perjantai 22. huhtikuuta 2022

Ja tietysti työpäivän aikana!

Tähän aikaan vuodesta työt haittaavat harrastusta erityisen paljon. Huomasin sen taas eilen, kun töihin lähtiessäni tein kameran kanssa pikakierroksen puutarhassa ja illalla tein saman kierroksen uudelleen. Kuinka paljon sitä voikaan tapahtua asioita yhden päivän aikana!

Kauempaa katsottuna kiven edessä ei näkynyt aamulla vielä juuri muuta kuin piippoja ja viimekesäistä törkyä.
Ihan läheltä löytyi ensimmäinen aukeamassa oleva kevätkurjenmiekka. Kevätkurjenmiekan piippojen seassa on myös kevättähti 'Rosean' piippoja ja nuppujakin.
Illalla töistä kotiin tullessa ensimmäinen kevätkurjenmiekka oli tietenkin jo auki. Nuo muut varmaan aukeavat tämän päivän aikana.
Keltaisen nurkan krookuksissa tapahtui tämän verran päivän aikana (yläkuva aamulla, alakuva illalla. Taisi kyllä sattua kameraan eri yksilöt. Ovatkohan nämäkin jo olleet auki?
Vähän on siinä ja siinä, ehdinkö näkemään krookuksia auki tämänkään päivän aikana, sillä keltaiseen nurkkaan alkaa paistaa aurinko vasta iltapäivällä. Tänään on tosin lyhyempi työpäivä, joten ehkäpä krookukset ovat vielä auki sitten kun palaan kotiin.
Ainakaan maksaruohot eivät ehdi kukkaan työpäivän aikana! 'Strawberries and Cream' tekee näin söpöt pinkit versot.
Meillä on lunta vielä aika reilusti, vaikka koko ajan hanget painuvatkin. Viime viikonloppuna heittelin patiolta lunta nurmikon kohdalle. Iso laatoitettu alue talon eteläpuolella luovuttaisi nimittäin lämpöä pitkälle yöhön, mikä vauhdittaisi kummasti lumien sulamista. En ole lapioinut kukkapenkkien päältä lunta vielä muualta kuin aurinkopenkin kevätkurjenmiekkojen kohdalta. Osa kasveista on sellaisia, minkä toivoisin pysyvän vielä unten mailla niin kauan, että pidempien pakkasjaksojen vaara alkaa olla ohi. Takapihan alppiruusun juurelta kävin muuten vajuttamassa varjon puolelta lunta sen verran, että alppiruusun alta maa alkaa sulaa. Siihen osuu aurinko enemmän kuin kärhökaaripenkin alppiruusuun, joten koin viisaimmaksi varmistaa, että se alkaa saada maasta kosteutta. Eipä se maa kovin kummoisessa roudassa edes ollut, joten ehkä tein turhaa työtä.
Patiopenkki taitaa olla seuraava kokonaan sulanut istutusalue. Kärhöseinäkkeen edessä on posliinihyasinttia, joka varmaan alkaa kukkia ensi viikolla jonkun työpäivän aikana...
Taimipöydillä tapahtuu asioita hitaammin kuin ulkona. Vauhti ei päätä huimaa muilla kuin kelloköynnöksillä, joiden tarttumakärhiä pitää käydä kurittamassa päivittäin. Tänä vuonna osa taimista on kasvanut minusta poikkeuksellisen epätasaisesti. Purppurarevonhännistä ja ahkeraliisoista osa on kasvanut todella reippaasti, osa ei pidä mitään kiirettä ja moni näivettynyt alkuunsa. Itämisongelmiakin on ollut ainakin samettikukkien kohdalla. Kylvettyjen samettikukan siementen määrä taitaa lähennellä jo kahtasataa ja taimia on silti alle 30 kappaletta. En keksi oikein muuta syytä kuin sateisen elokuun. Tuskinpa itämisprosenttia nostaa se, jos pölyttäjät eivät ole käyneet hoitamassa hommiaan. Tänä vuonna pitää olla paremmin hereillä ja kerätä siemeniä vaikka heinäkuussa, jos säät ovat silloin olleet otollisia. Loput viime kesän siemenistä viskaan kasvimaalle, niitä ei tällä itämisprosentilla kannata säästellä ensi kevääseen.

Punaluppioista sain ainoastaan tämän yhden taimen. Sen seurana on erinomaisesti itäneitä himalajanesikoita. Kaivoin niistä osan varovasti toiseen purkkiin, jotta kaikilla olisi tilaa kasvaa.
Samaan aikaan suunnilleen samankokoisina koulittuja riippapetunioita, kaikki saaneet saman verran lannoitusta ja kasvaneet yhtä valoisassa. Muuten latvoisin näitä, mutta haluan nähdä, minkä värisiä mikäkin on.
Tomaatit ovat kasvaneet hyvin. Pitääkin viikonloppuna laittaa niiden ruukkuihin lisää multaa nyt kun ovat selvästi kotiutuneet isompaan multatilaan.
Taimiruuhkaa helpotti kummasti se, että sain vietyä kylmänkestävämpiä taimia ulos. Taimihuoneen pöytä on edelleen hyvin täynnä, mutta eteisestä vapautui reilusti tilaa. Viikonloppuna pitää siirtää taimihuoneesta osa eteiseen, niin saa koulittua seuraavan erän kesäkukkia ja ehkä kylvettyä jotain lisää. Aion myös tarkistaa, onko eteisessä vielä jotain, mikä pärjäisi ulkona minikasvihuoneessa. Ensi viikolle oli tosin luvattu taas napakampia yöpakkasia, mutta uskon taimien silti pärjäävän. Harsoille kun ei ole vielä tässä vaiheessa kevättä muuta käyttöä, niin voi vaikka laittaa kaikki minikasvaria suojaamaan ja ämpärillisen lämmintä vettä taimien seuraksi.
Taimipöytä tällä hetkellä. Osa kelloköynnöksistä on keittiön ikkunalla.
Siinäpä oli muutaman päivän tapahtumat pähkinänkuoressa. Viikonloppua kohti!

16 kommenttia:

  1. Toivottavasti tänään töistä tullessasi tapaat ihanat krookukset ja kevätkurjenmiekat kukassa, ja vieläpä jotakin muutakin!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kevätkurjenmiekkoja oli useampi kukassa mutta töistä tullessani oli pilvistä ja krookukset sievästi supussa. 'Golden Yellow':n lisäksi myös 'Romance' näytti siltä, että on varmasti ollut auki aikaisemmin iltapäivällä. Takapihaltakin löytyi jo sen verran pitkällä olevia krookuksia, että ovat saattaneet olla päivällä auki. Ja niiden kohdalta ei ollut edes lumet sulaneet, kukkivat hangen läpi! Huomenna on pakko kyllä kytätä krookusten vierellä siihen saakka että näen kaikki kukassa.

      Poista
  2. Minä olen nyt ihan tyytyväinen etätyömahdollisuuteen, kun voi pitää vaikka kerran tunnissa pienen happihyppelytauon puutarhassa. Tällä viikolla olen tosin ollut lastenhoitovapaalla, kun lapset ovat flunssassa. Sekin toki mahdollistaa lukuista pihakierrokset, mutta lasten puolesta harmittaa, kun ei nyt voida käydä esim. pyöräretkillä eivätkä he pääse näkemään kavereitaan. Toivottavasti krookuksesi kumppaneineen ovat vielä kukassa, kun pääset töistä! Jännä miten eri tahtiin riippapetuniasi ovat kasvaneet. Tomaattisi näyttävät hyviltä. Minulla ne ovat vasta ihan minitaimia. Mukavaa viikonloppua! <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minullakin tulisi nyt varmaan aika monta happihyppelyä päivän aikana, jos pitäisi olla etätöissä. Mistähän saalistaisin jonkun flunssan itselleni? :D Ei tarttunut lastenkaan edellinen flunssa minuun.
      Ei paistanut aurinko silloin kun tulin töistä, joten krookukset olivat supussa. Ihan varmasti ovat olleet auki päivällä!
      Sinunkin tomaattisi ehtivät varmasti kasvaa tarpeeksi isoiksi ennen kesää. Minulla ovat ehkä jopa liian korkeita. Pitäisikin varmaan siirtää tomaatit eteiseen, niin eivät hurahtaisi ihan niin nopeasti pituutta.

      Poista
  3. Aivan uskomatonta, miten kevät on nyt edennyt muutaman päivän aikana ja lumi sulanut ihan vauhdilla. Tänään varjossa oli ilmalämpöpumpun mittarin mukaan enimmillään jopa 16 astetta lämmintä.
    Ihanan värinen kevätkurjenmiekka.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Lumen sulamisvauhti on ollut todella huima eikä ihmekään kun on ollut näin lämmintä. Täällä ei ole ehkä ihan noin lämpöistä ollut, mutta varmasti ainakin 10 astetta. Kevätkurjenmiekka on ihan sitä tavallista 'Harmonya'. Se on nätti ja ilmeisen hyvä lisääntymään. Niitä on saanut jo jakaa muuallekin.

      Poista
  4. Nyt puutarhassa tapahtuu hurjalla vauhdilla. Tuntuu, kuin kaikki kasvit haluaisivat ottaa menetetyn ajan takaisin ja siksipä kiirehtivät kukkimaan. Toivottavasti pääset viikonloppuna nauttimaan paremmin krookusten avautumisesta.
    Minustakin esimerkiksi kelloköynnösten kasvussa on tänä vuonna suuria eroja. Osa venyy salamavauhtia, osa ei tunnu saavan mittaa millään.
    Mitenkähän kasvit ja kasvien kasvattajat selviävät ensi viikosta, kun ennusteissa näkyy takapakkia? Toivottavasti on tilapäistä, eikä kovin jyrkkää. Tällainen kylmä kevät aiheuttaa runsaasti pähkäilemistä. Mietin juuri, milloin kylvää kurpitsat? Voi mennä vielä aikaa, kunnes maa on niille sopivan lämmintä.
    Mukavaa viikonloppua ja aukeavia krookuksia!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Täällä on ollut koko päivän taivas pilvessä, joten krookukset ovat edelleen supussa. Olen kyllä siitä huolimatta käynyt tasaisin väliajoin kurkkaamassa, jos vaikka päättäisivätkin aukaista kukkiaan.
      Minulla kelloköynnökset ovat venyneet tasaiseen tahtiin, jopa sekin, joka edelleen odottaa suurempaa ruukkua. Multa pääsi loppumaan eikä mieleistä laatua ole vieläkään löytynyt. Monessa muussa lajissa sen sijaan on kokohajontaa.
      Pakko se on vaan selvitä ensi viikon kylmemmistäkin säistä. Toivon todellakin, että kylmä jakso jäisi vain muutaman päivän mittaiseksi. Minäkin vielä odottelen hetkisen viimeisten esikasvatettavaksi kylvettävien lajien kanssa. Onhan tässä jo taimia hoidettavaksi.
      Kiitos! Toivotaan, että aurinko paistaisi edes sen aikaa, että näen krookukset kukassa. Mukavaa viikonloppua sinullekin!

      Poista
  5. Pari pakkasastetta on ennustettu tännekin ensi viikolle. Olen silti vienyt kasveja kasvihuoneeseen, siis perennoja ja kylmää kestäviä, laitan sitten harson päälle tarvittaessa. Ovat kasvaneet kasvihuoneessa paremmin kuin sisällä. Tomaatit ovat kasvaneet tänä vuonan hyvin, liekö ollut vaikutusta sillä, että lähes joka päivä on paistanut aurinko.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kasvarissa lämpötila pysyykin varmasti plussalla ja jos on vielä harsoja lisäapuna, niin eiköhän taimet pärjää hyvin. Itsekin luotan siihen, että kylmää kestävät lajit pärjäävät minikasvarin ja harsojen suojissa. Ei viitsisi niitä enää sisälle tai varastoon kuskata. Tomaatit ovat varmasti hyötyneet auringon valosta.

      Poista
  6. Toivottavasti nyt viikonloppuna ehdit kasvien vauhtiin. Tosin vähän viilempää säätähän nyt on.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tänään ei ollut niin minkäänlaista vauhtia puutarhan tapahtumissa. Taivas oli pilvessä ja sää paljon viileämpi kuin viikolla. Puutarhurissa olisi kyllä ollut vauhtia ja energiaa yllin kyllin :D

      Poista
  7. Minullakin oli tänään auenneet ensimmäiset kevätkurjenmiekat, mutta en ehtinyt kuvata niitä, koska olin valjastettu lapsenlapsen hoitohommiin. Tänään oli puolipilvistä, joten suurimman osan ajasta krookukset olivat supussa, ehkä ehdin huomenna nähdä kukat auki kuvattaviksi.
    Sääennusteet näyttivät pitävän paikkansa, sillä tänään oli selvästi kylmempää kuin edeltänyt jakso. Pakkasöitä on luvassa, mutta onneksi edeltänyt lämmin jakso vauhditti kevättä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Meillä oli tänään taivas paksussa pilvessä koko päivän, joten krookukset pysyivät kiinni täälläkin. Onneksi kevätkurjenmiekat ovat auki, satoi tai paistoi. Niiden kukat kestävät viileällä säällä sen verran pitkään, että ehdit varmasti vielä kuvaamaan omasi.

      Poista
  8. Lumet sulaa kyllä aivan uskomatonta tahtia 🤭 itsekin tuli huomattua ainakin krookuksen kohdalla, että ne ovat päättäneet kukkia vaikka lunta olisikin parikymmentä senttiä päällä 😂 No ei nyt aivan, mutta kävin kierroksella eräs päivä ja lunta oli kaikkialla. Seuraavana päivänä lumi oli sulanut puiden alta paljastaen kukkivat krookukset 😅 naureskellen kuvailin niitä, kun ihan sentin päässä kukkijasta oli kaamea lumivalli, mutta toinen ei ollut moksiskaan 🤭
    Ja taimien kanssa mietin tänään juurikin samaa, että osa itää ja osa ei. Niistä itäneistä taimet kasvavat ihan eri tahtia. Tuntuu kuin yksi murjottaisi pienenä ja toinen vääntää kasvua yötä päivää, loput on sitten siitä välistä 🤷‍♀️ ota niistä selvää sitten

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minä löysin takapihalta krookuksia, jotka olivat kukassa, vaikka lunta oli vielä päällä. Näytti hassulta kun lumen seasta pilkisteli krookuksenkukkia :D
      Taimien sielunelämä on joskus aikamoinen arvoitus. Ei auta kuin toivoa, että jurottavan näköiset kasvattavat juuria ja ponkaisevat parin viikon päästä hirmuiseen kasvuun.

      Poista

Kiitos visiitistä, toivottavasti viihdyit blogini parissa! Voit jättää kommenttiin myös pienen muiston käynnistäsi tai ajatuksia juuri lukemastasi postauksesta. Tervetuloa uudelleen!