torstai 3. kesäkuuta 2021

Palapelejä kerrakseen!

Täällä on pari päivää väkerretty nuotiopaikan kimpussa. Luulisi, että jos viime syksynä on kaivettu koko alue auki puolen metrin syvyydeltä, ei olisi ongelmaa saada tolpanjalkoja tai kärhöjä upotettua ihan mihin vain. Jossain vaiheessa alkoi jo tuntua siltä, että joku on käynyt ihan vain meidän kiusaksi upottamassa kiviä kohtiin, joihin piti saada helposti kuoppa kaivettua. Lopulta saatiin kuitenkin edes jotain pystyyn ja takapihan myllerrys askeleen valmiimmaksi.

Sydämellinen pöytätaso nököttää kokeeksi vain kivien päällä. Katsotaan kesän edetessä, onko tarvetta saada sitä korkeammalle tai lähemmäs tulipesää.
Kävelemme nyt patiolta kohti nuotiopaikkaa. Edellisessä postauksessa esittelemäni kärhöseinäke jää polun oikealle puolelle.
Polun vieressä kasvavat 'Sorbet' -tulppaanin avautuvat kukat sopivat täsmälleen kärhöseinäkkeen edessä olevaan puistoatsalea 'Satomiin'.
Pari askelta eteenpäin löytyi täsmälleen samansävyinen kaksikko: tähtitulppaani 'Little Beauty' ja puistoatsalea 'Tarleenan' nuput.
Jatketaan eteenpäin. Polun loppuosa on kesken, mutta portti ja nuotiopaikkaa rajaava seinä ovat melkein valmiit.
Kuvissa oikein korostuu se, että seinäkkeet näyttävät olevan vinossa mikä minnekin suuntaan. Vatupassin mukaan kaikki on suorassa, mutta silmä kertoo aivan muuta. Ehkä illuusio syntyy kaltevasta maastosta ja epämääräisissä kulmissa toisiinsa nähden olevista rakenteista. Ongelma lievenee varmasti ensi kesänä, kun puuosat saadaan maalattua mustiksi. Ja kyllähän se kasvillisuuskin vähän naamioi rakenteita. Istutin eilen ja tänään nuotiopaikan ympärille tuoksuherneitä ja kaksi kärhöä, 'Ville de Lyonin' portin pieleen metsän puolelle ja 'Blue Angelin' ('Blekitny Aniol') portin toiselle puolelle. Metsänreunapenkin seinäkkeeseen istutin alkuperäisestä suunnitelmasta poiketen 'Polish Spiritin' sekä aivan uuden tuttavuuden, kerrannaiskukkaisen 'Innocent Blushin'. Syy suunnitelmien vaihdokseen oli se, että 'Madame Julia Correvon' oli suuttunut jostain ja päätin pitää sen vielä ruukussaan vahvistumassa. Se pääsee sitten aikanaan nuotiopaikan ympärille. Toinen uusi kärhöhankinta on 'Proteus', joka pääsi etupihan seinäkkeeseen 'Warszawska Niken' kaveriksi.
Niittyrinteen suunnasta nuotiopaikka näyttää nyt tältä. 'Madame Julia C.' voisi tulla tähän päätyyn kunhan virkoaa.
Tein mukamas syksyllä kärhöille valmiin istutuskuopan, mutta eikös sieltä löytynyt edelleen edellisen asukkaan rakennusjätettä. Toiset ne kaivelee pihaltaan vanhoja kolikoita, minä muovia, eristevillaa ja tiilenpalasia.
Herukkaperhonen löysi heti uuden auringonottopaikan. Perhosia on ollutkin nyt aika paljon liikkeellä.
Alla olevasta kuvasta näkee, kuinka käy, kun tolpanjalkojen eteen tulee useammassa kohdassa esteitä, mitä ei siirretä tai kierretä. Seinäkkeiden kulmat ja etäisyydet toisistaan eivät menneet niin kuin talvella suunniteltiin eikä kaltevassa maastossa mittaaminenkaan ihan yksinkertaista ole. Kolmas seinäke jäi myös vähän ylemmäs, mitä oli tarkoitus ja se aiheuttaa ongelmia sen ja keskimmäisen seinänpätkän välillä. Isäntä lähti kokeilemaan yhtä versiota sillä ajatuksella, että kokeillaan jotain ja mietitään, miten sitä voisi parantaa. Löytyykö joukosta kekseliäitä ja taitavia nikkareita antamaan lisäideoita kulman siistiin toteutukseen?
Mitä ehdotatte: tällaisenaan vai keltaisten tai sinisten viivojen mukaan? Vai tuleeko mieleen vielä joku täysin erilainen ratkaisu?
Yritän selventää vähän edellisen kuvan värikoodeja. Keltaisessa versiossa vasemmanpuoleinen seinäke jäisi kokonaan irralliseksi osaksi muusta rakenteesta. Sinisessä versiossa oikean puolen ylälauta olisi viistottu samaan kulmaan kuin vasemman puolen ylälauta. Sen viereen matalamman puolen päälle tulisi pieni kolmionmuotoinen lisäosa loiventamaan siirtymää. Kolmas ratkaisu olisi nostaa seinäkettä sen verran ylöspäin, että yläreuna kulkisi koko matkalta samassa tasossa, jolloin yksi ongelma poistuisi kokonaan. 
Kaukasiantörmäkukalla on aikamoisen paksu tyvi, aivan kuin puun runko.
Huomasin eilen, että kivikkorinteen kaukasiantörmäkukalla on jokin vikana. Reippaasti kasvuun lähtenyt puska nuupotti ihan reporankana. Kävin tutkimassa asiaa tarkemmin ja luulin, että puska on noussut ylös. Koska maanpintaa ei voinut nostaa, piti koko puska kaivaa ylös. Yritin nostaa sen isolla juuripaakulla, mutta sehän mokoma oli ulottanut juurensa naapureidenkin alle ja kaiken lisäksi hiekkainen multa karisi kokonaan juurten välistä. Se siitä yrityksestä. En uskaltanut istuttaa kärsinyttä kaukasiantörmäkukan raatoa enää paahteiseen kivikkoon, vaan vein sen puolivarjoisaan kukkapenkin nurkkaan toipumaan. Siementaimia on muutamia tulossa, joten saan niistä aikanaan kivikkorinteeseen uuden taimen, jos emokasvi ei selviä.
Vuorijumaltenkukka on aukaissut pari ensimmäistä kukkaansa. Söpö, mutta kuvittelin tämän suuremmaksi. Massiivinen nimi antoi ymmärtää jotain aivan muuta.
Nyt olisi pihalta vaikka mitä postattavaa kun vain ehtisi kirjoittaa. Tämä päivä meni istutuspuuhissa, sillä kyllästyin hirmuiseen ruukkuarmeijaan, joka vaatii näillä keleillä kastelua kahdesti päivässä. Kaikki tomaatit, paprikat ja yrtit pääsivät kasvimaalle, ja kesäkukat maahan tai isoihin ruukkuihin lopullisille paikoilleen. Pieniä perennantaimia jäi vielä ruukkuihin kasvamaan kokoa, mutta yritän pitää ne varjossa siihen saakka, että ne voi koulia omiin purkkeihinsa tai suoraan maahan. Vähän helpotti. Vielä pitäisi siistiä pihalta ylimääräistä roinaa pois, jotta koko tontti ei näyttäisi rakennustyömaalta tai taistelutantereelta. Se saa kuitenkin odottaa huomiseen, sillä nyt lähden isännän seuraksi nuotiolle istuskelemaan ja paistelemaan pientä iltapalaa. Nauttikaa helteistä!

20 kommenttia:

  1. Noista kärhötuista tulee kivoja tilanjakajia ja saa muutenkin puutarhaan suojan tuntua kauneuden lisäksi. Visainen kysymys tuo esittämäsi. En usko, että mikään ehdotus menee metsään, tee vain kuten omaan silmään siellä paikan päällä näyttää parhaimmalta.
    Nuotiopaikka on niin onnistunut kokonaisuus.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tilanjakajat tästä puutarhasta ovat vähän puuttuneetkin. Sain samalla kärhöille kunnolla tilaa kiipeillä. Kiitos!

      Poista
  2. Valitsisin vaihtoehdoista luultavasti matalamman tuen nostamisen samaan tasoon korkeamman kanssa, jos se vain on mahdollista. Tyvestä kärhöt kyllä kasvavat nopeasti tarttuakseen kiinni tukeen. Oma silmä kertoo kuitenkin sen parhaan ratkaisun.
    Vuorijumaltenkukka on todellakin pikkuinen kukka, joka onneksi värinsä puolesta erottautuu hyvin.
    Hienoa, nuotiopaikan koekäyttö on siis jo alkanut. Nauttikaa helteistä ja herkuista.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Seinän nostaminen samaan tasoon voikin olla teknisesti helpoin ratkaisu. Pitää pohdiskella vielä.
      Saatoin istuttaa syksyllä vuorijumaltenkukan vähän turhan keskelle penkkiä. Siirto odottaa nyt kun tiedän sen kasvutavan ja olemuksen paremmin. Samassa penkissä onkin yksi kohta, jossa on paljon myöhään nousevia kasveja. Jumaltenkukka sopisi niiden väliin oikein mainiosti.
      Oli mukava istuskella ja herkutella nuotiopaikalla. Lähipäivinä meille onkin tulossa paljon testaajia kylään. Iloisia hellepäiviä sinne eteläänkin!

      Poista
  3. Kuvan perusteella tekisin keltaisten viivojen mukaan. Mutta varmasti osaatte ratkaista kun näette kokonaisuuden ja miltä näyttää puutarhan eri kulmista. Nuotiopaikka on mahtava!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Siinähän se vaikeus onkin, kun joka kulmasta näyttää erilaiselta :D Erillinenkään osa ei olisi huono ratkaisu. Kiitos!

      Poista
  4. Minä ajattelisin, että jos haluaa seinämän näyttävän enemmän yhtenäiseltä, niin nostaisin. Mutta jos seinämä voisi olla erillinen elementti tuossa kokonaisuudessa, niin keltaisten viivojen mukaan menisin 😊 Mutta pienen pohdiskelun jälkeen varmasti asia alkaa hahmottua ja teille oikea ratkaisu toteutuu 👍 Ja todella hienolle alkaa muuten näyttää, voin kuvitella kärhöt tuohon ympärille 🤩

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Totta, pitää katsella ja pohdiskella asiaa eri kulmista. Kiitos! Nyt toivotaan, että tuoksuherneet ja kärhöt saisivat vauhtia versoihinsa. Eilen iltapäivästä aurinko porotti niin kuumasti tuohon nuotion kohdalle, että siinä olisi melkein voinut paistella muurikkaletut ilman tulta :D

      Poista
  5. Ihana nuatiopaikka! Kaiken vaivan ja jokaasen hikipisaran arvoone, köynnökset lisämausteena. Ehkä nostaasisin säleikkyä. Mullaki meni taimirumbas koko eilinen päivä.....helapotti tosiaan eres vähä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Pitää pohdiskella eri vaihtoehtoja vielä. Ainakin taimien kasteleminen helpottui kummasti kun ne sai pienistä ruukuista maahan kasvamaan.

      Poista
  6. Mukavalta näyttää teidän nuotiopaikkanne! Meillä myös kiviä riittää ja lähes aina jotain kaivaessa lapio kolahtaa kiviin. Toki meidän kivet taitaa olla aika paljon pienempiä kuin teidän löytämät:)
    Vuorijumaltenkukan pienuus oli myös mulle yllätys, hyvä että huomas jos ei ihan vierestä katso;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! On meilläkin myös niitä pikkuisia kiviä. Tuonne takapihalle oli ehkä edellinen asukas siirtänyt talon perustuksista nousseet kivet. Niitä kun tuntuu riittävän. Vuorijumaltenkukalla on aika hämäävä nimi.

      Poista
  7. No vau, tuo nuotiopaikka on kehkeytymässä hurjan hienoksi! Ihanasti siitä tulee vähän salainen ja suojainen seinämien ja köynnösten myötä.
    Sinulla on huippukauniin värisiä atsaleoja ja väriyhdistelmiä niiden kanssa.
    Heh, täälläkin nousee tiilenpaloja, mutta ei muovia tai eristevillaa, kun ei ole uusia rakennuksia. Lasinsiruja ja nauloja kyllä nousee yllin kyllin, niiden harvojen kolikoiden seurana.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Vähän salainen ja suojaisa sopukka oli tarkoituksenakin.
      Eristevilla on ehkä ärsyttävin maasta kaivettava. Se repeilee niin herkästi jos lapio osuu siihen tai sitä yrittää vetää pois. Postauksen teon jälkeen löysin pari metrin pätkää sähköjohdon suojamuovia. Naulojakin on välillä löytynyt mutta onneksi ei sentään lasinsiruja.

      Poista

Kiitos visiitistä, toivottavasti viihdyit blogini parissa! Voit jättää kommenttiin myös pienen muiston käynnistäsi tai ajatuksia juuri lukemastasi postauksesta. Tervetuloa uudelleen!