lauantai 22. elokuuta 2020

Ja lapio heiluu!

Kääpiöauringonkukka 'Music Box'
Tänään on lapio heilunut pitkästä aikaa oikein urakalla. Isäntä aloitti aamupäivällä ja lopetti suunnilleen siinä vaiheessa kun lapio hajosi. Minä jatkoin lyhyempivartisella kakkoslapiolla vielä muutaman tunnin sen jälkeen. Muutama kivi kammettiin ylös ja multaakin ehkä kuution verran, ruohotuppaita samanlainen kasa lisäksi. Kaikkihan lähti liikkeelle siitä kymmenen euron 'Sinikka'-luumusta, jolle piti etsiä paikka.

On siellä ehkä jotain tapahtunut... Oikeasta alanurkasta lähtevän polun suunta vaihtuu kaartumaan loivasti vasemmalle, eli peittokurjenpolvia pitää vähän siirtää.

Polku kulkisi siis tuosta multakasan oikealta puolelta kohti lapiota ja rautakankea.
Olemme koko kesän ajan pohtineet sopivaa paikkaa keväällä hankitulle tulipadalle. Vahvin ehdokas on ollut takapihalla rinteessä, jossa tiesimme olevan isoja kiviä. Joka ikinen talvi routa liikuttelee niitä sen verran, että nurmikkoon ilmestyy monttuja. Lisäksi nurmikko on siellä lähinnä apilan, valvatin ja voikukansekaista sammalikkoa. Minähän sen keksin, että jos kaivaisi nuotiopaikalle montun ja pengertäisi sen isoilla kivillä, niin lopputuloksesta voisi tulla aika kiva. Kivipengerryksen päällä olisi istumapaikkoja riittämiin vähän isompiinkin illanviettoihin ja yksi pihan ongelmakohdista poistuisi.
Ja sinnehän on ilmestynyt nuotiopaikan alku! Kiviä löytyi isoja ja vielä isompia. Pieniä murikoita on jo viety useampi kuorma toiseen paikkaan odottamaan käyttöä.
Isäntä oli saanut hädin tuskin nurmen kaivettua pois, kun kävi ilmi, että aivan pinnassa on sen kokoinen kivi, ettei sitä saa ilman järeämpää kalustoa liikkeelle. Kiven ympäriltä kaivettiin maatakin aika syvälle ja kivi vain jatkui ja jatkui alaspäin. Varmaan edelliset asukkaat olivat ajatelleet, että tuossa se ei häiritse ketään. Eikä häirinnytkään ennen kuin yhdet höyrypäät päättivät tehdä juuri siihen nuotiopaikan... Tuttavapiiriin ei kuulu ihmisiä, jotka olisivat voineet käväistä sivubisneksinään räjäyttämässä kiven. Mietimme sitäkin, olisiko mitään järkeä rälläköidä kiveä ja moukaroida sitten sen korkeimmasta kohdasta palasia irti. Tulimme siihen tulokseen, että siirretään koko kaivantoa n.70cm sivummalle, jotta kiven korkein kohta jää pengerryksen kohdalle. Samalla piti siirtää polun paikkaa alemmas, jotta nuotiolle voi kompastelematta tuoda ruokatarvikkeita grillattavaksi. Kivi tulee osittain näkymään pengerryksen vierellä, mutta ei ehkä häiritse liikaa nuotiopaikan käytettävyyttä.
Toinen iso kivi löytyi vielä aivan pengerryksen reunasta, mutta se on sen verran jyrkemmin pystyssä, ettei haitttaa juurikaan. Vihreä naru merkkaa tulevan istutusalueen rajoja. Multakasan alta on nurmi jo poistettu, joten istutusalue on hyvin aloitettu.
'Sinikkaan' tämänpäiväinen kaivanto liittyy sen verran, että pohdimme, olisiko sille tilaa nuotiopaikan ja talon väliin tulevassa istutusalueessa. Alkuperäinen suunnitelma oli istuttaa aluellee mm. pensashanhikkeja ja perennoja. Ostinkin jo kesällä yhden 'Lovely Pink' -hanhikin kasvamaan kokoa ja antamaan pistokasmateriaalia. Ja onhan minulla pari kärhöäkin odottelemassa sopivaa paikkaa. Luumupuun suhteen totesimme, että sen oksat saattaisivat tulla jo muutaman vuoden päästä liian lähelle nuotiota tai vähintäänkin sen ääressä istujia, joten puu päätettiin istuttaa sivupihalle. Kärhökaaripenkissä oli jo valmiiksi pensasmustikoiden keskellä tyhjää tilaa, johon luumupuu istui kauniisti. Puusta tulee aikanaan kivasti korkeuttakin köynnösportin ja risumajan kohdalle tulevan rakennelman kaveriksi.
Ainakin lähinnä luumua oleva 'Aino' pitää siirtää keväällä muualle, sillä se ei todennäköisesti tule viihtymään aivan luumun juuressa. Täälläkin tuli vastaan isoja kiviä, jotka sanelivat puun paikan.
Koko päivänä ei onneksi satanut kuin pari hassua pisaraa, jotka eivät kastelleet mitään. Tänne ennustetut kuurosateet kiersivät onneksi meidät ja niinpä nuotiopaikka edistyikin vauhdilla. Mikään muu ei sitten edistynyt pätkääkään, mutta otin kuitenkin pari kuvaa aurinkopenkistä, jossa ei ainakaan vielä ole ihan mahdoton rikkaruohoviidakko.
Aurinkopenkissä on kivasti lehtimuotojen ja värien vaihtelua. Valkoinen matto tummalehtisten maksaruohojen edessä on suorakylvettyä tuoksupielusta.
Etualalla maksaruoho 'Strawberries and Cream', sen takana maata peittää sinisenä pilvenä kukkiva tiukukärhö 'Arabella'. Loistokärhö 'Elsa Späth' komeilee aidalla.
Voi olla, että huomisaamuna menee hetki päästä liikkeelle ennen kuin lihakset vertyvät. Nuotiopaikalta pitäisi vielä kaivaa vähän maata pois, että saa kunnon kerroksen kivituhkaa pohjaksi. Lisäksi pitäisi kammeta kivet paikoilleen ja kaivaa istutusalueen kohdalta nurmet pois. Jos nuotiopaikan tekeminen hapottaa liikaa, niin onhan siinä vieressä metsänreunapenkkikin odottamassa perusteellista mylläystä. Sieltä pitäisi kaivella kaikki kukkasipulit ja suurin osa perennoista ylös, tuoda lisää multaa ja istuttaa uudet kasvit tilalle. Nyt ei tekeminen hetkeen lopu kesken!

32 kommenttia:

  1. Jos saa johonkin raskaaseen tehtävään innostettua miehen mukaan, niin ehdottomasti kyseinen projekti ohittaa muut odottavat tehtävät. Uskon, että nuotiopaikasta kivineen tulee todella kivan näköinen. Luumulle löytyi sopiva paikka ja varmasti se tuo mukavaa korkeuseroa istutusalueelle.
    Aurinkopenkki on oikein kaunis. Toivottavasti pääset aamulla liikkeelle kaiken kaivamisen jälkeen.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Isäntä itse ehdotti kaivamisen aloittamista, joten ei tarvinnut edes houkutella. Olipahan se kuoppainen rinne vähän hankala ruohonleikkurillakaan ajella. Ehkä tässä päästäänkin jo syksyn mittaan istuskelemaan nuotion ääressä. Toivottavasti luumu viihtyy meillä. Kasvuvyöhykkeen puolesta ollaan vähän rajoilla, mutta ainakin tuo on jo aloittanut tuleentumisen. Toivotaan suotuisaa ensimmäistä talvea.
      Kiitos! Liikkeelle päästiin, tosin pikkuisen kankeasti. Äkkiä ne lihakset vertyvät kun vain lähtee tekemään jotain.

      Poista
  2. Mahtava nuotiopaikka tulossa. On teillä ollu urakkaa, mutta yhteispelillä se suj=6!

    VastaaPoista
  3. Hienolta projektilta kuulostaa. Aina joskus joku homma syrjäyttää muut.

    VastaaPoista
  4. Kun istutushommissa kalahtaa lapio kiveen, on se haasteen paikka ja tietää fyysistä kuntoilurupeamaa. Joskus on peräännyttävä, mutta useimmiten puutarhuri vetää voiton. Teillä on mukavat urakat, joiden lopputulos on varmasti hieno, sen jo näkee noista montuista ja suunnitelmista. Aamun lihaskipu on ns. tervettä kipua, tietää, mistä se on peräisin:) Mukavia puutarhapuuhia jatkoonkin!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Lapio on kalahdellut tänäänkin kiviin vähän turhan monta kertaa. Saa nähdä, saako paria tänään löytynyttä murikkaa ylös ollenkaan. Kiitos!

      Poista
  5. Melkoinen urakka, mutta siitä tulee hieno. Ja Sinikka löysi oivan paikan.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Toivottavasti lopputulos näyttää siltä, mitä se suunnitelmissa on.

      Poista
  6. Aikamoinen kaivu-urakka teillä on ollut, mutta nyt jo näyttää hyvältä. Hienoa, että kiviä löytyy hyödynnettäväksi omasta pihasta, vaikka lapion kiveen osuessa saattaa joskus hikeä pukata otsalle. Kiva, että Sinikkakin löysi paikkansa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Hikeä pukkasi otsan lisäksi kaikkialta muualtakin, kun yritin kangeta tänään löytyneitä murikoita ylös. Isäntä saa kokeilla joku päivä, suostuisivatko kivet nöyrtymään vahvemman edessä. Ihmeesti noille heräteostoksillekin löytyy sopivat paikat, kun hetken aikaa miettii.

      Poista
  7. Ei teiltä tyät lopu, eikä kivet! Mikä urakka, mutta son jo hyvällä aluulla. Varmasti valamistuu ennen talavia ja siinonki mukava viättää yhteesiä hetkiä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ei lopu kummatkaan, ei. Toivottavasti säät suosisivat vapaapäivinä, jotta urakka edistyisi ja päästäisiin istuskelemaan nuotion ääressä. Ei oikein ennen töihin lähtöä viitsisi käydä urakoimassa eikä töiden jälkeenkään jaksa.

      Poista
  8. Voi miten ihanaa mylläystä kun saat yhdessä kaverin kanssa kaivella💕 Meillä jää kaikki kaivelu itselle tai sitten maksan naapurin miehelle ja kaivurilleen😊

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Suurimman osan kaivuu-urakoista olen minäkin saanut ihan itse tehdä, mutta joskus isännän vapaapäivä, inspiraatio ja suotuisa sää sattuvat sopivasti samalle päivälle. Nyt vain ei voi hetkeen yhdessä kaivella, kun ei ole kuin yksi ehjä lapio :D

      Poista
  9. Yhdessä tehden jälkeä syntyy nopeasti, kuten siellä teilläkin. Varmasti harmillista, kun kaivuupaikassa onkin suuri kivi vastassa ja suunnitelmiin joutuu tekemään muutoksia. Odotan mielenkiinnolla nuotiopaikan valmistumista.
    Mukavaa loppuiltaa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No, suunnitelman muutoksesta seurasi se, että saan vain isomman kukkapenkin nuotiopaikan ympärille :D Mukavaa viikkoa!

      Poista
  10. Vaikuttaa kovalta urakalta. Kiireesti uuden lapion ostoon jos kerran kaivuuapua tarjolla ;) Oman kukkapenkin kaivannossa päädyin liian massiivisen kiven upotusprojektiin kun siirtäminen ei onnistunut. Hiekkamaa oli kerrankin hyödyksi ja kaivoin vuorotellen molemmilta reunoilta maata alta kunnes sain kiven upotettua riittävän syvälle häiritsemästä. Ehkä ei toimi teillä jos routiva paikka.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Onhan tuossa kieltämättä "pikkuisen" kaivettavaa ja kivien pyörittelyä. Nyt tulee taas töiden takia pieni tauko, mutta jospa seuraavana vapaapäivänäkin sää suosisi. Mietimme kyllä sitäkin, että saisiko kiveä upotettua edes pikkuisen, mutta se vain jatkui ja jatkui alaspäin. Maa on tuossa hiekan (ja kivien) sekaista multamaata, mutta puiden takia lunta tulee tuohon vähemmän kuin muualle ja siksi routakin pääsee syvemmälle. Eikä pinnassa olevan ison kiven tarvitse paljoa liikahtaa, kun nurmikkoon tulee kuhmuja ja monttuja. Joidenkin kivien väleissä on tyhjiä onkaloitakin, eli varmaan tuonne on kipattu talon rakennusvaiheessa nousseet järkäleet ja peitetty ne sitten maalla. Joskus olen täyttänyt pahimpia onkaloita, ja kyllä niihin on kottikärryllinen jos toinenkin uponnut. No, pian on yksi ongelmapaikka vähemmän :)

      Poista
  11. No onpa siellä komeita kiviä! Nuotiopaikasta tulee hieno. Täällä mies innostui ihan omaan kaivuuprojektiin, jossa löytyi valtavasti kiviä. Onneksi ne eivät olleet noin suuria!!!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Kieltämättä nuo pari kiveä olivat vähän turhan suuria rautakangen avulla liikuteltavaksi. Mikähän projekti teillä on tulossa?

      Poista
  12. Tällaisen savipihan puutarhuri katselee kateellisena noin hyvännäköistä multaa. Nuotiopaikasta tulee hieno!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Multa näyttää kuvissa tummemmalta ja paremmalta mitä se luonnossa on, mutta kyllä tuo tiukan saven ehdottomasti voittaa. Pikkukiviä on valtavasti, mikä vähän hidastaa lapioimista.

      Poista
  13. Tulistelupaikasta tulee hieno, olipa hyvä oivallus hyödyntää kivinen rinne siihen. Täällä ihan sama juttu, joka kolmas lapionpolkaisu kalahtaa kiveen, meillä onneksi enimmäkseen liuskekiveä joka lähtee helposti irti.

    Piti ihan tarkistaa mitenkä korkealla olettekaan jos luumu alkaa olla äärirajoilllaan. Nelosella ainakin pitäisi Sinikan pärjätä helposti, toki riippuu miten tuulet puhaltavat. Siperian suorat arotuulet ovat kieltämättä paha uhka.

    Ei muuta kuin kuokkaa maahan ja kaivos edistyköön!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Kiva saada melkein tasamaatontille jotain korkeuseroa. Olisipa meilläkin liuskekiveä! En tiedä, mitä kivilajia nuo meidän murikat ovat, mutta näyttävät melkoisen kovilta.
      'Sinikan' vyöhykesuositukseksi oli puun mukana tulevassa lappusessa annettu I-III (IV) ja melkein kaikilla nettisivullakin sama. Tuohon kohtaan osuu kadulta päin puhaltava tuuli aika suoraan, mutta etelän ja idän puolella on metsää suojana. Takapihalla olisi ollut suojaisampaa, mutta visuaalisesti tuo paikka on meidän mielestä parempi. Jospa se kuitenkin pärjäisi meillä :)
      Kunhan tulee seuraava vapaapäivä, niin eiköhän kaivanto taas edisty.

      Poista
  14. Ompas ollu urakka! Hyvä tulloo nuotiopaikasta. Kaunista on kukkapenkeissäsi, tuo tuoksupielus on hieno ja miulla tuolla preeriapenkissä on kanssa muutama mätäs reunassa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Tuoksupielus kukkii todella runsaasti, lehtiä ei paljoa näy kukkien seasta. Harmi kun siemenistä ei itänyt enempää; kylvin niitä nimittäin useampaankin kohtaan.

      Poista
  15. Huh, siellä on urakoitu oikein kunnolla! Puutarha on kyllä kuin kuntosali:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Juu, ei tarvitse kuntosalille lähteä puutarhatöiden jälkeen :D

      Poista

Kiitos visiitistä, toivottavasti viihdyit blogini parissa! Voit jättää kommenttiin myös pienen muiston käynnistäsi tai ajatuksia juuri lukemastasi postauksesta. Tervetuloa uudelleen!