Pioneja ja kivikon kasveja

Eipä ole ennen tainnut meillä pionit kukkia vielä juhannuksena. Heti juhannuksen jälkeen ovat yleensä ensimmäiset kukat auenneet mutta tänä vuonna jo juhannusaattona oli monta kukkaa auki aurinkoisemmilla paikoilla kasvavista pioneista. Tällä hetkellä kukassa on neljä pionia, kahta eri lajiketta. Puolivarjossa kasvavat perintöpionit eivät ihan vielä kuki, mutta vaaleanpunaista väriä on jo niidenkin nupuissa näkyvissä. Katsellaanpa siis aurinkopenkin ja pensasryhmän pionikaunottaria.

Itse risteytetty 'Minna-Elina' (perintöpioni 'Elinan' ja 'Karl Rosenfieldin' jälkeläinen) ihan kukinnan alussa.

Sama pioni tänään puoliltapäivin sateen jälkeen. Tämä yksilö on pienempi kahdesta.

'Minna-Elinalla' on kiehtova tapa liukuvärjätä kukkansa kukinnan edetessä. Vasta auennut kukka on melko tumma, ehkäpä suunnilleen samaa sävyä kuin luonnonvarainen ketoneilikka mutta hyvin pian terälehtien ulkoreunat lähtevät muuttumaan lähestulkoon valkoisiksi. Lopulta tummanpinkkiä on enää terälehtien tyvillä. 'Minna-Elinan' (tai oikeastaan kahden sellaisen) kaverina kasvaa viime syksynä saamani pioni, joka on jakopalan jakopala aikoinaan isäni mummon puutarhassa kasvaneesta pionista. Se ei kuitenkaan vielä tänä vuonna kuki mutta lähti kasvuun sen verran reippaasti, että eiköhän ensi vuonna nähdä siitäkin jo ensimmäinen kukka. Näiden kolmen lisäksi samassa ryhmässä kasvaa myös toistaiseksi nimetön vaaleakukkainen ihanuus.

Tämäkin prinsessaunelma muuttuu kukinnan edetessä melkoisesti, kuten kuvasta näkyy.

Aurinkopenkin pioniryhmä. Uusin tulokas piilottelee näiden keskellä.

Viittakurjenmiekkojen kukinta-aikaan ihasteli, kuinka niiden violetit kukat sopivat upeasti aidan eteen istutettuun keltaheisiangervo 'Dart's Goldiin'. Nyt huomasin, kuinka hienosti heisiangervo tulee korostamaan 'Minna-Elinan' sävyä. Kylläpäs sattui kerrankin menemään hyvin nämä värien ryhmittelyt! Ja niin hienosti, kuin kukkineet laukat olisivat muodoltaan pioninkukkiin sopineet, leikkelin tänään kaikki pois aurinkopenkistä. Huvin vuoksi laskin kukinnot samalla ja tasan sata niitä meni lämpökompostoriin. Eiköhän sata laukankukintoa ole aivan riittävästi muutaman neliömetrin alalle?

'Dart's Gold' teki yhden kukinnonkin.

Olen kitkenyt pari päivää lemmikkejä (ja voikukkia, ratamoita, valvattia, vesiheinää sun muuta) ja todennut, että kohtuukokoisia aukkopaikkoja on sittenkin tullut myös aurinkopenkkiin. Harmillisesti osa aukoista on sen verran lähellä kookkaammaksi kasvavia kasveja, että ihan viereen ei viitsi istuttaa mitään kovin pitkäikäistä kasvia. Taktisesti istutin sinne viime kesänä mm. kaukasiantörmäkukkaa ja punahattua, mutta oletin niiden kestävän pari-kolme vuotta, jonka jälkeen ne olisivatkin saaneet heittää henkensä. Nyt on kuitenkin selvää, että kuolleen näköiset puskat todella ovat kuolleita eivätkä vain nukkumassa. Ensi kevään esikasvatuslistalle laitetaan siis jotain korkeahkoa kesäkukkaa, jolla saa täytettyä penkin taka- ja keskiosan aukkopaikkoja. Penkin etualalle istuttelin matalaa leijonankitaa mutta ne ovat niin kääpiöitä, että belliksetkin kukkivat leijonien kukkia korkeammalla. Pitää siis jättää kääpiökokoiset leijonankidat kesäkukkaruukkujen aluskasveiksi ja kehitellä jotain 20-30-senttistä kasvia etualalle, jos syksyllä ei saa jaettua talvesta selvinneistä perennoista tarpeeksi paikkaustaimia.

Pensasryhmän pioni on samaa lajiketta kuin aurinkopenkin vaaleakukkainen pioni.

Pensasryhmän pioni oli alunperinkin kuorman kookkain taimi, joten ei ihme, että se kukkii nyt ihan valtoimenaan. Laskin tänään avonaisia kukkia 19 kappaletta. Joka varressa on pääkukan lisäksi yhdestä kolmeen sivunuppua, joten kukkien yhteismäärä lähestyy varmasti viittäkymmentä ellei jopa mene yli. Pionin vierellä kukki yhdellä kukalla myös viime kesänä siirretty siperiankurjenmiekka. Sen sävy oli hitusen sinisempi mutta yhtä tumma kuin ylläolevan kuvan oikeassa reunassa kukkivilla pikkuampiaisyrteillä. Luulisin, että se sopinee myös kauniisti pionin väriin, kun ne jonain vuonna toivottavasti kukkivat yhtä aikaa. Yllätyin, että kurjenmiekka edes kukki uudella paikallaan. Sen verran se kuitenkin otti nokkiinsa siirrosta, että jäi vain hädin tuskin 30cm:n korkuiseksi. Ehkä se ensi kesään mennessä unohtaa turhat kiukuttelut.

Kurjenmiekka 'White Excelsior' ei ollutkaan keväinen versio, vaan hollanninkurjenmiekka.

Kurjenmiekat ovat totisesti yllättäneet tänä vuonna. Luulin syksyllä istuttavani keväällä kukkivaa kurjenmiekkaa ja harmittelin aika paljon, kun yksikään ei kukkinut ja lehtiäkin nousi vain muutama. Olin myös autuaasti unohtanut istuttaneeni sipuleita aurinkopenkin puolelle ja muistin vain kivikkorinteen istutuspaikat. Kolme lehtitupsua kymmenestä sipulista tuntui kovin vähäiselle. Jossain vaiheessa kevättä aloin miettiä, missä viipyvät heinätähdet, joita istutin kurjenmiekkojen kaveriksi ja päädyin sitten siihen, että kurjenmiekkamaiset lehdet taitavatkin olla heinätähtiä ja kurjenmiekat ovat vainaita. Siinä vaiheessa kun mysteerikasveista osa alkoi kasvattaa selvää kurjenmiekan kukkanuppua muistuttavaa pötkylää, suuntasin nettiin ja löysin kevätkurjenmiekan sijaan hollanninkurjenmiekka 'White Excelsiorin'. Kymmenestä sipulista neljä kukkivaa ja yksi lehtitupsu muuttuikin yhtäkkiä iloiseksi yllätykseksi. Pettymys sen sijaan oli se, että yksikään heinätähti ei suostunut nousemaan. Niitä ei sitten tarvitse jatkossa hankkia.

Hollanninkurjenmiekoista kaksi kukkivaa näkyy tässä kuvassa. Bongaatteko?

Toissa talven kellarissa viettäneet hollanninkurjenmiekat istutin viime kesänä maahan mutta niistä ei ole noussut edes pientä lehdenkärkeä. Niille kävi samoin kuin sitä edelliselle hollanninkurjenmiekkakokeilulleni, joten tämänkertaisesta onnistumisesta huolimatta taidan jättää jatkossa hollanninkurjenmiekatkin kaupan hyllylle. Kasvakoot nuo onnistuneesti talvehtineet niillä sijoillaan niin kauan kuin viihtyvät, vaikka ovatkin jokainen hassusti melkein parin metrin päässä toisistaan. Jospa joku olisi osunut sellaiseen kohtaan, että jäisi edes muutaman vuoden iloksi.

Etelänmunkki 'Blaulicht' selvästi viihtyy, kurjenmiekka seuraavana, taustalla uusi levisia ja takimmaisena loistosalvia.

Kurjenmiekan kaverina piti kasvaa sinikatanaa, jonka sekaan kurjenmiekan lehdet olisivat naamioituneet oikein hyvin. Harmillisesti vain juuri tuossa kohdassa kasvaneet katanat menivät heittämään henkensä talven aikana. Tungin tilalle ennen reissuun lähtöä hätäpäissäni muutaman lapinvuokon pikkutaimen. Pikkutaimen tosiaan, sillä niitä ei kuvasta erota eikä kovin hyvin livenäkään. Ihan läheltä katsottuna taimet sentään vielä löytyvät. Etelänmunkille kivikkorinne on kolmas asuinsija ja nyt näyttää siltä, että vihdoin sille on löytynyt mieluisa paikka, jossa se myös näyttää hyvälle. Annan sille luvan levittäytyä ihan vapaasti, jos vain niin tykkää ja taidanpa kokeilla myös sen siemenlisäystä.

Kivikkorinteestä kuoli paljon kattomehitähtiä mutta jostain syystä patiopenkissä ei tullut lainkaan tuhoja.

Patiopenkki on vielä työn alla. Alunperin siinä oli tarkoitus kasvaa pääasiassa päivänkakkaraa ja myskimalvaa mutta ne olivat liian innokkaita leviämään siemenistä. Penkin etuosan keskivaiheille istutettu komeamaksaruoho 'Herbstfreude' tuntuu pärjäävän, vaikkei kasvakaan niin komeana kuin kosteammassa mullassa olevat kaverinsa. Viime kesänä päätin vähentää päivänkakkaroita ja myskimalvoja ja korvata ne mehitähdillä. Penkin etureunasta tulikin jo oikein hyvä mutta takareunaan jäi isoja aukkopaikkoja. Nappasin tänään pari isoa mätästä kattomehitähteä penkin takaosaan, jotta saan etureunaan lisää tilaa tummemman punaiselle kivikkomehitähti 'Dark Beautylle'. Vaikka nyt on hellettä luvassa, niin tuskinpa kokonaisena multapaakkuna siirretty mehitähtirypäs paikanvaihdoksesta suuttuu. Seittimehitähtiä oli talven jäljiltä vain kaksi pientä hengissä, joten kattomehitähti, kivikkomehitähti ja pallomehiparta olkoot jatkossa patiopenkin yläosan pääkasvit. Alaosan päätähtiä ovat syyssyrikkä ja kärhöt, ja niiden välit yritän täyttää sammalleimulla. Patiopenkin kärhöistä 'Multi Blue' on herännyt, 'Hagley Hybrid' vielä uneksii.

Päivällinen tänään.

En kovin usein ruokakuvia postaile mutta tänään tuli sen verran onnistunut kokeellisen keittiön lopputulos, että laitetaan vinkiksi muillekin. Ensin laitettiin pastavesi kiehumaan. Pannulle silputtiin paketti pekonia ja sen kaveriksi erilaisia vihreitä sipuleita (tuoretta ruohosipulia, ilmasipulin vartta, purjoa pakastimesta ja valkosipulin lehtiä), kaurajuuren lehtiä, lehtikaalia sekä pakastimesta viimeiset viimevuotiset salkopavut. Kypsymisajat huomioiden toki, ei kaikkea kerralla! Kun pastat olivat melkein kypsiä, pekoni-vihersilpun sekaan kaadettiin itse tehtyä pestoa (olin tehnyt aiemmin isomman annoksen pestoa basilikasta ja lehtikaalista ja sitä laitettiin silloin tuoreeltaan pakastimeen). Lopuksi pippuria ja hitusen lisää suolaa sekä loraus sitruunanmehua, minkä jälkeen mössö sekoitettiin pastaan ja nosteltiin lautasille. Annosten päälle kukin sai raastaa oman makunsa mukaan parmesaania ja lisätä tuoretta basilikaa sekä ruohosipulin kukkia. Yllättäen myös lapset tykkäsivät.

Päivän kärhönä taas 'Purple Dream', kun ei täällä ihan vielä muita kuki.

Päivän kärhön kanssa saattaakin tulla vielä tiukkaa, sillä moni kärhö on noussut todella hitaasti. Seuraavan jutun kärhö on jo selvillä mutta sitä seuraava on täysi arvoitus. Ehkä joku kuitenkin löytyy.

Pikapihakierros reissun jälkeen

Tarha-alppikärhö 'Pink Dream'.

Tällä viikolla tuli pidettyä muutaman päivä blogilomaa, sillä kävimme reissaamassa vähän etelämpänä ja tulimme vasta eilisiltana aika myöhään takaisin kotiin. Lähdimme sunnuntaina perhejuhlille Keski-Suomeen ja sieltä sitten maanantaina Tampereen suunnalle. Tampereella kävimme mm. poliisimuseossa, Vehoniemen automuseossa, Särkänniemessä sekä Hatanpään arboretumissa. Lienee selvää, kuka valitsi minkäkin matkakohteen. Miniväkikin oli mukana, vaikkakin he joutuivat ihmettelemään suurimman osan ajasta maisemia laukusta käsin. Poliisimuseon lastenosasto Pokelassa vastaan tuli niin sopivan kokoinen menopeli, että oli ihan pakko päästää pariskunta pienelle koeajolle.

Minni ei valitettavasti pysynyt turvallisesti poliisimopedin kyydissä ja saattaisipa poliisilla olla sanomista myös Nestorin ja Inkerin matkanteon turvallisuudesta.

Eilen aamupäivästä lähdimme ajelemaan muutaman pysähdyksen taktiikalla kotiin. Ensimmäinen pysähdys oli Hatanpään arboretumissa. Sää oli valitettavasti niin tuulinen ja kylmä, ettemme kiertäneet edes koko puistoa, vaan teimme pikavilkaisun Kartanopuiston alueelle ja jätimme tuuliset ranta-alueet kiertämättä. Eniten aikaa vietimme suojaisammalla perenna-alueella ja sen ympäristössä. Jonkun verran sain otettua kuvia, joista ajattelin koostaa postauksen syksyn tai talven iloksi. Toinen pysähdys oli pikaiset päiväkahvit sukulaisilla ja pisin paussi pidettiin Leivonmäellä Tommolan tilalla. En ollut ennen käynyt siellä ja kuulemani perusteella odotin visiitiltä paljon. Ja olihan siellä melkoisesti nähtävää, joten ei tarvinnut pettyä. Erityisesti kurjenmiekkoja oli kukassa niin paljon, että teen niistä oman juttunsa myöhemmin. Varmaan jää talven iloksi sekin. Ja kun siellä asti reissattiin, niin pitihän sitä matkamuistojakin hankkia.

Myyntipöydillä oli varaa valita. Ja tässä oli ehkä vain kolmasosa pöydistä.

Ostoskassiin hyppäsivät kuitenkin vain etelänruusuruoho 'Red Cherries', alppiasteri 'Sabine' sekä tähtilevisia 'Little Raspberry'.

Etelänruusuruoho kasvoi perennatarhassa valtavan kokoisena pehkona.

Luonnonvarainen ruusuruoho olisi kiva saada jommalle kummalle ketoalueelle tai kadun pään joutoniitylle mutta etelänruusuruohokin on hyvin kaunis ja korkeana sopii hyvin aurinkopenkin keskivaiheille. Sinne sitä yritin viime kesänä siemenistä kasvattaa mutta ainokainen taimi menehtyi talven aikana. Ruusuruoho täyttää myös aurinkopenkin alkupäässä olevaa kukinta-aukkoa kesäkuun puolivälistä heinäkuun alkuun ja tuo sinne korkeutta ennen kuin kärhöt kasvavat.

'Little Raspberry' on selvästi tummempi kuin minulla jo ennestään monta vuotta viihtynyt 'Little Plum'.

Tähtilevisia 'Little Plum' on ollut niin kestävä, että uskaltauduin ostamaan upean värisen 'Little Raspberryn'. Se on taas juuri sitä väriä, jota kamera ei osaa toistaa oikein. En vielä tiedä, pääseekö "pikku vattu" ihan "luumujen" viereen mutta todennäköisesti aika lähelle, kun paikka näyttää olevan levisioille mieluisa. Sitten onkin jännä seurata, risteytyvätkö ne keskenään. Matkan aikana levisiatkin olivat ehtineet melkein jo lopettaa kukintansa, vaikka kyllähän ne yksittäisiä kukkia tekevät pitkin kesää.

Tommolan perennatarhassa oli myös näin kaunis levisia mutta sitä en huomannut myynnissä.

Alppiasteri 'Sabine' kukki runsaasti Tommolassa.

Ihan rehellisiä jos ollaan, niin enpä olisi alppiasteri 'Sabinea' ostanut, jos en olisi nähnyt sitä näytetarhassa. Myyntipöydän kaksi tainta olivat paljon vaatimattomamman näköisiä ja ohikukkineitakin, joten ne eivät kiinnittäneet huomiota. Perennapellolla sen sijaan se oli täydessä kukassa ja näytti kerrannaisine kukkineen niin suloiselta, että sen osasi helposti kuvitella omallakin pihalla.

Omalla pihalla Navettapiialta saatu siperiankurjenmiekka oli jo melkein ohikukkinut.

Vähän harmittelin sitä, että kerrankin kun siperiankurjenmiekassa olisi ollut useampia kukkavarsia, olen reissussa juuri silloin kun se kukkisi komeimmillaan. Viimeiset kukat olivat kuitenkin vielä auki kotiin palatessamme. Harmitusta ei kestänyt kovin kauaa, sillä huomasin myös taivaansinisessä siemenkirjeen kurjenmiekassa useamman nupun. Se onkin kukkinut jo parina vuonna pienesti. Eläköön! Vanhat valkoiset taidan hiljalleen hävittää pois nyt kun on löytynyt helpommin kukkivia lajitovereita tilalle. Navettapiian hennosti sinertävä on oikeastaan kauniimpikin kuin se puhtaanvalkoinen nirsoilija ja sinisen kanssa niistä tulee oikein kaunis keskikesän parivaljakko.

Tarhavaleunikkokin oli jo ehtinyt aloittaa. Tässä on nuppuja jäljellä vaikka miten monta.

Hävitettävistä kasveista puheenollen: pikkujasmike taitaa olla seuraavana sillä listalla. Pensasryhmästä kuoli viime talvena lopullisesti toinen eikä se kolmaskaan ole kovin hyvässä hapessa. Ensimmäinenhän heitti henkensä jo vuosi sitten. Tarhavaleunikon taustalla vasemmalla oleva jasmike kuivattaa joka vuosi yli puolet oksistaan mutta on kuitenkin vielä suunnilleen pensaan näköinen. Pitäisi vain siistiä kuivat risut pois. Samalta näyttää luumutarhan jasmike. Joko se on mainettaan haastavampi pensas tai sitten pikkujasmike on meillä vain kestävyytensä äärirajoilla.

Luumutarhan jasmikkeen pitäisi näkyä noiden kahden seinäkkeen välissä alueen keskivaiheilla kivestä metri takavasemmalle.

Luumutarhassa riittää siistimistä. Lemmikit ovat melkein kukkineet ja luumupuistakin taitaisi jo saada kuivia oksia karsittua. Aika rangoiksi jäävät, mutta ei noita ainakaan vielä tänä vuonna kaadeta pois. Kokeilen taivuttaa uusia versoja täyttämään pahimpia aukkopaikkoja ja toivon, että ensi talvena yksikään oksa tai silmu ei kuivu. 'Sinikkaan' vartetut oksanpätkät eivät ole vielä lähteneet kasvuun mutta seuraillaan niitäkin. Iloinen yllätys oli sen sijaan se, että toinen nietospensaista on lähtenyt versomaan juuresta. Myös kaksi kärhöä on herännyt vihdoin. Enää on seitsemän unten mailla.

Ensimmäiset pioninkukat alkavat aueta aurinkoisemmilla paikoilla. Pioneita ei onneksi talvi kurittanut.

Tänään pitää siis olla varovainen ja kulkea vaikka pyykkipoika nokassa pionien lähettyvillä. Miksi? Käypä kurkkaamassa vanhaa juhannustaika-juttua, niin ei tule vahingossa mokattua. Löytyypä sieltä myös muita puutarhurille hyödyllisiä juhannuksen ajanvietteitä. 

Päivän kärhönä ruukussa talvehtinut SAMARITAN JO ('Evipo075').

Hyvää juhannusta!

Kasvimaalta saa jo syötävää

Ensimmäisen kylvöerän samettikukat kukkivat.

Kasvimaan satokausi on jo alkanut muutenkin kuin monivuotisten ruohosipulin ja saksankirvelin osalta. Vappuna kylvetyistä retiiseistä sai ensimmäiset maistiaiset 2.6. ja sen jälkeen käytiin keräämässä vielä muutamat retiisit ennen kuin todettiin kaalikärpästen toukkien syöneen loput. Sapuskaa kaikille... Tai ehkäpä retiisit pelastivatkin kaalit ja nauriit kaalikärpäsiltä, sitähän ei tiedä ennen kuin ne ovat sadonkorjuukypsiä. Eri paikkaan pari viikkoa myöhemmin kylvetyt retiisit näyttävät toistaiseksi puhtailta, joten ehkä niitä saadaan syödä ihan itse. Toistaiseksi kirpat ja etanat eivät ole löytäneet ainakaan joukoittain kasvimaalleni, mikä on aina hyvä uutinen. Helteinen touko-kesäkuun vaihde häiritsi varmasti ainakin etanoita ja ehkä kirpat pitävät välivuotta.

Ensimmäiset retiisit ja salaatit 2.6. Mukana myös nippu ruohosipulia.

Tomaateissa ja chileissä on jo isoja raakileita. Ensi keväänä pitää ihan oikeasti kylvää tomaatit vasta maaliskuun puolivälissä. Maaliskuun alussa kylvetty amppelitomaatti oli ulos viedessä kookas ja komea mutta kuinkas kävikään, kun tuulenpuuska oli heilauttanut amppelin vasten seinää? Se pisin latva raakileineen napsahti poikki ja tomaatti on nyt aivan samassa kasvuvaiheessa kuin pari viikkoa myöhemmin kylvetty vierustoverinsa. Isommissa pensastomaateissakaan ei niin isoa eroa ole, että niitä kannattaisi hyvin aikaisin kylvää. Pienemmät taimet on helpompi kuskata pihalle ja istuttaa lopullisiin astioihinsa, se tuli taas todettua tänä vuonna. Paprikat ja chilit sen sijaan saa kylvää jo hyvissä ajoin, niin ehtivät tehdä satoakin. 

Yleisnäkymää kesäkuun puolivälissä.

Alkuun pidin ruukkukasvien edessä harsoa suojaamassa paahteelta. Jätin harson pois, kun taimet olivat kotiutuneet isompiin ruukkuihinsa ja seinustan oloihin. Viime viikolla oli aika kylmiä öitä eikä päivälläkään ollut kovin lämmin, mutten viitsinyt enää laitella harsoja takaisin. Tuuli olisi temponut sitä kuitenkin ja repinyt samalla kasveja ja tiputtanut raakileita. Luotin siihen, että seinä varaa sen verran lämpöä, että muutama yön kylmin tunti ei vahingoita kasveja. Muilla ei näkynytkään mitään vikuuntumisen merkkejä mutta basilikojen kylmänkestävyys oli ulkonäöstä päätellen vähän niillä rajoilla. Hengissä kuitenkin ovat ja varmasti jatkavat pian kasvuaan entistä ehompina.

Joku tihulainen on löytänyt nauriin lehdet, vaikka kamomilla yrittää hämätä.

Päädyin taas kylvämään pikkuisen sitä sun tätä ihan sikinsokin, jotta edes joku kasvi selviää tuholaisten hyökkäyksiltä. Harsot ja kaaliverkot päätin unohtaa jo pari vuotta sitten, kun massiivinen etanainvaasio söi käytännössä kaiken ilmahyökkäyksiltä suojatuista lavoista. Nyt linnut pääsevät popsimaan etanoita ja lentävät petohyönteiset napsivat ainakin osan muista tuholaisista. Ehkä villi sekaistutus hämää myös joitakin lajeja, etteivät ne löydäkään ravintokasviensa kimppuun.

Tässä yksi sekaistutus: valkosipulien välissä kasvaa mm. salaattia ja vieressä rikkaruohojen seassa rivi keltajuurta.

Kaalien ja 'Evakko'-tomaatin kanssa piti kasvaa palsternakkaa mutta siemenet eivät itäneet.

Vanhoihin siemeniin ei aina voi luottaa. Osasyyllinen huonoon itävyyteen voi myös olla toukokuun lopun helleaalto, vaikka pidinkin silloin kylvösten päällä harsoja varjostamassa pahimmalta paahteelta. Tukikaaria on niiltä ajoilta edelleen jäljellä, en ole muistanut käydä niitä poistamassa. Kevään kylvöistä palsternakka, porkkana ja vihannesportulakka itivät huonoiten, joten parissa penkissä on jonkun verran aukkopaikkoja. Palsternakat ja osa porkkanansiemenistä oli ainakin vanhoja mutta portulakat olivat vasta tänä keväänä ostettuja. Kylvinkin niitä uudelleen kun sää viileni.

Toinen sekaistutus ei ihan onnistunut, kun porkkana ja portulakka eivät itäneet kunnolla. Sammarit, kehäkukat ja ilmasipuli kasvavat kuitenkin hyvin.

Ihmettelin monta vuotta, kuinka vesiheinä, savikka ja muut tuiki tavalliset yksivuotiset rikkakasvit loistavat poissaolollaan. Niiden siemeniä olisi luullut olevan maaperän siemenpankissa miljoonittain, vaikka edelliset asukkaat eivät puutarhaihmisiä olleetkaan. Nyt niiden määrä on alkanut lisääntyä, vaikka ei niitä edelleenkään hirveästi ole. Vesiheinä on kuulemma erinomainen elävä kate ja harhauttaa myös tuholaisia, joten annan osan niistä kasvaa kasvilavoissa. Kylvörivien kohdalta nypin isoimpia pois, jotta vastaitäneet hennot hyötykasvien taimet eivät ihan huku.

Pari porkkanaa kurkistelee kehäkukan ja kompostimullan mukana tulleiden nukkapähkämön ja pikkuampiaisyrtin taimien seasta.

Hiekkainen yrttilava meinaa joka kesä kerätä muurahaisia, jotka puskevat käytäviensä edestä mullat alas lavasta.

Muurahaisten kanssa joudun neuvottelemaan varsinkin alkukesällä aika tiukasti. Ne haluaisivat tyhjentää yrttilavani kun taas itse haluaisin kasvattaa siinä hyötykasveja. Aurinkoisessa etureunassa kasvaa huonosti mikään, kun muurahaiset tyhjentävät mullat juurien välistä pois. Niinpä käyn tasaisin väliajoin painelemassa käsin käytävät umpeen, nostamassa mullat takaisin lavaan ja kippaamassa niiden toimenpiteiden jälkeen reilusti vettä päälle. Jossain vaiheessa kesää muurahaiset luovuttavat ja muuttavat majansa muualle. Muihin kasvilavoihin ne eivät ole olleet niin innokkaasti menossa muulloin kuin heti lumien sulettua. 

Yrttilavan vieressä betonirenkaassa suklaaminttu on herännyt.

Luulin jo, että talvi olisi koitunut suklaamintun kohtaloksi. Ensimmäisen talven jälkeen sen viimevuotisissa versoissa näkyi pian lumien sulettua uusia versoja. Tänä keväänä vanha kasvusto oli rapisevan kuivaa (mutta erittäin hyväntuoksuista). Tarpeeksi pitkään kun odotti, niin alkoihan sieltä juuresta kasvaa uusia versoja. Jännästi kaikki uusi kasvu on renkaan etureunassa. Ehkä kasvi jossain vaiheessa tajuaa lähteä vaeltamaan takaisin keskemmälle, kun ei pidemmälle pääse. En ole vieläkään keksinyt, miten suklaaminttua voisi hyödyntää. En tykkää sen mausta mutta sitä on sen verran kiva käydä tuoksuttelemassa kasvimaapuuhien lomassa, että saa minun puolestani edelleen kasvaa leikkikehässään.

Kuukausimansikoita ei taida tarvita suojata linnuilta tänä kesänä.

Pohdin eräänä päivänä, voisiko mennyttä talvea kutsua jatkossa tappotalveksi. Sen verran paljon se meiltä kasveja vei ja sitäkin suurempaa joukkoa kuritti rankasti. Kasvimaalla (ja myös muualla pihalla) pahasti osumaa ottivat kuukausimansikat. Monta kasvia oli aivan kuollut ja suurimmasta osata nousee ainoastaan yksittäisiä lehtiä. Vain muutama puska on sen verran paremmissa voinneissa, että niistä voi saada muutaman marjankin tänä kesänä. Ei ollut eroa sillä, olinko jakanut mansikoita viime kesänä vai olivatko kasvit vanhoja, tasapuolisesti tuli tappioita kaikkiin. Mahtuipahan kylvämään ylimääräisiä herneitä mansikoiden väleihin. Arvioin väärin tarvittavien herneiden määrän silloin kun laitoin siemeniä likoamaan, joten piti keksiä lopuille muita sijoituspaikkoja.

Laatikkoon pötkölleen istutettu 'Maskotka' kasvaa sekä sivulle että ylös.

Kaiken kaikkiaan tällä hetkellä näyttäisi siltä, että ihan hyvä satovuosi olisi tulossa. Sattumaa vai onkohan puutarhuri vihdoin oppinut jotain?

Alkukesän hienoja väripareja

Viimeisen parin viikon aikana olen kiinnittänyt puutarhassa huomiota toimiviin väriyhdistelmiin. Meillä on alkukesän kukkijoissa monta violetin sävyistä kasvia, joten väri pääsi nyt tämän jutun päärooliin. Erityisen hyvin violetti toimii limen sävyjen ja vastavärinsä keltaisen kanssa.

Kuunliljat, ukkolaukat ja kotkansiivet (vasemmassa reunassa ilmeisesti luonnon soreahiirenporrasta).

Kotkansiipi on melkoisen kova leviämään. Erityisen mieluusti se leviäisi keskelle kukkapenkkiä, metsän puolelle pihlajan alle sillä ei ole mikään hinku tunkea. Se olisi jo saanut lähtöpassit, ellei sopisi niin hyvin kuunliljojen, laukkojen ja aivan pian kukkivien valkoisten varjoliljojen kaveriksi. Kolme soreahiirenporrasta on ollut kukkapenkin takana siitä lähtien kun tähän muutimme ja ne ovat pysyneet kiltisti samoilla sijoillaan koko ajan. Se on vähän matalampaa kuin kotkansiipi mutta voisi olla silti erittäin potentiaalinen kotkansiiven korvaaja. Mielestäni se kestää kylmää paremmin kuin kotkansiipi, mikä olisi keväisin ja syksyisin erittäin toivottu ominaisuus kasvilta.

Viittakurjenmiekat ja taustalla oleva keltaheisiangervo 'Dart's Gold' tulevat olemaan räväkkä näky, kun pensas kasvaa suuremmaksi.

Viittakurjenmiekat (ns. vanhanajan saksankurjenmiekka) olivat jo hävityslistallani mutta keltaheisiangervon räväkän keltaiset lehdet saivat minut epäröimään. Ehkä annan kuitenkin kurjenmiekoille tilaisuuden. Ovathan ne melko takuuvarmoja kukkijoita toisin kuin nuo muut kurjenmiekat, joita olen kokeillut. Pitää vain kehitellä niiden ympärille jotain, mikä vie huomion pois kurjenmiekkojen aikaisin lakastuvista lehdistä. En enää edes muista, mitä niiden viereen viime kesänä istutin, mutta useampi kasvi siitä oli talven aikana kuollut ja jäljellä on vain lemmikkiä, bellistä ja rikkaruohoja. Ne eivät riitä, tarvitaan jotain korkeampaa ja tuuheampaa. Pitää pohdiskella jotain.

Penkin keskeltä katsottuna violetin kanssa näkyy keltaisen nurkan päivänliljat.

Ulko-ovelta näkyvät päivänliljat ja taustalla aidan edessä kurjenmiekat. Niistä vasemmalle on puska pikkuampiaisyrttiä ja oikealla purppuraheisiangervo, johon päivänliljat sopivat myös hienosti.

Violetti toimii myös vaaleanpunaisen kanssa. Kuvassa pikkuampiaisyrttiä ja bellistä sekä ihan vähän kaatunutta kurjenmiekan kukkaa oikeassa ylänurkassa.

Bellikset ovat samanlaisia joka paikkaan itsensä tunkijoita kuin lemmikit. Välillä syntyy hemaisevia yhdistelmiä, välillä enemmän tai vähemmän kummallisia kimppoja. Violettien ja tummanpunaisten kanssa hempeät bellikset toimivat hyvin, valko-pinkin sammalleimun kanssa eivät niinkään. Bellis hukkuu keltaisena loistavaa keskiosaa lukuun ottamatta sammalleimun sekaan. Sammalleimusta ja vaaleansinisestä lemmikistä taas tuli minulle vähän vauvamainen fiilis. En oikein tiedä, tykkäänkö yhdistelmästä vai en. Mitä mieltä te olette?

Lemmikkiä 'Candy Stripes' -sammalleimun kanssa. Olisiko tämä nyt joku pastellisävykimppa?

Aho-orvokki toimisi 'Candy Stripesin' kanssa lemmikkiä paremmin mutta sopii se punaiseenkin sammalleimuun.

Amerikanvuokko ja patjarikko ovat söpö pari. Näissä toistuu sama kukan muoto mutta väri on vain eri.

Tarhakimalainen sopii ihan mihin tahansa. Tässä se on rönsyakankaalilla. Muistakaa Kuvaa kimalainen -haaste!

Tarhatiarella 'Pink Skyrocket' ja itse risteytetty tarhakeijunkukka ovat upea pari.

Tiarella ja keijunkukka ovat niin hieno pari, että päätin lisätä kumpaakin luumutarhan uusimpaan osaan. Osa esikoista ja kaksi pientä jouluruusua sieltä jo lähtikin mutta kunhan siirrän loput esikoista pois, tilaa tulee hyvin lisää tiarelloille ja keijunkukille. Tiarellaa voi jo jakaa tänä kesänä mutta keijunkukat saavat vielä pulskistua rauhassa. Tai sitten ryhdyn taas risteytyspuuhiin ja katson, tulisiko samasta sekoituksesta pari samannäköistä kasvia lisää. Viime kerralla tuli kolmea erilaista ja niistä kaksi samannäköistä on nyt tiarellan lähistöllä. Kukathan niissä saattavat olla eri näköiset mutta se on sitten sen ajan murhe.

Saaripalstan tummanpunainen jouluruusu on alkanut haalistua mutta vielä sen kukissa riittää väriä luhtaesikon parivaljakoksi.

Luhtaesikko on niin ihana, vaikka edellisyön sade olikin saanut sen kukat vähän retkottamaan.

Nyt kun majapenkkiin päästiin, niin pitää laittaa välikevennyksenä pieni majantuunausvideo. Karo on taas löytänyt majan penkin alta vakiokaivuupaikkansa. Videointihetken kostea hiekka oli vähän raskasta kaivaa ja joku on jättänyt kiviäkin riesaksi, mutta sopiva kuoppa siihenkin viimein syntyi.

Kuten videosta voi päätellä, Karolle kuuluu ihan hyvää. Kahden viikon häkkilevon noudattamisen kanssa oli vähän tekemistä, neljä viikkoa olisi ollut täysi mahdottomuus. Ensimmäinen viikko sujui kohtuullisen hyvin mutta toisella viikolla Karo oikein etsimällä etsi tilaisuuksia livahtaa karkuteille ja protestoi hyvin äänekkäästi kaikkia rajoituksia vastaan. Jopa ulkona se nosti kuononsa kohti taivasta ja ulisi kuin paraskin susi, vaikka olin parin metrin päässä näköetäisyydellä. Päätimme, että kaksi viikkoa lepoa saa riittää ja sitten koira saa tassutella omaan tahtiinsa sisällä ja ulkona niin kuin ennenkin. Ulina loppui kuin seinään, kun hihnoista, häkeistä ja lapsiporteista päästiin eroon. Karo on päässyt muutaman kerran lyhyelle kävelylle, mutta silloinkin ollaan menty Karon vauhtia ja annettu haistella toisten koirien terveisiä ihan riittämiin. Pidemmille kävelyille emme ole varmuuden vuoksi vielä lähteneet, vaikka tuskinpa niille mitään estettä olisi, kun koira näyttää liikkuvan ihan normaalisti ja ottaa ulkona oma-aloitteisesti juoksuspurtteja. Huomenna tulee neljä viikkoa eläinlääkärireissusta täyteen, joten sen jälkeen Karo saa taas elellä täysin normaalisti.

Päivän kärhökuvaksi teeman mukaisesti oikein kaunis väripari: tarha-alppikärhöt 'Purple Dream' ja 'Albina Plena'.

Mikäpä väripareista oli suosikkinne?