Surkeita raatoja ja iloisia yllättäjiä

Sinikämmen on tuplannut sekä kokonsa että kukkamääränsä sitten viime kevään.

Viime syksy ja talvi olivat selvästi rankkoja puutarhalleni. Jo heti keväällä kävi ilmi, että muutama perenna oli kuollut. Lahonnut lehtitupsu vain jäi käteen kun varovasti tutki mahdollisia elonmerkkejä. Kevään edetessä vainajia on löytynyt hiljalleen lisää. Toisaalta jotkut, kuten tarhavaleunikot, nousivat aivan kuin ei olisi mitään ihmeellistä tapahtunut. Iloisiin yllättäjiin kuuluvat myös aloituskuvan sinikämmen ja kumpikin vuorijumaltenkukista. Talvenaraksi väitetty ranskanrakuunakin oli talvehtinut erinomaisesti ja on nyt hyvässä kasvussa, vaikka häiritsin sen heräämistä jakamalla koko puskan.

Isommassa rantalaukkaneilikassa ei ole minkäänlaista eloa, pienemmässä on ihan pikkuinen vihreä tupsu.

Isomman rantalaukkaneilikan lisäksi myös takanurkassa kasvava sulkaneilikka 'Albus' on menetetty. Saa nähdä, jaksaako pienempikään rantalaukkaneilikoista lähteä kasvuun, on se sen verran surkean näköinen ilmestys. Sulkaneilikan vierestä hävisi myös kevätpitkäpalko, pari japaninmaksaruoho 'Lidakensea', pari keltatörmänkukkaa sekä harmaakurjenpolvi 'Ballerinan' pienempi jakopala. Isompi onneksi selvisi hengissä. Toisaalta saman neliömetrin alueella kasvavat "pienet" tähtilevisiat puskevat kukkanuppuja. Ei jäänyt paljon mitään muuta kuin rikkaruohoja levisioiden kavereiksi, kun siirsin hengissä selvinneet kaksi keltatörmänkukkaa etupihalle.

Viime kesänä nämä levisiat olivat suunnilleen puolikkaan etusormeni levyisiä.

Yllätyin suuresti siitä, että juuri tähtilevisiat ovat selvinneet märästä viime kesästä, syksystä ja ankarasta talvesta ja vielä kummallisesta keväästäkin. Takanurkan lisäksi myös kaikki kivikkorinteen levisiat ovat komeasti hengissä ja löysin lisää siementaimiakin. Osa kasvoi liian lähellä sinikatanaa mutta "onneksi" juuri kyseinen katanayksilö (ja usea sen kaveri ympäri pihamaata) on menettänyt henkensä. Saivat levisiat paljon lisää tilaa. Jostain kumman syystä kuitenkin pari ihan tasamaalla kasvavaa sinikatanaa taas on lähtenyt hyvin kasvuun. Ja viime syksynä istutettu puupioni niiden vieressä on myös herännyt tomerasti kasvuun. Ehkä puupionin kasvualustaan sekoitettu hiekka johdatti myös katanoiden ympäriltä ylimääräiset vedet pois.

Viime syksynä siirretyt ja jaetut pihaesikot kukkivat ihan hyvin. Osa niistäkin on heittänyt henkensä.

Matalille maksaruohoille ei japaninmaksaruohoa lukuunottamatta käynyt kuinkaan mutta komeamaksaruohoista osa on kuollut ja jotkut ovat lähteneet kasvuun hyvin vaivalloisesti vain muutaman verson voimin. Voi olla, että osa olisi pitänyt jakaa jo viime kesänä mutta syytän kyllä osittain myös talvea. Mehitähdetkin ovat olleet aika kestäviä, vaikka niissäkin näkyy aukkopaikkoja. Eniten harmittaa seittimehitähti, joista löysin vain kaksi elävää alkua. Parempi sekin tietysti kuin että kaikki olisivat kuolleet. Kivikkorinteen kivien koloista saattaisi tosin vielä löytyä lisää taimia, jos vain lähtisi tutkimaan tarkemmin. Jostain syystä kivikkorinteessä on käynyt katoa enemmänkin: neljästä keltatörmänkukasta vain yksi on hengissä, kaukasiantörmäkukat ovat luultavasti kaikki kuolleet, myskimalvoista osa (ei haittaa), patjaharsot kaikki menetetty (haittaa hieman) ja sinilemmiökin on hyvin todennäköisesti vainaa (harmittaa suuresti). Aukkopaikkoihin on kuitenkin levittäytymässä hyvin innokkaasti yhtä sun toista, joten rinne ei pikaisesti vilkaistuna näytä kovinkaan surkealta.

Muiden kasvien seassa näkyy hyvin talvehtinut alppiruusu sekä kaksi saman ikäistä kaveria, joiden talvehtimismenestys oli kehnompi.

Alppiruusujen siementaimista neljä on todennäköisesti täysin kuolleita, toinen mokoma selvisi ilman mitään vaurioita. Lopuissa latva on kuollut mutta muu osa taimesta hyvin hengissä. Jännä, että täsmälleen samasta siemenerästä tuli niin erilaisia talvenkestävyyksiä. Kumpikin vanhemmista ('Haaga' ja 'Mikkeli') on kuitenkin kestäviä IV-vyöhykkeellä ja noin pienet taimet olivat talven kovimmat pakkaset syvällä hangen suojissa. Yllä olevan kuvan alueelta on ilmeisesti kuollut myös kaikki punahatun viimekeväiset taimet sekä purppuraorvokki. Punahattuja kuoli myös muualta puutarhasta. Olen toistaiseksi löytänyt vain yhden kasvuun ponnistaneen punahatun. Akileijan vieressä kasvava tarhavarjohiippa on selvinnyt mainiosti ja kukkiikin parhaillaan hienosti, metrin päässä valkovarjohiippa on tehnyt vain pari lehteä.

Atsalea 'Satomi' ei olekaan täysin kuollut.

Atsaleojen talvehtimismenestys jännitti myös paljon. Jo suojaverkkoja poistaessa oli selvää, että 'Satomi' on kärsinyt talvesta. Sen latvasilmut olivat aivan kuivettuneita eikä se ole vieläkään lähtenyt kovin innokkaasti versomaan. Löysin kuitenkin tyveltä kaksi vihreää silmua ja hieman ylempää samaisesta oksasta yhden. Jos se ei saa aikaiseksi yhtään enempää vihreää, voi mennä aika monta vuotta ennen kuin puska kukkii seuraavan kerran. Nyt olen kuitenkin tyytyväinen siitä, että siinä on edes jotain vihreää. Muut atsaleat ovat heräilleet melko hyvin ja varmaan kukkivatkin pian ainakin jollain lailla.

Kanadanatsalea 'Violetta' ei säitä säikähtänyt, vaan kukkii aivan normaalisti.

Narsisseissa ja tulppaaneissa on katoa käynyt. Jopa viime syksynä istutetuista sipuleista kaikki eivät nousseet. Onneksi pikkusipulit kukkivat kiitettävän hyvin. Paitsi uudet kevätkurjenmiekat, joista vain kolme nousi eivätkä nekään kukkineet. Niin ja heinätähdet. Niistä ei ole näkynyt edes lehdenkärkeä. Kevätkukkijoista myös yksi erikoisempi valkovuokko on hävinnyt johonkin ja ristikkien kohdalla näkyy vain kuivunutta versoa. Amerikanvuokoista ainakin kaksi on kuollut ja jouluruusuista ihana 'Pretty Ellen Spotted' taitaa olla menetetty tapaus. Elättelen vielä toiveita, että juurakko jaksaisi työntää jonkun verson, josta kasvi hiljalleen elpyisi.

Ja mikäs se siinä on? 'Laatokan Helmen' kukka etsii kaveria.

Ja ihan kuin kaikissa edellisissä ei olisi riittämiin kestämistä, niin luumupuista kaikki viisi ovat todella surkeassa jamassa. 'Laatokan Helmen' vielä ymmärrän, sillä ensimmäisinä talvina tulleet pakkashalkeamat oireilivat jo viime kesänä siihen malliin, että loppu oli selvästi lähestymässä. Muiden huono kunto on ollut pienoinen järkytys, vaikka märkä kesä sai haulitaudin riehumaan joka ikisessä puussa ja sitten talvi yllätti puut täydessä lehdessä. Viimeinen niitti taisivat olla talven pitkäkestoiset -30 asteen pakkasjaksot. Pakkasvaurioista kertoo sekin, että hangen suojiin jääneissä alaoksissa on paljon enemmän lehtiä.

'Kuntala' ei näytä sen paremmalta.

'Sinikka'-luumu sentään on talvehtinut hiukan paremmin. Se saikin enemmän lumisuojaa kuin korkeat puut, minkä lisäksi sillä oli osan talvea suojanaan joulukuusi. Jänisverkko kun kävi turhan matalaksi, niin laitoin joulukuuusen hämäämään mahdollisia verkon sisään päätyviä jänöjä. Leikkasin heti lumien sulettua 'Laatokan Helmen' alaoksista pätkiä, joita olen käynyt varttamassa 'Sinikkaan' sitä mukaa kun on selvinnyt, mitkä oksat siitä ovat hengissä.

'Viipurin punaluumukin' on surkeassa kunnossa.

Elättelen vielä toiveita siitä, että luumupuut työntäisivät uutta kasvua jälkisilmuista eikä puita tarvitsisi kaataa pois. No, 'Laatokan Helmellä' on jo hyvänkokoinen juurivesa vieressä kasvamassa, joten siitä saa nopeasti uuden puun tilalle. Kumpikin 'Kuntaloista' sen sijaan on vähän nihkeämpi kasvattamaan juurivesoja. Sitten kai, jos emopuut kaataisi, juurivesoja tunkisi solkenaan joka puolelta. En lähde kokeilemaan ihan vielä. Ja jotta vainajien lista ei vain loppuisi kesken, talvetuksessa kuoli neljä pelakuuta (viidennen, pikkutaimen, tapoin vahingossa itse), leijonankita ja isohko verenpisara. Huonekasveista pampula (sirovuoripalmu) kärähti taas kerran kevätauringossa. Tällä kertaa lopullisesti.

Mutta onneksi kellarissa talvetettu mustaluumu on kaunis ja täydellisen hengissä.

Vasta kesän edetessä näkee, mitkä kasvit ovat oikeasti lopullisesti menetettyjä ja olenko unohtanut joukosta jotain. Kärhöistä vähän yli puolet on jo kasvussa ja joka päivä löytyy joku uusi, mikä ei ollut edellisenä päivänä vielä herännyt. Luultavasti loputkin nousevat ihan lähipäivinä, tai ainakin näin toivon. Alppikärhöissä alkoi näkyä nuppuja, joten kärhöjen kukintakausi alkaa pian.

Ruukkupuuhia

Nyt on taas se aika keväästä, kun tekee mieli vähentää pikkupurkkeja ja istuttaa kasveja maahan tai lopullisiin ruukkuihinsa. Sen verran paljon on käynyt katoa sekä kukkapenkeissä että talvetetuissa kasveissa, että melkein meinasi olla jo pulaa täytekasveista. Onneksi tulin kylväneeksi viimevuotisista leijonankidoista kerättyjä siemeniä, niin oli taimia, joita lykkiä isompien kasvien juurelle. Emokasvit olivat vain 20-senttisiä, toivottavasti myös jälkeläiset ovat samaa kokoluokkaa. Aika maltillisesti taimet ovatkin kasvaneet, joten ehkä niistä ei mitään jättejä tule. Kukintaa joutuu vielä odottamaan hetken.

Monta vuotta vanha viherliljapuu sai juurelleen lahjaksi saadun neilikan ja leijonankitaa (ruukun takareunassa toistaiseksi piilossa).

Punainen viherliljapuu ei ole paras valinta punaista talonseinää vasten, mutta se nyt on toistaiseksi tuossa. Keksin sille jossain vaiheessa paremman sijoituspaikan. Se ei meinannut viime kesänä pysyä aina pystyssä kovemmassa tuulessa, joten laitoin sen ruukkuineen isomman saviruukun sisälle. Kevyt muoviruukku on talvetuksessa mukavampi, joten en lähtenyt vaihtamaan koko puskaa saviruukkuun. Patio on myös kuuma ja paahteinen, joten muoviruukku on kastelun kannalta saviruukkua helpompi vaihtoehto. Patiolla on myös samat pelakuut kuin viime kesänä (vanha valkoinen ja 'Appleblossom') sekä kellarissa talvetettu mustaluumu. Luumu sai juurelleen lobeliaa, yhden leijonankidan ja yhden rääpälekokoisen nemesian. Enempää taimia ei itänyt enkä ole ollenkaan vakuuttunut siitä, että tuo ainokainenkaan ehtisi koskaan kukintakokoon.

Mustaluumun aluskasvit ovat tällä hetkellä niin vaatimattomia, että kuvaan pääsi vain kukintaa aloitteleva latvus.

Mustaluumu kasvoi viime kesänä niin toispuoleiseksi, että päätin ohjata sen oksia paksulla rautalangalla vähän tasaisemmin ympäri latvusta. Oksat roikkuvat luonnostaan alaspäin mutta käänsin nyt paria oksaa pation suuntaan täyttämään latvuksen tyhjää puolikasta. Jospa ne kesän aikana puutuisivat uusiin asentoihinsa. Tällainen riippamallinen puu on kellarissa talvetusta ajatellen erinomainen. Kellarimme kun on vain puolisentoista metriä korkea, niin sinne ei kovin korkeaa puuta mahdu. Luumun runko saisi vain vahvistua vielä pikkuisen, jotta se voisi olla ilman tukikeppejä myös tuulisemmalla säällä. Vielä on tukikepit laittamatta mutta jospa tässä ei ihan hirmuista myräkkää ihan heti tulisikaan. On nimittäin ollut sen verran paljon kiireellisempääkin tekemistä, että tuollaiset pienet sivuseikat ovat jääneet odottamaan parempaa aikaa.

Kokeellista tomaatinkasvatusta.

Lämmenneet päivät ja erityisesti yöt jouduttivat päätöstä istuttaa tomaatit lopullisille kasvupaikoilleen. Multatilan puolesta olisivat ehkä vielä viikon pärjänneet entisissä ruukuissaan mutta aamuin illoin kastelu ja korkeaksi venähtäneiden taimien tukeminen alkoivat tympiä. Ulkokasvatukseen kokeilemistani lajikkeista parhaiten sopiva 'Maskotka' aiheuttaa kasvutapansa vuoksi ongelmia niin amppelissa kuin ruukussakin. Se on liian rento pysyäkseen kunnolla pystyssä mutta liian pitkäversoinen ja jäykkä amppeliin. Koska kellarissa talvehtineet pelargonit kuolivat, talon julkisivun seinustalta vapautui yksi pitkä parvekelaatikko, johon lykkäsin 'Maskotkan' kyljelleen. Puolet rungosta upotin multaan ja latvus jää roikkumaan laatikon reunasta. Nyt sillä on mahdollisuus kasvaa vaakatasoon pitkin seinää naruilla tuettuna tai sitten roikkua alaspäin. Parvekelaatikkoa tuulet eivät keikuttele samaan tapaan kuin amppeleita, niin ehkä tällainen roikalekin pärjää paremmin. Isäntä siirsi laatikon telineen talon seinästä autotallin seinustalle, niin on kaikki hyötykasvit yhdessä paikassa.

'Maskotka' sai kaveriksi pari basilikaruukkua.

Vanhaan puulaatikkoon pääsi taas kolme tomaattia ('Roma', 'Cuor di Bue' sekä toinen 'Maskotka'). Ajattelin ensin vaihtaa suurimman osan viimevuotisesta mullasta mutta kuivat pintamullat kaavittuani totesin syvemmällä mullan niin muhevaksi, että lisäsin vain sekaan pikkuisen pussimultaa (ja varastolannoitteeksi kanankakkaa). Vanhoista juurakoista oli jäljellä enää pienet varrentyngät, kaikki ohuemmat juuret olivat maatuneet mullaksi. En keksi muuta syytä ilmiölle kuin viime vuonna sekaan sotkemani palaneen hevosenlannan ja biohiilen. Puutarhakompostiakin seassa oli mutta se ei ollut ensimmäinen kerta. Ehkä biohiilen ansiosta mullassa pysyi kosteustasapaino mikrobeille sopivampana, jolloin ne saivat hajotettua viimevuotiset juurakot tehokkaammin. Nyt onkin jännä nähdä, kuinka tomaatit kasvavat "vanhassa" mullassa.

Ruukkuihin istutin 'The Amateurin', 'Vilman', 'Cereza Amarillan' sekä 'Balkonzauberin', kaksi taimea ruukkuunsa. Joskus minulla on ollut kolmekin tomaattia isossa ruukussa mutta se on vaatinut enemmän huolenpitoa. Helpommalla pääsee, kun on vain kaksi kussakin. Kahdessa amppelissa on 'Tumbling Tom Rediä' ja yhdessä kaupasta ostettu 'Verino'. Se piti viedä tuliaisina mutta unohdimme sen auton takakonttiin. Niinpä jätin sen sitten itselle. 'Evakon' istutin kasvilavaan. Kaksi maustepaprika 'Lombardoa' istutin yhteen ruukkuun ja toiseen kaksi chili 'Hungarian Yellow Wax Hotia'. Toiseen parvekelaatikkoon tuli pelkästään sitruunabasilikaa ja krassia.

Kolmanteen parvekelaatikoista istutin toisen 'Vilman' ja sitruunabasilikaa (vasemmalla) sekä tavallista basilikaa.

Monta talvea eteisessä viettänyt rosmariini selvisi taas hyvävointisena uuteen kesään. Sen paakku oli niin täynnä juuria, että isompi ruukku tuli sillekin tarpeeseen. Vaihtoehtoina oli joko tavallinen musta iso taimiruukku tai anopinkielellä ennen ollut iso altakasteluruukku. Päädyin altakasteluruukkuun, jotta talvettaminen olisi helpompaa eikä tarvitsisi etsiä aluslautasta. Vähän jouduin rapsuttelemaan vesisäiliön täyttöputken puoleiselta sivulta ja pohjasta juuristoa pienemmäksi, jotta sain yrtin mahtumaan uuteen ruukkunsa. Entinen ruukku oli hieman korkeampi mutta leveyssuunnassa rosmariinilla on nyt hyvin tilaa kasvaa.

Rosmariinilla alkaa olla jo kunnolla kokoa. Uusi ruukku on halkaisijaltaan 25cm.

Seinusta valmiina kesään. Vedän vielä toistaiseksi harsot ruukkujen eteen suojaamaan iltapäivän paahteelta.

Nyt on myös kaikki kasvimaan kylvöt tehty ja kurkut istutettu maahan. Istutin jälkikompostoriin kesäkurpitsan seuraksi tällä kertaa kaksi kurkkua ja krassia. Jälkikompostorissa on kasvutilaa 60*60cm, minkä yksi kesäkurpitsa itsekseenkin täyttäisi vallan mainiosti. Kurkut ja krassit lähtevät kuitenkin versomaan kompostorin ulkopuolelle, joten kaikkien luulisi saavan valoa riittämiin. Eri asia sitten on se, riittääkö 320 litraa multaa viidelle kasville. Neljälle riitti hyvin ja jos tämäkin kesä menee ongelmitta, niin ensi vuonna voi kokeilla sitten kuutta kasvia.

Lasten kasvimaa on heidän leikkialueensa laidalla.

Lapset kylvivät maaliskuussa mummolassa itselleen 'Aztek'-tomaatteja. Taimet jäivät suurimmaksi osaksi minun hoidettavaksi esikasvatuksen aikana mutta nyt lapset saivat istuttaa tomaatit lopullisiin astioihinsa ja huolehtivat niistä jatkossa itse. Kumpikin halusi istuttaa myös yhdet lehtikaalit tomaattien kaveriksi ja saivat valita, mitä nopeakasvuista kylvävät vielä kaalien ja tomaattien juurelle. Kuopus halusi omaan laatikkoonsa retiisiä, esikoinen salaattia. Lisäksi he saivat kylvää herneitä yhteen minulta tarpeettomaksi jääneeseen ruukkuun.

Se hyötykasveista, tässä kellarissa talvehtineen pitsipihlajan latva. Ihan kuin pikkuinen palmu.

Viime keväänä aurinkopenkissä rellestänyt vesimyyrä melkein tuhosi edellissyksyn alesta hankkimani pitsipihlajan. Ruukkuun istuttaminen ja huolellinen hoito sai puun kuitenkin toipumaan mutta vielä sen juuripaakku ei ollut niin kunnollinen, että olisin uskaltanut istuttaa sitä maahan. Laitoin sen kuitenkin reilusti isompaan ruukkuun ja istutin juurelle pari leijonankitaa. Kuvien ottamisen jälkeen tuin sivulle päin kasvavan ylimmän oksan uudeksi latvaksi. Se olikin hyvä sitoa narulla kiinni vanhaan latvantynkään, niin ei tarvinnut upottaa tukikeppiä ruukkuun puun rungon viereen. Vielä kun muistaisi pitää tämän kesän ruukkua niin päin, että latva ohjautuisi itse suorempaan aurinkoa kohti kasvaessaan.

Pitsipihlaja koko komeudessaan. Tuo hassu alaoksa joutaisi kyllä poistaa.

Ja kun on päässyt todella monesta ruukusta eroon tai ainakin vaihtanut pienempiä suurempiin, niin tokihan tilallekin on jotain hankittava. Viikonloppuna täällä oli taimitapahtuma, josta tein jälleen kerran hyviä löytöjä. Erikoisempi valkovuokko kiinnitti ensimmäisenä huomioni ja tajusin vieressä olleista kerrannaisista valkovuokoista, että ostin niitä toissa keväänä samalta myyjältä. Siinä jutellessamme kävi ilmi, että viime keväänä hankittu tummapärskäjuuri oli myös häneltä hankittu. Nyt hänen pöydältään löytyi vielä karhunlaukkaakin, jota olen yrittänyt turhaan kasvattaa siemenistä. Taidanpa jatkossakin etsiä hänen myyntipisteensä heti ensimmäisenä, jos vaikka löytyisi joka kerralla jotain jännittävää. Karhunlaukan istutin mustaherukan alle, valkovuokko pääsi kärhökaaripenkkiin erilleen tavallisista valkovuokoista.

Vasemmalla alppiwulfenia, keskellä valkovuokko ja oikealla karhunlaukkaa.

Alppiwulfenia löytyi Keski-Suomen suunnalta tulleelta myyjältä, jolla oli paljonkin erikoisuuksia kyydissään. Itseäni ei niin kiinnostanut mm. niittyleinikin erikoismuodot mutta alppiwulfenia kuulosti niin eksoottiselta, että se oli pakko napata mukaan. Yritin kysellä, millaiseen paikkaan se pitäisi istuttaa ja vastaus oli, että multaan. Haha. Sain kuitenkin selvennystä, että ei ole niin ronkeli kunhan maahan vain pääsee. Kuulemma käyttäytyy nätisti, eli kasvaa omana mättäänään eikä lähde naapuriin riehumaan. Istutin sen nyt kokeeksi kivikkorinteeseen kuolleiden kivikkotörmäkukkien tilalle. Katsotaan, kuinka se siinä alkaa viihtyä.

Uusi valkovuokko lähikuvassa. Olisiko tälle kellään lajikenimeä tiedossa?

Olen ottanut ilon irti näistä hellesäistä. Ihan toista laatua kuin vuosi sitten ja sadevesisäiliötkin pääsivät jo tyhjenemään. Taisipa olla ensimmäinen kerta kahteen tai ehkä jopa kolmeen vuoteen. Huomiselle on vielä muutaman tunnin työhomma mutta sitten tämä tyttö pääsee kesäloman viettoon. Kunpa sää jatkuisi yhtä kesäisenä kuin nyt.

Vain kolme kuvaa kuukaudessa: toukokuu

Kristiina K:n kuvahaaste saa jatkoa toukokuun T-kuvista. Kohteita ei tarvinnut väkisin etsiä, sillä toukokuun yltäkylläisyydessä riitti t-alkuisia vaihtoehtoja. Itsestään selviä valintoja olisivat olleet esimerkiksi tulppaani tai tarhakylmänkukka mutta enpä valinnut niitä. Törsättyäkin on tullut, tosin enemmän muihin juttuihin kuin puutarhaan, mutta olen kyllä tehnyt kasviostoksiakin. Niistä kuitenkin lisää toiste.

Ensimmäiseen kuvaan pääsi TUMMAPÄRSKÄJUURI, jonka ostin paikallisen puutarhaseuran taimipäiviltä viime keväänä. Se oli silloin vain yksilehtinen rääpäle ja hieman jännitin, kuinka se selviää ensimmäisestä talvestaan. Suotta jännitin, sillä lehtiä on nyt kaksi ja kummatkin niistä ovat suunnilleen kolme kertaa suurempia kuin se viimekesäinen lehti. Hyvin näyttää siis viihtyvän kärhöpenkin jatkopalassa. Ja miksei viihtyisi, sillä pääsihän se paksumultaiseen kohopenkkiin sopiviin valo-olosuhteisiin. Tummapärskäjuuren uurteiset, melkeinpä vekitetyt lehdet ovat minusta ainakin näin keväällä erityisen hienot. Ominaisuus varmaan korostuu sitten kun lehtiä on enemmän ja ne ovat kookkaampia.

Tummapärskäjuuren pitäisi kukkia myyjän mukaan viisivuotiaana. Kolme vuotta vielä odotusta...

Kakkoskuvaksi valitsin Saaripalstalta tulleen syvän viininpunaisen TARHAJOULURUUSUN. Sama yksilö kukki viime keväänä ensimmäistä kertaa muutamalla kukalla mutta tänä vuonna nuppuja on monta ja avonaisia kukkiakin jo kolme. Jouluruusun lehdetkin ovat puhjetessaan hyvin tummanpurppuraiset, mitkä oikein korostuvat, kun vieressä kukkii vaaleankeltaisia esikoita.

Heleänkeltaiset heteet tulevat hyvin esille tummanpunaisten terälehtien keskeltä.

Kolmanneksi kuvaksi tulee tietysti TOINEN TARHAJOULURUUSU. Kyseinen söpöys on myös Saaripalstalta peräisin ja kukkii nyt ensimmäistä kertaa. Eikä sitä voi sanoa mitenkään vaatimattomaksi ensikukinnaksi, sillä laskin nuppuja olevan tänään peräti 11 kappaletta ja muutamasta lehtikääröstä saattaa vielä paljastua jokunen lisää. Edellisestä jouluruususta poiketen tämä yksilö on ollut koko ajan vihreälehtinen, mikä ennustelikin vaaleamman väristä kukkaa. Ensimmäisen nupun kasvaessa näkyviin alkoi tulla perusteellisesti vaahdotetun puolukkapuuron sävyä tummemmanpunaisilla suonituksilla. Kukan avautuessa terälehtien sisäpintojen hienostunut kuviointi paljastui kaikessa kauneudessaan.

Tämähän oli hieno yllätys! Voin luvata, että lisäkuvia tulee kukinnan edetessä.

Jouluruusuista voisikin tehdä ihan kokonaan oman postauksensa. Hmm... pistetäänpä luonnoslistalle. 

Taimien tunnistus -haaste

Sain Puutarhaeloa-blogin Riitalta hauskan taimientunnistushaasteen. Tämä osui siinä mielessä oikeaan osoitteeseen, että erityisesti perennojen siementaimet ovat tulleet minulle monen vuoden kylvökokeilujen perusteella erittäin tutuiksi. Tänä keväänä tosin eri lajeja oli vain 11 ja lisäksi muutama purkki vuodentakaisia kylvöksiä mutta parhaimmillaan minulla on ollut jopa kolmisenkymmentä eri lajia/lajiketta kylvettävänä. Vanhempanakin jotkut perennat voivat nousta keväällä maasta aivan eri näköisinä kuin ovat sitten myöhemmin kesällä. Jokunen kuva niistäkin on postauksen lopuilla mutta kurkataanpa ensin, millaisia rääpäleitä kylvöpurkeista on alkanut nousta tämän kevään mittaan.

Tässä purkissa on punahattuja: 7 'Delicious Candy', 8 'Sunseeker's Red'.

Viitosessa pitäisi olla lapinvuokkoa. Hieman epäilyttää, mutta myöhemminhän sen sitten näkee.

Keltatörmänkukkia. Nämä voivat kukkia jo loppukesällä pienesti.

Ratamon siementaimilta näyttävät vuorijumaltenkukat (9) itivät vähän huonosti tänä vuonna eikä valtavaa määrää taimia ole tulossa alppiasterissakaan (10).

Eri perennoilla on selvästi oma kasvuvauhtinsa, kuten kesäkukilla ja hyötykasveillakin. Toiset ponkaisevat maasta vahvoina ja tunkevat pian juurensa pohjarei'istä läpi kun toiset jurottavat pitkään lilliputtiasteella. Viime keväänä totesin, että esimerkiksi vuorijumaltenkukkaa ja keijunkukkaa ei kannata koulia edes silloin kun niissä on useampi kasvulehti. Juuret eivät nimittäin ole vielä silloinkaan kovin kummoisia. Vähemmällä stressillä pääsee, kun antaa niiden kasvaa mahdollisimman pitkään kylvöastiassaan. Punahattu, sinikatana ja törmäkukka taas ovat hyvinkin helppoja käsitellä jo sirkkalehtivaiheessakin.

Kaukasiantörmäkukkia ei itänyt kuin yksi mutta se on sitäkin tomerampi yksilö.

Tässä pitäisi olla vuodentakaista juurisikuria mutta taitavat olla koivuntaimia.

Ja tässä vuodentakaista syysvuokkoa eli ainakin pari koivuntainta ja olisiko tuo isoin lemmikkiä tai jotain muuta rikkaruohoa?

Kaukasiankirahvinkukan sirkkataimet painivat näemmä ihan omassa kokoluokassaan.

Peruna? Ei suinkaan, vaan kaukasiankirahvinkukka.

Punatähkä.

Minulta kysyttiin tässä aiemmin keväällä, kuinka syvälle olen istuttanut punatähkäni. En suoralta kädeltä muistanut mutta taisin sanoa, että aika pinnassa ne taitavat olla. Ovathan ne, tosin en kyllä varmasti ole istuttanut niitä ihan noin ylös. Syynä taitaa olla sateinen viime kesä ja syksy. Kuvan punatähkät kun kasvavat kivikkorinteessä, niin siitä helposti lähtee rankkasateella mullat valumaan alamäkeen. Nyt juurakot on peitelty asianmukaisesti kompostimullalla, kunnes seuraava sade huuhtelee ne taas pois.

Ensimmäisenä herännyt loistokärhö on tänä vuonna yllättäen 'Warszawska Nike'.

Kärhöt ovat heräilleet hyvin hitaasti. Alppikärhöt ovat jo hyvin kasvuun lähdössä mutta muista ainoastaan 'Warszawska Nike' sekä 'Arabella' ovat heränneet. Jospa muutkin lähipäivien lämmössä ponnistaisivat kasvuun.

Rikkoviuhka eli vaahtera-angervo tekee maan päälle kunnon "kannon", josta sitten puskee lehtensä esille.

Tänä keväänä tuli huomattua sekin, että jos jouluruusun lehdet kuolevat talvella, kasvuun lähtevää kasvia ei välttämättä ole kovin helppo tunnistaa. Maasta tunkee tiukkoja lehtikääröjä ja vasta kun ensimmäinen nuppu alkaa paljastua lehtien lomasta, kasvin tunnistaa jouluruusuksi.

Saaripalstan tarhajouluruusuista tämä yksilö kukkii ensimmäistä kertaa ja nuppuja näyttäisi olevan tulossa oikein hyvä määrä.

Haastan Kottikärryn kääntöpiirin Päivin ja Päivänpesän Katjan mukaan.

Säännöt: Kuvaa puutarhasi tai kylvöruukkujesi pikkutaimia ja haasta seuraavat esittelemään omia alkuun lähteneitä taimiaan. Saa osallistua, vaikkei olisi saanut haastetta ja saa osallistua myös useamman kerran. Saa vertailla kuvin ja sanoin ja saa myös kysellä, jos ei tunnista taimiaan. Jos ja kun osallistut haasteeseen, käy jättämässä postauksesi linkki Puutarhaeloa-blogin kommentteihin.

Tukka putkella puutarhassa

Neitoperhonen kirjokevättähdellä.

Jäätävän kylmän huhtikuun ja työkiireiden takia tämän puutarhan kevättyöt pääsivät ruuhkautumaan pahan kerran. Menin jo laskuissani sekaisin, mitä pitäisi tehdä milloinkin ja olenko vielä unohtanut jonkun superkiireellisen homman. Niinpä tein lauantaiaamuna itselleni työlistan ja laitoin sen puutarhaessun taskuun. Listasta huolimatta eteen tuli aina joku askare, mikä piti ehdottomasti tehdä juuri sillä hetkellä ja kun illalla tarkistin, olinko muistanut kaiken, sain yliviivattua vain kolme kohtaa. Ei ihan tainnut mennä putkeen joko listan laatiminen tai sen noudattaminen.

Viimeisimpänä lajissaan kukkii kevätsahrami 'Flower Record'.

Päivän ensimmäisiä töitä oli valkosipulien lannoittaminen ja veriapilan, retiisin, tillin ja kesäkukkien kylväminen. Ne unohtuivat edelliseltä kylvökerralta. Istutin myös muutaman sellerin ja itävyystestin tuloksena tulleet salaatintaimet. Kun olin myös kastellut kaikki, tuli mieleen tarkistaa, joko ranskanrakuuna ja sitruunamelissa ovat heränneet. Jälkimmäisestä ei vielä näkynyt elonmerkkiäkään mutta ranskanrakuunan piippoja kurkisteli pinnan tuntumassa vaikka miten paljon. Muistin jonkun ohjeen sanoneen, että rakuuna kannattaa jakaa parin vuoden välein ja koska nyt oli alkamassa puskan kolmas kesä, päätin tarttua talikkoon ja kiskoa sen ylös. Sen verran oli kookkaaksi kasvanut, että istutin takaisin vain kolmasosan ja laitoin pienemmistä jakopaloista myynti-ilmoituksen tori.fi:hin. Kaksi alkua odottaa vielä noutajaa, jos joku lähialueilla asuva haluaa hyvin talvenkestävää kantaa.

Ei ole ollut näemmä talvehtimisongelmia ranskanrakuunalla.

Olisiko talvehtimismenestyksen salaisuus sitten siinä, että istutin ranskanrakuunan jo alkujaankin melkein kymmenen sentin syvyyteen hiekkamultaiseen kasvilavaan? Syksyisin täytän vielä lavan kukkuroilleen, ettei syksyn aikana satava vesi varmasti jää lillumaan sinne. Tätä niksiä ei missään rakuunan istutusohjeessa ole mainittu, vaan havaitsin sen toimivan, kun upotin kesän ajan ruukussa kasvaneen rakuunan talveksi maahan ja huomasin sen keväällä lähteneen hyvin kasvuun, vaikka olikin syvällä. Niinpä en sitten missään vaiheessa nostanut sitä pinnan tuntumaaan kasvamaan ja nytkin itselle jäänyt jakopala pääsi takaisin samaan tuttuun syvyyteen. Siirsin sitä vain pikkuisen enemmän lavan takalaitaan, jotta sen eteen mahtuisi istuttamaan tai kylvämään jotain matalampaa.

Salamatkustajana tullut narsissi 'Ice Follies' on tuplannut kukkamääränsä. Hyvä, hyvä!

Parin ohikulkiessa nypätyn voikukan läheltä bongasin lehtokotilon, joten jatkoin kitkemistä keskemmälle kukkapenkkiin ja leikkelin samalla viimevuotisia perennanvarsia. Rikkaruohojen kitkeminen vaihtui välillä kotiloiden kitkemiseksi mutta sainpahan majapenkin ja melkein koko kärhökaaripenkin siivottua kummastakin laadusta. Pari muutakin potentiaalista kotilokohdetta tuli tarkistettua ja todettua, että löytyy niitä joitain sieltä sun täältä muttei vielä ongelmaksi asti. Rikkaruohot ja kotilot eivät olleet listallani mutta niihin tuhraatui pari tuntia päivästäni. En voi kyllä sanoa, että olisi hukkaan mennyt se työ. Onpahan aika monta kotiloa vähemmän munimassa jälkikasvua ja jossain vaiheessa ne rikkaruohotkin olisi pitänyt kitkeä.

Narsissi 'Apricot Whirl' ehkäpä?

Viimevuotisen puutarhakompostin möyhennys oli listallani ihan jo siitäkin syystä, että säkeissä odotti hepanlantaa kompostin vauhdittajaksi. Sen sain tehtyä eikä aikaakaan mennyt kuin pieni hetki. Minun möyhentäessäni kompostoria, Karo möyhensi majapenkin istumapaikan alle hiekkaan kunnon kuopan pesäkseen. Kuten aina, valmiissa kuopassa ei sitten kelvannutkaan ottaa nokosia, vaan kuoppa kaivettiin ihan vain kaivamisen ilosta. Joku on myös kaivellut tunnelia varjokujan hiekkakäytävälle. Syvyyttä tunnelilla on parisenkymmentä senttiä. Olemme yrittäneet kytätä, onko asukas kimalainen vai joku maassa asuva mehiläinen tai peräti ampiainen, mutta toistaiseksi emme ole onnistuneet näkemään ketään. Hiiren tunneliksi kolo lienee aivan liian pieni.

Kuka asuu puutarhassamme?

Päivään mahtui myös tomaattien ja chilien kuskaamista varjopaikasta toiseen auringon liikkeiden mukaan. Ja tietysti myös taimien kastelua. Tomaatteja siirrellessä huomasin pelakuiden kaipaavan tuoreempaa multaa, joten siirtelin nekin käsiteltäviksi. Ja kun multasäkki ja kanankakka olivat valmiina, tein saman käsittelyn myös juuri heränneelle verenpisaralle. Toinen verenpisaroista saattaa olla vainaa mutta annetaan sille vielä pari viikkoa armonaikaa ennen kompostin kutsua. Kellarissa talvehtinut syyssyrikkä pääsi vakipaikalleen patiopenkkiin. Se talvehti hyvin ja on alkanut heräillä ihan äskettäin. Kahden kärhön istuttaminen oli listalla mutta sitä en ehtinyt tehdä. Aikaa meni myös kukinnan edistymisen seuraamiseen ja pörriäisten puuhien tutkimiseen. Ja patiokalusteiden paikoilleen tuontiin ja grillaamiseen. Tai ne olivat enimmäkseen isännän hommia mutta ei grilliherkkuja ihan sekunnissa hotkita.

Aurinkopenkin vanhoja jouluhyasintteja, taustalla pörhäkämpi 'Fondant'.

Aurinkopenkistä löytyi myös yksi sininen sekoituksesta tullut hyasintti.

Isompi projekti on ollut naapurin viimesyksyisten syreeninrunkojen jatkojalostus. Ne ovat olleet pari viikkoa levällään pitkin nurmikkoa mutta nyt piti saada valmista, sillä ruoho kasvaa näillä keleillä aivan liian vauhdikkaasti. Lauantaina sain kyhäelmän siihen pisteeseen, että seuraava vaihe oli paikoilleen siirto ja viimeistely. Sen teimme isännän kanssa heti sunnuntaiaamuna. Talven aikana mielessä jalostui ajatus puisesta seinäkkeestä kasvimaalle ja nyt sellaisen sitten sain. Tuli vähän massiivisempi näkösuoja kasvimaan kulmaan kuin entiset pari pientä palaa raudoitusverkkoa. Alkuperäinen suunnitelma oli vähän eri näköinen mutta kun ei sitä saanut niillä käkkyröillä toteutettua, mitä oli käytettävissä, niin tuollainen siitä sitten tuli. Ihan ok ja paranee varmasti, kun köynnökset alkavat peittää sitä. Kuvan ottamisen jälkeen istutin muutaman tuoksuherneen lavan takareunaan ja hallanvaaran mentyä ohi lavaan tulee vielä kahta erilaista papua.

Aiemmin esitelty ranskanrakuuna kasvaa myös samassa lavassa.

Sunnuntain puuhat olisivat jatkuneet pitkälti samaan malliin kuin lauantaina mutta Karopa laittoi suunnitelmat uusiksi. Karo oli meidän mukana aamupäivän ulkona seuraten ihan normaalisti meidän ja naapurien puuhia. Yhdentoista maissa se meni muun perheen mukana sisälle eikä mennyt kauaa, kun isäntä tuli koira sylissään ulos ja kertoi, että Karon takajalat pettivät alta eikä se päässyt lattialta ylös. Koko takapää oli ihan vetelänä eivätkä jalat ottaneet yhtään painoa alle. Ei kun selvittämään, missä on lähin eläinlääkäripäivystys ja pikaisen puhelun jälkeen ajelemaan Kuopiota kohti.

Luumutarhan viime syksynä istutettu hyasinttisekoitus, taustalla pystykiurunkannus 'Beth Evansia'.

Eläinlääkärissä jalat pelasivat liikkeessä jo kutakuinkin normaalisti mutta asentotuntoaistissa oli häikkää ja diagnoosiksi tuli mahdollinen hermopinne. Kipulääkekuurin kanssa päästiin kotiin ja 2-4 viikkoa pitää pitää Karo "häkkilevossa", eli ei juoksemista, hyppimistä, portaissa kävelyä, lenkkeilyä, eikä edes ympäri huushollia tai pihamaata tallustelua. Kaikki muutamaa askelta pidemmät paikanvaihdokset Karo kulkee sylissä. Karolle on selvästi vaikeaa ymmärtää, että sen ei tarvitse nousta seisomaan, kun joku on tulossa rapsuttelemaan eikä varsinkaan riehaantua hihnan nähdessään. Ei ole mennyt vielä jakeluun, että hihna tarkoittaa nyt pissillä käyntiä omalla pihalla eikä lenkille lähtöä. Omaa petiään Karo on kaivellut hyvin tarmokkaasti useammankin kerran paino tukevasti takajaloilla ja etujalat vimmatusti kuopien. Kuinka kerrot koiralle, että sen pakollisen kaivamisen voisi aivan hyvin suorittaa kolmella jalalla seisten, kun ei superlon-patja siitä sen kummemmaksi kuitenkaan mylläänny?

Jänisverkosta ja harjateräksen pätkistä kyhättiin toipilaalle neliömetrin kokoinen ulkotarha, jota testailtiin eilen illalla.

Vaihtelua sisällä pötköttelyyn tuo ulkona pötköttely lasten kanssa kyhätyssä tarhassa. Sieltä näkee koko sivupihan, ison osan etupihasta, pikkuisen kadulle ja myös vähän yhden naapurin pihalle.  Pakkolepo ei ole kenestäkään kivaa mutta jospa Karo sen verran malttaisi nyt lepäillä, että vaiva paranisi ihan kotihoidolla. Onneksi se ei enää ole nuori koira, jolla energiaa riittää enemmän kuin tällaisella seniorineidolla. Ja onneksi Karo on sheltti eikä mäyräkoira tai corgi. Niille pakkolepoa samassa tilanteessa olisi nimittäin määrätty 6-8 viikkoa, jos oikein muistan. Lyhyt aikahan tämä siihen verrattuna on. Nyt lähden ulos ja otan Karon mukaan tarhaansa. Se saa mukaan pakastimesta kongin täynnä syötävää, niin on pitkäksi aikaa mieluista tekemistä. Sen jälkeen kelpaakin ottaa sisällä pidemmät nokoset.