro siis, mikä meni pieleen ja miksi. Esimerkkejä voi olla yksi tai useita. Tärkeintä on kerätä huomioita, jotta tänä kesänä meillä menisi paremmin. Haasta kolme seuraavaa. Jätä vastauksestasi kommentti Puutarhaelon huhtikuun Kadonneista oppia -haasteeseen, niin Riitta tietää kerätä kaikki vinkit yhdeksi muistilistaksi. 

Haastan mukaan seuraavat uudet, kivat blogituttavuudet:

20 kommenttia:

  1. Joskus on täysi arvoitus miksi joku kasvi katoaa. Tappotalvi muutama vuosi sitten vei minulta nukkapähkämöt mutta muutama siementaimi ilmestyi kesällä, nyt sitä on lähes ongelmaksi asti.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minunkin nukkapähkämöpenkit on paikattu siementaimilla. Niitä ilmestyi kompostimullan mukana joka puolelle pihaa. Joskus on hyvä, että kasvit tekevät omatoimisesti siementaimia.

      Poista
  2. Tämä on tosiaankin hyvä haaste. Toisaalta on tosi haastavaa keksiä, miksi kasvi katoaa, kuten Katja yllä sanoo.
    Minulla eivät viihdy haltian- ja keijunkukat, kuolevat aina parin vuoden sisään. Samoin palloesikot. Mystistä on. Onneksi on kasveja, jotka viihtyvät, meinaankin ehkä kansoittaa koko tonttini tarhajouluruusuilla :-D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tontti täynnä jouluruusuja ei olisi yhtään hassumpi ajatus. Minulla on viihtynyt hyvin tarhakeijunkukka 'Hans' ja korallikeijunkukka, mutta 'Palace Purple' on kituutellut vuodesta toiseen. Ehkä vihdoin tänä vuonna sekin virkistyisi. Esikoistakin muut viihtyvät, mutta palloesikoiden kanssa on ollut huonompaa tuuria. Ihana valkoinen kuoli toissa talvena, samoin pienemmät violetit. Ainoastaan tuo yksi jäi henkiin eikä sekään ole koskaan onnistunut nostamaan kukkaansa lehtiruusukkeen yläpuolelle. Nyt on toiveet korkealla senkin suhteen.

      Poista
  3. Kiitos haasteesta, vaikuttaa kivalle. Tartun ilomielin aiheeseen. 😊

    VastaaPoista
  4. Meillä ei oo tullu talavituhoja suuremmasti SEN suuren tappotalaven jäläkihin. Yksittääsiä katuamisia kyllä tuloo joka vuasi, jostaki kumman syystä. Toivottavasti mantsuurialaane nousoo, sitä mäki orotan omaltani. Oon kyllä jo kaiken varuuksi teheny siihen jatkosuunnitelman.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Meillä taas SE talvi ei ollut yhtään niin ankara kuin toissa talvi. Tosin eipä ollut niin paljoa kasvejakaan vielä silloin. Toivoisin, että mantsurialainen nousee, sillä lamppu on aika paljas ja tylsän näköinen ilman sitä. Pitää ehkä laittaa jotain yksivuotista kiipeämään toiselta puolelta siltä varalta, että kärhö ei nouse taaskaan.

      Poista
  5. Kiitoksia haasteesta! Tämä onkin mielenkiintoinen, mutta saattaa hieman venähtää loppuviikolle, koska mieleen tule heti asioita, joista löytynee kuvia vanhalta koneelta.
    Ollut myös kivaa ja opettavaista lueskella teidän muiden kokemuksista.:) Mukavaa viikon alkua!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ei kiirettä, teet sitten kun ehdit :) Tämä haaste on todella opettavainen. Minäkin olen saanut muutaman hyvän vinkin toisilta. Kiitos! Mukavaa viikkoa!

      Poista
  6. Onpa ikävää , että menetit noin paljon kasveja toissa talvena.
    Hyviä vinkkejä arkojen kasvien talvisuojaukseen monille puutarhanharrastajille. 😊😊

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Yhtä ikävää kuin se, miten paljon kasveja toiset menettivät silloin muutaman vuoden tällaisena tappotalvena. Toissa talvena vain korostui olosuhteiden erot Etelä-Suomen ja ainakin Savon välillä. Etelässähän oli melkein keski-eurooppalaiset olot eikä talvituhoista tietoakaan.

      Poista
  7. Mystisiä ovat katoamiset - jäätiköt ovat tavallaan ymmärrettävä syy, mutta katoaa niitä kasveja muutenkin. Hyvää pohdintaa, pistää miettimään.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Luonnonvoimille ei mitään mahda, mutta olisi kiva ymmärtää niiden kasvien katoamisen syy, mitkä ovat hävinneet oikeasta kasvupaikasta ja hoidosta huolimatta.

      Poista
  8. Mukava lukea, millaisia kasveja muut ovat menettäneet. Sinulla talvi aiheuttaa kiusaa kasveille. Meillä oli se tappotalvi 2016, jolloin moni kuoli. Muuten talvet ovat olleet aika ystävällisiä. Varmaan kannattaisi enemmänkin käyttää syyslehtiä talvisuojauksessa. Haltian- ja keijunkukkien suhteen onnistuminen tuntuu olevan arpapeliä.
    Toivottavasti mantsuriankärhösi herää ja kukkii komeasti koko kesän.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ei talvi yleensä ole täällä tappioksi, sillä runsas lumi suojaa hyvin niin perennoja kuin pensaita. Lauha ja varsinkin vesisateinen talvi sen sijaan tekee tuhoja, sillä lähes poikkeuksetta maa ehtii täällä jäätyä ainakin pinnasta ja siihen kun tulee jäätä päälle, niin se on menoa sitten. Haltian- ja keijunkukkien sielunelämä on minulle vielä vähän hämärän peitossa, mutta nyt vaikuttaa lupaavalta niidenkin suhteen.

      Poista
  9. Tuo mantsuriankärhö on minunkin suosikki. Se asui mökillä ensin ja kitui. Siirsin sen tänne kotiin ja johan alkoi kasvaa paremmin ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mantsuriankärhö on kaunis kasvi. Hyvä, että sait omasi kukoistamaan. Minä ehdin nauttia omastani vasta kaksi kesää. Näin jälkeenpäin ajateltuna olisi pitänyt laittaa sillekin lehtikasa niskaan toissa talveksi. Ehkä se olisi selvinnyt sen avulla. No, katsotaan, jaksaisiko se nousta tänä vuonna.

      Poista
  10. Talvet eivät ole samanlaisia ja joskus menetykset kasaantuvat joko kovan talven tai rankan kevään myötä ja harmittaahan se. Ei näitä kasveja turhan takia istuteta. Lilat palloesikot viihtyvät minulla aika hyvin, mutta valkoisen menetin, lienee arempaa sorttia.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Onneksi välillä on myös niitä talvia, jolloin ei häviä mitään. En ole toistaiseksi löytänyt viime talven jäljiltä yhtään varmasti menetettyä tapausta. Kovasti toivon, ettei niitä tulisikaan.
      Minultakin valkoinen kuoli toissa talvena, samoin liilan jakotaimet ja pienet siementaimet. Onneksi tuo yksi säilyi juuri ja juuri hengissä. Aikanaan siitä saa sitten uusia taimia.

      Poista

Kiitos visiitistä, toivottavasti viihdyit blogini parissa! Voit jättää kommenttiin myös pienen muiston käynnistäsi tai ajatuksia juuri lukemastasi postauksesta. Tervetuloa uudelleen!