keskiviikko 7. maaliskuuta 2018

Vierailijoita

Puutarhassa tulee silloin tällöin vastaan otusta jos jonkinmoista. Meillä vierailee säännöllisesti fasaanikukko, joka saapuu keväisin naapurustoomme pitämään reviiriä ja häviää talven tullen ilmeisesti paremmille ruokamaille. Keväällä 2016 "hän" oli löytänyt puolison rinnalleen ja polleana esitteli löytöään. Kesän koittaessa pariskunta alkoi pitää hiljaiseloa. Niitä ei näkynyt, mutta eipä (onneksi) kuulunut sitä karmivaa kiekumistakaan.

Syyskuun alussa kuului etupihalta tuttu rääkäisy, ja pitipä ihan hieraista silmiä ja katsoa uudelleen: oli ukko ja akka, ja oli myös kolme poikasta. Kukkapenkissä oli hyvä ottaa hiekkakylpyjä, ja taisipa sieltä jotain syötävääkin löytyä. Onneksi oli kamera lähellä, niin sai todistusainestoa perheonnesta talteen. Pitkään nämä eivät paikalla viihtyneet, vaan rikkaruohotilanteen... khröm, rikkaruohottomuustilanteen... tarkistettuaan pistivät juoksuksi.
Perhe esittäytymässä.
Viime kesänäkin pariskunta näyttäytyi, mutta poikasonnea ei tainnut olla. Jospa tuleva kesä olisi niillekin mukavampi ja pääsisimme taas naureskelemaan veikeille viipottajille.

2 kommenttia:

  1. Fasaanit ovat ihania <3 Meilläkin niitä vieraili viime talvena, mutta nyt ei ole näkynyt ollenkaan . Harmillista!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No voi... Jospa ne tulisivat kesällä vierailulle. Niiden tepastelua on kyllä mukava seurata.

      Poista

Kiitos visiitistä, toivottavasti viihdyit blogini parissa! Voit jättää kommenttiin myös pienen muiston käynnistäsi tai ajatuksia juuri lukemastasi postauksesta. Tervetuloa uudelleen!