maanantai 3. elokuuta 2020

Kuvaa kimalainen -haaste

Kimalaiset, ne kaikille tutut pulleat ja pörröiset surraajat, ovat minusta puutarhan tärkeimpiä pölyttäjiä ja niiden määrää tulee seurattua joka kesä. Tänä kesänä päätin laskea, kuinka monta erilaista kimalaista meillä pörrää ja opetella tunnistamaan edes muutaman lajin. Avuksi lainasin kirjastosta Suomen kimalaiset -kirjan, jossa on selkeät tunnistusohjeet eri kimalaislajeille. Kaikkia ei pysty mitenkään tunnistamaan, sillä jotkut lajit ovat hyvin samannäköisiä keskenään, mutta osan tunnistaminen onnistuu (ehkä) maallikoltakin. Pölyttäjien asemaa on nostettu medioissa ja blogeissa useampaankin otteeseen esille tänä vuonna ja olen itsekin osallistunut siihen esittelemällä esimerkiksi hyönteishotelliamme ja sen asukkaita. Nyt nostan esiin puutarhamme kimalaiset ja haastan teidät tekemään saman. Kimalaiset ovat siis haasteen pääpointti, mutta siinä sivussa tulee nostettua esille kimalaisten suosimia kasvejakin. Olen ottanut omat kimalaiskuvani puutarhassa, mutta aivan yhtä hyvin voit kuvata kimalaisia vaikka niityllä tai parvekkeella, tai etsiä niitä erilaisista ympäristöistä. Kuvausympäristöä ei siis ole rajoitettu.
Pensaskimalainen huilaili tarhakeijunkukka 'Hansin' kukkien alla.
Tätä kukasianmaksaruoholla hääräilevää kimalaista en tunnistanut.

Tällä melko kookkaalla kimalaisella oli mahtavan möreä surinaääni, joten uskon sen olevan pitkäsiipikimalainen. 'Hans' on tämänkin mielestä oikein mainio kimalaiskasvi.
Kivikkokimalainen puuhailee kultamaksaruoholla.
Kartanokimalainen pikkusydämellä.
Tämä ritarinkannuksen mettä havitteleva harmahtavasävyinen kimalainen  on todennäköisesti hevoskimalainen.
Kaukasianmaksaruoholla ahkeroiva kimalainen. Usean lajin työläiset näyttävät samalta, joten tarkempi tunnistus ei ainakaan minulta onnistu.
Kangas- tai mantukimalainen suuntaa pikkusydämiin.
Olisikohan tämä ritarinkannuksella ruokaileva yksilö tarhakimalainen?
Meillä on tänä vuonna ollut selkeästi eniten vilskettä tarhakeijunkukka 'Hansin' kukilla. Jos sadepäivänä tulee vartin tauko, saattaa 'Hansien' kimpussa olla jopa 20 kimalaista. Aurinkoisina päivinä kimalaisia löytää runsaasti muistakin kukista. Nyt onkin mielenkiintoista seurata, kuinka tilanne muuttuu, kun loppukesän pörriäismagneetit aloittavat. Pitääkö kukinnan loistokkaimman terän jo menettänyt 'Hans' edelleen pintansa, vai alkaako joku toinen kasvi vetää kimalaislaumat puoleensa? 

Haasteen säännöt:
1. Kuvaa kimalaisia työn touhussa ja laita jokaisesta eri näköisestä pörrääjästä kuva haastepostaukseesi.
2. Kimalaisten lajeja tai roolia kimalaisyhteisössä (kuningatar, työläinen...) ei tarvitse tietää. Kunhan vain joka kuvassa on eri näköinen kimalainen. Halutessasi voit etsiä kimalaisille nimetkin.
3. Haasta vähintään kolme bloggaajaa mukaan.
4. Käy laittamassa haasteen aloituspostaukseen Hiidenkiven puutarhassa -blogiin kommentti, kun olet osallistunut haasteeseen, niin saat postauksesi alkuperäisen haasteen loppuun osallistuneiden listalle.

Haastan tähän seuraavat blogit:

Minun kimalaiskokoelmassani on siis yhdeksän eri kimalaista. Kuinka monta eri näköistä kimalaista sinä bongaat?

Seuraavalta listalta pääset katsomaan haasteeseen osallistuneiden kimalaiskuvia:

45 kommenttia:

  1. Oi oi kuinka paljon kimalaiskuvia! Teillä niitä todella on ja erilaisia. Meillä on edelleen sateista, mutta toivotaan muutamia hellepäiviä ihan jo hyöntaisten eduksi. Kiitos haastavasta haasteesta!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Tiesin kyllä, että meillä on erilaisia kimalaisia, mutta kuvittelin niitä olevan korkeintaan viisi erinäköistä. Peräti yhdeksän oli suuri yllätys minullekin. Mukava, että osallistut haasteeseen! Teilläkin luulisi olevan vaikka miten paljon erilaisia kimalaisia. Toivotaan poutasäätä, jotta kimalaisten on hyvä lennellä kuvattavana.

      Poista
  2. Hienoja kimalaiskuvia ja oletpas saanut monta tunnistettua! :)

    Meillä ei taida ihan noin montaa lajia olla, tosin en tunnistakaan varmalla kuin kartanokimalaisen ja ryhmätasolle mantu-/kontu- ja muut samannäköiset plus kivikko-/mustakimalaiset. Tänä kesänä tosin sain kuvattua ja ihan ite tunnistettua kivikkoloiskimalaisen, mistä olin hirmu ylpeä! :) Olen kyttäillyt viime viikot pihalla kaikenlaisia ötököitä ja lisäillyt kuvia iNaturalist -palveluun, jossa osalle on löytynyt nimikin. Tänään pihalla oli sirokeijukorento. :)

    Nyt on hieman haastava aika kimalaisten tarkkailuun, kun tunnistusta sekoittavia koiraitakin on liikenteessä, mutta toisaalta onpahan enemmän mitä tarkkailla!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Tunnistuksessa menikin aika monta tuntia, vaikka kirjan tunnistustaulukosta oli todella hyvä apu. Kuvasin aina hetken aikaa vain yhtä kimalaista kerrallaan, jotta saisin siitä mahdollisimman paljon yksityiskohtia tunnistusta varten. Esim. hevoskimalaisen määritin kuvasarjasta, jossa yhdessä kuvassa näkyi tarkasti pääpuoli, toisessa peräpää, kun puolet kimalaisesta oli sukeltanut kukan sisälle ja loput samanlaisia epätarkkoja suhruja eri kulmista kuin tuokin kuva, minkä sitten laitoin tänne. Onneksi meillä on vähemmän lajivaihtoehtoja kuin teillä siellä etelässä, niin on edes osa vaihtoehdoista rajattu pois. Loiskimalaisia en ole itse nähnyt ollenkaan tai ainakaan onnistunut tunnistamaan. Hieno havainto ja tunnistus!
      Haasteen kannalta taas on hyvä, että on enemmän eri näköisiä kimalaisia liikkeellä, tunnistustahan tässä ei vaadittukaan. Otin postauksen kuvat heinäkuun aikana ja silloin tuntui, että joka toinen kimalainen on aivan samannäköinen kuin kaikki aiemminkin kuvatut. Pitää itsekin muistaa tuo, että koiraita saattaa nyt näkyä, niin ei hermo mene tunnistusvaiheessa :D
      Nappaa tästä haaste itsellesikin ;)

      Poista
  3. Hei, ooh, ihana aihe! Osallistun tähän vielä erikseenkin uusimman postaukseni lisäksi, sillä rakastan kimalaisia ja mehiläisiä. Olen kuvannut niitä jonkin verran, mutta voisin vielä joku päivä tässä kuvata varta vasten. Minulla on Suomen kimalaiset -kirja, se on loistava, mutta eipä ole tullut tarkastettua lajeja. Niitä on niin paljon... eri kokoisia ja -raitaisia, olisi kyllä kiva tietää. Joskus olen saanut facebookin ötökkäryhmässä vastauksen johonkin lajikysymykseeni. Mutta tärkeintä minulle on kuitenkin se, että ne selvästi viihtyvät ja lajeja on monia.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Loistavaa! Kirjassa oli huonoa ainoastaan se, ettei lajisivuilla ollut kuin pari valokuvaa ja niistäkin yksi esitti tyypillistä maisemaa, jossa kimalaisen tapaa. Pitäisi olla vähintään yksi kuva kaikista lajin eri näköisistä yksilöistä. Tunnistustaulukko sen sijaan oli aivan loistava apuväline. Kimalaisia on häkellyttävän monta eri lajia. Minullekin se on tärkeintä, että kimalaisia on puutarhassa paljon erilaisia. Nimet tulevat sitten kivana bonuksena.

      Poista
    2. Osallistuin kimalaishaasteeseesi :-)
      Totta, mikään kirja ei ole täydellinen, aina on kysymysmerkkejä tunnistusten kanssa. Nautin kyllä niistä kauniista maisemakuvista ja tarinoista niiden takana, mutta niiden lisäksi olisi saanut olla enemmän lähikuvia kimalaisista.

      Poista
    3. Hienoa! Minäpä käyn kurkkaamassa ja lisään sinut ensimmäiseksi haasteeseen osallistuneiden listalle :)

      Poista
  4. Kiitos, otan haasteen mielelläni vastaan. Pitää varmaan kuskata ötökkäkirjaa mukana, jotta erotan kaikki kimalaiset ja muut toisistaan.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hienoa! Kimalaiset on loppujen lopuksi aika helppo erottaa muista hyönteisistä, kun hetken aikaa tarkkailee ötököitä puuhissaan. Ja voihan sitä kuvata kaikkea mitä eteen tulee ja käydä sitten kuvia kirjan kanssa läpi.

      Poista
  5. Jukra, en edes tiennyt että noinkin monta erilaista kimalaista pörräilee kukkasissa.
    Hienoja kuvia!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Tässä oli vasta pieni otos kimalaisista. Niitä on Suomessa peräti 37 eri lajia!

      Poista
  6. Oletpa löytänyt ja tunnistanut monta kimalaista, mahtavaa! Kiva, kun pörrääjiä riittää:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Tunnistamiseen meni muutama tunti aikaa, mutta mielenkiintoista oli kuitenkin tietää, mitä lajeja puutarhassa vieraileekaan.

      Poista
  7. On monta sorttii noitakin kimalaisia. Ei oo miulla tullu tarkemmin niitä tutkittuu. Pittääpä ruveta kahtomaan!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minullekin tuli yllätyksenä se, kuinka paljon Suomessa onkaan eri kimalaislajeja. Myös oman puutarhan kimalaiskokoelma oli yllättävän suuri.

      Poista
  8. Huippua, että olet tunnistanut jopa 9 kimalaista! Meillä olen onnistunut bongaamaan vain hevoskimalaisen ja sitten mantukimalaisia. Erityisesti kangasajuruoho ja maksaruohot ovat niiden suosiossa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No jos tarkkoja ollaan, niin en ihan yhdeksää kuitenkaan tunnistanut. Postauksessa on vain yhdeksän erilaista :) Maksaruohoissa näkyy meilläkin paljon kimalaisia. Kangasajuruohon mokoma meni kärsimään viime talvesta niin pahasti, ettei niitä kuki kuin muutama korkeintaan puolikkaan kämmenen kokoinen lämpäre siellä täällä. Eivät hirveästi houkuttele pörriäisiä, kun vieressä on isoja ja komeita mesibaareja.

      Poista
  9. Minä en taida tietää yhdenkään kimalaisen lajia. Niitä on ollut nyt puutarhassa vähemmän, ehkä näiden ikuisten sateiden takia.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. En minäkään tiennyt ennen kuin heinäkuussa lainasin kirjastosta Suomen kimalaiset -kirjan. Sateet varmasti vaikuttavat kimalaisten määrään. Meillä oli tänään kaunis poutapäivä ja pörinää riitti vielä äskenkin kun käväisin ulkona. Täydensivät kai ruokavarastoja seuraavaa sadepäivää varten.

      Poista
  10. Haaste selätetty osoitteessa: https://rikkaruohoelamaa.blogspot.com/2020/08/kuvaa-kimalainen-haaste.html

    VastaaPoista
  11. Olipa niitä monenlaisia, tosi kiva postaus!

    VastaaPoista
  12. Mukava haaste, osallistuin siihen! Hyvät kuvat! Tämä on juuri sitä parasta kimalaisaikaa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ahaa, käynpä katsomassa ja lisään sinutkin listalle. Kiitos osallistumisesta! :)

      Poista
  13. Kiitos haasteeseen osallistumisesta! Olitkin saanut upean yksityiskohtaisia kuvia kimalaisista.

    VastaaPoista
  14. Hei, osallistuin mielelläni haasteeseen, mutta puolittain kun en jatkanut eteenpäin. Hieno haaste, tämä asia on tärkeä.
    Mukavaa elokuuta!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hienoa! Kiitos osallistumisesta, minäpä käyn kurkkaamassa ja lisään postauksesi listalle :) Mukavaa elokuuta!

      Poista
  15. Olipa kiva haaste. Joskus työkaverin kanssa huviksemme tutkittiin, paljonko erilaisia kimalaisia meillä töissä kukissa pörräsi, silloin selviteltiin niiden lajejakin, mutta nyt olen jo ne unohtanut.
    Intainaminttu haastoi minut kuvaamaan kimalaisia, nyt en ehtinyt kovin montaa kuvata, kun pitää viettää aikaa marjapuskissa satoa keräämässä, mutta muutama löytyy täältä https://risusydan.blogspot.com/2020/08/kuvaa-kimalainen.html

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiva, että sinäkin osallistuit! Käyn kohta kurkkaamassa ja lisään sinut listan jatkoksi.

      Poista
  16. Kimalaishaasteen vastaus on luettavissa. Kimalaislajit olivat vähissä, mutta kimalaiskasveja kuvina keräsin sinne jonkin verran. Haaste oli hyvä, nyt tuli taas aktivoitua hyvönteistarkkailua! Hyvää elokuun jatkoa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hienoa! Kiitos osallistumisesta! Minäpä käyn heti lukemassa ja lisään postauksesi listalle. Hyvää elokuun jatkoa!

      Poista
  17. Haasteeseen vastattu, olikin mielenkiintoista etsiä kuvakulmia kimalaisten puuhista eikä aina kukkaset etusijalla:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos osallistumisesta! Välillä on hauska katsoa puutarhaa vähän erilaisista kuvakulmista :)

      Poista
  18. Minäkin sain tämän kivan haasteen ja vastasin siihen juuri ;)

    VastaaPoista
  19. Oho, onpa kiva haaste! Ei oo tullu luettua blogejakaan vähään aikaan, täytyypä pitää silmällä noita kimalaisia, nythän niitä pörrää joka paikassa 😊

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Otahan haasteesta koppi kun vielä ehtii! :) Ensimmäisten pakkasöiden jälkeen ei paljoa enää pörriäisiä näy.

      Poista
  20. Vastaukset
    1. Hienoa! Tulen samantien kurkkaamaan ja lisään postauksesi listan jatkoksi :)

      Poista
  21. Hieman kesti, mutta nyt on haastepostaus esillä! Kiitos kivasta haasteesta! :) https://ainajokinkasvaa.blogspot.com/2020/09/kuvaa-kimalainen.html

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Parempi myöhään kun ei milloinkaan :) Lisään sinut listalle saman tien.

      Poista

Kiitos visiitistä, toivottavasti viihdyit blogini parissa! Voit jättää kommenttiin myös pienen muiston käynnistäsi tai ajatuksia juuri lukemastasi postauksesta. Tervetuloa uudelleen!