Oppia moka kaikki

Tälle päivälle osunut hyytävä tuuli ja kolea ilma eivät oikein houkutelleet ulkopuuhiin. Päätin aamupäivällä miinanköynnösten koulimisen jälkeen kuitenkin sen verran ulkoilla, että kävin kaivamassa mansikat ruukkuihin saamaan varaston suojissa varaslähtöä kasvukauteen. Lapionhakumatkalla pysähdyin tarkistamaan kevätkukkarallin tilanteen. Ainoastaan hyasinteissa oli havaittavissa muutoksia toissapäivään verrattuna: kaikkiin kolmeen on ilmestynyt nuput ja yhteen on tulossa peräti kaksi kukkavanaa.

Söpöt hyasinttikaksoset kurkistelemassa.

Hyasinttien piipot eivät enää ole kirkkaan keltaisia. Toivottavasti eivät ole ottaneet viime yön napakasta pakkasesta nokkiinsa.

Laitoin mansikoiden jakamis- ja ruukutuspisteen takapihan seinän viereen, jossa oli pihan ainut tuulensuojainen kohta. Kasvimaasuunnitelmissa oli alunperin kuormalavoista rakennettu mansikkatarha seinän vieressä. Idea on kevään mittaan jalostunut seinälle kiinnitettäviksi altakastelulaatikoiksi, joita meillä oli kaksi vapaana. Ratkaisu vie vähemmän tilaa ja on nopeampi toteuttaa kuin kuormalavaistutus. Lisäksi mansikat saavat näin reilumman multatilan ja kosteuskin ehkä pysyy säiliön ansiosta tasaisempana. Ja onhan kaksi altakastelulaatikkoa paljon näppärämpi nostaa hallayön uhatessa varastoon kuin viritellä harsoa kuormalavaistutuksen suojaksi.

Kahteen 80cm pitkään altakastelulaatikkoon sopi yhteensä yhdeksän mansikantainta, joista kaksi ei välttämättä ole talven jäljiltä hengissä. Suurimmassa osassa oli kuitenkin jo näkyvillä pientä versonalkua.

Kun sain vietyä mansikat varastoon, jäin tutkailemaan varastossa olevien kasvien vointia. Syyskylvöruukuissa ei ensi silmäykseltä näyttänyt olevan vielä mitään elonmerkkiä, mutta tarkempaan kun tutkin, niin yhdestä purkista löytykin pari itämään lähtenyttä siementä. Numerokoodi kertoo, että ne ovat juuri sitä valkokukkaista kurjenpolvea, jota tarvitsen uuteen pationvieruspenkkiini. Oi tätä onnea!

Melkein tarvitsee suurennuslasia, mutta siellä ne ovat! Ja jos kaksi itää, niin tokihan niitä nousee vielä lisääkin, eikö? Isompi verso vasemmassa laidassa on todennäköisemmin vaahteran taimi kuin monsterikokoinen kurjenpolvi.

Sakset kun kerta sattuivat olemaan taskussa, niin leikkelin hortensiasta kuivaneet latvat pois ja sitten siirryin siistimään loistokärhö 'Kaiseria'. Ja arvaatteko, mitä minä tuhannen taalan tupeltaja menin tekemään? Katkaisin vahingossa juuri sen verson, josta kasvoi avautumassa ollut kukkanuppu!

Siinä meni yhteensä kolme nuppua, kun piti lähteä ainoastaan  kymmenen sentin pätkä kuollutta versoa. Tämä sitten meni maastoutumaan juuri sen taakse niin hyvin, että lähti mukana.

Kärhö kyllä siistiytyi, kun vanhat lehdet ja pari kuollutta versoa (sekä yksi elävä) lähtivät pois. Korkeudestakin lähti parikymmentä senttiä, kun korkeimmasta latvasta katkesi samalla pieni pätkä.

Ei mahda mitään. Onneksi naapureita ei ollut juuri silloin ulkona, niin ei tarvinnut hävetä eräitä painokkaita sanoja. Myöhemmin päivällä lasten kanssa ulkoillessa oli lähellä tulla päivän toinen moka. Haravoin takapihalta myyrän talvitunnelit matalaksi ja rapsuttelin enimpiä kuivaneita heiniä nurmikoltakin. Suuntasin haravan kanssa kukkapenkkeihin ajatuksena pöyhiä paksumpia lehtikasoja, jotta maa pääsee sulamaan niidenkin alta. Etupihalla aurinkopenkissä olikin pari oikein paksua, muhkeaa lehtikasaa. Ihmettelin, olinko kenties syksyllä unohtanut levitellä lehdet laajemmalle alueelle, kun eihän niiden kohdalla edes ollut mitään kasvamassa. Läheltä piti, etten riipinyt haravallani ensimmäisiä piippoja irti, kun lamppu vihdoin syttyi päässäni.

Lehtikasojen allehan hautasin alelaarista löytyneitä ukkolaukkoja 31.10. Sää oli mitä mainioin, mitä nyt lumi vähän hidasti istutuspuuhia (Istutussää kohdillaan -postaus).

Huh! Likeltä liippasi, mutta ohi meni onneksi tällä kertaa. Mitähän sitä huomenna tuhoaisi?