tiistai 24. marraskuuta 2020

Sinivalkoista -haaste

Unelmia ruusuista -blogin Tita haastoi minut juuri sopivalla hetkellä Puutarhahetki-blogista lähteneeseen sinivalkoista-haasteeseen, sillä olin jo mielessäni miettinyt, mistä sitä seuraavaksi postaisi. Ulkona on ohut kerros lumisohjoa, joka ei oikein houkuttele kuvauskierrokselle, joten näin pääsen livahtamaan näppärästi kesäkuva-arkistoihin. Olen osallistunut samaan haasteeseen kaksi kertaa aiemminkin ja kummallakin kerralla valikoin mukaan ainoastaan sellaisia kuvia, joissa on sekä sinistä että valkoista. Samalla linjalla siis jatketaan.

Toukokuinen lumisade hautasi kevätkurjenmiekat ja kaiken muunkin alleen. Veikeitä kuvia silloin kyllä sai, vaikka meillä kevät ei vielä ollutkaan niin pitkällä kuin eteläisemmässä osassa Suomea.

Posliinihyasintin hempeän sinivalkoiset kukat ansaitsevat paikkansa tässä haasteessa vaikka joka vuosi. Erityisesti silloin, kun vesimyyrä oli pupeltanut kaikki loput.
Suloinen krookus 'Pickwick'.
Kummitädin esikot kylki kyljessä.
Valkovuokot ja helmililjat.
Vähän hempeämpi yhdistelmä tulee lemmikeistä ja 'Princess Zaide' -narsisseista.
Keto-orvokki on kuin vesiväreillä maalattu.
Lemmikit ja oravanmarja sulassa sovussa.
Rönsyakankaalin yksittäisissä kukissa erottuu hento häivähdys valkoista, kun tarkkaan katsoo.
Liila vai vaaleansininen? Olkoon kaukasiantörmäkukka 'Perfecta' tällä kertaa sininen, kun kerta kukan keskeltä löytyy vähän valkoista kaveriksi.
Tämä kuva oli ihan pakko laittaa tähän postaukseen, vaikka se on ollut ainakin kahdesti aiemminkin täällä blogissa. Pikkuampiaisyrtit ja päivänkakkarat muodostavat todella sinivalkoisen yhdistelmän.
Viimeiseksi kuvaksi sopii kesäisen hempeä sinipellava taustallaan valkoiset tuoksupielukset.
Haasteen säännöt:
-kerro postauksessasi, kuka haasteen aloitti (Tiiu/Puutarhahetki-blogista)
-tee postaus, jossa sininen ja valkoinen ovat pääroolissa
-haasta kolme tai useampi blogiystäväsi mukaan
-käy kirjoittamassa postauksesi www-osoite Puutarhahetki - Suurien unelmien puutarha -blogin Sinivalkoista-haastepostauksen kommenttikenttään.
-Voit osallistua haasteeseen myös Instagramissa. Merkitse kuvasi silloin #sinivalkoista_haaste ja @puutarhahetki.

Haastan kuvakansioita penkomaan seuraavat blogit:

26 kommenttia:

  1. Ihanat sinivalkoiset kuvat ja suloinen tuo sinipellava! Sinulla onkin runsaasti sinivalkoisen yhdistelmiä puutarhassasi. Kiitos, että osallistuit haasteeseen. Hyvää marraskuun loppua!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sininen ja valkoinen ovat kaunis yhdistelmä, joten niitä tulee joka vuosi vähän vahingossakin lisää. Kiitos, samoin! :)

      Poista
  2. Viimeinen kuva on tosi suloinen ja löytyihän sinulta paljon muutakin kaunista sinivalkoista!
    Kiitos haasteesta, otan sen vastaan. Tosin taas mietityttää, löytyykö aiheesta kuvia :).

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Ihan varmasti löydät kuvia tästäkin aiheesta. Kiva, että otat haasteen vastaan.

      Poista
  3. Oi, tuo kuva narsisseista ja lemmikeistä, miten hyvin sopivat yhteen. Monen monta muutakin kivaa kuvaa sinivalkoisista.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Se onkin todella kaunis yhdistelmä. Jotkut narsissit ovat niin matalia, että suorastaan hukkuvat lemmikkien sekaan, mutta nuo prinsessat nousivat tarpeeksi korkeaksi. Niitä pitääkin saada lisää tuonne.

      Poista
  4. On kyllä ihanaa katsoa kevät- ja kesäkuvia tähän aikaan vuodesta! Minustakin narsissit ja lemmikit on ehkä ihanin kuva, vaikea tosin valita, kun kaikki on niin ihanaa.

    VastaaPoista
  5. Näihin kuviin teki mieli sukeltaa! Kevät <3 Kaipa se sieltä taas tulee...

    VastaaPoista
  6. Sulta löytyy monta sinivalakoosta yhyristelmää :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Löytyyhän noita jokunen ja ensi kesäksi on tulossa taas jokunen lisää :)

      Poista
  7. Sinulla on melkoinen joukko sinivalkoisia kukkia ja yhdistelmiä. Aivan ihana katsella näitä kuvia, joiden siivin pääsee kevään ja kesän valoon.

    VastaaPoista
  8. Kiitos ihanista kuvista ja kiitos haasteesta, minä sen nappaan mukaani !

    VastaaPoista
  9. Uuh, nytpä löytyi narsissi minun mieleeni, 'Princess Zaide'💚 Vieläköhän tuota jostain löytäisi😊 Taitaa mennä kuitenkin ensi syksyyn. Pinnasin kuvan visusti talteen plants that i want kansiooni👍

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Eikö olekin ihana! Iso ja täydellisen puhtaan valkea. Pienitorvisena jaksaa vielä kannatellakin kukkansa aika kivasti. Todellinen Prinsessa!. Minä yritin etsiä tänä syksynä tuota lisää, mutta en löytänyt. Netistä en selaillut. Pitää muistaa lannoittaa noita hyvin, niin jospa lisääntyisivät ahkerasti :)

      Poista
  10. Kauniita sinivalakosia kuvia. Hienoja yhistelmiä sinistä ja valakiita.

    VastaaPoista
  11. Minä ihastuin myös tähän narsissiin. Kauniita kuvia kaikki, mukavaa on katsella mitä on jossain vaiheessa edessäpäin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Tuo narsissi on kyllä kaunis. Yhtä aikaa näyttävä ja herkkä. Kevääseenhän se katse tässä vaiheessa vuotta alkaa jo kääntyä.

      Poista

Kiitos visiitistä, toivottavasti viihdyit blogini parissa! Voit jättää kommenttiin myös pienen muiston käynnistäsi tai ajatuksia juuri lukemastasi postauksesta. Tervetuloa uudelleen!