Kultaiset puunlatvat ja uutta keijupuutarhaan

Tammipakkaset paukkuivat tätä postausta aloitellessani. Mittari huiteli useamman päivän -25 asteen tietämillä ja ikkunoista sai katsella aurinkoisia puunlatvoja. Sen verran matalalle jää vielä tähän aikaan vuodesta aurinko, ettei se riitä valaisemaan juuri muuta, jos asuu montussa ja etelän puolella on korkeita puita. Oli kuitenkin valoisaa eikä tarvinnut lähteä lumitöihin kun harvemmin luntakaan pilvettömältä taivaalta satelee.

Hetkittäin aurinko valaisee puiden latvoja vähän alempaakin, jos etelän puolella ei ole juuri sillä hetkellä isoja puita edessä. Naapureiden kattoihin aurinko ei vielä läheskään yllä.

Kompostiroskien vientireissulla tarkeni juuri ja juuri ottaa yhden otoksen sivupihalta. Hankeen uppoaa tällä hetkellä polvia myöten.

Viikonloppuna tuli inspiraatio hieman näperrellä. Tein viime kesänä keijupuutarhaan yhden keijun, Sinikan. Se vaikutti kuitenkin yksinäiseltä, joten päätin talven aikana tehdä sille ensi kesäksi kavereita. Sinikkaakin piti hieman ehostaa, sillä sen värit olivat harmaantuneet kesän aikana. Korkeutta näillä keijukaisilla on varpaista päälaelle kuutisen senttiä, jos kaikki seisoisivat, joten aika pikkutarkkaa näpertelyä näiden tekeminen oli. Silmät maalasin nuppineulan kärjellä. Vinkiksi muille muovailumassasta näprääville, että työalusta kannattaa olla oikeasti puhdas. Minun alustalleni oli jostain tullut hiuksenhienoa tummaa nöyhtää, jonka huomasin vasta siinä vaiheessa kun olin pehmittänyt massat muovailukuntoon. En halunnut sekoittaa uusia värejä, joten virheen mukana oli elettävä (minulla oli vain keltaista, punaista ja valkoista massaa, joista sekoittelin mekot ja ihonväriä, loput yksityiskohdat maalasin). Keijuilla näyttikin sitten olevan kahden viikon sänki ihollaan ja päällään nukkaiset mekot. Onneksi sain suurimman osan nypittyä neulankärjellä, osan hioin pois kynsiviilalla kovettamisen jälkeen ja loput nöyhdät maalasin piiloon. Eihän tässä peikonpoikia oltu tekemässä!

Mimosan laitan mietiskelemään johonkin sammalmättäälle (siivet muuten ovat oikeasti samankokoisia, vaikka kuvissa näyttävät eriparisilta). Rautalangalla ankkuroin keijut maahan, etteivät linnut visko sammalten lisäksi keijujakin nurin.

Roosa ihailee kämmenilleen lehahtanutta perhosta. Hiusnutturaa koristaa pikkuruinen ruusu.

Sinikka lipsahti sormista lattialle ennen kuvaamista ja hassustihan siinä sitten kävi. Onneksi liima on keksitty, niin ei tule astetta karmivampaa keijupuutarhaa.

Varastoissani on muutaman vuoden pyörinyt kaksi pikkuruista saviruukkua, joille en ole keksinyt oikein mitään käyttöä. Niissä ei ole pohjareikiä eikä lasitusta. Korkeutta on kymmenen senttiä ja leveimmältä kohdalta sisähalkaisija on vähän alle 9cm. Kuten kuvasta näkyy, ne kapenevat aika paljon alaspäin. Mieli tekisi käyttää niitä jotenkin puutarhassa mutta ainakaan vielä ideat eivät ole suvainneet ilmaantua. Kaltaiselleni laiskalle kastelijalle nämä eivät oikein sovellu kukkaruukuiksi.

Miten olette käyttäneet pieniä lasittamattomia saviruukkuja tai onko ideoita, mihin näitä voisi käyttää? Muuten kuin kaktusten ruukkuina?

Loppuun vielä yksi ikkunanäkymä. Minusta tämä on jo lupaus keväästä, vaikka aurinko ei vielä ihan ikkunalaudoille saakka yletäkään ja pakkasta on -25,5 astetta (11.1.-22).

Nyt on pakkanen lauhtunut ainakin hetkellisesti melkein nollaan. Aurinko saattaa pysyä leudommilla keleillä piilossa mutta ehkä seuraavan pilvettömän päivän tullessa eron nykyiseen näkee selvästi. Kuukausi sitten aurinko nousi puiden takaa vain hitusen näkyville ja nyt sen kaari kiipeää ainakin "auringonleveyden" verran korkeammalle. Kevättä kohti vauhti vain kiihtyy ja pian ensimmäiset säteet yltävät ikkunalaudallekin. Niitä aikoja odotellessa.

Hankala kasvupaikka: lumenkasausalue

Tämä postaus pureutuu kasvupaikkaan, jollainen varmaan monelta löytyy: kuiva, tiivis ja köyhä kasvualusta, johon talvella tulee valtavat kasat lunta ja mahdollisesti myös hiekoitushiekkaa. Keväällä kohta voi olla pitkään läpimärkä kun lumet sulavat. Kaiken kukkuraksi aurinko saattaa paahtaa aluetta aamusta iltaan, kuten meillä. Sinne ei viisi oikein mitään istutuksia tehdä mutta ei sitä haluaisi ihan hoitamattomanakaan pitää. Nurmikko saattaa näyttää siellä hyvältä alkukesällä ja syksyllä, mutta jo parin viikon hellejakson jälkeen nurmi on karrelle palanut eikä ilahduta muita kuin ruohonleikkaajaa (joka saa siis huilia syyssateisiin saakka). Meillä sellainen alue on kivikkorinteen juurella kadun päässä. Se on tonttimme ulkopuolella mutta kuten kaupunkialueella yleensä, sen hoito kuuluu silti asukkaille. Tuoksuvatukoiden tuhoamisen jälkeen alueelle jäi iso rikkaruohoja puskeva mullos, jonka kasvittamiseen kysyin naapurilta luvan. Osa kohdasta kun sattuu olemaan hänen ruohonleikkuualueellaan. Lupa heltisi, joten pääsen nyt esittelemään, mitkä kasvit menestyvät haastavissa oloissa.

Kesä-heinäkuun vaihteessa alue on värikkäimmillään. Oreganon tummat nuput sopivat komeasti keltamaksaruohon keltaiseen kukkamattoon.

Aloitetaan keväästä. Täällä on talvisin yleensä runsaasti lunta ja kadun päähän tuleekin joka talvi monen metrin korkuiset kinokset, jotka painavat varmasti monta tonnia. Vaikka suurin osa lumesta haetaan yleensä maalis-huhtikuun taitteessa pois, tulee sulamisvettä silti aika paljon. Toukokuussa kadun pää onkin hyvin vihreä. Osa kasveista on siemenestä kylvetty, osa taimina istutettu ja loput itsekseen levinneitä. Maasta puskee hirmuisesti ratamoa ja rönsyleinikkiä, joita kitken säännöllisesti vähemmäksi ja korvaan mieluisammilla lajeilla. Peltolemmikit kitken pois ennen kukintaa ja jätän näyttävämmin kukkivat puistolemmikit jäljelle. Myös ahosuolaheinä yrittää tunkea sekaan ja kovasti yritän pitää senkin kurissa. Helpommin sanottu kuin tehty... Omin avuin tulleista kasveista keto-orvokki ja siankärsämö saavat jäädä, sillä ne kukkivat myös silloin kun muu kukinta on hyvin vähissä. Myös ketoneilikka ja niittyhumala kuuluvat suosikkeihini, sillä niiden lehdet ovat kauniin tummanvihreitä läpi kesän. Keltamaksaruohoa kasvoi nurmen seassa jo silloin kun muutimme ja se saa minun puolestani levitä vapaasti, vaikka onkin kukinnan jälkeen aika ruskea.

Bellikset ja itsestään levinneet lemmikit aloittavat kukinnan. Kevätvuohenjuurten päällä aurauslunta on talvisin suunnilleen metristä puoleentoista, lemmikkien niskassa voi olla kolmekin metriä lunta.

Keto-orvokki kuuluu myös kevään ensimmäisiin kukkijoihin. Tämä yksilö puskee keltamaksaruohon seasta.

Kesäkuun puolivälissä lumenkasauspaikka alkaa muuttua värikkäämmäksi. Silloin kukkivat bellikset, kangasajuruoho, hopeahärkki, keltamaksaruoho, myskimalva, sammalleimu sekä niittyhumala. Istuttamani kasvit ovat pääasiassa heti kivikkorinteen juurella, jossa aloitin testaamaan eri lajien kestoa näissä oloissa. Keväällä pääsen laajentamaan lämpäreitä, sillä kaukasianmaksaruohoa lukuunottamatta kaikki ovat viihtyneet hyvin. Samalla rikkaruohot joutuvat taas pikkuisen väistymään.

Ylhäällä kukassa on bellis, myskimalva, kangasajuruoho ja hopeahärkki, keskikuvassa keltamaksaruoho ja niittyhumala. Alhaalla kukkii myskimalva, bellis ja pieni alku sammalleimua.

Yleissilmäys illan hämärissä 22.6.2021. Kukassa keltamaksaruohot, tarhakeijunkukka 'Hans' (tolpan juuressa), päivänkakkara, hopeahärkki ja kangasajuruoho. Muutama valkoapilamätäskin näyttää kukkivan ja jokunen myskimalva. Kukkineet lemmikit on jo kitketty pois.

Viikkoa myöhemmin 27.6.2021 aloittaa ketoneilikka. Sen ja ison keltamaksaruoholämpäreen välissä on pääasiassa rikkaruohostoa, jonka korvaan keväällä muilla kasveilla.

Kesä-heinäkuun vaihteen kukkijoita: ylhäällä ketoneilikka, karpaattienkello ja myskimalva, alhaalla valkomaksaruoho, tarhakeijunkukka 'Hans', myskimalva ja oregano.

Heinäkuun alussa myskimalvat ja oreganot kukkivat komeimmillaan ja alueesta on tullut perhosten ja pörriäisten taivas. Kukassa on vielä hopeahärkkiä, valkoapilaa ja bellistä.

Tässä kuvassa vasemmalta oikealle keltamaksaruohoa, myskimalvaa, karpaattienkelloa, valkomaksaruohoa ja oreganoa.

Oregano ja ainakin viisi nokkosperhosta.

Meillä satoi viime kesäkuussa säännöllisesti vettä, joten kadun pään nurmikkokin pysyi pitkään melko vihreänä. Viimeiset sateet tulivat juhannuksen tienoilla ja 7.7. nurmikko alkoi jo rutista jalan alla. Maanpeitekasvit sen sijaan porskuttivat iloisesti. Hopeahärkin ja valkomaksaruohon osuutta aion kasvattaa selvästi, sillä niistä tulee hyvin väriä myös kukinta-ajan ulkopuolella. Tarhakeijunkukka 'Hans' on ollut suurin yllättäjä, sillä en uskonut sen viihtyvän muualla kuin kukkapenkin kuohkeassa mullassa. Muutama sellainen pääseekin kokeilemaan eloaan keskemmällä lumenkasausaluetta, niin tulee vähän korkeuttakin matalien maanpeitekasvien sekaan. 'Hans' myös kukkii käytännössä koko kesän ajan, mikä ei ole haitaksi lainkaan.

Verratkaa kuvan etureunan harmaata nurmikkoa kivikkorinteen reunakivien edustaan. Tässä vaiheessa paahtavaa kuivuutta oli kestänyt vasta alle kaksi viikkoa.

Heinäkuun puolivälistä alkaen lumenkasausalueen kukinta oli hyvin vaisua. Siankärsämöt kukkivat mutta niitä oli vain muutama pieni rypäs, joten kovin näyttävää kukintaa ne eivät saaneet aikaiseksi. Niiden lehdet pysyvät kauniin tummanvihreinä läpi kesän eivätkä ne säikähdä tallaamista, joten sopivat mainiosti tällaiselle alueelle. Yllä olevassa kuvassa siankärsämöitä näkyy myskimalvojen jatkeena kuvan vasemmassa reunassa.

Syyskuun alussa olin kuvannut kangasajuruohon ja hopeahärkin muodostamaa mattoa. Reunoilla juuresta uudelleen kasvun aloittaneita myskimalvoja ja oreganoja. Leikkasin ne nimittäin kukinnan jälkeen mataliksi.

Tällaisen "joutoalueen" kasvivalinnoissa kannattaa kiinnittää huomiota siihen, kuinka paljon pystyy käyttämään aikaa hoitotoimenpiteisiin ja saavatko kasvit levittäytyä täysin villisti vai eivät. Myskimalva ja oregano ovat perhosten ja pörriäisten suosiossa ja selviävät uskoakseni ihan missä vain. Ne myös tekevät valtavasti itävää siementä, joten kuihtuneet kukinnot on käytävä saksimassa pois ennen siementen kypsymistä, jos ei halua niiden valtaavan koko aluetta. Aloitin itse leikkaamisen siinä vaiheessa kun kukinnossa oli enää muutamia nuppuja aukeamatta. Leikkasin kukkavarret kokonaan pois, jotta jäljelle ei jäisi katkottuja tynkiä. Puutarhakasveista hopeahärkki, kangasajuruoho, sammalleimu ja valkomaksaruoho pärjäsivät ilman hoitamista eivätkä ole ainakaan vielä levittäytyneet riesaksi saakka. 'Hansin' kuihtuneita kukkia kävin silloin tällöin leikkaamassa pois ihan vain yleisen siisteyden takia. Bellis tekee myös paljon siemeniä, mutta läheskään kaikki sen taimet eivät selviä talvesta, joten tilanne pysyy aika hyvin hanskassa. Ketokasveista ketoneilikka, päivänkakkara, siankärsämö, keto-orvokki ja niittyhumala ovat levittäytyneet hyvin maltillisesti. Ne saisivat minun puolestani ottaa oman tilansa vähän vauhdikkaamminkin.

Keto-orvokki kukki vielä 26.9.

Jos teillä on vastaavanlainen alue oman tonttinne rajalla ja haluatte tehdä siihen muutoksia, kannattaa varmuuden vuoksi kysäistä lupaa kunnan puistotoimesta. Täällä lupa heltisi saman tien, mutta varoitettiin siitä, että mitään kiinteitä rakennelmia tai huoltotoimien estäviä juttuja ei saa tehdä. Kovin suuria rahallisia panostuksiakaan ei kannata tällaiselle alueelle uhrata, sillä jonain keväänä traktorin kauha saattaa kaapaista iloisesti lumen mukana myös pintamaata mennessään. Suurimmalle vaurioriskialueelle aion minäkin jättää olemassa olevan nurmikon, mutta ainakin kuvissa näkyneen rikkaruohoalueen korvaan mieluisammilla lajeilla jo tänä vuonna. Syksyllä jo pikkuisen aloitin urakkaa. Jos aikaa ja kasveja riittää, laajennan aluetta myös kivikkorinteen alkupäätä kohti.

Viimeisiä ja ensimmäisiä

Joulukukista on tullut laitettua todella vähän kuvia blogiin tämän talven aikana. Niitä on kyllä ollut mutta kukinnat ajoittuivat sen verran lomittain että oikein komeaa yhteiskukintaa ei syntynyt. Lisäksi toinen valkoisista amarylliksistä kuivatti viimeisen kukkavartensa jo heti alkusenteillä. Tänä vuonna siis jouluasetelmat puretaan samaa tahtia pois kuin muutkin joulukoristeet.

Amarylliksien viimeiset kukkavanat lähtivät kaatuilemaan, joten leikkasin ne maljakkoon.

Kun joulusesonki on ohi, tulee mieleen kurkkia siemenlaatikoihin. Tutkin kaikki läpi ja tein alustavaa suunnitelmaa tämän vuoden kylvöistä. Pian siemenet saapuvat kauppoihin, joten oli hyvä aika tarkistaa, tarvitaanko täydennystä. Hyötykasvipuolelta tyhjeni viime kesänä useampikin pussillinen siemeniä ja pari kesäkukkaakin lisättiin listalle. Perennansiemeniä oli yltäkylläisesti ja ensimmäiset niistä pääsivätkin jo multaan. Kiikutan purkit tänään lumihankeen ja kurkkaan samalla, miltä styroksilaatikon alla talvehtivat alppiruusuvauvat ja helmililjat näyttävät.

Kylvöruukut on taas numeroitu, jotta tiedän, minkä taimia purkista nousee. 1: sinikatana 'Alba', 2: sinikatana, 3: punaluppio, 4: himalajanesikko, 5: syysvuokko, 6: amerikanvuokko, 7: niittykukkia. Siemenlaatikkoon jäi vielä monta pussia odottamaan seuraavia kylvöjä.

Lajittelin perennansiemenet sen mukaan, mitkä lajit tarvitsevat kylmäkäsittelyä, mitkä saattavat itää ilmankin ja mitkä eivät tarvitse kylmää kautta itääkseen. Ensimmäiseen erään pääsi sellaisia siemeniä, mitkä hyötyvät tai ehkä hyötyvät kylmäkäsittelystä. Vuokkoja olen kylvänyt muutaman kerran aikaisemminkin mutta hyvin huonolla menestyksellä. Viime keväänä kylvöksistä iti ainoastaan yksi amerikanvuokko eikä sekään ehtinyt kovin montaa lehteä tehdä ennen talvea. Onneksi siemeniä on niin paljon, että on taas vara testata eri menetelmiä. Seuraavan setin perennoja kylvän tammi-helmikuun vaihteessa, jolloin vuorossa ovat lajit, jotka saattavat itää ilman kylmäkäsittelyä. Nyt kylvetyistä lajeista katanat, vuokot ja palloesikko ovat silloinkin listalla mukana ja niiden lisäksi aika monta muutakin lajia. Pidän kylvökset huoneenlämmössä maaliskuun alkupuolelle ja vien sitten hankeen ne ruukut, joissa ei näy mitään elonmerkkiä. Varmuudella ilman kylmäkäsittelyä itävät siemenet kylvän maaliskuussa.

Leikkaan amarylliksistä aina heteet pois, niin eivät karistele siitepölyä pöydille. Tämä punainen ei ole luonnossa näin oranssi, vaan jonkun verran tummempi sävyltään.

Hopeaputousten talvehtiminen ei ole aina ollut ihan varmaa, joten kylvin jo niistä viime talvena keräämiäni siemeniä. Viime vuonna huomasin, että talvehtivista kasveista tuoreeltaan kerätyt siemenet itävät helposti mutta aiemmin kerätyt tarvitsevat liotusta itääkseen. Siispä karistelin pussista siemeniä ensin vesiastiaan likoamaan. Huvituin suuresti, kun siemenet alkoivat liikkua vedessä alkuun aika vauhdikkaastikin toisiaan tai purkin laitoja kohti. Hankaussähköä näemmä syntyy paperipussissakin sen verran paljon, että siemenistä tuli pieniä magneetteja. Kävin hakemassa kameran, erottelin siemenet toisistaan hammastikun avulla ja tein pienen kuvasarjan siementen salaisesta elämästä. En kertonut lapsille kokeesta, jotta purkki pysyisi paikallaan. Tämäntyyppisellä testillä voi kuitenkin havainnollistaa kivasti lapsille fysiikan ilmiöitä.

Alkuun siemenet liikkuivat nopeammin mutta ryhmien kasvettua kookkaammiksi liikkeet hidastuivat selvästi. Ehkä lopulta siemenistä olisi tullut yksi iso möykky mutta ajattelin 6 tunnin liotuksen riittävän itämiseen ja koe keskeytettiin.

Loppuun vielä amarylliskuva. Tämä valkoinen kerrottu on vuodesta toiseen yksi joulukukkasuosikeistani.

Joulu alkaa olla siis taputeltu ja kevätsesonki kylvöjen osalta aloitettu. Tästä se taas lähtee!

Vuoden ensimmäinen talvehtijakatsaus

Hyvää tämän vuoden ensimmäistä viikkoa! Olen käynyt yleensä vuodenvaihteessa tarkistamassa ensimmäisen kerran kunnolla eteisessä ja kellarissa talvehtivien kasvien voinnin. Eteisessä on sen verran lämpimämpää, että siellä pitää käydä kastelemassa vähintään kerran kuukaudessa, mutta nyt tein tarkemman kierroksen ja vähän myös siistin kasveja. Kurkataanpa, miltä talvehtijat näyttävät tässä vaiheessa talvea.

Rosmariini ei ole koskaan talvehtinut näin hyvin kuin tänä vuonna.

Olen yrittänyt talvettaa rosmariinia monta kertaa ja vuonna 2019 sain pidettyä sen hengissä peräti maaliskuun alkuun saakka. Silloin vannoin, etten enää yritä mokoman kasvin talvettamista. En kuitenkaan raskinut viskata syksyllä hyvissä voimissa ollutta rosmariiniani kompostiin, vaan toin eteisen pöydälle. Ajattelin seurata sitä tarkemmin ja leikata versot heti pakastimeen, jos se alkaisi näyttää elinvoiman hiipumisen merkkejä. Vielä se kuitenkin porskuttaa niin iloisesti, että toiveet kevääseen saakka selviämisestä alkavat heräillä. Liekö syy sitten se, että rosmariini asusti koko kesän omassa ruukussaan toisin kuin aiempina vuosina, jolloin kaivoin sen syksyllä muiden seasta erilleen. Olen myös lorautellut sille vettä samaan tahtiin kuin eteisessä asustelevalle atsalealle, eli selvästi useammin kuin minulla muuten olisi tapana kastella talvehtijoita.

Yksi lipsahdus tämän atsalean kanssa tosin sattui kuukausi sitten ja sen seurauksena melkein kaikki lehdet karisivat. Tämä kukki koko syksyn ja edelleenkin se jaksaa aukoa viimeisiä nuppujaan.

Kunhan tässä loppukuusta virittelen ensimmäisille kylvöille kasvivaloa, siirrän ainakin atsalean ja ehkä myös rosmariinin sen alle. Jos atsalea ei ala tehdä kevään aikana uusia versoja ja lehtiä, saatan viskata sen menemään. Ei harvalehtinen kepakko kovin kaunis katseltava ole.

Yleissilmäys eteiseen osoittaa, että vihreää näkyy ja viherliljapuukin on hyvissä voimissa.

Riippapelakuu kerää jostain syystä joka talvi kirvoja itseensä. Olen käyttänyt sen jo kolmesti suihkussa ja laittanut juureen tuholaistorjuntapuikonkin, jotta kirvakanta ei ihan villiintyisi. Siitä huolimatta muutama kirva oli löytänyt jo tiensä kirjavalehtisen muratin versonkärkiin. Käytin viikonloppuna sekä riippapelakuun että kaikki muratit suihkussa ja tarkistin, ettei muissa kasveissa ollut kirvoja. Vuosi vuodelta minua alkaa ärsyttää entistä enemmän riippapelakuun kirvaherkkyys. Se vain on yksi harvoja amppelikasveja, jotka oikeasti viihtyvät etupihan paahteessa kesän eivätkä sen versot katkeile kovin herkästi tuulessa. Hopeaputous sen kaverina tuo runsautta ja täyttää pelakuun oksien väliin jäävät aukot.

Hopeaputouksista suurin osa on hengissä ja osa tehnyt uutta versoakin, kuten vaikkapa tämä riippapelakuun kanssa asusteleva yksilö.

Tänä vuonna hopeaputouksetkin näyttävät paremmilta kuin viime talvena. Silloin kaikki eteisessä olleet hopeaputoukset kuolivat talven aikana. Ehkä syynä oli liian harva kastelu, sillä niiden kanssa samoissa astioissa kasvavat pelakuut viihtyvät kuivemmassa. Kellarissa olleista hopeaputouksista kaikki selvisivät kevääseen. Tänä vuonna olen tähdännyt vesitilkat hopeaputousten juureen, jotta ne saisivat enemmän kosteutta eivätkä pelakuut kärsisi liikakastelusta. Toistaiseksi taktiikka on toiminut mutta aion silti kylvää lähipäivinä hopeaputousten siemeniä. Kyllä ylimääräisille taimille aina paikat löytyvät, jos kaikki vanhat selviävätkin kevääseen saakka. Isoin pelakuulaatikko on sitä paitsi äidilläni talvehtimassa enkä tiedä, missä kunnossa se nyt on. Viime vuonna kyseinen ruukku oli kellarissa, jonne piti saada mahtumaan tänä talvena alppiruusun taimet. Siispä lykkäsin pelakuut muutamaksi kuukaudeksi äitini hoiviin.

Muratit viihtyvät hyvin eteisessä, vaikkakin muutamaan versonkärkeen oli tullut riippapelakuusta kirvoja.

Siirrytään kellariin. Siellä on sen verran kylmää, että isoissa ruukuissa olevia kasveja ei tarvitse välttämättä kastella kuin kahdesti koko talven aikana, pienemmät ruukut toki tarvitsevat sielläkin pari kastelukertaa enemmän. Lämpömittari näytti ylähyllyllä 4 astetta ja vähän jännittää, kuinka siellä olevat gladiolukset, daalia ja karjalanneidot pärjäävät kevääseen. Alppiruusuille ja kärhöille sen sijaan olisi parempi, jos talvetuslämpötila olisi jopa lähellä nollaa. Silloin ne pysyisivät varmemmin levossa kevääseen saakka. Jonkinlaiseen kompromissiin on kuitenkin pakko tyytyä ja toivoa, että kukaan ei heittäisi henkeään. Toistaiseksi kaikki muut paitsi koruköynnös ovatkin pysyneet kiltisti talviunilla.

Katkoin jo edellisellä kellarikäynnillä koruköynnöksen latvaversoja toivoen sen ymmärtävän lopettaa valonetsimisen. Turha toivo, huomaan. Napsin kuitenkin sitä taas lisää. Jos siitä ei ole muuta hyötyä, niin ainakin se tuuhettuu kesää varten.

Seuraavalle kellarikäynnille otan sekatöörit mukaan ja leikkelen verenpisarat ja kärhöt. Minulle on henkisesti helpompaa pätkiä kuivan näköisiä versoja kuin sellaisia, jotka ovat jo alkaneet puskea vihreää. Yleensä talvehtijoissa on alkanut näkyä heräämisen merkkejä helmikuun aikana tai viimeistään maaliskuun alussa, joten kuukauden päästä lienee hyvä hetki käydä kellarissa saksimisreissulla.

Alppiruusut näyttävät virkeiltä. Tälle hyllylle ei osu kellarin valo, joten oli kuvattava salamalla. Lattialla olevat taimet näyttivät yhtä hyviltä, tosin yksi aivan pieni saattaa olla menetetty tapaus.

Missä kunnossa teidän talvilepolaiset ovat? Onko positiivisia yllätyksiä tai jännitystä aiheuttavia kasveja?

Puutarhavuosi 2021

Menneestä vuodesta on tapana tehdä usein jonkinlainen kooste. Olen muutamana vuonna aloittanut jo vuoden lopulla tämän Puutarhavuosi-haasteen mutta tänä vuonna aivot taisivat käydä vähän hitaalla ja haaste jäi laittamatta liikkeelle. Ajattelin kuitenkin tehdä koosteen tähän samaan pohjaan (löytyy täältä kun vain vaihdatte vuosiluvut). Mitäpä sitä kelvollista vaihtamaankaan.

 1. Mitä sellaista teit puutarhassa, mitä et ole koskaan ennen kokeillut?

Siirsin talviajan mineilyharrastukseni puutarhaan, johon tein pienen keijupuutarhan. Toisin kuin Nestorin asumus, keijujen alue ei ole niin tarkasti missään mittakaavassa. Kirosin myös suunnilleen joka toinen päivä lintuja, jotka kävivät mylläämässä keijujen sammalet sekaisin. Kokeilin myös etanoiden keräämistä... monen viikon ajan ja suunnilleen sadan nilviäisen vuorokausitahtiin. Kirosin sitäkin touhua. Ja sitä, että laitoin kasvimaalle harsot jo hyvissä ajoin keväällä aikaisemman ja suuremman sadon toivossa enkä tajunnut, että etanoista voisi tulla sellainen riesa kuin siitä lopulta tuli. Paljon kiroamista yhdelle kesälle!

Keijupuutarha on osa varjokujaa.

2. Pysyitkö viime talvena tekemissäsi puutarhasuunnitelmissa?
a. Tarkasti
b. Ai missä?
c. Suunnilleen kyllä
d. Hmm... *viheltelyä*... "suunnilleen"...

Lapasestahan se taas lähti jo heti alkukesällä ja paheni vain kesän edetessä. Piti kai purkaa johonkin ne etanoiden aiheuttamat raivontunteet. Luulisin, että kaikki kesälle suunnittelemani jutut tuli toteutettua. Ihan tarkkaan en edes muista, kun en tainnut laittaa suunnitelmia mihinkään ylös.

Vasemmalla 2020 pihakartta (luumutarhan laajennus ei ehtinyt kuvaan), oikealla 2021, jossa eivät näy varjokujan jatko, marjapensasalue valmiina sekä kärhökaaripenkin eteen tullut uuden alueen alku. Hiekkakasakin on kuvan oton jälkeen pienentynyt huomattavasti.

3.Tuliko puutarhaasi kesän aikana uusia kasveja?
a. Ei
b. Yksi
c. Muutamia
d. Autolastillinen... eikun kaksi... eikun...

Pienissä erissä niitä taas hivuttautui puutarhaan ja kaikille löytyi paikkakin. Ja ne joille ei löytynyt, ovat kellarissa odottamassa ensi kesää.

4. Menetitkö kasveja?
a. En. Kasvatan vain luotettavia kasveja ja varjelen niitä suurimpina aarteinani.
b. Joskus tulee talvituhoja, joskus kesätuhoja. Joka vuosi vähintään yksi kasveista toteaa viihtyvänsä paremmin jonkun toisen puutarhassa. Suurin osa kuitenkin selviää puutarhassani.
c. Olen innostunut vyöhykkeiden venytyksestä ja haluan kokeilla aina jotain uutta ja eksoottista. Tuhoja tulee väistämättä.
d. Älä edes kysy, kuinka monta!

Kaukasiantörmäkukka 'Perfecta' lähti keväällä hyvin kasvuun mutta päätti syystä tai toisesta nuupahtaa jo alkukesällä. Se ei siitä kesän aikana enää vironnut mutta onneksi satuin talvella kylvämään sen siemeniä ja muutama uusi taimi pääsikin jo paikkaamaan emokasvin menetystä. Kesällä navakka tuuli taittoi pinkin kerrannaiskukkaisen jaloritarinkannuksen ainokaisen verson maata myöten poikki. Sekään ei jaksanut enää lähteä uudelleen kasvuun, mutta paikka on merkattu siltä varalta, että keväällä juurakko alkaisi puskea vihreää. Muita menetyksiä ei tainnut tulla.

Toissa talvena menetin kaikki muut palloesikkoni paitsi tämän yksilön. Tämäkään ei kukkinut näin hyvin entisellä paikallaan. Syksyllä hankin tämän lähistölle punaisen palloesikon kun kerta löytyi paikka, jossa selvästi viihtyvät.

5. Mitä sellaista haluaisit puutarhaasi, mitä et ole vielä(kään) saanut?

Iloisesti soliseva luonnonpuro ja kunnon metsäpuutarha ovat edelleen salaisten (täh?) haaveiden listallani.

6. Mikä asia viime puutarhakaudelta tulee aina muistuttamaan sinua kesästä 2021?
a. Sää
b. Kukkaloisto
c. Joku muu. Mikä?

Toukokuun lopun kylmä jakso ei ilahduttanut lainkaan pitkän lämpimän jakson jälkeen. Jo ulkoilmaan tottuneet kasvit joutuivat kärvistelemään koleassa ja hämärässä varastossa pari viikkoa kun ulkona lämpötila pysyi sinnikkäästi lähellä nollaa. Kesäkuu oli meillä todella sateinen mutta onneksi myös lämmin. Sateet loppuivat juhannukselta kuukauden ajaksi kunnes heinä-elokuun vaihteessa alkoi taas uusi sadekausi. Vuodenajat olivat kuitenkin selkeästi erotettavissa toisistaan niin eikä tarvinnut arpoa, oliko kesä tai talvi säiden puolesta kevättä tai syksyä. Niin ja ne etanat muistan varmasti vielä vuosien päästä.

7. Mikä oli suurin saavutuksesi puutarhassa viime vuonna?

Näiden kasojen kärrääminen oli puolet urakasta. Hiekkaa jäi vielä kuution verran odottamaan ensi kesää.

No, kaivoin sekä kasvimaalta että varjokujalta nurmet ja osan mullasta pois ja kärräsin tilalle kolme kuutiota hiekkaa. Samanlainen kasa kivituhkaa siirtyi nuotiopaikalle, marjapensasalueen katteeksi sekä suopuutarhaan johtavalle polulle, josta kaivoin myös nurmet pois. Niin ja kaivoinhan myös polun kompostien ja kasvimaan väliin, suon pohjalta parin neliön alueelta nurmet pois ja laajensin pikkuisen kantopuutarhaa. Aivan loppusyksystä keksin madaltaa kärhökaaripenkin edustalla ollutta kumparetta ja olosuhteiden pakosta jouduin nostamaan maasta löytynyttä kiveä ylöspäin ja aloittamaan sen ympärille uuden istutusalueen. Ehkä näissä oli sen verran saavutusta, että ei kannata jatkaa listaa mitättömillä kasvien siirroilla. Sen verran pitää kyllä mainita, että isäntä osallistui nuotiopaikan tekoon sekä kärräsi kasvimaan käytäviltä multaa naapuriin (kyllä vain ja ihan luvan kanssa!) ja hiekkaa tilalle.

Suontekele. Keväällä oikeaan reunaan ylös on tulossa rivi kuunliljoja.

8. Mikä oli paras ostoksesi/hankintasi?

Varmaankin puutavara etu- ja takapihan seinäkkeisiin. Tai sitten syksyn alelöydöt mutta se selviää vasta kesällä.

9. Tuliko tehtyä virhehankintoja?
a. Ei, on vain erilaisia kokeiluja!
b. Ehkä...
c. Aivan liian monta!
d. Virhe? Mitä? Minullako?! Eeei suinkaan...!

10. Mikä kasvi yllätti sinut positiivisesti?

Sinikatana 'Alba': tokihan ne olivat kauniita ennenkin mutta viime kesänä kaikki yksilöt kukkivat niin perusteellisesti kuin vain toivoa saattaa ja kasvoivat sen verran kookkaiksi, että osan sai jaettua.

Sinikatanat selvästi nauttivat heinäkuun helteistä, samoin niiden takana olevat maksaruohot.

11. Mikä kasvi oli suurin pettymyksesi?

Ehkä pasuunakukka, joka sai riesakseen vihannespunkkeja eikä todennäköisesti siksi edes kukkinut koko kesänä. Se ei näe enää ensi kesää, vaikka vuosi sitten merkitsin sen positiivisimmin yllättäneeksi kasviksi.

12. Mihin käytit suurimman osan puutarhabudjetistasi?
a. Kasveihin
b. Kiviin / Kiveyksiin
c. Pihan rakenteisiin, perustuksiin, toimintoihin...
d. Puutarhamatkailuun

Ne maa-ainekset, puutavara ja raudoitusverkot.

Tänne upposi iso osa hiekkakasasta.

13. Mitä opit?

Että kaatosateessa kuratakki ei riitä, tarvitaan myös kurahousut ellei halua puutarhuroida märissä pöksyissä. Harrastin sitä niin monta kertaa, että oppi meni vihdoin perille ja hankin kurahousut joulukuussa odottamaan ensi kesää. Ja ehkä alussa tuli ilmi myös se, että keväällä pitää tarkkailla aktiivisesti etanatilannetta ja hoitaa homma ennen kuin se räjähtää käsiin.

14. Odotatko tulevaa/alkanutta kasvukautta...
a. Suurin suunnitelmin?
b. Kunnianhimoisin odotuksin?
c. Kauhunsekaisin tuntein?
d. Into pinkeänä ja sormet syyhyten?

Näin se menee, kuten aina. Tänä vuonna kauhunsekaisia tunteita aiheuttaa hieman kesän avoimet puutarhat -tapahtuma, johon saatamme hyvinkin osallistua. Moni kohta on kohentunut esittelykuntoon mutta onhan noita keskeneräisyyksiäkin vielä paljon. Esimerkiksi se viimeinen kuutio hiekkaa pitäisi jemmata johonkin keskeltä pihaa. Vielä ei ole aavistustakaan, mihin ne saisi tungettua. Tuskinpa vanhat hiekka-alueetkaan talven aikana niin paljoa painuvat, että niiden täydennykseen kuutiota menisi. Enemmän on kuitenkin intoa, suuria suunnitelmia ja sormien syyhyämistä kuin kauhuntunteita, joten iloisin mielin kohti kesää mennään.

Loistokärhöt 'Piilu' ja 'Jan Pawel II' hurmasivat viime kesänäkin.

Haasteen säännöt:
1. Kerro, keneltä sait haasteen.
2. Kerro haasteen aloittaja (Minna Hiidenkiven puutarhassa -blogista).
3. Haasta muutama blogiystäväsi mukaan.

Nappaa vapaasti tai ole nappaamatta.

Joulukuu tiivistetysti

Joulukalenterin takia joulukuun muut kuulumiset ovat jääneet hyvin vähälle huomiolle. Tehdäänpä siis jonkinlainen tiivistelmä joulukuun tapahtumista. Tällä seudulla koko kuukausi on saatu viettää hyvin talvisissa maisemissa ja lämpötiloissa eikä ollut epäilystäkään siitä etteikö joulu olisi valkea. Pakkanen pyöri paljon -20 asteen molemmin puolin ja joulun pyhinä tehtiin talven pakkasennätyskin: -27,2 astetta. Nyt on onneksi vain muutaman asteen verran pakkasta. Lunta on edelleen suunnilleen 30 senttiä, vaikka välillä onkin satanut vähän lisää entisten päälle. Ja itse asiassa nyt illan mittaan on alkanut tuiskuttaa. Taitaa huomenna olla lumityöpäivä.

Karon mielestä namien etsiminen lumesta on talven parasta puuhaa ja sitä voisi ainakin leudommilla säillä tehdä vaikka koko päivän.

Kesällä äidiltäni tullut tuija on alkanut näyttää minusta kivalle majapenkissä ja voin kuvitella sen kohdalleen suurempanakin. Ehkä sille kiireessä kehitelty paikka on sittenkin sopiva.

Harmaalle näyttää talvipäivä vuoden pimeimpään aikaan. Tuuli on ravistellut puistakin paksun kuurakerroksen pois.

Karo esittelee lasten kanssa tehtyjä jäälyhtyjä. Näihin kahteen jäädytimme serveteistä kuvioita pintaan, loput kaksi ovat pelkkää jäätä.

Marraskuun lopussa kerroin, että meille tuli robotti-imuri. Olemme edelleen tyytyväisiä sen toimintaan ja varsinkin siihen, että vapaa-aikaa on ahkeran apurin ansiosta tullut paljon lisää. Ennen imurointiin kului tunnin verran aikaa ja siihen muu perussiivous lisäksi. Normiarjen lisäksi kaikki ylimääräinen onkin jäänyt odottelemaan parempaa aikaa. Nyt kun Nuu-Nuun myötä siivoukseen käytetty aika on itseltä vähentynyt, olen tehnyt rästiin jääneitä töitä pois. Yksi eniten rassannut kohta meillä oli ruokapöydän tuolit, joiden istuinosat olivat vuosien pesemättömyyden ja kahden ruokailemaan opetelleen lapsen jäljiltä melkoisessa kunnossa. Näpräsinkin vihdoin ja viimein tuoleista kankaat irti ja laitoin pesukoneeseen.

Likaisin tuolin päällinen näytti suorastaan hävettävän pahalta. Tummimmat tahrat ovat mustikkaa, muut kaikkea mahdollista mitä ruokapöydältä saa vahingossa tai tahallaan kaadettua ja tilsittyä tuoliin.

Onneksi vain kaksi tuolinpäällistä oli yhtä hurjassa kunnossa kuin ylläolevan kuvan kangas, vaikka kyllähän kangas kuin kangas likaantuu aikaa myöten ilman lapsiakin. Päällystimme isännän kanssa tuolit kymmenisen vuotta sitten kun muutimme ensimmäiseen yhteiseen kotiimme. Samalla puuosat hiottiin ja petsattiin tummemmiksi, jotta ne sopisivat pähkinän väriseen ruokapöytäämme. Tuolit on tehnyt edesmennyt isosetäni kymmeniä vuosia sitten, joten niillä on tunnearvoakin sen lisäksi, että laadultaan ne ovat ehdottomasti parempia kuin nykyiset valmistuolit. Vai oletteko löytäneet jostain uuden tuolin, jonka liitokset eivät ole alkaneet löystyä jo parin vuoden käytön jälkeen? Isosedän taidonnäytteiden liitoksissa ei näy minkäänlaista elämisen merkkiä, vaikka osa tuoleista on ollut välillä vuosikausia säilytyksessä kylmässä aitassa. Ne eivät nitku, notku eivätkä keiku. Ennen kalusteet todellakin tehtiin kestämään käyttöä.

Ylävasemmalla näkyy tuoleissa ollutta alkuperäistä tummanruskeaa päällistä ja juuttikankainen alin kerros. Yläoikealla on istuinosa nurinpäin. Alaoikealla puhtaat kankaat ja alavasemmalla pesty päällinen kiinni nurin päin olevassa istuinosassa.

Pariin tuoliin jätettiin silloin kymmenen vuotta sitten alkuperäinen tummanruskea vakosametti (tai vastaava) uuden kankaan alle muistoksi entisestä. Muista tuoleista alkuperäiset kankaat olivat jo silloin kymmenen vuotta sitten niin huonossa kunnossa, että ne poistettiin ja jätettiin vain alin juuttikangaskerros. Isosedän tietäen juuttikangaskaan ei varmasti ole uutena kaupasta ostettu, vaan leikattu ehkä jostain säkistä. Juuttikangas ja tummanruskea kangas on naulattu kiinni istuinosaan. Itse oikaisimme sen verran, että kiinnitimme kankaat nitojalla. Kuvissa, joissa istuinosa on nurinpäin, näkyy pohjassa numero. Tuolit ovat yksitellen käsityönä tehtyjä, joten istuinosat eivät käy keskenään ristiin. Jokainen tuoli ja päällinen onkin numeroitu, jotta osat löytävät paikoilleen myös sen jälkeen kun lapset ovat kuljetelleet niitä majanrakennustarpeikseen. Istuinosia ei ole nimittäin ruuvattu tai naulattu paikoilleen, ne vain painetaan kiinni runkoon.

Aivan kuin olisi kokonaan uudet tuolit!

Tuolit tuovat minulle mieleen pienikokoisen, omalaatuisen ja usein koneöljyn tahriman savolaisukkelin, jolla oli melkoinen huumorintaju. Hänellä oli aina veikeä pilke silmäkulmassa ja hän jos kuka osasi sanoa sanottavansa niin, ettei kuulija voinut olla koskaan ihan varma, oliko hän tosissaan vai vitsailiko kuulijan kustannuksella. Minä pidän siitä että huonekaluilla on jokin tarina ja näiden tuolien tekijästä hauskoja tarinoita on valtavasti. Niistä saa kerrassaan mainioita kahvipöytäkeskusteluja aikaiseksi ja mikäpäs sen mukavampaa kuin tuoleilla istuessaan muistella niiden tekijää.

Kausivalot ovat joulun aikaan palaneet aamuin illoin. Ainoastaan yöllä ja päivän valoisimpaan aikaan ne ovat olleet pois päältä.

Pitää tässä jonain päivänä käydä tekemässä eteisessä ja kellarissa tarkistuskierros talvehtijoiden luona. Eteisestä on annettu pari kertaa kirvahäätöjä riippapelakuulle ja parille muullekin, joihin kirvat ovat pelakuusta alkaneet levitä. Pintapuolinen vilkaisu kertoo eteisen kasvien pärjäilevän riittävän hyvin näin pimeimpään vuodenaikaan nähden, kellarissa en ole edes käynyt pitkään aikaan. Yleensä siellä ei ole ollut mitään hätää vielä tässä vaiheessa talvea, mutta ehkä pian olisi jo aika vilkaista sinnekin. Saapahan ainakin vähän nyppiä ja hypistellä. Jos ei kasveilla ole vielä ollut mitään hätää, niin kompostorin tilanne oli aika surkea vielä ennen joulua. Lämpömittari näytti koko alkukuun alle nollaa mutta massa tuntui kuitenkin koko ajan sulalta. Pienillä korjausliikkeillä sain kompostorin hyrähtämään käyntiin ja nyt se on pöhissyt oikein hyvissä lukemissa.

Lämpömittari todisti 29.12. kompostorin olevan kaikkea muuta kuin jäässä.

Vielä eivät siemenpussit huhuile minulle laatikoistaan mutta selvästi puutarha- ja kasviajatukset jo alkavat kurkistella ujosti mielen sopukoista. Pian ne rynnivät kyynärpäät edellä muiden ajatusten ohi ja tunkevat uniinkin. Sitä onnen autuutta odotellessa toivotan hyvää loppuvuotta ja pian alkavaa uutta!

Kuusi kuvaa kesästä -haaste

Melkein kuukauden mittaisen puutarhajuttutauon jälkeen pääsen vihdoin palaamaan kukkien pariin. Minulle heitettiin tämä Tuplasti terapiaa -blogista lähtöisin oleva haaste peräti kahdelta suunnalta: ensin Puutarhan Lumo -blogista ja hetken päästä Sailalta Saaripalsta-blogista. Mikäs sen mukavampi tapa näin talven keskellä laittaa "puutarhapyörä" liikkeelle kuin selailla kesän kuva-arkistoja. Kävin läpi kuvia ja otin niistä erilleen valtavan määrän potentiaalisia vaihtoehtoja. Jostain syystä kuvissa korostui kärhöjen määrä. Haaste olisikin ollut helpompi toteuttaa, jos sen nimi olisi ollut vaikka "Kuusitoista kuvaa kärhöistä". Onnistuin kuitenkin karsimaan kärhöjen määrää ja löysin pari muutakin kuvaa, joten olkaapa hyvät: kuusi kuvaa kesästä.

Upeilla kukillaan hurmannut kruunukärhö 'Purple Dream' oli viime kesän hankintoja.

Luumutarhan alkukesä on hyvin hempeä: sinisten ja valkoisten lemmikkien seassa on vaaleanpunakirjavia 'Sorbet'-tulppaaneita ja uudet atsaleat 'Satomi' ja 'Tarleena'. Pian taustalla kukkii myös alppiruusu 'Mikkeli'. 

Perintöpioni 'Elina' kukkii vuosi vuodelta komeammin. Kuvassa on vain yksi yksilö.

Uusi kärhö tämäkin: loistokärhö 'Innocent Blush'. Jännittää nähdä, talvehtiiko tämä ja kukkiiko se ensi kesänä kerrannaisin vai yksinkertaisin kukin.

Viime kesä oli oikea perhoskesä. Tässä kuvassa syyssyrikälle on kerääntynyt paljon amiraaleja ja jokunen nokkosperhonen.

En ole mikään mestarikuvaaja, mutta minusta tämä kuva tarhalyhtykärhö 'Princess Katesta' sateen jälkeen on hyvin onnistunut.

Haasteen säännöt:

-julkaise kuusi kuvaa kuluneelta kesältä

-aihe on täysin vapaa

-haasta muita vastaamaan

Nyt täytyy myöntää, että en ole yhtään pysynyt kärryillä, kenet on jo haastettu mukaan. Kokeillaan kuitenkin kepillä jäätä ja haastetaan vaikka 

Lappalainen etelässä
Päivänpesän elämää

Vuosi lähenee loppuaan ja uuden vuoden juhlinta lähestyy. Kerroin viime vuonna mehiläisvahasta valmistetuista uudenvuodentinoista, mitkä herättivät selvästi kiinnostusta kommenteissa. Laitoin sivupalkkiin postaussuositukseksi jutun niistä, niin voitte käydä tutustumassa. Ne ovat ympäristöystävällinen ja matalan sulamislämpötilan takia myös turvallinen vaihtoehto perinteisille tinoille tai sokerille, jota voi myös käyttää valamiseen. Käykäähän tutustumassa, jos kaipaatte hauskaa ajanvietettä uuden vuoden juhlintaan.